Uusliberalismi ja demokratia

Demokratiasta on olemassa lukuisia erilaisia käsityksiä. Minun nähdäkseni demokratian ydin on siinä, että yhteisesti toteutettava politiikka on sellaista, kuin yhteisön jäsenet tahtovat sen olevan. Kaikki muu demokratiaan liittyvä, kuten vallan jakaminen, vaalit, parlamentarismi, päätöksentekomenettelyt sun muut ovat vain mekanismeja, joilla tätä periaatetta pyritään toteuttamaan. Päätöksen väittäminen demokraattiseksi silloin kun ihmisten enemmistö ei sitä hyväksy on harhaanjohtamista.

Totaaliset ajattelutavat ja ideologiat ovat vieraita demokratialle, joka pyrkii olemaan suvaitseva ja jopa kannustava erilaisia uusia ajattelutapoja kohtaan. Totaaliset ideologiat taas kiistävät kaikkien muiden maailman hahmottamisen tapojen mielekkyyden ja vaativat kaikkia hyväksymään omat premissinsä. Tällä hetkellä vahvin maailmalla myllävä totaalinen ideologia on uusliberalismi, joka pyrkii yksinkertaistetuilla ja vulgaareilla yksilönvapauden tulkinnoillaan markkinaistamaan kaikki inhimillisen olemassaolon sfäärit.

Suurin osa ihmisistä osaa ikäänkuin refleksinomaisesti vierastaa tällaista. Erityisen selkeästi uusliberalistisen paradigman mielettömyys tulee ilmi, jos ihmisellä on hetki aikaa pysähtyä pohtimaan sen vaikutuksia. Kela teki vasta suuren kyselyn, jolla se selvitti suomalaisten asennoitumista verojen ja sosiaalietuuksien suhteeseen, sekä tuloeroihin. Kyselystä käy hyvin yksiselitteisesti ilmi, että suomalaiset olisivat valmiit veronkorotuksiin, mikäli tietäisivät ne käytettävän terveydenhoitoon. Samoin verotuksen progressiota oltiin valmiit korottamaan, mikäli sillä voitaisi nostaa alimpia palkkoja ja näin kaventaa tuloeroja. (Ylen uutinen aiheesta)

Suomalaisten asenteet kuulostavat tervehenkisiltä: Pienemmän puolta pidetään ja ollaan halukkaita pitämään kaikki samassa veneessä. Demokratian kannalta ongelmallista on, että nykyinen poliittinen linja Suomessa on juuri päinvastainen. Tuloerot eivät vain kasva, niitä kasvatetaan ja samaan aikaan hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden alasajo on hyvässä vauhdissa. Kansalaiset vastustavat hyvin yksimielisesti poliittisen oikeiston vaalimaa uusliberalistista talous- ja sosiaalipolitiikkaa, mutta ovat valmiit äänestämään valtaan sitä edistäviä puolueita ja henkilöitä.

Missä on syy tähän? Mitä voitaisi tehdä? Miten suomalaista poliittista järjestelmää olisi mahdollista kehittää sellaiseen suuntaan, että päätöksenteko todella noudattaisi kansalaisten poliittista tahtoa? Osasyynsä on varmastikin heikolla poliittisella lukutaidolla. Demokratia nojaa kriittisesti ajatteleviin ja sivistyneisiin kansalaisiin, jotka osaavat nähdä vallanpitäjien temppujen läpi. Siksi ei olekaan yllättävää, että kriittisen ajattelun kehtona toimivia yliopistoja ollaan oikeistohallituksen toimesta ajamasta sivistyksellisestä tuotannolliseen suuntaan...

Porvarihallitus pääsee vauhtiin köyhien kyykyttämisessä

Ennen vaaleja Kokoomuksen imagopoliittinen sumutus onnistui hyvin. Oikeistokonservatiivinen puolue pystyi vakuuttamaan monet äänestäjät siitä, että se pystyy hälventämään vastakkainasettelua köyhien ja rikkaiden välillä ja pitämään huolta molempien eduista. Moni pienituloinen ihminen, joille tulonsiirrot ja julkiset palvelut ovat erityisen tärkeitä, äänesti ehdokasta Kokoomuksesta, jonka ideologiaan tulonsiirrot ja julkiset palvelut eivät kuulu.

Saatuaan mahdollisuuden muodostaa porvarihallitus Keskustan kanssa Kokoomus pääsee nyt näyttämään oikeaa väriään. Ensimmäisiksi kärsijöiksi valittiin kaikkein vähävaraisimmat lapsiperheet. Aiemmin köyhimmillä on ollut mahdollisuus maksuttomaan lasten päivähoitoon, nyt tämä niin sanottu nollamaksuluokka poistetaan. Oletettavasti tämä kouraisee tuntuvasti opiskelevia yksinhuoltajia, joiden on alettava maksaa opintotuestaan päivähoitomaksuja. Hallitus myös sopivasti päätti myöhästyttää lupailemaansa opintotuen korotusta.

Toisaalta oikeistolaiset puolueet tekevät samalla kätevästi tyhjäksi myös lupaamansa lapsilisän korotuksen. Yksinhuoltajille luvattiin kymmenen euron korotus lapsilisään. Mikäli alimmaksi päivähoitomaksuksi tulee kaavailtu 30 euroa, otetaan edellä mainittu suuri lupaus moninkertaisesti pois. Lapsilisän korotus ei myöskään auta sentilläkään kaikkein köyhimpiä lapsiperheitä, sillä se laskee samalla summalla toimeentulotukea. Tämä on törkeää ylimielisyyttä suhteessa vähävaraisiin. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni yksinhuoltaja äänesti nykyisen hallituskoalition puolueita, erityisesti pääideologia ja valtionvarainministeriöpuoluetta Kokoomusta ja kuinka tyytyväisiä he nyt ovat äänestyspäätökseensä.

Hyvätuloisimpien lapsiperheiden hoitomaksuihin hallitus ei aio puuttua.

Tämä tekee hyvin selkeäksi hallituksen ideologisen linjan: Köyhillä on oltava kurjempaa suhteessa rikkaisiin, kuin tähän mennessä. Ilmeisesti hallituksella ei ole riittävästi rikkaita miellyttäviä keinoja lisätä heidän varallisuuttaan, joten hyvinvointierojen lisäämiseksi suurempi osa yhteiskunnan kuluista on maksatettava kaikkein huonoimmassa ja sorretuimmassa asemassa olevilla. Erityisen traagiseksi tämän negatiivisen robin hoodismin tekee sen kohdentaminen raasti lapsiin.

Kuvassa päiväkoti Taikalamppu Jyväskylästä

Post Scriptum: Myös Esa Suominen pohtii lastenhoitoa ja köyhyyttä blogissaan