Paljain rinnoin prostituutiota vastaan

Mielenosoitus yläosattomissa -
vapautumista vai alistumista?

Ryhmä naisia yläosattomissa seisoo parlamenttitalon edessä ja huutaa ”Ukraina ei ole bordelli!” Mielenkiinto kieltämättä herää, tässä saattaa olla kyse keskustelua herättävästä ilmiöstä.

Katsoin Ylen Silminnäkijät- dokumentin Topless-taistelijat. Ukrainassa on perustettu Femen- niminen feministiliike. Lukuisista muista feministiliikkeistä Femen eroaa siinä, kuinka se tuo viestiään esiin: naiset esiintyvät mielenilmauksissaan rinnat paljaina.

Medianäkyvyyden kannalta valittu viestinvälitystapa on täysosuma. Kaikissa järjestön mielenilmauksissa on median mielenkiinto taattu ja dokumentin perusteella kaikissa mielenilmauksissa näytti olevan monikymmenkertainen määrä valokuvaajia paikalla verrattuna mielenosoittajien määrään.

Femen syntyi ensisijassa prostituutiota ja naiskauppaa vastaan, mutta vastustaa myös diktatuuria ja oligarkkien valtaa. Femen käyttää seksikaupan omia aseita - eli alastonta naisvartaloa - sitä itseään vastaan.

Kysymys, jonka Femen herättää on ilmeinen. Kehittääkö naisten vaatimusten esittäminen alasti naisten emansipaatiota ja tasa-arvoa, vai tunnustetaanko siten, että naiset ovat mielenkiintoisia vain kehoina?

Järjestössä toimivien naisten vaatimukset eivät ole kovin pitkälle kehiteltyjä tai syvällisiä. He vastustavat prostituutiota ja oligarkkeja, sekä vaativat feminististä vallankumousta, eli nykyisten vallanpitäjien korvaamista naisilla. He kiinnittävät aivan oikein huomiota siihen, että esimerkiksi opiskelu on niin kallista, ettei köyhillä perheillä ole varaa elättää opiskelevia lapsiaan ja monet ajautuvat prostituutioon ansaitakseen edes välttämättömän elannon.

Analyysia ei viedä sen pidemmälle. Dokumentissa ei mietitä tuloerojen tasaamista progressiivisella verotuksella tai toimeentulon turvaamista kattavalla hyvinvointivaltiolla, tulonsiirroilla ja maksuttomalla opiskelulla. Yhdellä Femenin perustajista, Alexandralla, on talouspolitiikan tutkinto. Mutta ilmeisesti hänen mielipiteistään ei olla kiinnostuneita tutkinnon, vaan aivan muiden syiden vuoksi.

”Oligarkit ja porvarit ovat kaikki rikollisia, jotka pitää syöstä vallasta ja korvata naisilla. Pitää tehdä feministinen vallankumous.” toteaa yksi järjestön aktivisteista. Ensimmäisestä lauseesta voin olla samaa mieltä, mutta pelkäänpä että tämän aktivistin näkemys on hieman naiivi. Jos vaikkapa nykyisten oligarkkien sijaan valtaa alkaisivat käyttää heidän vaimonsa, tehtäisiinkö ongelmille kuten tuloeroille jotain? Tuskin.

Alistavan patriarkaatin korvaaminen alistavalla matriarkaatilla ei tee ihmiskunnasta yhtään vapaampaa, vaan ainoastaan vaihtaa sortajat toisiin. Tätä ilmiötä on kuvattu hyvin Orwellin kirjassa vuonna 1984, jossa hän kuvaa mielikuvitusvaltionsa totalitaarista poliittista järjestelmää. Järjestelmälle ei ole mitään merkitystä, ovatko johdossa sosialistit vai porvarit, juutalaiset vai natsit, miehet vai naiset. Järjestelmälle on merkitystä vain sillä, että järjestelmä itse säilyy.

Naiset eivät ole yhtäläinen ryhmä, jossa kaikilla jäsenillä olisi yhtenevät intressit. Joitain yhteisiä teemoja voidaan löytää, kuten perheväkivallan vastustaminen, mutta sen tavoitteen jakaa suurin osa miehistäkin. Todellisuudessa köyhällä ja rikkaalla naisella ei ole sen enempää yhteistä keskenään kuin on köyhällä ja rikkaalla miehellä. Politiikan teon kannalta yhteiskuntaluokka ja sosiaalinen ryhmä ovat tärkeämpiä tekijöitä kuin sukupuoli.

Mutta kuinka vastaisin omaan kysymykseeni, eli onko Femenin tapa välittää viestiään kannatettava vai tuomittava? Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että naisten mielipiteitä on kuunneltava silloinkin, kun heillä on vaatteet päällä.

Emansipoitunut ja itsenäinen nainen päättää täysin itse omasta vartalostaan. Ylhäältä käsin sanellun moralismin, yhteiskunnallisten pakkojen tai minkäänlaisen porvarillisen repression ei pidä kahlita naisen, tai yleensä ihmisen, vapautta saada päättää itse, mitä tai kuinka tekee omalla kehollaan. Yksilön seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kontrollointi on tehokkain tapa pitää yksilö alistettuna.

Mutta tämä ei ole vielä riittävä näkökulma, josta käsin miettiä topless-protesteja. Emansipoitunut yksilö on vapaa, mutta käyttää vapauttaan vastuullisesti. Femenin protestien pahin ongelma on mielestäni, että ne tekevät yksilön seksuaalisuudesta kauppatavaraa. Dokumentin alussa yksi naisista sanoo: ”Meillä naisilla on kauneutemme, viehätysvoimamme ja kehomme. Ne ovat tärkeimmät aseemme ja me käytämme niitä. Topless- protesti ei tarkoita sitä, että me myymme itseämme.”

Eikö? En voi välttyä kiinnittämästä huomiota siihen, että Femenin suhde mediaan on nimenomaan vaihtosuhde. Sopimus on implisiittinen, mutta silti selkeästi näkyvä: Femenin naiset näyttävät rintansa ja vastineeksi media pitää heidän agendaansa esillä.

Minä uskon, että kauneus, viehätysvoima, kehollisuus ja seksuaalisuus yleisesti ovat jotain arvokkaampaa kuin kauppatavaraa, jota voi vaihtaa joko medianäkyvyyteen kuten Femenin tapauksessa, tai rahaan, mitä Femen puolestaan vastustaa.

Femen tuo esiin esimerkiksi perheväkivallan, yliopistoissa tapahtuvan professorien ja oppilaiden välisen seksuaalisen hyväksikäytön ja ydinvoiman vaarat. Tämä kaikki on ansiokasta ja näitä asioita on tärkeää pitää esillä. On valitettavaa, että media ja yleisö jaksaa kiinnostua näistä asioista vain, koska viesti esitetään paljaisiin rintoihin kirjoitettuna.

Kritiikkiä osoittaessa on kai rehellistä tehdä itsetarkastelua. En olisi varmasti katsonut Topless- taistelijat dokumenttia, jos en olisi nähnyt Hesarin televisio-ohjelmasivuilla kuvaa yläosattomasta naisesta. Enkä varmasti olisi kirjoittanut tätä tekstiä naisten emansipaatiosta, jolleivät Femenin aktivistit olisi esiintyneet dokumentissa paljaine rintoineen.

Auts. Tunnen syyllisyyden piston sydämessäni. Menestystä kuitenkin Femenille sen edistämissä tärkeissä tavoitteissa!


Olen aikaisemmin ehdottanut prostituution vähentämistä puuttumalla sekä kysyntään, että tarjontaan tekstissä Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan.


Topless-taistelijat Silminnäkijä dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa 6.1.2012 asti


Femenin verkkosivu

Ihmiskunta ja sorto

Jokainen ihmisyksilö kaipaa vapautta. Jokainen tahtoo voida tehdä itse itseään koskevat päätökset, olla vapaa ja saada toteuttaa itsessään olevan potentiaalin täysimääräisesti. Ihmisen elämä on jatkuva aikuistumisprosessi, jossa yksilönkehitys johtaa vapautumiseen lapsuuden vajaavaltaisesta tilasta suurempaan itsensä käsittämiseen ja itsensä löytämiseen, jota kautta ihminen tulee tietoiseksi siitä, mihin hän pystyy ja mitä hän tahtoo. Ihminen ottaa vähitellen vallan omasta elämästään ja tätä valtaa on seurattava vastuun omista tekemisistään.

Tavoitellessaan vapautta, emansipaatiota ihmisyksilö saa jatkuvasti huomata paitsi fysiikan lakien sun muiden kosmologisten asioiden estävän omia valintojaan, myös ja ennen kaikkea toisten ihmisten. Vanhemmat kieltävät lapselta asioita jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ja sääntöjä täytyy opetella ja noudattaa päiväkodeissa, kouluissa, armeijoissa, työpaikoilla ja yhdistyksissä. Moni asia seisoo vapautumisen tiellä.

Säännöt sinänsä eivät estä ihmisen inhimillistä kasvua, vaan monissa tapauksissa nimenomaan tukevat sitä. Ongelmia syntyy silloin, kun säännöillä ei ole mielekkäitä perusteluita tai syitä, vaan ne pohjautuvat puhtaaseen mielivaltaan. Tässä on vapaan kasvatuksen anti: Vapaa kasvatus ei usein esiintyvästä harhaluulosta poiketen tarkoita kasvatuksellista anarkiaa ja välinpitämättömyyttä, vaan ajatusta siitä, että lapsen voi antaa oman kehityksensä myötä kasvattaa itseään. Lapseen ei tarvitse kaataa sääntöjä ylhäältä päin, vaan antaa hänen itsensä käsittää, miksi on hänenkin intressiensä mukaista, että tietyt asiat ovat kiellettyjä. Esimerkiksi lasta ei ole tarkoituksenmukaista päästää ulos ilman paitaa, vaikka lapsi sellaista sattuisikin haluamaan, mutta hänen voi antaa itse päättää, laittaako päälleen vihreän vai oranssin paidan.

Vastaavalla tavalla myös aikuisen ihmisen on kasvatettava itseään. Emansipaatiossa on yksilön tasolla kyse juuri siitä, että ihminen osaa kohdistaa itseensä ja omaan toimintaansa sen kritiikin, jonka vapaa kasvatus on kohdistanut traditionaaliseen kasvatukseen. Ihmisen on jatkuvasti kysyttävä itseltään, miksi jokin asia on häneltä kielletty ja miksi hänen on tehtävä tietyllä tavalla. Näin hän voi tuulettaa ajatuksistaan pois sellaiset säännöt -moraalin, jos näin tahdotaan sanoa- joka ei ole perusteltua, eikä näin ollen kestävää, vaan itsetarkoituksellista.

Ihminen on vasta nuori toimija maailmankaikkeudessa. Erityisen nuori ja oppimaton ihminen on siinä, kuinka muodostaa yhteisöjä toisten vertaistensa kanssa. Siksi ihmisyhteisöt ylittäessään tietyn koon muodostuvat usein repressiivisiksi: Yhteisön säännöistä tulee itsetarkoituksellisia, eivätkä ne enää palvele yhteisön jäsenten intressejä. Silti totutuista toimintatavoista pidetään kiinni, koska kyky hahmottaa tilannetta koko yhteisön kannalta on puutteellista.

Repressiiviset säännöt estävät ihmisyhtöisön jäseniä toteuttamaan itseään ja saavuttamasta täydellistä inhimillistä potentiaaliaan. Usein kuitenkin jotkut yhteisön jäsenet katsovat hyötyvänsä vallitsevasta säännöstöstä ja alkavat muutosvastarintaisesti tukahduttaa uudistuksia. Nämä yksilöt pystyvät käyttämään kollektiivista yhteiskuntaa uudistuksellisten maailman parantajien alistamiseksi. Ja juuri tätä on sorto. Ihmiskunnan historia on sorron historiaa.

Nykyinen läntinen maailma ei kuvitelmistaan huolimatta ole vapautunut tästä sorrosta. Kenties mielenkiintoisimmalla tavalla se prosessi, jolla ihmisen luomat järjestelmät alistavat ihmistä, tulee näkyväksi seksuaalisuuden ja talouden alueilla. Omaa seksuaalimoraaliaan ei ole välttämätön ottaa Raamatusta, vaan sen voi omaksua esimerkiksi televisiosarjojen tai pornon tarjoaman mallin mukaan. Yhtä kaikki, ongelmaksi jää seksuaalinen repressio, sillä ihminen voi lähinnä valita kastikkeen, jossa hänet syödään. Dekadentti seksuaalinen huoramoraali on yhtä lailla seksuaalista repressiota, kuin tiukka viktoriaanen nunnamoraali. Molemmat estävät ihmistä pääsemästä tasapainoiseen suhteeseen oman seksuaalisuutensa kanssa.

Myös maailmantalous on hyvä esimerkki siitä, kuinka rengiksi tarkoitettu järjestelmä ottaa isännän roolin. Ihmiset ovat perustaneet yrityksiä siksi, jotta ne tuottaisivat ihmisille heidän tahtomiaan tavaroita ja palveluita. Yrityksiä ei ole tarkoitettu hallitsemaan ihmisiä, jota roolia ne hakevat. Talous tuottaa aivan päinvastaisia tuloksia, kuin suurin osa ihmisistä tahtoisi: ihmiset tahtoisivat nauttia elämästään läheistensä kanssa, mutta talous vaatii kilpailukyvyn nimissä suurempia työpanoksia. Suurin osa ihmisistä tahtoisi pienempiä tuloeroja, mutta heidän luomansa ja maksamansa talousjärjestelmä kasvattaa tuloeroja.

Kuten Milos Forman on todennut: ”Me rakennamme instituutioita omaksi hyödyksemme. Me maksamme niistä. Ja ne alkavat käyttäytyä kuin ne omistaisivat meidät.”


Post Scriptum: JSDN on valinnut uuden johtokunnan. Vuoden 2008 puheenjohtajana toimii Joel Lehtonen ja varapuheenjohtajana Joonatan Virtanen. Johtokunnan muut jäsenet ovat Leena Kaskivaara, Johanna Pietiläinen, Ismo Puhakka, Jukka Torikka, Jukka Utriainen, Taina Viikari ja Juha Ylitalo. Varajäsenet ovat Salla Saaranen, Mikko Laakkonen, Antero Lehmuskettä, Satu-Maria Konttinen, Olli-Pekka Koljonen ja Satu Naskinen.

Myös Demarinuorten Keski-Suomen piiri on valinnut piirihallituksen vuodelle 2008. Piirihallituksen puheenjohtaja on Salla Saaranen ja varapuheenjohtaja Ismo Puhakka. Muut piirihallituksen jäsenet ovat Niko Hjelt, Sonja Kekkonen, Jani Kokko ja Taina Viikari. Varajäseninä toimivat Joel Lehtonen ja Jukka Utrainen.

Onnittelut kaikille valituille ja toimintaintoa! Sekä suuri kiitos siitä, että olette tekemässä maailmasta parempaa

Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan

Prostituutio on aihe, josta on hyvin vaikea sanoa yhtään mitään, ilman että joku suuttuu. Vaikka aihe on hyvin moniulotteinen ja kompleksinen, melko moni tietää aivan varmasti siitä lopullisen totuuden. Vaikka julkista keskustelua prostituutiosta ja muista kaupallisen seksin muodoista onkin käyty paljon, valitettavan usein keskustelu ei ole aitoa dialektista debattia, vaan jämähtää paikoilleen yksittäisten kysymysten pyörittelyksi ja vastapuolen henkilön loukkaamiseksi.

Siksi uskallan yrittää tuoda määrällisesti runsaaseen keskusteluun uusia aspekteja siirtymällä tarkastelussa yksittäisten lainsäädännöllisten kysymysten, kuten seksin oston kieltämisen, sijaan laajempiin kysymyksiin prostituution syistä. Yksittäisten rajoitusten ongelma on juuri siinä, että ne ovat vain yksittäisiä rajoituksia. Tietynlainen prostituution harjoittamistapa tai -muoto voidaan saada siten pois, mutta se helposti tarkoittaa vain seksin myynnin siirtymistä erilaiseen muotoon, ei lakkaamista.

Seksi on eräs ihmisen keskeisimpiä tarpeita. Sen tarve ei muutu lainsäädäntöteknisillä keinoilla, vaikka niilläkin on oma roolinsa. Seksiä sinänsä vastustanee enää melko harva puritaani, joten on kysyttävä, millaiset prosessit saavat ihmiset valitsemaan maksullisen seksin maksuttoman sijaan. Kysymyksessä edetään kahden tarkastelemisperspektiivin kautta. Miksi maksullista seksiä on kasvavissa määrin tarjolla ja miksi sille on kysyntää?

1. TARJONTA

Miksi joku myy seksiä? Vastaukset ovat tietysti yksilöllisiä, mutta oletettavasti joitain yhdistäviä tekijöitä löytyy. Lienee tarkoituksenmukaista käyttää jaottelua kolmeen: ihmiskaupan uhreina olevat pakkoprostituoidut, vapaaehtoiset ammatinharjoittajat ja puolivapaaehtoiset, jotka harjoittavat prostituutiota epäsuoran pakon, kuten taloudellisen kurjuuden vuoksi. Rajat näiden välillä ovat häilyviä. Ihmiskauppa ja pakkoprostituutio ovat yksiselitteisesti väärin ja niitä tulee torjua lainsäädännöllä. Toisaalta alalla vapaaehtoisesti toimivia ammattilaisia on vaikea mennä moittimaan. Rakentavinta lienee käsitellä sitä ongelmakenttää, joka ajaa ”tavallisia” naisia myymään seksiä.

Helppo ja moralistinen näkökulma olisi väittää esimerkiksi opiskelijaprostituution johtuvan yksinkertaisesti nuorten moraalisten normien höltymisestä. Tämä perustuu ajatukseen siitä, ettei seksin myymistä enää nähtäisi yhtä ongelmallisena asiana kuin aiemmin, eikä se stigmatisoisi tekijäänsä pysyvästi. Sosiaalisella vieraantumisella ja suurten kaupunkien tarjoamalla anonyymiydellä voikin olla kynnystä alentava vaikutus prostituutioon ryhtymiseen, mutta se on riittämätön selittämään koko ilmiötä. Tuskin kukaan tekee ratkaisua alkaa myymään itseään kevein perustein.

Taloudellisen pakon edessä tapahtuva prostituutio kertoo hyvin karua kieltä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tilasta. Yhteiskunnan tulonjako on yksinkertaisesti viety sellaiseksi, että meissä on ihmisiä, joilla ei ole käytettävissään riittävästi rahaa selvitäkseen edes välttämättömistä menoista. Tuloerojen kasvu, joka Suomessa on jatkunut ainakin 90-luvun lamasta lähtien, on tarkoittanut sitä, että kaikkein huonoimmassa asemassa olevilla menee entistä huonommin. Nyt tilanne on jo kärjistynyt niin, että nämä köyhät ryhmät joutuvat myymään itseään. Mitä seuraavaksi? Elinkauppaa?

Asiantuntijat ovat arvioineet, että esimerkiksi Virosta ja Venäjältä Suomeen tulevien prostituoitujen määrä on vähenemään päin. Tämä johtuu elintason noususta naapurimaissamme. Samaan aikaan olemme ajaneet omaa yhteiskuntaamme suuntaan, jossa voi esiintyä raakaa ja vaihtoehdotonta köyhyyttä. Aikaisemmin prostituutio ei ollut samanlainen ongelma Suomessa kuin monessa muussa maassa, sillä hyvinvointiyhteiskuntamme piti huolta, että kaikilla oli riittävästi toimeentuloa, ettei seksiä tarvinnut myydä. Sitten päätettiin vaihtaa linjaa.

Prostituution tarjontaa voisi siis vähentää hyvin yksinkertaisesti: hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita tulisi uudistaa niin, että jopa yksinhuoltajilla ja opiskelijoilla olisi riittävästi tuloja selvitä jokapäiväisistä menoistaan, ilman että he joutuvat tinkimään fyysisestä koskemattomuudestaan. Alkuun kaikkein rujoimman köyhyyden poistamisessa päästäisi jo sosiaalisten tulonsiirtojen kuten opintotuen ja lapsilisän sitomisella indekseihin ja alle tuhannen euron kuukausitulojen tekemisellä verovapaiksi.

2.KYSYNTÄ

Seksipalvelujen tarjonta on tietysti vahvasti kietoutunut niiden kysyntään. Kuten minkä tahansa asian markkinoilla, myös maksullisen seksin kysyntä luo tarjontaa. Mitä enemmän ostaja on valmis maksamaan seksistä, sitä luultavammin joku suostuu myymään. Tämä pätee erityisesti seksiä satunnaisesti myyviin. Tässäkin ilmiössä tuloerojen kasvu on vaikuttava tekijä, se luo tarjonnan lisäksi myös kysyntää. Kun vauraus jakaantuu epätasaisesti, on tulonjaon yläpäässä olevan ihmisen pienemmällä suhteellisella uhrauksella omasta vauraudestaan mahdollista saavuttaa se maksukynnys, jonka seksin potentiaalinen myyjä asettaa palveluksilleen. Erityisen selkeästi tämä näkyy kansainvälisellä tasolla ja sitä ilmentää länsimaista tehtävä prostituutioturismi esimerkiksi Venäjälle ja Kaakkois-Aasiaan.

Tuloerojen ohella syitä seksipalvelujen kysyntään on syytä etsiä myös yhteiskunnallisisista asenteista. Seksin ostajien moralistinen syyttely tuskin auttaa sen enempää kuin myyjienkään. On kysyttävä, mikä laajemmassa asenneilmastossa ruokkii prostituutiolle otollisia ajattelutapoja. Näyttäisi siltä, että juuri nyt Suomessa kuten muuallakin maailmassa trendi on individualismin kärjistymistä kohti solidaarisuuden kustannuksella. Markkina-ajattelu on penetroitunut niin syvälle ihmisten mieliin, että toisen ihmisen redusoiminen ihmisestä pelkäksi hyödykkeeksi tuntuu hyvin luontevalta. Prostituoidulta on huomattavasti helpompi ostaa seksiä, mikäli voi välttyä kohtaamasta häntä ihmisenä, jolla on omat tunteet ja haaveet, joka on jonkun äiti ja jonkun tytär ja nähdä hänet vain välineenä omien halujen tyydyttämiseen korvausta vastaan.

Kolmantena syynä voisi arvella olevan ihmisten laajemman tyytymättömyyden seksielämäänsä. Parisuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen tuntuu olevan aiempaa hankalampaa. Yhä suurempi osa suomalaisista asuu yksin. Muodissa on sinkkuelämä ja pätkäsuhteet, eikä suuria sitoumuksia uskalleta lukuisista syistä tehdä. Seksin tarve ei kuitenkaan katoa biologisena ja henkisenä imperatiivina mihinkään, joten tavallisten, maksuttomien suhteiden mahdottomuus voi ajaa seksuaalisesti turhautuneen ihmisen maksullisen seksin pariin. Inhimillisen onnen kannalta seksuaalinen tyytymättömyys on kehno asia, mutta kapitalistiseen systeemiin se sopii: Seksuaalisesti tyytymätön ihminen voi kompensoida elämän yhden aspektin kurjuutta panostamalla energiansa työelämään ja materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelemiseen. Kuka jää ylitöihin, jos kotona saa hyvää seksiä?

Jos prostituutiota ja sen mukanaan tuomia ongelmia tahdotaan vähentää, on riittämätöntä keskittyä vain prostituutioon itseensä. Prostituutio ei ole niinkään itsenäinen ongelma, vaan seuraus lukuisista muista (varmasti huomattavasti lukuisammista, kuin tässä mainittiin) yhteiskunnallisista ongelmista. Mikäli prostituutiolle aiotaan tehdä jotain syvälle käyvempää, kuin pelkkää kiusantekoa yksittäisille ihmisille, on näihin laajempiin ongelmiin syytä suhtautua vakavasti.