Eilen saimme lukea iltapäivälehdistä, kuinka jälleen yksi nuori ihminen oli menettänyt henkensä rattijuopon uhrina. Tapaus on hyvin traaginen ja uhrin omaisille on syytä toivoa voimia. Tämä menetetty nuori elämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen, eikä luultavasti viimeinen, joka menetetään yhtä järjettömästi ja turhaan. Tehtyä vahinkoa ei saa tekemättömäksi, mutta kenties olisi syytä pohtia, kuinka vastaavilta tragedioilta tulevaisuudessa säästyttäisi.
Aikaisemmin Mauri Pekkarinen (kesk), joka ei ole liikenneministeri, vaan kauppa- ja teollisuusministeri, esitti ettei Vantaalle suunnitelulle kehäradalle välttämättä tulekaan tukea valtion rahoista, vaan summa ohjataan muualle teiden parantamiseen. Oletettavasti tämä näkyisi teiden parantumisena täällä Keski-Suomessa, Pekkarisen vaalipiirissä. Panostaminen yksityisautoilun edellytysten tukemiseen joukkoliikenteen kustannuksella on kuitenkin mieletön.
Suomessa kuolee vuosittain satoja ihmisiä liikenneonnettomuuksissa. Suurimmassa osassa näistä onnettomuuksista osapuolena on yksityisauto. Ylläpidämme tieten tahtoen liikennejärjestelmää, joka tappaa vuosittain satoja ihmisiä suoraan onnettomuuksina. Myös päästöt tappavat, mutta arviot vaihtelevat. Kuinka monta kuollutta suomalaista vielä tarvitaan, ennen kuin hallitus suostuu muuttamaan liikennepolitiikkansa painopistettä ja linjauksia?
Post scriptum: On inhottavaa kirjoittaa näin karusti. Nämä ovat kuitenkin todellisia asioita, joiden vuoksi ihan oikeat ihmiset kärsivät ja kuolevat. Niistä on vaikea kirjoittaa hilpeästi.
Olen aikaisemmin kirjoittanut liikennepolitiikasta otsikoilla Suomi raiteille ja Kevään kunniaksi melusaastetta kanssaihmisille.
