Palveluiden universaalisuus

Alkuviikosta osallistuin SDP:n työntekijöiden neuvottelupäiville, jotka pidettiin Polvijärvellä, Huhmarin lomakeskuksessa. Tapahtuma oli erinomainen tilaisuus toimijoille eri puolilta Suomea tavata toisiaan ja keskustella kunnallisvaalien valmisteluista oman kunnan ulkopuolella. Käsittelimme myös valtakunnallista kampanjaa kunnallisvaaleihin ja puolueen tulevaisuuden visioita. Aikaa oli lisäksi ideologiseen keskusteluun.

Täytyy sanoa, että tapahtumasta jäi todella voimautunut fiilis! Uusi puoluejohto, puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja puoluesihteeri Ari Korhonen ovat päässeet työhönsä hyvin kiinni ja eteenpäin mennään johdonmukaisella ja pitkäjänteisellä toiminnalla. Urpilainen kiteyttää tämän hetken tilanteen hyvin: Sosialidemokraattiset arvot ovat suomalaisten parissa valtavan suosittuja, mutta niitä edistävä sosialidemokraattinen puolue ei ole. Mikäli Suomessa tehtävän politiikan tahdotaan olevan äänestäjäkunnan enemmistön tahdon mukaista, on SDP:n kirkastettava imagoaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittäjänä.

Ideologinen keskustelu käynnistyi ajatuksesta maksuttomasta päivähoidosta. Vaatimuksen legitiimiydestä vallitsi kattava yksimielisyys. Suomessa esikoulu, peruskoulu, toisen asteen koulutus ja korkeakoulut ovat maksuttomia. Maksuton päivähoito on johdonmukainen jatke tälle politiikalle.

Olen saanut itse huomata mielenkiintoisen piirteen esikoulusta nyt, kun oma poikani Riku on aloittanut esikoulun. Maksuton esikoulu koskee vain puolta päivää. Jos vanhempi on päivätöissä, hän joutuu pitämään lastaan esikoulun lisäksi toisen puolen päivää päivähoidossa. Ja tämä esikoulua täydentävä päivähoito maksaa ainakin Jyväskylässä melkein saman verran, kuin kokopäiväinen päivähoito. Kas kas

Maksutonta päivähoitoa on kritisoitu siitä, että se hyödyttää suurituloisia, sillä pienituloisilla on jo nyt päivähoitomaksun nollaluokka (jonka porvarihallitus tosin yritti poistaa). Nykyinen päivähoitomaksujen porrastus on joka tapauksessa hölmö, sillä se asettaa saman maksun vanhemmalle, jonka tulot ovat 2 000 euroa, kuin 10 000 euroa kuussa.

Taloudellisesti porrastetut palvelumaksut ovat ylipäätään ongelmallisia, sillä ne luovat kaksinkertaisen progression ihmisten tulonmuodostukseen. Siis ansaitessaan lisää rahaa, ihminen joutuu paitsi maksamaan korkeampaa veroa, myös korkeampia palvelumaksuja. Tällainen luo kannustinloukkuja, joissa ihmisen työpanoksen kasvu ja siitä seuraava tulojen lisääntyminen ei realisoidu niin, että hänellä todella olisi enemmän rahaa käytettävissään.

Päivähoidon maksuttomuus on universaalia, kaikki maksavat palveluista yhtä paljon. Univeraaliuden etuna on ennakoitavuus sen suhteen, kuinka paljon ihmisen tulojen kasvu vaikuttaa hänen käytettävissä oleviin tuloihinsa Se myös purkaa tehokkaasti kannustinloukkuja ja näin antaa positiivisen kannusteen työntekoon.

Yhteiskunnan toiminnan universalisoimisessa univeraalit palvelut ovat tärkeä asia ja niitä on puolustettava. Samaan aikaan olisi hyvä pohtia myös universaaleja tulonsiirtoja. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluu ajatus, että mikäli ihminen ei voi hankkia elantoaan tekemällä työtä, yhteiskunta takaa hänelle tietyn tulotason. Miksi tämän tulotason pitäisi riippua siitä, miksi henkilö ei voi hankkia elantoaan työnteolla?

Poliittinen vasemmisto, universalismi ja keskiluokka

Ideologioiden sisällä poliittisten käsitteiden vasemmisto ja oikeisto käyttäminen on ongelmallista. Molemmat käsitteet ovat niin epämääräisesti käytettyjä, että ilman tarkempaa ja laajemmin hyväksyttyä määritelmää niiden luovalla käytöllä on helppo hämmentää poliittista soppaa. Saman ideologian kannattajien arvioiminen oikeistolaisemmiksi tai vasemmistolaisemmiksi aiheuttaa yleensä ottaen väärinymmärrystä. Ekumeenisen vasemmistolaisuuden kannattajan näkökulmasta esimerkiksi Vasemmistoliiton takavuosien slogan ”oikeasti vasemmalla” on typerä. Se suuntautuu selvästi sosialidemokraatteja vastaan, vaikka sekä Vasemmistoliitto (vuodesta 1966 lähtien) että SDP kannattavat samaa ideologiaa, demokraattisesti toteutettavaa sosialismia.

Rasittavalla tavalla kömpelyys oikeisto-vasemmisto-käsitteiden kanssa tuli esiin keskusteluissa SDP:n puheenjohtajasta. Erkki Tuomiojaa pidettiin yleisesti ottaen jotenkin vasemmistolaisena ehdokkaana, jota vastaan kaikkia muita –kenties Kimmo Kiljusta lukuun ottamatta- oikeistolaisempina. Tämä sopii hyvin kulkemaan rinnakkain sen suuren pohdiskelun kanssa, tulisiko SDP:n linjaa siirtää oikealle vai vasemmalle.

Kun puheenjohtajaksi valittiin Jutta Urpilainen, on mediassa ja kansalaiskeskusteluissa tehty yksinkertainen mutta pettävä johtopäätös, että hän on puolueen oikeaa laitaa ja näin ollen SDP on ”tunnustanut realiteetit” ja etsimässä tilaa poliittisesta keskustasta. Vaatimusta maksuttomasta päivähoidosta kaikkien lapsille pidettiin kädenojennuksena keskiluokan suuntaan ja Urpilaisen suuhun laitettiin eräissä julkaisuissa oikeistolaistumiseen viittaavia ilmaisuja.

Tällainen johtopäätös on paitsi epäreilu Urpilaista kohtaan, myös älyllisesti kestämätön. Se perustuu vulgaariin käsitykseen vasemmistolaisuudesta heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisena. Sitä vastoin oikeistolaisuus taas olisi rikkaimpien etujen vartioimista. Tätä käsitystä vasten universaali hyvinvointipalvelupolitiikka, kuten maksuton päivähoito kaikille, ei vaikuta erityisen vasemmistolaiselta. Samalla logiikalla porvarihallitus voi väittää olevansa sosiaalisesti oikeudenmukainen –siis vasemmistolainen- koska tarjoaa tulonsiirtoja kaikkien heikoiten toimeentuleville.

Kenties selitysvoimaisempaa olisi käyttää vasemmisto-oikeisto-käsitteitä suhteessa universalismiin. Tämä on nähdäkseni oleellinen ero kristillis-konservatiivisen ja marxilaisen hyvinvointipolitiikan välillä. Ensin mainittuunkaan ei kuulu käänteinen robin hoodismi, jossa yhteiskunta siirtää resursseja suoraan köyhiltä rikkaille, vaan rikkaat erilaisten kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoisyhdistysten kautta auttavat köyhiä. Jos tahtovat. Marxilainen malli sen sijaan on ylläpitää voimakasta valtiota, joka verotuksen kautta pitää huolta kaikkien kansalaisten toimeentulosta ja siten purkaa kapitalismiin liittyvän sortojärjestelmän vaikutusta.

Universaali oikeus maksuttomaan päivähoitoon on tässä valossa taas hyvin vasemmistolainen. Siinä missä konservatiivinen kritiikki sitä kohtaan on ollut, ettei se kohdenna valtion vähiä varoja niitä eniten tarvitseville, liberaali kritiikki taas valittaa valtion tehtävien ja menojen kasvua. Kyse on kuitenkin johdonmukaisesta jatkumosta maksuttomalle opetukselle niin peruskoulussa, toisella asteella kuin korkeakouluissakin.

Strategisesti vaatimus maksuttomasta päivähoidosta on viisas. Kyllä, se on kädenojennus keskiluokkaan päin, mutta kuten todettua, siihen ei kytkeydy ideologista periksi antamista. Pikemminkin se muistuttaa keskiluokkaa siitä, että juuri sillä on eniten saavutettavaa vasemmistolaisesta politiikasta. Hyvin koulutettu ja ahkerasti työtä tekevä keskiluokka on juuri se ryhmä, joka maksaa eniten veroa –varsinkin kun veronalennuksia keskitetään maan- ja metsänomistajille ja suuryrityksille- ja hyötyy vähiten tulonsiirroista. Keskiluokan verorasitetta tulisi keventää siirtämällä verotuksen painopistettä työstä pääomatulojen verotukseen ja palvelujen kattavuutta lisätä tekemällä niistä universalistisempia. Ja se on juuri vasemmistolaista!

Kenties tämä herättää poliittisen vasemmiston piirissä mielenkiintoa laajempaankin keskusteluun siitä, tulisiko tulonsiirtoja ja palveluita jatkossa kehittää universalismin vai tarveharkintaisuuden pohjalta. Tällä on suuri merkitys muun muassa veronmaksumoraalin kannalta.


Tuomiojan puheenjohtajakampanjan vetäjä Esa Suominen kirjoittaa hienosti Urpilaisen valinnasta