Takaisin feodalismiin?

Eduskuntavaalit eivät menneet aivan niin, kuin piti. Talouden kasvuluvut olivat tasolla, jota pidettäisi monessa teollisuusmaassa täysin utooppisena, mutta äänestäjät rankaisivat hallituksen kumpaakin pääpuoluetta paikkojen menetyksellä. Keskeisimmät ihmisten kokemat yhteiskunnalliset ongelmat johtuvat liian pitkälle viedystä individualisaatiosta, mutta he päättivät äänestää valtaan konservatiivisen individualisaation kannattajia.

Jos vaaleista jotain positiivista haetaan, Keski-Suomessa pärjäsimme hienosti. SDP pystyi pitämään kolme paikkaansa maakunnasta ja Vasemmistoliitto yhden. Kokoomus ei saanut valtavasta valtakunnallisesta rynnistyksestään huolimatta edes toista Keski-Suomen kymmenestä paikasta. Jos torjuntavoitto oppositiosta pauhaavaa uusliberalistista oikeistohegemonia vastaan olisi onnistunut yhtä hyvin muuallakin, olisi Suomella odotettavissaan valoisampia aikoja.

Jatkossa harjoitettavan politiikan kannalta hallituksen kokoonpano on keskeinen. Vaalitulos antaisi hyvät mahdollisuudet muodostaa porvarihallitus, vaikka pelkkä vaalitulos ja eduskuntapaikkojen lukumäärä eivät hallityspohjaa sanelekaan. Mahdollisen porvarillisen hallituksen toteuttama politiikka vaikuttaa huolestuttavalta sen puolueiden esittämien puheenvuorojen pohjalta. Yhteiskunnallinen kehitys ei välttämättä vain hidastu tai jää paikalleen, vaan voi kääntyä taaksepäin.

Seuraamalla muutamia kehityskulkuja tämä ajatus yhteiskunnan kulkemisesta eteen- tai taaksepäin tulee selkeämmäksi. Katson, että yhteiskunnan kehitystä voidaan mitata muiden muassa seuraavilla suureilla:

1)Kuinka hajautettua valta on? Onko kaikilla kansalaisilla valtaa tasaisesti, vai onko valta keskittynyt harvoille?

2)Kuinka paljon ihmisen ansiot taloudellisessa sfäärissä määräävät hänen asemaansa muilla sfääreillä? Kuuluvatko tietyt oikeudet kaikille kansalaisille, vai seuraako taloudellisen vaurauden myötä myös muita etuoikeuksia?

3)Kuinka paljon ihmisen asema yhteiskunnassa riippuu hänen omista ansioistaan ja kuinka paljon olosuhteista, joihin hän on syntynyt? Kuinka nopea on yhteiskunnan sosiaalinen kierto?

Hyvinvointiyhteiskunta on ollut myönteinen vastaus näihin kysymyksiin ja ollut tässä mielessä edistysaskel feodaali- ja industriaaliyhteiskunnista. Porvarillinen retoriikka puhuu hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä, mutta edellä mainitsemillani kolmella akselilla sen vastaukset ovat nimenomaan taantumista hyvinvointiyhteiskuntaa edeltäviin yhteiskunnan muotoihin.

Palaan erittelemään kutakin kolmea akselia myöhemmissä kirjoituksissani.

Vaalien tulosta ja hallituskuvioita pohtivat muiden muassa myös Petri Mustakallio, Petteri Oksa, Mikko Sauli ja Esa Suominen

Lisää puolueiden eroista

Eduskuntavaalien alla lienee syytä avata hieman lisää poliittisten puoluiden, joita niin samanlaisiksi väitetään, eroja. Helsingin Sanomat on nostanut jo aiemmin kehumani vaalikoneensa avulla suhtautumisen perintöveroon tällaiseksi eroja paljastavaksi teemaksi. Viesti niille, jotka väittävät vastakkain asettelun loppuneen ja vasemmiston ja oikeiston erojen kadonneen, on tyly: Vasemmistopuolueet suhtautuvat varauksellisesti perintöveron alentamiseen tai poistamiseen ja porvarilliset puolueet myötämielisesti.

Ideologisesta näkökulmasta ero on ymmärrettävä: Vasemmistolle tärkeä sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus toteutuu vain, kun edellisen sukupolven aikaansaannokset jaetaan tasaisesti seuraavalle sukupolvelle. Samalla myös oikeistolainen retoriikka paljastuu hyvin kyseenalaiseksi. Esiintyessään työntekijöiden asialla oikeistolaiset puolueet mielellään sanovat kannattavansa veronalennuksia siksi, jotta työn tekeminen tulisi kannattavammaksi, kun työnsä hedelmistä saa mahdollisimman suuren osan itselleen. Miksi sitten oikeisto niin vahvasti vastustaa perintöveroa? Perintöhän on nimenomaan tuloa, jonka saamiseksi perijä ei ole tehnyt töitä lainkaan!

Perintöveron poistaminen johtaisi tuloerojen yhä pahempaan kasvuun varallisuuden keskittyessä entistä räikeämmin. Vaurastumisen myötä kuitenkin tavallistenkin suomalaisten perinnöt ovat tuntuvia ja siksi perintövero on vastatuulessa. Verotettavan perinnön alaraja on jäänyt jälkeen vaurauden kehityksestä (Miksei ylipäätään kaikkia verorajoja sidota indekseihin?), mutta sen kompensoimiseksi järkevintä olisi nostaa alarajaa ja vastaavasti progressoida perintövero sen yläpäässä. Tämä lienee suomalaisen oikeudenmukaisuustajun mukaista: Pienistä perinnöistä ei oteta, mutta kukaan ei peri mielettömiä omaisuuksia.

Asuntojen tai muun vastaavan omaisuuden perintöveron taas voisi maksaa silloin, kun omaisuus myydään. Perintöveron ongelmiin tulee puuttua, mutta koko lasta ei kannata heittää pois pesuveden mukana. Olen aikasemmin kirjoittanut lyhyen yhteiskuntafilosofisen analyysin perintöverosta ja perintöveron asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Minua miellyttää suuresti, että Keski-Suomessa eduskuntavaaliehdokas Jenny Lindborg on samoilla realistisilla ja reiluilla linjoilla kanssani.

Naisten päivä

Tänään vietetään naisten päivää. Tällaiset teemapäivät ovat erinomaisia tilaisuuksia muistuttaa meitä yhteiskunnallisista saavutuksista, jotka nyttemmin vaikuttavat itsestäänselvyyksiltä, kuten yleisestä äänioikeudesta. Kaikkien integroiminen osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sukupuolesta ja muista seikoista riippumatta tuo rikkautta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja palvelee meitä kaikkia. Olen aikaisemmin kirjoittanut naisten yhteiskunnallisesta panoksesta täällä.

Eduskuntavaalien lähestyessä ja ennakkoäänestyksen itse asiassa jo alettua naisten päivä on otettu poliittisen kannatuksen keräämisen välineeksi. Ehdokkaan ajatus on yksinkertainen: ”Minä olen nainen. Sinä olet nainen. Äänestä siis minua.” Tämän päivän Helsingin Sanomissa on Uuudenmaan Kokoomusnaisten mainos otsikolla Ääni naiselle. Eilisen Keskisuomalaisessa nuori keskisuomalainen naisäänestäjä sanoo äänestävänsä mielellään nuorta naista, sillä heitä ei liiemmin eduskunnassa ole.

Äänestäjä täsmentää kuitenkin, että puolue on ehdokkaan valinnalle tärkein kriteeri. Tässä suhteessa hän on erittäin valveutunut, sillä pelkkä sukupuoli ei vielä kerro, millaista politiikkaa ehdokas tekisi, jos tulisi valituksi. Naisilla ei ole yhteisiä poliittisia intressejä sukupuolen perusteella, vaan he eroavat toisistaan siinä missä miehetkin. Vauraasti elävän porvarikansanedustajanaisen veronalennukset eivät auta lainkaan toimeentulotuella elävää yksinhuoltajaäitiä. Maataloustukien korottaminen ei hyödytä pätkätöissä pompotettavaa, hyvin koulutettua naista, vaikka niiden myöntäjä olisi hänkin nainen.

Valintaa omasta ehdokkaasta ei tulekaan redusoida siihen, mitä ehdokas on, vaan mitä hän tekee. Äänestäjän ei tule tyytyä siihen, että ehdokas on samaa sukupuolta äänestäjän kanssa, vaan tivattava millaista politiikkaa hän toteuttaisi. Tämän ehdokkaat jättävät mielellään kertomatta. Suurin osa ihmisistä kokee poliittisen oikeiston markkinaliberaalin politiikan niin vieraaksi, että esimerkiksi Kokoomus jättää mainoksistaan mielellään pois sen, mitä he vallankahvaan päästessään tekisivät. Edellä mainitsemassani mainoksessa kysytään, haluaako lukija lisää naisia eduskuntaan. Siinä ei kysytä, haluaako hän suurempia tuloeroja, veronalennuksia, työelämän sääntöjen heikentämistä ja ydinvoimaa.

Äänestäkäämme fiksuja ja solidaarisia naisia eduskuntaan! Ei siksi, että he ovat naisia, vaan siksi, että he ovat fiksuja ja solidaarisia.

Keski-Suomessa fiksu ja solidaarinen nainen on Jenny Lindborg.

PS: Ystäväni Jamppa on työharjoittelussa Saudi-Arabiasssa ja kirjoittaa kokemuksistaan blogissaan. Mielenkiintoista luettavaa

Puolueissa ei muka eroja?

Poliittisen keskustelun trendeihin kuuluu väittää, että kaikki puolueet ovat samanlaisia, eikä niiden harjoittamassa politiikassa ole eroja. Tällä väitteellä perustellaan sekä omaa äänestämättä jättämistä, että myös omiin periaatteisiin sopimattomien ehdokkaiden tai puolueiden äänestämistä. Puolueiden samanlaisuudesta puhuvat poliittisten äärimmäisyyksien protestihenkiset kannattajat, mutta myös sellaisten poliittisten ideologioiden kannattajat, jotka eivät nauti juurikaan kannatusta suomalaisten äänestäjien keskuudessa. Kun oma ideologia tuntuu vieraalta ja kylmältä äänestäjien mielestä, on hyvä vähätellä eroa muihin puolueisiin ja väittää edistävänsä samoja hyviä asioita, kuin muutkin puolueet.

Helsingin Sanomat on vaalikoneensa avulla rakentanut hyvän kirjoitussarjan, jossa se hakee eroja puolueiden välille. Ja eroja kyllä löytyy. Eivätkä erot ole järin yllättäviä: Vasemmistolaiset puolueet ovat vasemmistolaisia, oikeistolaiset oikeistolaisia. Konservatiivit ovat yhä konservatiiveja ja liberaalit yhä liberaaleja, vaikka omaa poliittista imagoa yritettäisi värjätä millaisilla paletin väreillä hyvänsä.

Eilisessä artikkelissaan Helsingin Sanomat eritteli eri puolueiden eduskuntavaaliehdokkaiden suhtautumista ulkomaalaisilta opiskelijoita perittäviin yliopistojen lukukausimaksuihin. Tämä ilmentää puolueiden eroa paitsi tavanomaiselle sosio-ekonomisella oikeisto-vasemmisto-ulottuvuudella, myös suhteessa kansainvälisyyteen. Kuten arvata saattaa, konservatiiviset ja oikeistolaiset voimat suhtautuvat lukukausimaksuihin vasemmistolaisia ja vihreitä myönteisemmin.

Yllättävää oli pikemminkin, kuinka selkeät erot puolueiden välillä on suhteessa yliopistojen lukukausimaksuihin. Keskustan ehdokkaista 62 prosenttia ja Kokoomuksen ehdokkaista 57 prosenttia kannattaa lukukausimaksuja ulkomaalaisille opiskelijoille. Molemmat ohittavat tässä suhteessa jopa ulkomaalaisvastaisen Perussuomalaiset, jonka ehdokkaista lukukausimaksuja kannattaa 52 prosenttia.

Sosialidemokraateista 19 prosenttia on lukukausimaksujen kannalla, Vasemmistoliiton ja Vihreiden ehdokkaista molemmista noin seitsemän prosenttia. Asenteet ulkomaalaisia opiskelijoita kohtaan ovat siis selkeästi erilaiset globaalia vastuuta korostavassa vasemmistossa, kuin nurkkakuntaisessa Keskustassa tai elitistisessä Kokoomuksessa. Vaalikoneisiin on syytä suhtautua kriittisesti, mutta joidenkin puolueiden välisten erojen paljastamisessa ne voivat olla oiva väline.

Selkeä enemmistö vaalikoneen vastaajista suhtautuu kielteisesti ulkomaalaisilta perittäviin lukukausimaksuihin, joten ainakin toistaiseksi opiskelijat voinevat huokaista helpotuksesta: Suomeen riittänee jatkossakin ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka sietävät pakkasta ja kummallista kieltämme. Vastanneista ehdokkaista 2,1 prosenttia kannattaa lukukausimaksuja kaikille opiskelijoille. Helsingin Sanomat ei eritellyt, kuinka nämä vastaajat jakautuvat puolueissa. Mutta ajatus maksullisesta opiskelusta on niin markkinaortodoksinen, ettei ole vaikea arvata, miltä puolelta poliittista kenttää nämä ehdokkaat löytyvät...

Suomen ylioppilaskuntien liitto on kampanjoinut lukukausimaksuja vastaan Maksuton koulutus- teemalla, josta myös lainaamani juliste.