Sivut

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Erikoinen tapaus Jyväskylän OKL:ssa


Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos on ollut kuluvalla viikolla julkisuudessa. Pienimuotoisen kohun ytimessä on ollut kasvatustieteiden lisensiaatti Pekka Räihä. Hänen väitöskirjaansa ei päästetty Jyväskylässä tarkastettavaksi, mutta Tampereen yliopisto tarjosi mahdollisuuden väitöskirjan hyväksymiseen ja väittelytilaisuuteen. Väitöstilaisuus pidettiin lauantaina 20.11.

Ensimmäisenä mediana kummalliseen tapaukseen tarttui Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri. Se haastatteli Räihää ja kertoi, että ensin laitos oli kiiruhtanut häntä tekemään väitöskirjansa valmiiksi, mutta sitten muotoseikkoihin vedoten kieltäytynyt lähettämästä väitöskirjaa esitarkastajille.

Jylkkäri ei lähde spekuloimaan, mistä Räihän kohtaamat hankaluudet johtuvat, mutta kirjoittaa ”Räihä haastoi työssään ”Koskaan et muuttua saa! Luokanopettajakoulutuksen opiskelijavalintojen uudistamisen vaikeudesta” yliopiston vallitsevia käytänteitä sekä sisällön että muodon osalta”. Erikoista on myös se, että väitöskirjan esitarkastajat ovat samat henkilöt, joiden oli suunniteltu tarkastavan työn myös Jyväskylässä.

Kun STT teki uutisen aiheesta, myös muut mediat kuten Keskisuomalainen, Helsingin Sanomat, Aamulehti ja iltapäivälehdet julkaisivat sen. Näissä uutisissa keskityttiin kuitenkin sivuseikkoihin. Asian ydin on, mikä on Räihän väitöskirjan sisältö ja mistä hänen Jyväskylässä kohtaamansa hankaluudet johtuvat.

Sisältö

Räihän väitöskirja koskee siis luokanopettajakoulutuksen opiskelijavalintoja. Vaikka aihe voi ensi kuulemalta vaikuttaa tieteenalan sisäiseltä puheenvuorolta, joka kiinnostaa vain asiaan perehtyneitä tutkijoita, sen yhteiskunnallinen merkitys on itse asiassa melko suuri. Nyt valittavat opettajaopiskelijat voivat opettaa vielä 40 vuoden päästä ja heidän opissaan tuolloin olevat lapset jäävät eläkkeelle ehkä sadan vuoden kuluttua.

Väitöskirjasta julkaistun lehdistötiedotteen mukaan Räihä osoittaa opiskelijavalintaa uudistaneen Vakava-hankkeen epäonnistuneen tavoitteessaan lisätä uusien ylioppilaiden määrää opettajakoulutukseen valittavien joukosta. Vaikka uusien ylioppilaiden määrä opiskelijaksi valituissa kaksinkertaistui Vakavan myötä, kasvu jäi ennakoitua pienemmäksi.

Opettaja-lehden haastattelussa Räihä on melko skeptinen sen suhteen, onko uusien ylioppilaiden ottaminen suoraan opiskelemaan ilman välivuotta mielekästä.

” – Kun nopeus ja tehokkuus ovat kaikki kaikessa, nuoret halutaan heti jatko-opintoputkeen.
Räihä varoittaa, että ylenpalttinen työurien pidentäminen niiden alkupäässä voi tulla hyvinkin kalliiksi, jos ihmiset tekevät liian nopeita valintoja.
– Se saattaa näkyä keskeytyksinä ja hitaina opintoina. Tutkimukset osoittavat, että varsin monilla on uranvalinta ylioppilaskeväänäkin vielä vähän hakusessa. Kuitenkin jo seuraavana syksynä asia on useille selkiytynyt.”

Opetusministeriö olisi halukas antamaan ylioppilastodistukselle suuremman painoarvon korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Myös tämän Räihä haastattelussa kyseenalaistaa. ”Ylioppilastodistus ei kerro sitoutumisen astetta eikä anna tietoa nuoren tunne- ja luonnetekijöistä, jotka ovat opettajan työssä olennaisia.”

Politiikka

Opettaminen on poliittista ja siksi Räihän kommentit täytyy lukea paitsi tieteellisenä tutkimuksena, myös yhteiskunnallisina puheenvuoroina. Tutkimukseen nojaten hän asettuu kritisoimaan valintakoemenettelyä. Politiikan ja tieteen ristiriita tulee esiin Kansan uutisten artikkelissa: ”Luokanopettajakoulutuksen valintojen uskotaan nojaavan tieteelliseen ja perusteltuun pohjaan. Räihä ei ole löytänyt oletukselle katetta.”

Tutkimustulos ajaa Räihän törmäyskurssille opetusministeriön ”nopeasti sisään, nopeasti ulos”- korkeakoulupolitiikan kanssa. Mitään salaliittoteoriaa tapauksen ympärille tuskin kannattaa rakentaa, mutta kriittisiä ajatuksia esittäneen tutkijan savustaminen ulos laitokselta epämääräisin perustein vaikuttaa poliittiselta ajojahdilta.

Tämän näkökulman Räihä tuo itsekin esiin Kansan uutisten haastattelussa: ”Oletan, että koska työni haastaa vallassa olevia rakenteita, sitä ei haluttu päästää eteenpäin omassa tiedekunnassa.” Tiedekunnan versio on, ettei Räihä kertonut, onko väitöstutkimus artikkelikokoelma vai yksittäinen tutkimus.

Räihä pääsee joka tapauksessa väittelemään, joten loppu hyvin kaikki hyvin? Toivottavasti. Toivottavasti keillekään tutkijoille ei annettu signaalia, että tietynlaiset tutkimustulokset ovat toivottavampia kuin toiset. Mutta ainakaan niille opiskelijoille, jotka seuraavat yliopistojensa tapahtumia ei annettu sitä kuvaa, että uusi yliopistolaki olisi tuonut yliopistoihin pelkkää reilua peliä.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Kiista yhteiskuntaopetuksesta althusserilaisesta näkökulmasta


Porvarillisen Vapaan koulutuksen tukisäätiön (VKTS) paljastuminen on herättänyt jonkin verran julkista keskustelua siitä, tulisiko kouluissa opettaa yhteiskunnallisia asioita ja millä tavalla. Säätiöstä tiedetään, että se keräsi listoja vasemmistolaisina pidetyistä opettajista. Tämä oli keino, mutta minkä päämäärän tavoittelemiseksi tätä keinoa käytettiin?

Poliittinen oikeisto vastusti suomalaista peruskoulujärjestelmää jo kun sen luomisesta käytiin keskustelua. Koko peruskoulun olemassaolon ajan oikeisto on kritisoinut sitä esimerkiksi tasapäistämisestä. Tasavertainen koulutus on oikeistolle ymmärrettävästi ideologisesti vaikea pala purtavaksi. Kun koulutus ei ole enää etuoikeutetulle eliitille varattu tapa ylläpitää erottelua suhteessa alempiin luokkiin vaan koko kansalle tarjottava perusoikeus, sosiaalinen kierto nopeutuu eikä porvariston aseman periytyvyys ole enää itsestäänselvyys.

Rintamalinjat taisteluun peruskoulusta ovatkin olleet selkeät. Vasemmisto on ajanut universaalia, tasapuolista ja vapaata koulutusta kaikille. Oikeisto on sitä vastustanut vedoten tehokkuuteen ja valinnanvapauteen.

Sama jako näkyy myös suhtautumisessa yhteiskuntaopetukseen. Vasemmisto on halunnut kouluihin yhteiskuntaoppia, joka rohkaisee yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja antaa siihen välineitä, kuten tietoa yhteiskunnallisista valtarakenteista, vaikuttamiskeinoista ja yhteiskunnan sisäisistä konflikteista. Porvarillinen käsitys yhteiskuntaopista taas on ei-poliittista ja nojaa muodollisten valtioinstituutioiden kuten eduskunnan esittelyyn, hämärtäen tarkoituksellisesti eri sosiaalisten luokkien konfliktit.

Ranskalainen filosofi Louis Althusser on kirjoittanut ideologisista valtiokoneistoista. Ne linkittyvät oleellisesti valtion toimintaan, mutta ovat kuitenkin erillisiä valtiovallasta ja valtiokoneistosta. Siinä missä valtio käyttää valtaa viime kädessä väkivallan, kuten poliisin ja armeijan keinoin, ideologiset valtiokoneistot toimivat ideologian keinoin. Ne opettavat, levittävät ja ylläpitävät asenteita, arvostuksia ja mielipiteitä.

Esimerkkeinä Althusser mainitsee muiden muassa uskonnollisen ideologisen valtiokoneiston (IVK:n), koulutuksellisen IVK:n, oikeudellisen IVK:n, ammatillisen IVK:n, tiedotuksen IVK:n ja niin edelleen. Samoin kuin eri yhteiskuntaryhmät käyvät poliittisten puolueiden kautta taistelua valtiollisesta vallasta, myös eri ideologisissa valtiokoneistoissa taistellaan ideologisesta vallasta. Riippumattomuus valtiovallasta tarkoittaa, että IVK:issa valtaa voivat pitää myös aivan eri ryhmät, kuin jotka kulloinkin käyttävät valtiovaltaa.

”Sikäli kuin tiedämme, mikään luokka ei pitkän päälle voi säilyttää valtiovaltaa, ellei se samanaikaisesti toteuta hegemoniaansa ideologisiin valtiokoneistoihin ja näissä koneistoissa. […] ideologiset valtiokoneistot voivat olla paitsi luokkataistelun kohde, myös usein kiivaaksikin käyvän luokkataistelun kenttä.” kirjoittaa Althusser*.

Tätä taustaa vasten porvarien tavoite kaventaa yhteiskuntaopin opetusta tulee ymmärrettäväksi. Jos kouluissa opetettaisiin kyseenalaistamaan vallitsevat talous- ja valtarakenteet, alkaisivat ihmiset kyselemään etuoikeutetun eliitin kannalta kiusallisia kysymyksiä.

Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus aloitti kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman alla projekteja nuorison yhteiskunnallisen osallistumisen lisäämiseksi. Toistaiseksi suomalaisnuorten yhteiskunnallisessa osallistumisessa ei kuitenkaan ole tapahtunut suuriakaan viriämisen merkkejä. Projektit toteutettiin, mutta konkreettiset aikaansaannokset jäivät laihoiksi.

Kansainvälisen ICCS 2009 –tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten yhteiskunnallinen tietämys on maailman huippua. Vain Tanska ylsi vertailumaiden joukossa samaan tulokseen, mutta Suomen nosti Tanskan edelle pienempi keskihajonta. Toisin sanoen tietämys on suomalaisten 8.-luokkalaisten parissa tasaisempaa.

Sama tutkimus mittasi myös nuorten kiinnostusta politiikkaan ja osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan. Suomalaisten osalta tulokset ovat hämmästyttäviä. Nuoret eivät osallistu, eivätkä ole kiinnostuneita politiikasta. Samaan aikaan he kuitenkin luottavat yhteiskunnallisiin instituutioihin. Suomalaisnuorten aikomus äänestää vaaleissa on myös kansainvälistä keskiarvoa korkeammalla tasolla.

Johtopäätöksenä voisi väittää, että porvarillinen koulutuspolitiikka on tuottanut halutunlaista tulosta. Suomalaisista nuorista on kasvatettu hyviä alamaisia, jotka tietävät kuinka yhteiskunta toimii, mutteivät halua sitä muuttaa tai muuten kyseenalaistaa vallitsevaa järjestystä. VKTS:n toimijat ovat luultavasti korkanneet shamppanjan kun ICCS 2009 –tutkimuksen ensitulokset kesäkuussa julkaistiin.

Porvarihallitus tietää valtakautensa ennemmin tai myöhemmin päättyvän. Siksi se pyrkii sementoimaan oman ideologiansa mahdollisimman vahvasti suomalaisiin koulutus- ja kasvatuslaitoksiin ennen valtiovallan vaihtumista. Uusi yliopistolaki on yksi keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi, koulujen yhteiskuntaoppi toinen. Vaikuttamalla siihen, millaisia opettajia ja oppilaita suomalaisissa perus- ja toisen asteen kouluissa työskentelee ja opiskelee, porvarillinen hegemonia pystyy turvaamaan omien arvojensa ja asenteidensa säilymisen yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä vuosikymmeniksi eteenpäin.


* Althusser, Louis. Ideologiset valtiokoneistot. Vastapaino, 1984, sivut 103-104.