Kepulaiset vetävät taas välistä

Hallituksen esityksessä energiaveroa aiotaan korottaa. Päätöstä perustellaan kahdella suurella tavoitteella: Valtion talous täytyy saada tasapainoon ja energian tuotannon päästöjä täytyy vähentää ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Suurin osa veronmaksajista varmasti pitää molempia tavoitteita legitiimeinä ja on valmis kantamaan kortensa kekoon valtion talouden ja ilmaston pelastamiseksi. Kansalliseen yhtenäisyyteen vetoaminen onkin hyvä tapa saada epäsuosittuja ratkaisuja hyväksytyksi. Ihmiset ovat valmiit uhraamaan omasta hyvinvoinnistaan yhteisen hyvän vuoksi, jos he tietävät muidenkin osallistuvan samalla mitalla.

Energiaverotuksessa paistaa läpi muuan suoranainen törkeys. Tilanteessa, jossa ihmisiä rohkaistaan yhteisiin ponnisteluihin yhteisten tavoitteiden vuoksi, yhden ryhmän sallitaan jatkaa itsekästä oman edun tavoitteluaan: Maanviljelijöiden.

Maanviljelijöille energiaveron korotus korvataan, joten heidät on vapautettu valtion talouden tasapainottamisesta ja ilmastonmuutoksen torjumisesta. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun maanviljelijöiden etuoikeutettua luokkaa varten luodaan aivan omat lait.

Kolmen miljardin euron laittaminen omaan taskuun yhteisistä verovaroista ei maanviljelijöille riitä. Ilmeisesti he kuvittelevat olevansa modernin yhteiskunnan feodaalinen aatelisto, jolle luodaan erilaisia privilegioita kulloisenkin tarpeen mukaan.

Mitä seuraavaksi? Voitaisiinko valikoivaan asevelvollisuuteen siirtyminen aloittaa vapauttamalla maanviljelijöiden pojat asevelvollisuudesta? Jos he ovat puolikin vuotta pois tuhlaamasta perheen tukiaisrahoja muotivaatteisiin, kulutuselektroniikkaan ja kaukomatkoihin, perheen taloushan menee aivan sekaisin! Minne kaikki rahat nyt pannaan?

Hämmästyttävää ei ole, että ollessaan hallituksessa keskusta keksii kaikenlaisia tapoja siirtää yhteisiä rahojamme peruskannattajakuntansa eli maanviljelijöiden lihaville tileille. Tämä on ymmärrettävää, sillä vaalien alla viljelijät puolestaan tukevat näillä samoilla rahoilla keskustan vaalikampanjaa. Ihmeellistä on se, kuinka keskustalaiset eivät edes viitsi kätkeä tätä ahneuttaan ja ryöstöään ja se miten maksumiehiksi joutuvat äänestäjät valitsevat tämän puolueen kerran toisensa jälkeen eduskunnan suurimmaksi.

Lapsilisät rikkaillekin

Yle uutisoi Taloustutkimuksen tekemän mielipidemittauksen valtion menojen leikkaamisesta. Kyselyn käyttöarvo politiikkasuositusten johtamiseen on kyseenalainen, sillä lähtökohtana on ilmeisesti ollut, että menoja on jollain keinolla vähennettävä. Vastaajilla ei ollut vaihtoehtoa menojen leikkaamisen sijaan kasvattaa valtion tuloja. Kyselystä voi silti saada irti jotain pohdittavaa.

Suosituin leikkauskohde kyselyssä olivat suurituloisten lapsilisät. 77 prosenttia vastanneista olisi valmis poistamaan lapsilisät perheiltä, joiden tulot ovat yli 100 000 euroa vuodessa. Tuollaisilla tuloilla elävät tuskin lapsilisien hiluja jäisivät kaipaamaan, mutta minusta lapsilisien poisto on silti huono ajatus. Lapsilisien legitiimiys perustuu niiden periaatteelliseen universaalisuuteen. Koska jokainen lapsi on samanarvoinen, kaikista maksetaan saman verran yhteiskunnan tukea. Lisäksi järjestelmä, jossa suurituloiset saavat samat tuet kuin köyhät, mutta ne verotetaan pois proggressiivisella verotuksella, on yksinkertaisempi ja luo vähemmän kannustinloukkuja, kuin tulotason mukaan vähenevät lapsilisät.

Kun katsotaan kuinka eri puolueiden kannattajat suhtautuvat tähän kysymykseen, tulokset eivät ole yllättäviä. Vasemmistoliiton kannattajista 61 prosenttia ja SDP:n kannattajista 58 prosenttia hyväksyvät lapsilisien poiston rikkailta, kun taas porvaripuolella luvut ovat keskustan kannattajien keskuudessa 43 prosenttia ja kokoomuksen 39. Tämä kertoo ainakin kaksi asiaa; postmodernit relativistit ovat väärässä. Oikeisto ja vasemmisto ovat yhä olemassa ja niillä on merkitystä politiikan teossa. Myös kokoomuksen työväenpuolueimago, johon kuuluu puhuminen pieni- ja keskituloisten hyvinvoinnista, kokee kolauksen. Kokoomus ei selvästikään ole unohtanut rikkaita.

Olen siis ylpeä poliittisen vasemmiston mielipiteistä, vaikka tässä tapauksessa itse kannattaisin erilaisia keinoja hallita tuloeroja.

Kyselyssä suosiota saaneista säästökohteista monet ovat masentavia. Leikkaaminen maahanmuuttajien tuista ja kehitysyhteistyörahoista tarkoittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien rankaisemista. Sen sijaan rohkaisevaa on, että 41 prosenttia vastanneista olisi valmis leikkaamaan maataloustukia! Näistä rahoista saataisiin merkittävää säästöä ja kerrannaisvaikutukset toisivat dynamiikkaa Suomen talouteen. Jos hinta uudistuksesta on, että maanviljelijät joutuvat vaihtamaan yhden vuosittaisista Kaakkois-Aasian tai Karibian matkoistaan Euroopan matkaan, se on minusta siedettävä.

Muutama kommentti päivänpolitiikasta

Kataiselta hyvä kommentti ruoan verotuksesta

Jyrki Katainen esitti, että ruoan arvonlisäveron laskemisen 12 prosenttiin sijaan sekä ravintolaruoan, että kaupasta kuluttajalle myytävän ruoan alv laskettaisiin 14 prosenttiin. Hänen huolensa ravintoalan työllisyydestä on aiheellinen. Ravintola-ala pystyisi huonoinakin aikoina työllistämään vähemmän koulutettua ja muuten epäkuranttia tai vaikeasti työllistyvää työvoimaa. Ruoan alv:n alennus vain ruokakaupoista myytävästä ruoasta on kuitenkin selkeä heikennys ravintola-alan toimintaedellytyksille.

Kuvio on simppeli: Ihmiset ostavat ruokansa joko ruokakaupasta tai ravintolasta. Mitä enemmän ruoastaan kuluttajat ostavat ravintolasta, sitä enemmän syntyy työpaikkoja. Taloudellisessa tilanteessa, jossa yritykset vähentävät työntekijöitään tulisi ravintola-alaa tukea, eikä sen toimintaa vaikeuttaa, kuten nyt tehdään ruoan arvonlisäveroa alentamalla.

HS:n uutinen aiheesta

*************************















Arhinmäen kansanpankki

Paavo Arhinmäki esitti valtion ylläpitämän pankin perustamista, joka ei keskittyisi voiton tavoitteluun, vaan rahan lainaamiseen kohtuullisella korolla. Esitys ei ollut kovin yksityiskohtainen, mutta yhtä kaikki siihen liittyy merkittävä ongelma: Jos pääomaa annetaan perimättä siitä hintamekanismin määrittämää hintaa, pääomaa käytetään tuhlaillen ja se johtaa taloudellisen kokonaisuuden hyvinvointitappioon.

Ehkä kysessä olikin uuden puheenjohtajan retorinen harjoitus. Taloudelliset argumentit saavat poliittisissa keskusteluissa erityisaseman suhteessa kaikkiin muihin, kuten sosiaalisiin, ympäristö- tai tasa-arvoargumentteihin (kenties juridisia argumentteja lukuun ottamatta). Siksi vasemmiston on syytä oppia puhumaan talouden kielellä ja pyrittävä tempaamaan itselleen aloite talouspoliittisissa kysymyksissä.

HS:n uutinen aiheesta

*************************



Törkeä kehitysavun vähentäminen

Hallituksen suunnitelmat leikata kehitysyhteistyömäärärahoja ovat arvovalinta, joka kertoo hallituspuolueista paljon. Tiukan paikan tullen voi ottaa heiltä, jotka ovat kaikkien kyvyttömimpiä puolustamaan itseään: maailman köyhimmiltä. Vihreät on pelattu puun ja kuoren väliin. Vihreä työministeri joutuu keräämään työllistämismäärärahoja vaikuttaakseen tehokkaalta, vaikka rahat ovat poissa globaalista solidaarisuudesta, jonka puolustajina vihreät mielellään esiintyvät.

Toisaalta puhuminen kehitysyhteistyörahojen miljoonista tai kymmenistä miljoonista tuntuu merkityksettömältä, kun samaan aikaan länsimaat käyttävät miljardeja ja kymmeniä miljardeja dumpatakseen maataloustuotantoaan maailmanmarkkinoille subventoituun hintaan. Maataloustuilla tuhotaan kehitysmaiden oma, paikallinen elintarviketuotanto.

HS:n uutinen aiheesta

Sonkin kannanotto

Sikamaiset vientituet

Eurooppalaisella maataloustuotannolla ei ole ongelmaa. Eurooppalainen maataloustuotanto on ongelma. Sen sijaan, että Eurooppaan tuotaisiin maataloustuotteita sieltä, missä niitä on helpointa kasvattaa ja kuluttajat Euroopassa maksaisivat ruoastaan käypää maailmanmarkkinahintaa, eurooppalaisten ruokalaskua pidetään väkisin keinotekoisen korkeana.

Maanviljelyn tukeminen Euroopassa maksaa kuluttajille ainakin kolmella eri tavalla:

1) Eurooppaan ei voi tuoda maataloustuotteita vapaasti, joten eurooppalaiset eivät voi ostaa ruokaansa maailmanmarkkinahintaan. Sen sijaan he joutuvat lunastamaan ruokansa huomattavasti kalliimmalla hinnalla

2) Maanviljelijöille taataan tietty tulotaso, joten heidän tuotteistaan maksetaan markkinahinnan lisäksi ylimääräisiä tukiaisia. Nämä tukiaiset rahoitetaan verovaroista, joille olisi muutakin käyttöä

3) Viljelijöitä pidetään tuottamattomassa työssä. Viljelijät voisivat tuottaa elintarvikkeita myös epäsuorasti: Jos he siirtyisivät kannattamattomasta maanviljelyksestä tehokkaampiin elinkeinoihin, voisi näiden kannattavien sektoreiden viennillä ostaa Euroopan tarvitsemat elintarvikkeet muualta. Kaupan tuoma tehokkuus jättäisi Eurooppaan hyvinvointivoittoa

Jostain syystä eurooppalaiset maanviljelijät on kuitenkin nostettu niin jumalaiseen asemaan, etteivät mitkään uhrilahjat ole riittävän suuria heidän lepyttämisekseen. Syy taitaa olla yksinkertainen: veronmaksajat ja kuluttajat ovat suuri joukko ja he maksavat ylihintoja vähitellen, osana tuotteiden hintoja. He eivät ole organisoituneet lobbaamaan poiitikkoja saadakseen tukiaisveronsa takaisin ja voidakseen ostaa ruokaa markkinoilta käypään hintaan. Maataloustuottajia ja maanomistajia sen sijaan on melko vähän ja he ansaitsevat nykyisellä järjestelmällä valtavia voittoja. Euroopan hyvinvointi kokonaisuutena saa siis kärsiä, jotta tämä pieni joukko voi pitää kiinni etuoikeutetuista tuloistaan.

Jollain surkealla tavalla olisi ymmärrettävissä, että eurooppalaiset heittävät omia rahojaan kaivoon ylläpitämällä vanhanaikaista maataloustukijärjestelmäänsä. Mutta Eurooppa ei elä kuplassa. Sen tekemiset vaikuttavat muuhun maailmaan. Surullisinta on, että vastuuttomuuttaan eurooppalaiset pilaavat myös muun maailman taloudellisen kehittymisen mahdollisuudet.

Koska hintamekanismin ei anneta toimia, eurooppalaiset viljelijät tuottavat enemmän, kuin Euroopassa voidaan kuluttaa. Tämä ylituotanto viedään vientitukien avulla muiden maiden markkinoille (Hesarin uutinen aiheesta) ja eurooppalainen häviää neljnnellä tavalla maksamalla vientituet. Sikamaisinta tässä touhussa on se, että käytännössä tuotteet menevät köyhien maiden markkinoille, joilla ei ole varaa samanlaisiin vientitukiaisiin ja näin estävät niiden oman elintarviketuotannon kehittymistä.

Olen aikasemmin käsitellyt maataloustukien ongelmia ja niiden vaikutusta kehitysmaihin teksteissä:

Kaikki töihin lamaa vastaan - paitsi me
Muutama havainto ympäristöpolitiikasta
Uusia painopisteitä maaseutupolitiikalle
Tänään MTK maksoi meille 15,8 miljoonaa
Uutta asennetta kehitysmaapolitiikkaan
ja Maatalouspolitiikalla on mahdollisuus katsoa tulevaisuuteen

Kaikki töihin lamaa vastaan – paitsi me

Taloudellinen taantuma on herättänyt puheenvuoroja siitä, kuinka voisimme kaikki yhdessä työskennellä lamaa vastaan. Kansa olisi kutsuttava yhteisiin talkoisiin, kuten aikanaan talvisotaan. Pääministeri Matti Vanhanen on kehottanut yrityksiä kohtuullisuuteen osinkoja jakaessaan. Tavalliset, työtä tekevät ihmiset pääsevät tekemään jatkuvana virtana uhrauksia yhteisen tavoitteen eteen yritysten irtisanoessa ja lomauttaessa henkilökuntaansa.

Eräs etuoikeutettu ihmisryhmä kuitenkin porskuttaa kuten ennenkin. Julkisuudessa ei ole kyselty niiden miljardien perään, joita maksetaan maataloustukina. Jos tahdotaan yhdessä ponnistella, olisiko maanviljelijöiden mahdollista osallistua talkoisiin esimerkiksi jättämällä toinen vuotuinen Kauko-Aasian tai Etelä-Amerikan matkansa väliin? Tai edes vaihtaa se kotimaan tai Euroopan matkaan?

Ei ole kohtuullista, että yhdelle itseään yrittäjiksi nimittävälle ryhmälle turvataan hulppea tulotaso samaan aikaan, kun koko muun kansan elanto riippuu markkinoiden heittelyistä.

Edellinen lama oli raskas, mutta johti voimakkaaseen tuottavuuden kasvuun Suomessa. Kannattamattomat yritykset ja elinkeinot katosivat ja resurssit ja työvoima ohjautuivat tuottavammille aloille. Työn tuottavuuden kasvu tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että samalla työllä saadaan enemmän fyrkkaa.

Maanviljelyksessä pidetään turhaan työvoimaa työssä, joka ei tuota käytännössä mitään. Nauriilla ja retiiseillä ei rakenneta maailman kilpailukykyisintä kansantaloutta.

Olen aikaisemmin käsitellyt maatalouden ympäristötukien ongelmia