Muistetaan myös potentiaaliset yrittäjät

Yrityksen perustamista harkitsevalle potentiaaliselle yrittäjälle epävarmuus sosiaaliturvasta ja toimeentulosta on suurempi huoli, kuin verot tai byrokratia.

Piia Elonen kirjoitti melko yksioikoisen kolumnin yrittäjyydestä ja SDP:n yrittäjyyskampanjasta (HS 17.12.) Olisin toivonut, että irvailun sijaan hän olisi esittänyt omia ajatuksiaan siitä, kuinka pienyrittäjien asemaa voidaan parantaa.

Olen itse harkinnut yrityksen perustamista. Suurin huolenaiheeni on kuitenkin, miten minun käy jos en onnistu ensimmäisellä, enkä toisellakaan yrittämällä. Siksi lupaukset laittaa yrittäjien sosiaaliturva kuntoon kuulostavat hyvältä. Yrittäjän vaihtoehdot eivät voi olla vain menestyminen ensimmäisellä yrityksellä tai elinikäinen konkurssivelka.

Usein yrittäjyyden suurimpina esteinä mainitaan korkeat verot ja työvoimakustannukset, sekä tarkemmin määrittelemätön byrokratia. Jos liikeideani on hyvä ja yritykseni menestyy, sillä on varaa maksaa verot ja palkkaa minulle kuten myös muille mahdollisille työntekijöille.

Yrityksen toiminnan pyörittämiseen kuuluu tietty määrä paperitöitä, joista uskoisin selviäväni. Turhan byrokratian karsimista kukaan tuskin vastustaa.

Suuret yritykset ja elinkeinoelämä hallitsevat edunvalvonnan. Mielestäni Suomeen tarvitaan edunvalvontajärjestö myös potentiaalisille yrittäjille. Uskon, että kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat valmiit kokeilemaan siipiään ja perustamaan oman yrityksen, jos epäonnistumisen riskejä pienennetään, on tässä maassa paljon.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 21.12.2014 otsikolla Aloittelevan yrittäjän riskejä pitäisi pienentää.

Epävarmuus surmaa talouskasvun

Talouskasvu vaatii luottamusta tulevaisuuteen.
Kuluttajien on uskallettava kuluttaa ja yritysten investoida.

Kun ihminen ei palkkapäivänä tiedä, näkeekö vielä seuraavan palkanmaksun, hän laittaa suuren osan rahastaan säästöön. Kun työntekijä ei voi olla varma, maksetaanko hänelle tulevaisuudessa säällistä eläkettä, joutuu hän säästämään vanhuuden varaksi. Kun vanhempi on epävarma, saako hänen lapsensa tulevaisuudessa opiskella maksutta, on hänellä syy varmuuden vuoksi säästää mahdollisia lukukausimaksuja varten.

Yksittäisen ihmisen säästämisessä ei ole mitään vikaa ja monia hankintoja varten säästäminen on välttämätöntä. Mutta jos Suomen kaltaisessa pienessä kansantaloudessa kaikki alkavat säästää samaan aikaan, ei raha liiku. Se tarkoittaa sitä, ettei yrityksillä ole maksuhalukkaita asiakkaita, ne eivät voi työllistää, eikä verotuloja synny.

Kun kuluttajat eivät uskalla kuluttaa, yritykset eivät uskalla investoida, uusia työpaikkoja ei synny, eikä talouskasvu lähde käyntiin. Epävarmuus tuottaa irtisanomisia, mikä taas vahvistaa epävarmuuden kierrettä.

Yrittäjyyteen kuuluu aina riski. Mutta riskin vaikutusta yrittäjän henkilökohtaiseen hyvinvointiin voidaan vähentää parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa. Yrityksen perustamisen ja sen laajentamisen aiheuttaman epävarmuuden vähentäminen vahvistaisi yrittäjyyden kannustimia. Ei voi olla niin, että yrittäjän ainoat vaihtoehdot ovat onnistuminen ensimmäisellä yrittämällä tai elämän mittainen konkurssivelka.

Irtisanomisten ja yt-neuvotteluiden vaikuttaessa loputtomilta ovat myös vaatimukset julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomisista omiaan lisäämään epävarmuuden kokemusta. Taloudellisesti epävakaina aikoina tarvitaan nimenomaan takeita työpaikan säilymisestä ja suojaa irtisanomisilta. Mentaliteetti ei voi olla se, että jokaisen on jouduttava pelkäämään yhtä paljon työpaikkansa menettämistä.

Kukaan ei hyödy epävarmuuden kasvusta ja laman pitkittymisestä. Yhteiskunnan on oltava sellainen, että jokainen voi luottaa tulevansa taloudellisesti toimeen ja selviävänsä menoistaan nyt ja tulevaisuudessa. Siksi julkisen vallan on nyt annettava selkeä signaali, jolla se katkaisee epävarmuuden kierteen.

Yhdessä Hanna Huumosen kanssa kirjoitettu mielipidekirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 11.10.2014

Ansiottomien tulojen verottaminen on perusteltua

Verotetaan mieluummin ilmaiseksi
saatua rahaa, kuin työllä ansaittua

Poliittinen oikeisto on ottanut perintöveron kohteekseen. Jukka Oksaharju jatkoi (SS 17.4.) tykitystä. Kuten yleensä, argumentit perustuivat lähinnä markkinaideologiaan, eivätkä yhteiskunta-analyysiin, taloustieteeseen tai oikeudenmukaisuuteen.

Yksinkertaistettuna ihmisen tulot voidaan jakaa kahteen ryhmään. Palkkatuloihin vaikuttavat esimerkiksi ihmisen kyvyt ja ominaisuudet, koulutus, sekä se kuinka paljon ja tehokkaasti hän tekee työtä.

Toisen ryhmän tulot taas eivät riipu ihmisen omista tekemisistä. Perintö on tällaista tuloa. Se määräytyy syntyperän mukaan, kuten aatelisarvot keskiaikaisissa yhteiskunnissa.

Kun tuloja täytyy verottaa, suurin osa ihmisistä kokee, että on oikeudenmukaisempaa verottaa ansiotonta kuin työllä ja vaivalla ansaittua tuloa. Jos oikeisto saa jyrättyä läpi perintöveron poiston, on sama summa kerättävä tiukentamalla palkka- ja kulutusveroja. Siis verottamalla ansaittuja tuloja kovemmin.

Korkeampi työn verotus vähentää yksilön kannustimia tehdä työtä ja kouluttautua. Yhteiskunnan tulee kannustaa työntekoon ja itsensä kehittämiseen. Perintöveron poistaminen lisää ainoastaan kannustetta syntyä paljon omistusta haalineeseen perheeseen.

Perintöverosta valittamisen sijaan tahtoisin kuulla kaikenlaisilta yritysstrategeilta rakentavia ehdotuksia, kuinka varallisuus siirretään oikeudenmukaisesti edelliseltä sukupolvelta koko seuraavalle sukupolvelle, eikä vain sen harvoille ja valituille edustajille.

Kriisin sijaan sukupolvenvaihdoksen tulisi olla yritykselle mahdollisuus kasvaa hankkimalla uusia osakkaita ja heidän mukana tulevaa osaamista ja uusia ideoita. Perheyrityksistä keskikokoisiksi laajentuvat yritykset pystyisivät työllistämään paremmin ja yrittäjyyden riski jakaantuisi tasaisemmin.

Yritysten siirtäminen seuraavalle sukupolvelle on keskeinen tekijä Suomen kansantalouden jatkuvuuden varmistamiseksi. Siinä on hyödynnettävä koko seuraavan sukupolven osaaminen ja yritteliäisyys.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 23.4.2014

Yritysmyönteinen Lahti

Lahteen tarvitaan enemmän työpaikkoja. Kaikki eivät voi olla töissä julkisella sektorilla, vaan yksityisten yritysten mahdollisuuksia työllistää on parannettava. Tämä tarkoittaa kahta asiaa: Uusien yritysten perustaminen on tehtävä helpommaksi ja houkuttelevammaksi ja olemassa olevien yritysten työllistämisedellytykset on turvattava.

Yritykset tarvitsevat sekä osaavaa työvoimaa, että ostokykyisiä asiakkaita. Osaaminen täytyy ottaa huomioon kaupungin koulutustarjonnassa. Jos Lahti voi kouluttaa työvoimaa sellaisille aloille, joilla on kysyntää työvoimalle, se vetää yrityksiä alueelle. Kun Lahdessa tarjottava koulutus on työllistävää, opiskelupaikkaansa harkitsevat opiskelijat myös kokevat sen houkuttelevaksi.

Kaupunki voisi myös omalta osaltaan olla vähentämässä yrittäjien kohtaamaa byrokratiaa. Tavoitteeksi on asetettava yhden luukun periaate, jossa yrittäjä voi hoitaa kaiken viranomaisasiointinsa samassa palvelupisteessä. Sujuvalla asioinnilla myös helpotetaan vastuullisen yrittäjän lakisääteisten velvollisuuksien hoitamista.

Lahden kaupungin päätöksillä on usein suoria tai epäsuoria vaikutuksia alueen yritysten toimintaedellytyksiin. Kaikkien kaupungin päätöksentekoelinten tulisi pitää kirkkaana mielessä, että kuntalaisten palvelemiseen kuuluu alueen yritysten kannustaminen luomaan lahtelaisille työpaikkoja.

Yritysmyönteisyyttä ei pidä tulkita niin, että se tarkoittaisi hehtaarihallien kaavoittamista kaupan suuryksiköille, tai halpatyövoiman tarjoamista yrityksille. Nimenomaan suuria yrityksiä ei tule päästää tallomaan pieniä yksityis- tai yksinyrittäjiä. Isot marketit eivät lisää työpaikkoja, vaan vähentävät niitä.

Kun yritykset maksavat asiallisia palkkoja, ne varmistavat tuotteilleen ja palveluilleen myös maksukykyisen asiakaskunnan. Lahti on siinä edullisessa asemassa, että sen yritykset voivat hyödyntää myös itärajan takana asuvia, potentiaalisia asiakkaita. Tehokas elinkeinopolitiikka täydentää kotimaista kulutuskysyntää ulkomaisella, erityisesti venäläisten kuluttajien kysynnällä.

Lahdessa on huomattavan vähän valtion työpaikkoja verrattuna muihin kaupunkeihin, mistä Lahden työllisyys kärsii. Tämän haitan kompensoimiseksi on kaikkien kaupungin toimielinten ja valtuustoryhmien tehtävä yhdessä töitä yritysten kasvamisen ja työllistämisen edistämiseksi.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 18.9.2012

Yrittäjä on duunari

Pariskunta pitää pientä ravintolaa. Myynti ei ole kovin suurta, eikä tuloilla pysty palkkaamaan ylimääräisiä työntekijöitä. He tekevät työn yhdessä, yksi työskentelee keittiössä, toinen ravintolasalin puolella. Leipätyönsä lisäksi he hoitavat ravintolan kirjanpidon, tukkuostokset, markkinoinnin, siivouksen ja remontoinnin itse. Se onnistuu, kun tekee töitä viikonloputkin. Iltaisin riitelevät lounaslistojen laatimisesta.

Useinkaan yritykset eivät ole rahaa takovia koneita, jotka tuottavat omistajalleen ilmasta vaurautta sillä aikaa, kun hän lekottelee Karibialla. 93 % suomalaisista yrityksistä on 1-9 hengen mikroyrityksiä. Suurin osa suomalaisista yrittäjistä hankkii tulonsa omalla työllään. Yrittäjälle kaikki tulo ei tule palkkana, vaan yritystulona, mutta yhtä kaikki se on hankittava työtä tekemällä.

Kukaan ei suostuisi työskentelemään palkollisena sellaisilla työehdoilla ja tuloilla, joilla monet yrittäjät omassa yrityksessään työskentelevät. Vuonna 2009 noin neljänneksellä yrittäjistä tulot jäivät alle 15 000 euroon, lähes kahdella kolmanneksella alle keskipalkan. Onko yrittäjän nimikkeen käyttäminen niin hienoa, että vastineeksi siitä yrittäjä on valmis myymään työtään ja sen tuotoksia alihintaan?

Jonkinlaista glooriaa yrittäjyyteen liitetään. Yrittäjät ovat korvaamassa sotaveteraanit ryhmänä, jonka nimissä perustellaan milloin mitäkin poliittista linjaa (Lauri Holappa kirjoittaa tästä hauskasti). Ottaen huomioon yrittäjien joukossa olevan pienituloisuuden ja sen, että suurin osa yrittäjistä ansaitsee elantonsa omalla työllään, on yrittäjien yleinen affilioituminen poliittiseen oikeistoon kummallista.

Oikeistolainen talous- ja sosiaalipolitiikka ei pienyrittäjiä auta. Yritykset tarvitsevat ostovoimaisia asiakkaita. Oikeistolainen palkkojen alentaminen ja julkisen kulutuksen rajoittaminen vievät yrityksiltä näitä asiakkaita ja luonnollisestikin haittaavat niiden toimintaedellytyksiä. Siinä ei paljon oikeiston haikailema ”yrittäjyysmyönteinen asenneilmasto” auta, jos yrityksen tuotteille tai palveluille ei ole kysyntää.

Vaikka poliittinen oikeisto ja postmodernistit mielellään muuta väittävät, suomalaisessa politiikassa on yhä pitkälti kyse tulonjakopolitiikasta. Siitä, miten yritysten tuotto jaetaan niiden työntekijöiden ja omistajien kanssa. Työntekijät omistavat vain työnsä ja elävät sen tuotolla, kapitalisteilla on myös pääomaa ja he elävät sen tuotolla. Kun työn ja pääoman intressit ovat ristiriidassa, oikeisto on aina pääoman puolella.

Valtava enemmistö suomalaisista yrittäjistä elää työllään, ei pääomalla. Siksi onkin suomalaisten yritysten toimintaedellytysten kannalta haitallista, että monet yrittäjät huiputetaan oikeiston kannattajiksi. Oikeiston tavoitteet määrää suurpääoma, eivät pienyritykset. Näillä kahdella ei juurikaan ole yhteisiä intressejä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Matti Apunen kaipaa suomalaisista poliitikoista bisneksen puolustajia ja selittelee, kuinka vaurastumista ei tulisi pitää ahneutena sekä toistaa yleisen harhan, että yritykset luovat työpaikkoja. Työpaikkojen määrällä ja yrittäjyysasteella ei kuitenkaan ole korrelaatiota keskenään. Korkeimmat yrittäjyysasteet eurooppalaisissa OECD-maissa on Kreikassa, Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa. Näistä maista ei ole kuultu pelkästään myönteisiä talousuutisia viime aikoina.

Vaurastumisessa sinänsä ei ole mitään vikaa. Jos joku tekee kovasti töitä, joko pienyrittäjänä tai palkkatyöläisenä, ja saa kerättyä sillä mukavan elintason, onneksi olkoon! Usein porvarilliset vaurastumishaaveet pohjautuvat kuitenkin äkkirikastumiseen. Olisi kiva, jos yritys vaan tuottaisi itsestään rahaa, ettei tarvitsisi tehdä juuri töitä. Muutamien ahneus myös tehokkaasti estää monien vaurastumisen. Tästä on esimerkkiä tarjonnut Finnair, jossa johto on käärinyt muhkeita bonuksia samaan aikaan, kun työntekijät on laitettu talkootöihin.

Tärkeää olisi vapauttaa suomalaiset pienyrittäjät suurituloisuusharhastaan ja saada heidät muodostamaan poliittinen identifioitumisensa sen ajatuksen pohjalta, että he hankkivat tulonsa omalla työllään, eivät pääomalla. Yrittäjyyspolitiikassa taas olisi painotettava yritysten työllistämismahdollisuuksia ja kokonaiskysyntää, eikä yritysten itsetarkoituksellista lukumäärän kasvattamista ja niiden toimintakustannusten karsimista. Näin alun esimerkin ravintoloitsijapariskuntammekin voisi palkata työntekijöitä ja pitää joskus itse vapaapäivän.