Ympäristöpuolueen renessanssi

Sosialidemokraatit yhdistettäneen yleensä pikemminkin ihmisten, kuin ympäristön ja luonnon hyvinvoinnista huolehtimiseen. Mielikuva sinänsä on ymmärrettävä. SDP on pitänyt materiaalisen hyvinvoinnin kysymyksiä selkeästi asialistallaan ympäristöstä huolehtimisen ohella, kun taas puolueeksi organisoitunut ekologinen liike on profiloitunut julkisuudessa selvemmin ympäristöpuolueeksi laiminlyömällä ihmisten hyvinvoinnin kysymykset.

Ymmärrettävyydestään huolimatta mielikuva on kuitenkin perusteeton. Siksi olenkin katsonut ilolla SDP:n uusia avauksia ympäristöpolitiikan saralla. Helsingissä sosialidemokraatit ovat selkeästi valinneet linjakseen ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun. He ovat sekä ehdottaneet Helsingin keskustatunnelista luopumista ja tahtovat pääkaupunkiseudulle ruuhkamaksut. Ratkaisua kommentoi osuvasti esimerkiksi Johannes Erra, kysymällä vaativatko vihreät monopolia ympäristöystävällisten päätösten tekoon.

Toinen tärkeä kehityslinja julkisen liikenteen puolesta on SDP:n ympäristötyöryhmän hahmottelema valtakunnallinen matkakortti. Samaan aikaan itsensä vihreäksi värjäämistä yrittänyt kokoomus on jäänyt kannattamaan yksityisautoilua. Oikeiston ekologisuus tuntuukin tiivistyvän ajatukseen siitä, että ydinvoimaa on rakennettava lisää, koska sillä voidaan hillitä ilmastonmuutosta.

Ydinvoimalla ei pystytä tuottamaan sellaisia määriä energiaa, että uusiutuvien energian lähteiden kehitys voitaisi laiminlyödä ja samaan aikaan luopua fossiilisista polttoaineista. Lainaan Hanna Plattosen blogia: ” Jotta ydinvoimalla olisi minkäänlaista vaikutusta maailman hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen seuraavan kahden sukupolven aikana, maailmaan tulisi rakentaa 3000 uutta ydinreaktoria. Tällä hetkellä niitä on 429 kappaletta. Kiihkeimmillään maailmassa on rakennettu 3,4 reaktoria vuodessa, ja 3000 reaktoriin pääseminen vaatisi 50 reaktorin rakentamista vuodessa seuraavien 60 vuoden ajan. 3000 ydinreaktoria on minusta melko paljon tähän maailmaan.”

Jos SDP:n ympäristörenessanssin hengessä saisin esittää puolueelle toiveen, se olisikin ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvan linjan muodostaminen.

Post Scriptum: Demarinuoret ja SONK ovat avanneet nettiadressin, jossa SDP:n jäsenet vaativat neuvoa-antavaa jäsenäänestystä puheenjohtajasta. Tällä hetkellä allekirjoittaneita näyttäisi olevan 164. Adressi löytyy täältä. Se on noteerattu jo esimerkiksi Ylellä ja Hesarissa

Mitä Jyväskylän joukkoliikenteelle pitäisi tehdä?

Joukkoliikenne Jyväskylässä, kuten suomalaisissa kaupungeissa yleensäkin, on surkeassa jamassa. Jyväskylässä joukkoliikenne on vain linja-autojen varassa. Linjoja on liian vähän, autot kulkevat liian harvoin ja liput ovat aivan liian kalliit. Toisin kuin monissa muissa kaupungeissa, Jyväskylässä ei ole minkäänlaista alennusta lastenvaunujen kanssa matkustaville.

Yöaikaan linja-autoja kulkee aivan muutama ja nekin eri aikaan, kuin olisi ihmisten matkustustarve. Lisäksi veloitettava hinta on kello 23 jälkeen kaksinkertainen, joten jo kahden matkustajan on halvempaa mennä taksilla. Taksijonot ovat pitkät jokaisena viikonloppuyönä baarien sulkeutumisajan jälkeen. Tämä on myös turvallisuuskysymys, sillä pahimmillaan tuntien jonottelun aikana tunteet helposti kuumenevat. Lisäksi tietyt riskit odottavat jalan kotia kohti lähteviä, erityisesti nuoria naisia.

Yöllistä joukkoliikennettä onkin kehitettävä ja sen moralistinen kaksinkertainen maksu poistettava. Näiden akuuttien asioiden lisäksi on joukkoliikennettä myös tehtävä edullisemmaksi kautta linjan. Täysin maksuton joukkoliikenne on yksi vaihtoehto, jota on syytä harkita. Tähän tavoitteeseen pyrittäessä realismia voisi olla lipun hinnan saaminen euroon tai 50 senttiin ja tiettyjen käyttäjäryhmien, kuten esimerkiksi lastenvaunujen kanssa matkustavien ja opiskelijoiden vapauttaminen liikennemaksuista täysin.

Yliopiston ylioppilaskunnalla voi olla suuri merkitys näiden tavoitteiden edistämisessä, mikäli se toimii aktiivisesti kaupungin päättäjien suuntaan. Tulevissa edustajistovaaleissa näyttäisikin olevan syntymässä suuri konsensus joukkoliikennettä koskien, sillä myös monet poliittisen oikeiston ehdokkaat näyttäisivät kannattavan joukkoliikenteen kehittämistä. Tämä on erittäin hienoa! Silti joudun hieman varovaisesti suhtautumaan tähän oikeiston joukkoliikenneinnostukseen. Poliittista oikeistoa nimittäin kannattavat juuri ne ryhmät, jotka ajavat omilla autoillaan ja jotka joutuisivat maksamaan veroina suurimman osan niistä subventioista, joita joukkoliikenteelle myönnettäisi.

Onko JYYn edustajiston poliittisella oikeistolla rohkeutta sanoa näille varakkaille kannattajilleen, että nyt heidän tulojaan tasataan joukkoliikenteen subventioiden kautta myös vähemmän varakkaille?

Ihmeellinen Saksa ja asevelvollisuus

Kävin piipahtamassa Saksassa hyvän ystäväni Saken luona, joka palaa tänään vaihto-opiskelustaan Baijerista. Kiitokset vain majoituksesta, matkaseurasta ja kärsivällisyydestä. Istuskellessamme Augsburgin Helsinki-baarissa kahvilla, tuumailimme, että Saksan ja Suomen poliittinen johto voisivat vaihtaa paikkoja hetkeksi. Molemmilla mailla olisi nimittäin paljon opittavaa toisiltaan. Tapa tehdä tietyt asiat huonosti tuntuu kuitenkin istuvan lujassa molemmissa maissa.

Paitsi että lainsäädännössä tupakoinnista julkisilla paikoilla, Saksa voisi ottaa suomalaisesta järjestelmästä oppia myös sosiaaliturvajärjestelmässään, tai laajemmin yhteiskuntapolitiikassaan. Jos suomalainen sosiaaliturva on tilkkutäkki, kuvaa saksalaista kenties paremmin kalaverkko, jossa reiät ovat melko suuria. Samanlaista universalismia, kuin mihin Suomessa on ainakin aiemmin pyritty, ei ole. Tätä kuvaa hyvin se, ettei Saksassa ole minimipalkkaa. Paitsi että tämä aiheuttaa sosiaalisia ongelmia ja epävarmuutta, se on näennäisen paradoksaalisesti myös rasite taloudelliselle kehitykselle.


Katsokaamme esimerkiksi Berliiniä. Miksi Euroopan suurimman kansan pääkaupungin itäpuolelta löytyy yhä asuinalueita, jotka ovat samassa kunnossa kuin DDR:n aikaan? Koska asukkaiden palkat ovat niin surkeat, ettei heillä ole varaa kunnostaa talojaan tai maksaa uusien asuntojen vuokraa! Jos säännöllisestä työpaikasta jää verojen jälkeen käteen 400 euroa kuussa, ei se ole järin paljoa Berliinin kaltaisessa kaupungissa. Sama kulutuskysynnän ongelma vaivaa myös uusien yritysten ilmaantumista.

Puolestaan asia, jonka saksalainen on osannut järjestää hyvin, on joukkoliikenne. Vaikka auto on saksalaiselle rakas, ja autokanta esimerkiksi Münchenissä on komeaa, pääsee Saksassa kätevästi myös autoton paikasta toiseen. Pienilläkin paikkakunnilla kulkee vähintään raitiovaunut, suuremmissa kaupungeissa niiden lisäksi kaupunkijunat ja metrot, S- ja U-bahnit. Kepuko Suomessa siirtää kaikki liikennemäärärahat pikkupaikkakuntien kunnanisien kyläteiden leventämiseen, vai miten ihmeessä täällä voi olla niin vaikeaa kehittää toimivaa joukkoliikennettä? Ihmettelin saksalaista joukkoliikennettä myös edellistä matkaa kommentoidessani.

Myös elinkeinopolitiikka tuntuu Saksassa olevan aivan eri vaihteella, kuin Suomessa. Pieneltäkin asuinalueelta löytyy vireää elinkeinotoimintaa, kioskeja, ravintoloita, matkatoimistoja, pubeja, kirjakauppoja, kahviloita, videovuokraamoita... Suomessa asuinalueiden ostoskeskuksetkin on uhrattu automarkettien vuoksi, joten tyypillisesti suomalaisella asuinalueella on kauppa, kioski ja räkälä. Tältä pohjalta tuntuu omituiselta, että suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa pienyrittäjät äänestävät samaa puoluetta, kuin suurpääoman omistajat, vaikka näiden ryhmien elinkeinopoliittiset intressit ovat jyrkässä ristiriidassa.

Tällä hetkellä Saksassa käydään keskustelua yleiseen asevelvollisuuteen perustuvasta maanpuolustusopista luopumisesta. SPD on valmis liikkumaan kohti ammattiarmeijaa. Tämä ratkaisuu tuntuu suomalaisen rauhanystävän silmissä erikoiselta. Juuri Saksalla on ikäviä historiallisia kokemuksia siitä, kun armeija irtautuu kansalaisyhteiskunnasta ja siitä tulee valtio valtiossa. Asevelvollisuusarmeija on kansan armeija, joka pitää puolustusvoimat lähellä yhteiskuntaa. Tällaista armeijaa, johon kuuluu jokainen kansalainen, on huomattavasti vaikeampi oikeuttaa aggressiivisiin sotiin, kuin ammattisotilaista koostuvaa armeijaa. Mikäli siirtymää perustellaan pasifismilla, vaikuttaa se kovin erikoiselta pasifismilta.

Kuvissa ylhäällä Jukka Augsburgin Helsinki-baarissa
Keskellä pojat nauttimassa saksalaisesta joukkoliikenteestä
Alhaalla Kaiser Wilhelm Gedächtniskirche, aavemainen muistutus siitä, että sodat voivat mennä pieleenkin

Liikennepoliittista pekkarointia

Eilen saimme lukea iltapäivälehdistä, kuinka jälleen yksi nuori ihminen oli menettänyt henkensä rattijuopon uhrina. Tapaus on hyvin traaginen ja uhrin omaisille on syytä toivoa voimia. Tämä menetetty nuori elämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen, eikä luultavasti viimeinen, joka menetetään yhtä järjettömästi ja turhaan. Tehtyä vahinkoa ei saa tekemättömäksi, mutta kenties olisi syytä pohtia, kuinka vastaavilta tragedioilta tulevaisuudessa säästyttäisi.

Aikaisemmin Mauri Pekkarinen (kesk), joka ei ole liikenneministeri, vaan kauppa- ja teollisuusministeri, esitti ettei Vantaalle suunnitelulle kehäradalle välttämättä tulekaan tukea valtion rahoista, vaan summa ohjataan muualle teiden parantamiseen. Oletettavasti tämä näkyisi teiden parantumisena täällä Keski-Suomessa, Pekkarisen vaalipiirissä. Panostaminen yksityisautoilun edellytysten tukemiseen joukkoliikenteen kustannuksella on kuitenkin mieletön.

Suomessa kuolee vuosittain satoja ihmisiä liikenneonnettomuuksissa. Suurimmassa osassa näistä onnettomuuksista osapuolena on yksityisauto. Ylläpidämme tieten tahtoen liikennejärjestelmää, joka tappaa vuosittain satoja ihmisiä suoraan onnettomuuksina. Myös päästöt tappavat, mutta arviot vaihtelevat. Kuinka monta kuollutta suomalaista vielä tarvitaan, ennen kuin hallitus suostuu muuttamaan liikennepolitiikkansa painopistettä ja linjauksia?

Post scriptum: On inhottavaa kirjoittaa näin karusti. Nämä ovat kuitenkin todellisia asioita, joiden vuoksi ihan oikeat ihmiset kärsivät ja kuolevat. Niistä on vaikea kirjoittaa hilpeästi.

Olen aikaisemmin kirjoittanut liikennepolitiikasta otsikoilla Suomi raiteille ja Kevään kunniaksi melusaastetta kanssaihmisille.