Sana edustajistovaalien jälkeen

Kauan odotetut ja suuresti jännitetyt edustajistovaalit ovat nyt ohi. Ainakin Jyväskylässä uusliberalistisen hegemonin vyörymistä torjuttiin tehokkaasti: demariopiskelijat löivät kokoomusopiskelijat kolmella äänellä, mikä ainakin omaa sydäntäni lämmittää mukavasti. Vaikka menetimmekin kaksi paikkaa JYYn edustajistossa, on demariopiskelijoilla viimeksi ollut viisi paikkaa edustajistossa joskus 70-luvulla.

Olen siis vilpittömän tyytyväinen paitsi omaan panokseeni, myös ryhmämme tekemään työhön. Meiltä tuli valituksi motivoituneita ja osaavia ihmisiä. Vanhat dinosauriit äänestettiin ulos. Kiitokset kaikille tehdystä työstä ja onnittelut valituille edustajille ja varaedustajille.

Erityiskiitos äänestäjilleni ja äänestäjillemme

Kiitokset myös muille ryhmille asiallisesta ja rehellisestä kampanjoinnista. Mielenkiintoista jatkossa tulee olemaan kuinka yksi sosialistiopiskelijoiden listalta valittu edustaja tulee toimimaan ja millaista linjaa vaalivoiton saaneet vihreät alkavat toteuttaa. Vihreän liiton itsensä linja on mennyt hyvin kauas niistä hyvinvoinnin, ympäristön ja solidaarisuuden linjauksista, jotka minua aiemmin porukassa miellyttivät. Toivottavasti Grönionin edustajistoryhmä on vähemmän valmis ideologisiin kompromisseihin vallan tavoittelemiseksi...

Henkilökohtaisesti fiilis on kliseisesti sanoen väsynyt, mutta onnellinen. Vaalipäällikkyys oli rankkuudestaan huolimatta hyvin palkitsevaa ja oli hienoa päästä tekemään uusia asioita ja tapaamaan uusia ihmisiä. Vähän kummalliselta tuntuu se, ettei minua valittu edes varaedustajaksi. Tämä tarkoittaa, että minut esimerkiksi poistetaan JYYn edustajiston sähköpostilistalta. Takaisin riviopiskelijoiden joukkoon siis...

Vaaleja kommentoivat myös ainakin OP Koljonen, Petri Mustakallio ja Joonatan Virtanen

Mitä Jyväskylän joukkoliikenteelle pitäisi tehdä?

Joukkoliikenne Jyväskylässä, kuten suomalaisissa kaupungeissa yleensäkin, on surkeassa jamassa. Jyväskylässä joukkoliikenne on vain linja-autojen varassa. Linjoja on liian vähän, autot kulkevat liian harvoin ja liput ovat aivan liian kalliit. Toisin kuin monissa muissa kaupungeissa, Jyväskylässä ei ole minkäänlaista alennusta lastenvaunujen kanssa matkustaville.

Yöaikaan linja-autoja kulkee aivan muutama ja nekin eri aikaan, kuin olisi ihmisten matkustustarve. Lisäksi veloitettava hinta on kello 23 jälkeen kaksinkertainen, joten jo kahden matkustajan on halvempaa mennä taksilla. Taksijonot ovat pitkät jokaisena viikonloppuyönä baarien sulkeutumisajan jälkeen. Tämä on myös turvallisuuskysymys, sillä pahimmillaan tuntien jonottelun aikana tunteet helposti kuumenevat. Lisäksi tietyt riskit odottavat jalan kotia kohti lähteviä, erityisesti nuoria naisia.

Yöllistä joukkoliikennettä onkin kehitettävä ja sen moralistinen kaksinkertainen maksu poistettava. Näiden akuuttien asioiden lisäksi on joukkoliikennettä myös tehtävä edullisemmaksi kautta linjan. Täysin maksuton joukkoliikenne on yksi vaihtoehto, jota on syytä harkita. Tähän tavoitteeseen pyrittäessä realismia voisi olla lipun hinnan saaminen euroon tai 50 senttiin ja tiettyjen käyttäjäryhmien, kuten esimerkiksi lastenvaunujen kanssa matkustavien ja opiskelijoiden vapauttaminen liikennemaksuista täysin.

Yliopiston ylioppilaskunnalla voi olla suuri merkitys näiden tavoitteiden edistämisessä, mikäli se toimii aktiivisesti kaupungin päättäjien suuntaan. Tulevissa edustajistovaaleissa näyttäisikin olevan syntymässä suuri konsensus joukkoliikennettä koskien, sillä myös monet poliittisen oikeiston ehdokkaat näyttäisivät kannattavan joukkoliikenteen kehittämistä. Tämä on erittäin hienoa! Silti joudun hieman varovaisesti suhtautumaan tähän oikeiston joukkoliikenneinnostukseen. Poliittista oikeistoa nimittäin kannattavat juuri ne ryhmät, jotka ajavat omilla autoillaan ja jotka joutuisivat maksamaan veroina suurimman osan niistä subventioista, joita joukkoliikenteelle myönnettäisi.

Onko JYYn edustajiston poliittisella oikeistolla rohkeutta sanoa näille varakkaille kannattajilleen, että nyt heidän tulojaan tasataan joukkoliikenteen subventioiden kautta myös vähemmän varakkaille?

JYYn edustajistovaalit

Maanantaina menivät listat kiinni tämän syksyn edustajistovaaleja varten. Demariopiskelijoiden listalla on 41 ehdokasta, siis viisi enemmän kuin viime kerralla. Ehdokkaiden hankinnassa demarius on melko hyvä markkinatavara: monet sympatiseeraavat niitä arvoja, joille sosialidemokratia perustuu. Samoin kyllästyminen ylenpalttiseen uusliberalistiseen hulabalooseen ja oikeiston torvien töräyttelyyn vailla asiaa on saanut monet etsimään vaihtoehtoisia politiikan tekemisen lähteitä.

Sillä politiikastahan edustajiston toiminnassa nimenomaan on kyse. Asiat voidaan tehdä monella tavalla ja edustajiston tehtävä on muotoilla ylioppilaskunnan jäsenten tahto poliittiseksi linjaksi. Mielenkiintoista onkin ideologisen janan oikeassa päässä olevien ryhmien kameleonttimainen muuttuminen taas maltillisiksi yleispuolueiksi, jotka keskittyvät ”perusedunvalvontaan” tai muuhun ympäripyöreään. Tämä on sikäli ongelmallista äänestäjän poliittisen kuluttajansuojan kannalta, että vaalien jälkeen linja on taas niin laitaoikeistolaista, että vahvempaakin hirvittää.

Oman ideologisen linjan kätkeminen ja naamioituminen samanlaiseksi kuin kaikki muutkin jättää myös äänestäjän vaikeaan paikkaan. Miksi äänestää sellaisen ryhmän edustajaa, joka sanoo olevansa kuten muutkin? Tähän liittyy ajatus, että tietyn ryhmän ehdokkaat olisivat jotenkin rehdimpiä, aktiivisempia tai muuten vaan parempia, koska ovat sattuneet allekirjoittamaan juuri tuon kyseisen ryhmän paperit.

Siksikin olen ylpeä ollessani ehdolla edustajistovaaleissa demariopiskelijoiden listalla. Meillä on vahva ja selkeä visio siitä, kuinka ylioppilaskunnan on valvottava kaikkien opiskelijoidensa etua tasapuolisesti. Osana tätä edunvalvontaa on vaikuttaminen kaupunkiin, valtakunnan politiikkaan tai tarvittaessa koko maailmaan. Äänestäessään demariopiskelijaa, äänestäjä tietää mitä saa: Vapautta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta

Lisää oleellista tietoa edustajistovaaleista
Sonkin vaalisivu
JYYn uutinen vaaleihin liittyen
JSDN
Luettelo kaikista ehdokkaista
SYLn vaalikone (auennee maanantaina)


Ehdokkaitamme:
Olli-Pekka Koljonen
Pekka Komu
Satu Konttinen
Mikko Laakkonen
Antero Lehmuskenttä
Jenny Lindborg
Hanna Plattonen
Hermanni Riikonen
Joonatan Virtanen

Huoraamaan vai kerjäämään?

Keskustelu opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista ja asemasta yhteiskunnassa jää usein valitettavan ohueksi. Opiskelijaliikkeen sisällä käytävässä debatissa kaikki opiskelijan asemaa koskevat kysymykset saadaan redusoitua kysymykseen siitä, onko tärkeämpää korottaa opintorahaa vai kasvattaa tulorajoja. Yhteiskunnassa laajemmin taas opiskelijaliike näyttäytyy etujärjestönä muiden joukossa. Järjestö pyrkii hankkimaan jäsenistölleen etuja ja sen ulkopuoliset tahot puolestaan leimaavat opiskelijoiden vaatimukset ahneudeksi, eikä niitä yleisesti nähdä sen legitiimimpinä, kuin muidenkaan järjestöjen vaatimuksia.

Kenties osittain heikkotasoista keskustelua opiskelijoiden asemasta selittää se, ettei opiskelijoiden asemaa oikein ymmärretä. Suomessa on turvattu tietty minimitoimeentulon taso, joka taataan kaikille kansalaisille. Kaikille kansalaisille. Paitsi opiskelijoille. Jos ihminen siis erehtyy opiskelemaan, mikä on oikeastaan Suomen ainoa mahdollisuus pärjätä globaaleilla markkinoilla, hänet sysätään käytännössä asemaan, johon Suomessa ei ole edes mahdollista joutua: Häneltä evätään yksiselitteinen oikeus minimitoimeentuloon, sillä opintotuki on tuota rahasummaa tuntuvasti pienempi.

Pois maailman parantaminen ja halpatyövoimaa yrityksille

Vallanpitäjille opiskelijat ovat vaarallisia. Vallanpitäjille olisi helpompaa, jos kaikki ihmiset tekisivät pakkotahtisesti kellokortilla mitattavaa työtä ja käyttäisivät vapaa-aikansa vallanpitäjien hyviksi toteamien viihdykkeiden kuluttamiseen. Opiskelijat eivät ole sidottuja säännöllisen työn aikatauluihin ja heillä on aikaa havainnoida maailmaa ja ajatella. Moni epäkohta huomataan ja keksitään parannusehdotuksia. Usein autoritaarisesti hallittujen maiden protestit ovat juuri opiskelijoiden mielenosoituksia.

Niinpä valtaeliitille on edullista estää opiskelijoiden liiallinen mietiskeleminen kurjistamalla heidän toimeentuloaan riittävästi, jotta he ovat pakotettuja opiskelujensa ohella tekemään työtä. Siinä unohtuu eliitin etuoikeuksien kritisointi, kun kansalainen pannaan juoksemaan yliopiston ja työpaikan väliä! Tällä tavalla porvarillinen eliitti lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kriittisen ajattelun tukahduttamisen lisäksi se tarjoaa yrityksille korkeakoulutettua, mutta nöyrää ja halpaa työvoimaa.

Epäilemättä joillain opiskelijoilla on mukavasti rahaa käytettävissään. Joillekin iskä pystyy ostamaan kaksion opiskelupaikkakunnalta ongelmitta. Varmasti pystytään tilastollisesti osoittamaan, että taloudellisen nousukauden seurauksena myös joillekin opiskelijoille on valunut rahaa epäsuorasti ja että keskimäärin opiskelijoilla on enemmän rahaa käytettävissään, kuin kymmenen vuotta sitten. Mutta tällaisessa tarkastelussa unohtuu yksilö. Opiskelijat eivät ole käyriä viraston seinällä, vaan ihmisiä.

Opiskelijakin on ihminen

Opintotuen summan pysyessä vakiona inflaatio tietysti vähentää sen reaaliarvoa jatkuvasti. Toisaalta kasvava elintaso tekee koko ajan opiskelijoista köyhempiä suhteessa muuhun yhteiskunnan. Kolmas tekijä, joka vaanii opiskelijan lompakkoa, on ideologinen konsumerismi. Se määrä kulutusta, jota pidetään sosiaalisena normina, kasvaa alituiseen. Opiskelijatkin elävät yhteiskunnassa, jossa vaatteet, puhelimet ja seurustelukumppanit on jatkuvasti lyhenevässä ajassa vaihdettava muodikkaampiin.

Opiskelijoiden toisen luokan kansalaisten asema ei olekaan mikään vähäpätöinen asia, joka olisi ihan kiva korjata. Jos vain suhdanteet suovat, markkinat sallivat, eikä rahoille keksitä parempaa käyttöä. Esimerkiksi Anna Kontulan tunnettu tutkimus osoittaa, että idästä tuleva prostituutio on Suomessa vähenemässä, mutta vastaavasti opiskelijaprostituutio kasvussa. Toiset maat lisäävät elintasoaan niin, etteivät heidän kansalaisensa joudu enää myymään itseään. Samaan aikaan Suomi ajaa omat opiskelijansa sellaiseen köyhyyteen, ettei heillä ole muita vaihtoehtoja, kuin itsensä myyminen. Mitä seuraavaksi? Oletetaanko opiskelijoiden alkavan myydä elimiään?

Vaihtoehto on olemassa

Asioiden ei tarvitsisi mennä niin huonoon suuntaan, kuin niitä nyt ajetaan. Opintotuki, kuten muutkin sosiaaliset tulonsiirrot voitaisi sitoa indekseihin. Kun tuet kiinnitettäisi osittain kuluttajahintaindeksiin, se tarkoittaisi, että tuen reaaliarvo säilyy. Toinen osa voitaisi sitoa yleistä ansion kehitystä kuvaavaan indeksiin, jolloin opiskelijoiden köyhtyminen suhteessa muuhun yhteiskuntaan ainakin hidastuisi.

Asiat voitaisi tehdä toisin. Asiat voitaisi tehdä niin, ettei kukaan joutuisi elättämään itseään myymällä ruumistaan tai kerjäämällä. Kyse on vain siitä, tahdommeko.

Kirjoitus on julkaistu Visio-lehdessä 26.9. 2007