Rakenneuudistuksia vai yhteiskunnan kellon kääntämistä taaksepäin?

Mihin suuntaan käy oikeiston kello? Miksi siitä suunnasta

tulee vain sellaisia rakenneuudistusehdotuksia, jotka

vievät yhteiskuntaa kohti menneisyyttä?

Rakenneuudistus on sanana kokemassa ikävän kohtalon. Myönteistä ja tulevaisuusorientoitunutta konnotaatiota kantavaa sanaa väännellään julkisessa keskustelussa niin, että sanan merkitys hämärtyy. Jokainen tarkoittaa rakenneuudistuksista puhuessaan eri asioita. Viimeistään Ylen teettämä kysely mieluisimmista rakenneuudistuksista käänsi kuitenkin sanan merkityksen lopullisesti kielteiseksi.

 

Ehdotetuiksi rakenneuudistuksiksi oli valittu ainoastaan sellaisia reformeja, jotka hidastavat yhteiskunnallista kehitystä, kasvattavat tuloeroja, vähentävät yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta ja vahvistavat luokkayhteiskuntaa. Vaikka kaikki Ylen uutisoimat rakenneuudistukset toteutettaisiin, niiden vaikutus julkisen talouden tasapainottamiseen olisi kyseenalainen. Vaikutukset talouskasvuun ja työttömyyteen olisivat kielteiset.

 

Kaikkia näitä rakenneuudistusehdotuksia yhdistää se, etteivät ne tosiasiassa uudista mitään, vaan palauttavat vanhaa. On ollut aika, jolloin ei ole ollut opintorahaa tai ansiosidonnaista päivärahaa. On ollut aika, jolloin työpäivät ovat olleet pidempiä, eikä eläkkeelle ole päässyt yhtä varhain kuin nyt. On ollut aika, jolloin sairastaminen ja lasten päivähoito on hoidettu omalla kustannuksella.

 

Suurin osa yhteiskunnista elää edelleen näissä kehitysvaiheissa. Mutta mistä Suomessa kumpuaa kuvitelma siitä, että nykyhetken haasteisiin vastataan parhaiten kääntämällä yhteiskunnallisen kehityksen kelloa taaksepäin? Voidaanko yhteiskunnallisia kehitysaskeleita ja innovaatioita todella vain vetää yli asialistalta ja kuvitella, ettei niitä koskaan ollutkaan?

 

Minua jaksaa ihmetyttää poliittisen oikeiston esiintyminen uudistusmielisenä ja dynaamisena. Kokoomus puhuu innokkaasti rakenneuudistusten puolesta. Mutta jos politiikan sisältöjä pysähdytään hetkeksi analysoimaan, käy selväksi, että juuri oikeisto on palaamassa ajassa taaksepäin ja taannuttamassa yhteiskunnallista kehitystä purkamalla suurella vaivalla tehtyjä kehitysaskeleita.

 

Kuinka kauas ajassa taaksepäin halutaan mennä? Selvästikin hyvinvointivaltiota edeltävään aikaan, mutta riittääkö 50-luku? Oltaisiinko palaamassa patruunakapitalismin aikaan, feodaaliyhteiskuntaan vai peräti antiikin orjuuteen?

 

Näiden "rakenneuudistusten" - jotka eivät ole uudistuksia eivätkä vaikuta rakenteisiin - sijaan Yle olisi voinut kysyä vastaajien mielipiteitä uusista ideoista, jotka vievät yhteiskunnan kehitystä eteenpäin sekä luovat talouskasvua ja työpaikkoja. Tältä istumalta mieleen tulee seuraavat esimerkit:

 

• Työn jakaminen tasaisemmin pakollisen vuorotteluvapaan avulla (Kokemattomat pääsevät sisään työelämään ja kokeneet kehittämään itseään)
• Eläkekatto (Varakkaatkin mukaan talkoisiin)
• Asuntojen paikkakuntakohtainen vuokrakatto (Työnantajat saavat työvoimaa sinne, missä sitä tarvitsevat ja työntekijät tulevan palkallaan toimeen)
• Perustulo (Tekee työn vastaanottamisen aina kannattavaksi, takaa perustoimeentulon ja vähentää byrokratiaa)
• Universaali työtakuu (Taloudellista epävarmuutta vähentäisi tieto, että julkinen sektori työllistää ihmiset, jotka eivät työllisty yksityiselle sektorille)
• Euromääräiset palkankorotukset prosenttikorotusten sijaan (Pitäisi huolta kotimaisesta ostovoimasta, muttei nostaisi vientiteollisuuden palkkakustannuksia)
• Ansio- ja pääomatulojen verottaminen samalla, progressiivisella veroprosentilla (Estäisi verokikkailua ja lisäisi verotuloja)
• Maataloustukien asteittainen lakkauttaminen (Edistäisi elinkeinorakenteen kehittymistä, kun sekä maatalouden työvoima, että pääoma siirtyisivät tuottavammille aloille)
• Yhden palkallisen vapaapäivän myöntäminen työntekijälle, joka ei ole kuukauteen ollut sairaslomalla (Lisäisi työhyvinvointia ja tuottavuutta)
• Aktiivinen kysynnänsäätely taloudellisten suhdannevaihteluiden kompensoimiseksi (Vähentäisi taloudellista epävarmuutta, tehostaisi työvoiman ja pääoman käyttöä, lisäisi työn tuottavuutta ja verotuloja)
• Kansainvälinen rahoitusmarkkinavero (Vähentäisi spekulaatiota ja taloudellista epävarmuutta, lisäisi verotuloja)

Kaikkien näiden ehdotusten punaisena lankana on sen osoittaminen, ettei yhteiskunta- ja talouspolitiikka ole nollasummapeliä, jossa joudutaan valitsemaan yhtäältä talouskasvun ja työpaikkojen ja toisaalta oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin väliltä. Oikeistolainen hegemonia pyrkii ajamaan epäsuosittuja linjojaan läpi esittämällä ne taloudellisina välttämättömyyksinä. Hulluinta on, että usein vyönkiristys- ja leikkauspolitiikka on paitsi epäoikeudenmukaista, myös kokonaistaloudellisesti tehotonta.

 

Tahtoisin esittää haasteen innovaattoreille, VM:n virkamiehille, ekonomisteille, (itse itsensä nimenneille) talousmiehille, istuville ja wannabe-poliitikoille sekä yleisesti blogini lukijoille: Millaisilla rakenneuudistuksilla on mahdollista saavuttaa sekä taloudelliset tavoitteet (kuten talouskasvu, työllisyyden lisääntyminen, tuottavuuden kasvu), että yhteiskunnalliset tavoitteet (tuloerojen kaventuminen, toimeentulovarmuuden vahvistuminen, hyvinvoinnin lisääntyminen)? Vaikeaa? Kyllä, muttei mahdotonta. Vinkki: Aivan ensiksi kannattaa haihduttaa päästään ne rajoitukset, joita sinne ovat laittaneet ne tahot, jotka joko ideologisista syistä tai silkkaa tyhmyyttään ovat aina johdattamassa yhteiskunnan kehitystä heikompaan suuntaan.

 

Toisena asiana tahtoisin tietää, kuinka vastaajat suhtautuisivat kyselyyn rakenneuudistuksista, jotka päinvastoin kuin Ylen vaihtoehdot kehittäisivät yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi JA aidosti auttaisivat talousvaikeuksiin. Olisiko niin, että vastaajat antaisivat jostain käsittämättömästä masokistisesta vaikuttimesta johtuen palttua sellaisille uudistuksille?

 

Ja kolmantena esittäisin kysymyksen rakkaalle kokoomukselle: Olisitteko yhtä innokkaasti tarttumassa rakenneuudistuksiin, jos sanalla ei tarkoitettaisi luokkayhteiskuntaa vahvistavia ja yhteiskunnan heikko-osaisimpia rokottavia talous- ja sosiaalipolitiikkoja, vaan yhteiskuntaa eteenpäin vieviä uudistuksia, jotka tuovat eri sosiaaliluokkia lähemmäs toisiaan, sen sijaan että etäännyttävät niitä?

Olen hahmotellut uusia ideoita talouskasvun ruokkimiseksi myös kirjoituksessa Kasvun avaimet Suomelle

Kieltäkäämme filosofia?

Ymmärrän Jokelan ampumisvälikohtauksen tuoman surun ja hämmennyksen. Käsitän myös, että hämmenyksessään ihminen pyrkii etsimään syitä ja vastauksia, jopa huonosti harkituista lähteistä. Tässä sattuu helposti harha-askelia, mikä sekin on kovin inhimillistä. Nyt syyllistä ollaan etsitty kuitenkin jo niin absurdista tekijästä, että minun on tragedian sivujuonnetta käsiteltävä, vaikka alunperin suunnittelin jättäväni koko tapahtuman koskematta.

Helsingin Sanomat pohdiskeli eilen ilmestyneessä numerossaan kokonaisen sivun verran sitä, onko filosofia ja sen opetus kouluissa vaarallista. Tulilinjalle joutui tietysti Friedrich Nietzsche yleisesti puutteellisesti ja nihilistiseksi tulkittu filosofia, mutta myös poliittisen filosofian klassikko, Platonin Valtio. Valtiota parjattiin epädemokraattiseksi, sillä Platon hahmottelee siinä yhteiskuntaa, jossa ihmiset on jaettu luokkiin. Tämä on saanut opetushallituksen harkitsemaan Platonin oppien läpikäymisen uudistamista.

Epäilemättä Platonille nykyinen, egalitaristinen ja demokraattinen valtiomme näyttäytyisi perin kummallisena. Platonin valtiofilosofia ei pelkästään vahvista totutun valtiomme rakenteita. Se ei kuitenkaan ole syy kavahtaa platonilaista filosofiaa tai kieltää sen opetus, vaan päinvastoin lukea ja opiskella sitä! Uudet ideat eivät synny pelkästään jo laajalti hyväksyttyjä ideologioita toistelemalla, vaan ne on rohkeasti kyseenalaistettava. Niin paljon kuin demokratiaa siinä mielessä kuin sitä nykyisellään toteutetaan arvostammekin, ei siitä saa tulla pyhä lehmä, jota ei voi arvostella.

Yhteiskunta on sitä terveempi, mitä vapaammin siinä saa kyseenalaistaa ne perusteet, joille yhteiskunta perustuu. Eikö esimerkiksi Neuvostoliiton yhteiskunta olisi ollut terveempi, jos maassa olisi ollut laajalti saatavilla myös muuta, kuin marxilais-leniniläistä kirjallisuutta? Eikö samalla tavalla meidän yhteiskuntaamme tervehdytä sellaisen kirjallisuuden saatavuus ja opetus, josta ei voida suoraan johtaa oman yhteiskuntamme täydellisyyttä?

Jokaisen sukupolven on tehtävä oma vallankumouksensa, kyseenalaistettava vallitsevat normit ja yhteiskuntarakenteet. Kenties he omaksuvat omaan yhteiskuntaansa suuren osan siitä filosofisesta ja humanistisesta traditiosta, jota ihmiskunta on tähän asti saavuttanut. Tähän heitä ei tule kuitenkaan pakottaa yrittämällä kätkeä kaikki edellisen sukupolven maailmankuvaan sopimaton filosofia sensuurin maton alle. Liian paljo filosofointi ei aiheuta väkivaltaa, liian vähäinen saattaa aiheuttaa

Kauas ei näemmä ole tultu siitä, kun Sokrates pantiin juomaan myrkkymalja hänen turmeltuaan nuorisoa kiusallisilla kysymyksillään

Myös Joonatan Virtanen kirjoittaa aiheesta viisaasti

Takaisin feodalismiin?

Eduskuntavaalit eivät menneet aivan niin, kuin piti. Talouden kasvuluvut olivat tasolla, jota pidettäisi monessa teollisuusmaassa täysin utooppisena, mutta äänestäjät rankaisivat hallituksen kumpaakin pääpuoluetta paikkojen menetyksellä. Keskeisimmät ihmisten kokemat yhteiskunnalliset ongelmat johtuvat liian pitkälle viedystä individualisaatiosta, mutta he päättivät äänestää valtaan konservatiivisen individualisaation kannattajia.

Jos vaaleista jotain positiivista haetaan, Keski-Suomessa pärjäsimme hienosti. SDP pystyi pitämään kolme paikkaansa maakunnasta ja Vasemmistoliitto yhden. Kokoomus ei saanut valtavasta valtakunnallisesta rynnistyksestään huolimatta edes toista Keski-Suomen kymmenestä paikasta. Jos torjuntavoitto oppositiosta pauhaavaa uusliberalistista oikeistohegemonia vastaan olisi onnistunut yhtä hyvin muuallakin, olisi Suomella odotettavissaan valoisampia aikoja.

Jatkossa harjoitettavan politiikan kannalta hallituksen kokoonpano on keskeinen. Vaalitulos antaisi hyvät mahdollisuudet muodostaa porvarihallitus, vaikka pelkkä vaalitulos ja eduskuntapaikkojen lukumäärä eivät hallityspohjaa sanelekaan. Mahdollisen porvarillisen hallituksen toteuttama politiikka vaikuttaa huolestuttavalta sen puolueiden esittämien puheenvuorojen pohjalta. Yhteiskunnallinen kehitys ei välttämättä vain hidastu tai jää paikalleen, vaan voi kääntyä taaksepäin.

Seuraamalla muutamia kehityskulkuja tämä ajatus yhteiskunnan kulkemisesta eteen- tai taaksepäin tulee selkeämmäksi. Katson, että yhteiskunnan kehitystä voidaan mitata muiden muassa seuraavilla suureilla:

1)Kuinka hajautettua valta on? Onko kaikilla kansalaisilla valtaa tasaisesti, vai onko valta keskittynyt harvoille?

2)Kuinka paljon ihmisen ansiot taloudellisessa sfäärissä määräävät hänen asemaansa muilla sfääreillä? Kuuluvatko tietyt oikeudet kaikille kansalaisille, vai seuraako taloudellisen vaurauden myötä myös muita etuoikeuksia?

3)Kuinka paljon ihmisen asema yhteiskunnassa riippuu hänen omista ansioistaan ja kuinka paljon olosuhteista, joihin hän on syntynyt? Kuinka nopea on yhteiskunnan sosiaalinen kierto?

Hyvinvointiyhteiskunta on ollut myönteinen vastaus näihin kysymyksiin ja ollut tässä mielessä edistysaskel feodaali- ja industriaaliyhteiskunnista. Porvarillinen retoriikka puhuu hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä, mutta edellä mainitsemillani kolmella akselilla sen vastaukset ovat nimenomaan taantumista hyvinvointiyhteiskuntaa edeltäviin yhteiskunnan muotoihin.

Palaan erittelemään kutakin kolmea akselia myöhemmissä kirjoituksissani.

Vaalien tulosta ja hallituskuvioita pohtivat muiden muassa myös Petri Mustakallio, Petteri Oksa, Mikko Sauli ja Esa Suominen