Koulutus pelastaa meidät

Koulutus pelastaa ja auttaa omaksumaan uusia
taitoja, kun rakennemuutos mullistaa
työelämän vaatimuksia

Järkevä mies ei provosoidu, kun provosoidaan - mutta minä en koskaan ole väittänyt olevani järkevä mies. Oikeistohäirikkö Tuomas Enbusken näennäisnokkela kolumni Nyt-liitteessä tuli niin harhaisesta todellisuudesta, että sitä on lyötävä vastapalloon.

Räyhähenkisessä kirjoituksessa herra Enbuske hyökkää koulutusta, valtiota, yliopistoja ja ”järjestelmää” vastaan. Teksti perustuu kahtiajaotteluun: Siinä on käytännölliset duunarit vastaan korkeastikoulutetut teoriahorisijat. Yksityisellä sektorilla työskentelevät rahaa luovat ihmiset vastaan julkisella sektorilla työskentelevät rahaa tuhlaavat ihmiset.

Herra Enbuske katsoo, että koulutuksesta on hyötyä yksilölle, muttei laajemmin yhteiskunnalle, koska ”oikeasti tuottavaa” työtä tekevät joutuvat koulutuksen maksumiehiksi. Jos kuitenkin työttömyyttä pidetään paitsi yksilötason, myös yhteiskunnallisena ongelmana, koulutus on yhteiskunnallisesti hyödyllistä, sillä se auttaa työllistymään.

Pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevista noin 40 % on töissä. Toisen asteen koulutuksen saaneista noin 70 % on töissä ja korkeakoulutetuista noin 85 %. Että sellaisia terveisiä vaan herra Enbuskelle täältä todellisuudesta. Jos yhteiskunta tahtoo tehdä jotain työttömyydelle, näyttäisi siltä että koulutus on siihen yksi avain.

Karikatyyri koulutetusta henkilöstä omissa sfääreissään filosofoivana professoriukkona voi olla hauska, mutta tällä arkkityypillä on hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Kun talouden rakenteet ja sitä kautta työelämässä vaadittavat taidot muuttuvat, koulutus on juuri se tekijä, joka pitää työntekijän osaamisen ajan tasalla.

Herra Enbuske haikailee suo, kuokka ja Jussi – tyyppien perään. Vaan entäs sitten, kun suo on kuivattu ja pitäisi tehdä jotain muuta? Jos globaaleilla markkinoilla ei enää olekaan kysyntää kuokkaa käyttäville ihmisille, vaan pitäisi osata käyttää vaikkapa kaivinkonetta? Silloin koulutus pelastaa.

Ennen suolle töihin menoa Jussin on syytä suorittaa tutkinto, joka antaa valmiudet omaksua uusia tehtäviä ja taitoja nopeasti. Jussin työnantajan on syytä olla niin edistyksellinen ja koulutususkoinen, että kouluttaa Jussin kuokan heiluttamisen ohessa hallitsemaan myös muita työvälineitä. Jollei ole, niin Jussin ammattiliitto vähän muistuttaa.

Työpaikalla tapahtuva koulutus olisi nähtävä eräänlaisena työsuojelukysymyksenä. Työnantaja ei voi laiminlyödä työsuojelua niin, että hänen työntekijänsä rampautuvat työkyvyttömiksi. Samoin työnantajan pitäisi huolehtia siitä, ettei työntekijän osaaminen kärsi työpaikalla niin, että palattuaan työmarkkinoille työntekijällä ei enää ole uudelleen työllistymisen vaatimaa osaamista.

Tulevaisuudessa työ ja koulutus tulevat limittymään aikaisempaa vahvemmin yhteen. Työssä on opittava paitsi nykyisen työn vaatimat taidot, myös tulevan työn. Koulutuksen antamat muodolliset tutkinnot kytkeytyvät tähän oppimista tukien.

Entäs teoriaherrat sitten? Hyödyllisiä ja tarpeellisia hekin. Sillä teoriaherraa on Jussin kiittäminen siitä, että hänellä on kuokka, eikä tarvitse kaivaa käsin. Samoin teoriaherran keksimä on se kaivinkone, joka nostaa Jussin tuottavuutta eksponentiaalisesti kuokkaan verrattuna.

Nykymaailmassa asioiden ja sitä kautta taitojen ja osaamisen kysyntä vaihtelee ja koulutus on paras tapa sopeutua näihin muutoksiin. Herra Enbusken räyhäkolumneille on nyt kysyntää, mutta entä jos Nyt-liite lopettaa ketä oikeistokirjoittajaa luin tänään – palstansa? Silloin on erittäin hyödyllistä, että takataskussa on pari muutakin osaamisaluetta.

Kaupan suuryksikkö ei tee autuaaksi



Kaupan rakenne tulee suunnitella niin,
että saamme työpaikkoja, ei parkkipaikkoja

Arto Arvonen esitti mielipidekirjoituksessaan (Kauppalehti 11.4.) kaupan suuryksikön alarajan määrittelemistä 5000 neliöön. Kirjoitus ansaitsee muutaman vasta-argumentin.

Arvonen on oikeassa siinä, että suurissa kaupoissa tuottavuus on parempi. Toisin sanoen ne työllistävät vähemmän myyjiä ja muuta työvoimaa suhteessa liikkeen myyntiin. Verokertymien kannalta tämä taas tarkoittaa juuri päinvastaista, kuin Arvonen väittää. Pienissä kaupoissa suurempi osa tuotoista maksetaan palkkoina, joita verotetaan. Vastaavasti työllisyyden paraneminen vähentää julkisen sektorin menoja.

Voi olla myös totta, että kuluttajien tottumukset ovat aiempaa yksilöllisempiä. Millä logiikalla Arvonen siis väittää, että kaikki tahtovat asioida hehtaarihalleissa? Yksilöllinen asiointikokemus syntyy pienistä, erikoistuneista liikkeistä, joissa henkilökunta on erikoistunut omalle alalleen.

Kauppojen suuryksiköt voivat pitää hintatasoa alhaisena suhteessa pienempiin kauppoihin (joskin Suomessa ruoka on eurooppalaisittain huippukallista), mutta se ei johdu kilpailusta, kuten Arvonen väittää, vaan siitä että suuret marketit voivat teettää osan kaupan töistä asiakkaillaan. Suurten yksiköiden hallitsemassa tilanteessa kilpailu on tehotonta, koska markkinoille tullakseen tarvitsee suuren pääoman. Kilpailu toimii parhaiten lukemattomien pienten liikkeiden markkinoilla, joille voi tulla pienelläkin pääomalla.

Päästöjen vähentämisen kannalta malli, jossa jokainen kuluttaja ajaa omalla autollaan markettiin, on järjetön. Ekotehokkaampaa on, että logistiikkaketju toimittaa tuotteet mahdollisimman lähelle loppukuluttajaa. Näin mahdollistetaan se, että mahdollisimman moni voi hoitaa päivittäiset ostoksensa täysin ilman autoa.

Työvoimapulaa on ennustettu niin kauan, kuin olen osannut julkista keskustelua seurata. Sen ajankohta on aina siirtynyt eteenpäin, mutta todellisuudessa Suomi kärsii massatyöttömyydestä. Työttömien määrä lähentelee kolmea sataa tuhatta. [Tänään 23.4. julkaistun työ- ja elinkeinomisteriön tiedon mukaan maaliskuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli yhteensä 287 000 työtöntä työnhakijaa. Se on 40 900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.] Tällaisessa tilanteessa on mieletöntä järjestellä kaupan rakennetta niin, että kauppa työllistäisi mahdollisimman vähän ihmisiä.


Mielipidekirjoitus on julkaistu hieman lyhennettynä Kauppalehdessä 23.4.2013 [vaatinee sisällön käyttöoikeuden]

Olen kirjoittanut aiheesta laajemmin otsikolla Kauppojen aukioloajat ja työllisyys

Kauppojen aukioloajat ja työllisyys



Automarketit valtaavat markkinoita Suomessakin.
Suojelisiko pieniä lähikauppoja, jos vain ne saisivat
olla auki sunnuntaisin?



Valtioneuvoston selonteko suurten automarkettien sunnuntaiaukioloista ei vastaa kysymykseen siitä, onko uudistus tappanut lähikauppoja ja sitä kautta heikentänyt työllisyyttä. Vaikutukset työllisyyteen ja verokertymään ovat kuitenkin keskeisimmät tekijät, joiden pohjalta kauppojen aukioloista tulee päättää.

Eduskunta käsitteli keskiviikkona 20.2. valtioneuvoston selontekoa kauppojen aukioloaikojen laajentamisen vaikutuksista. Selonteko ohittaa mielenkiintoisimmat ja tärkeimmät kysymykset, joihin kauppojen aukioloaikoja koskevalla lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa: Millaiseksi kaupan rakenne muodostuu ja millaiset vaikutukset työllisyyteen ja sitä kautta talouskasvuun ja verokertymään sillä on.

Jo selonteon otsikko johtaa tarkastelun fokuksen harhapoluille. Sunnuntaiaukiolojen vapautuksessa on kyse nimenomaan suurten automarkettien sunnuntaiaukiolojen vapautuksesta. Talouskasvun ja verokertymän näkökulmasta keskeinen kysymys on, onko suurten automarkettien aukiolon salliminen sunnuntaisin johtanut siihen, että sunnuntaikauppaa siirtyy pienistä lähikaupoista marketteihin ja johtaako tämä ”pikkukauppojen kuolemiin”, siis kaupan rakenteen muuttumiseen suurempien yksiköiden suuntaan.

Minä väitän, että suurten markettien aukiolojen salliminen sunnuntaisin on johtanut ja tulee jatkossakin johtamaan siihen, että pienet lähikaupat menettävät ”sunnuntain monopolin” niille tuomaa kilpailuetua. Seurauksena on, että pienten kauppojen suhteellinen lukumäärä ja niiden osuus kaupan volyymistä pienenee. Koska oletan, että pienet kaupat työllistävät enemmän suhteessa myyntiin kuin suuret marketit, väitän että suurten kauppojen sunnuntaiaukiololla on negatiivinen vaikutus työllisyyteen verrattuna tilanteeseen, jossa vain pienet lähikaupat voivat olla auki sunnuntaisin.

Lisäksi väitän, että koska suuret marketit paitsi työllistävät vähemmän suhteessa myyntiin kuin pienet kaupat, myös pystyvät teettämään sellaisia töitä kuin tuotteiden lajittelu ja kuljettaminen asiakkaillaan, palkatun ja veroja maksavan henkilökunnan sijaan, suurten kauppojen sunnuntaiaukiololla on negatiivinen vaikutus kuntien ja valtion verokertymään.

Edelleen väitän, että tämän ohella suurten markettien sunnuntaiaukiolojen salliminen johtaa myös epäterveempään kaupunkirakenteeseen, suurempiin ilmastopäästöihin ja ympäristökuormitukseen, sekä inhimillisen hyvinvoinnin vähenemiseen verrattuna tilanteeseen, jossa vain pienet lähikaupat voivat olla auki sunnuntaisin.

Suoraan näitä väitteitä ei voi vahvistaa tai kumota valtioneuvoston selonteon pohjalta. Mutta selonteosta löytyy muita, asiaa sivuavia tietoja. Esimerkiksi: ” Kaupan vuoden 2010 tilinpäätöstilaston mukaan kaupassa toimi 46 000 yritystä ja ne työllistivät 251 600 henkilöä. Yritysten määrä väheni 600, sen sijaan henkilöstön määrä kasvoi 1 600 henkilöllä edellisestä vuodesta. Pk-yrityksissä työskenteli runsas puolet eli 54 prosenttia kaupan henkilöstöstä. Henkilöstön määrä supistui Pk-yrityksissä 1900 henkilöllä edellisestä vuodesta, kun se suurilla yrityksillä kasvoi 3500 henkilöllä.” [s. 6]

Sitä ei kerrota, millaisia tai minkä kokoisia lopetetut yritykset olivat, mutta pk-yritysten henkilöstön määrä väheni ja suurten yritysten kasvoi, mistä voinee päätellä jotain. Lisäksi kaupan alalla se yksi prosentti yrityksistä, joka ei ole pk-yrityksiä, kerää 63 % alan liikevaihdosta. ”Kaupan yritykset keräsivät vuonna 2010 liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa. Liikevaihdon 7,3 miljardin euron kasvusta 37 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Vähittäiskaupan osuus liikevaihdon kasvusta oli 0,9 miljardia euroa. Kaupan toimialalla lähes 99 prosenttia yrityksistä kuuluu EU:n määritelmän mukaisiin pk-yrityksiin. Ne keräsivät 37 prosenttia kaupan liikevaihdosta.” [s. 6]

Vertailussa muihin maihin Suomen päivittäistavarakauppaa voi kuvata oligopolisesti keskittyneeksi ja suuriin automarketteihin painottuneeksi. S- ja K- ryhmien yhteenlaskettu osuus päivittäistavarakaupan markkinaosuudesta oli vuonna 2011 yli 80 %. keskimäärin. ”Ruotsissa kahdella suurimmalla kaupparyhmittymällä (ICA ja Coop) on 71 prosentin markkinaosuus. Tanskassa kahdella suurimmalla kaupparyhmittymällä on 69 prosentin markkinaosuus ja Norjassa 64 prosentin markkinaosuus.” [s. 7]

Lisäksi suurten markettien sunnuntaiaukiolojen salliminen näyttäisi vahvistavan markettien suurta valtaa markkinoilla entisestään: ”Suomen päivittäistavarakauppaa leimaa korkean keskittyneisyyden lisäksi myymäläpinta-alaltaan suurten myymälöiden vahva asema. Myyntipintaalaltaan yli 1000 m2:n myymälöiden markkinaosuus on kasvanut tasaisesti ollen vuonna 2011 jo 64,9 prosenttia.” [s. 8]





Hypermarkettien ja isojen supermarkettien markkinaosuus on yli 60 prosenttia.
Näet kuvan suurempana klikkaamalla sitä



Mitä sitten pitäisi tehdä? Sunnuntaiaukiolon salliminen vain pienille, siis myymäläpinta-alaltaan alle 400 neliömetrin kokoisille kaupoille toisi niille pientä kilpailuetua suhteessa suuriin automarketteihin. Tämä voisi olla se henkireikä, joka pelastaa pahiten hätää kärsivät lähikaupat. Sunnuntain parempi myynti tuo riittävät katteet, että kauppaa voi pitää arkisin auki hieman huonommilla myynneillä.

Kuluttajilla säilyisi mahdollisuus tehdä välttämättömät ostokset sunnuntaisin ja vieläpä kätevästi lähikaupassa. Jos joku välttämättä haluaa jotain niin hienoa ja eksoottista, että tuote löytyy vain suuren automarketin valikoimasta, niin tuo valikoima olisi kuitenkin saatavilla kuutena päivänä viikossa. Lähipalvelujen tukeminen sunnuntaimyynnin monopolilla myös auttaisi turvaamaan palvelujen saatavuuden myös autoilemattomille kuluttajille.

Olisiko pienten lähikauppojen tukeminen kieltämällä suurten automarkettien aukiolo sunnuntaisin sitten epäreilua kilpailun vääristämistä tai muuten vapaiden markkinoiden vastaista? Ei minusta. Tällä hetkellä marketit saavat epäreilua kilpailuetua siitä, että verokiila iskee kaupan työntekijöiden tekemään työhön, muttei kuluttajien. Kärjistäen siis; jos ostokset kuljetetaan asuinalueen lähikauppaan kahdella rekalla, näiden rekkojen kuljettajien tekemää työtä verotetaan. Jos taas ostokset kuljettaa automarketista 300 kuluttajaa omilla autoillaan, tätä kuljetustyötä ei veroteta.

Sunnuntaiaukiolojen rajoittaminen koskemaan vain pieniä lähikauppoja ei siis vääristäisi kilpailua, vaan pikemminkin kompensoisi suurten automarkettien nyt saamaa kilpailuetua. Se olisi pehmeä keino, jolla julkinen valta voisi vaikuttaa kaupan rakenteeseen epäsuorasti.

Mikäli vain pienten lähi- ja keskustakauppojen aukiolo sunnuntaisin sallittaisiin ja sillä olisi olettamani pieniä lähikauppoja tukeva vaikutus, tarkoittaisi se parhaassa tapauksessa myös terveempää kaupunkirakennetta ja pienempää ilmastokuormitusta. Suomeen ei tarvita amerikkalaistyylisiä rinkelikaupunkeja. Rinkelikaupungeissa on vain nukkumalähiöitä ja autioituneita keskustoja, joita piirittävälle markettirenkaalle kaikki palvelut ovat siirtyneet.

Ostosten kuljettaminen automarketeista tai muista vastaavista jakelukeskuksista kuluttajien koteihin tuhansilla yksityisautoilla on sekin sekä ilmaston, että logistiikan näkökulmasta älytöntä. Suuri määrä autoja teillä aiheuttaa paitsi enemmän päästöjä, myös enemmän liikenneonnettomuuksia, kuin tavaroiden kuljettaminen lähikauppoihin rekoilla. Kuluttajat taas voisivat käyttää liikenteessä ja marketeissa sompailun sijaan aikaansa harrastuksiin, itsensä kehittämiseen tai vaikkapa perheen ja ystävien kanssa hengailuun.

Eduskunnan talousvaliokunta käsittelee valtioneuvoston selontekoa kauppojen aukioloaikojen laajentamisen vaikutuksista keskiviikkona 13.3. Toivon, että valiokunta käyttää tiedonsaantioikeuksiaan mahdollisimman laajasti saadakseen vastaukset niihin kysymyksiin, joihin selonteko ei vastaa. Erityisesti toivon, että valiokunta pyrkii saamaan selville kauppojen sunnuntaiaukiolon vaikutukset kaupan rakenteisiin ja sitä kautta työllisyyteen ja verokertymään. Työllisyyden parantaminen on hallitusohjelman ytimessä ja kaikki kivet joiden alta uusia työpaikkoja voitaisiin löytää, on käännettävä.