Pitkään kestäneen luonnonvalinnan seurauksena ovat elämänmuodot planeetallamme kehittyneet sellaisiksi, kuin ne nyt ovat. Ihminen on edennyt kehityksessään seuraavalle asteella, jossa se ei enää kehity kohti alituisesti parempaa elämää vain yksilönä, vaan ihmisyhteisön kehittyminen on jopa merkittävämpi prosessi, kuin yksilöllinen. Ihmisen on yksilönä mahdotonta kehittyä, ilman että hänen yhteisönsä kehittyy.
Kun yksilö ja yhteisö kehittyvät käsi kädessä, on ihminen kohdannut uuden evolutionaarisen ympäristön. Ihmiskunnan historiaa voidaan tulkita tätä taustaa vasten pyrkimyksenä alati laajemaan vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen, mutta myös jatkuvina romahduksina takaisin paitsi yhteiskunnallisen sorron, myös yksilöllisen onnettomuuden tilaan. Ja kuten ihmisyksilö tapaa luopua uskosta omaan kehitykseensä kohdatessaan vastoinkäymisiä, tapaavat ihmisyhteisöt luopua uskostaan yhteisöllisyyteen vain siksi, että ovat itse muovanneet yhteisönsä huonosti.
Aina silloin tällöin joku valistunut ihmisyksilö tai ryhmä yksilöitä on käsittänyt yhteisönsä epäkohdat ja pyrkinyt tekemään uudistuksia. Ja aivan yhtä usein nämä uudistukset ovat kohdanneet vastarintaa, sillä ne ovat järkyttäneet aikaisemman etuoikeutetun yhteisön sisäisen ryhmän asemaa. Näin ihmiskunta on käynyt koko olemassaolonsa ajan kamppailua, jossa yhtenä osapuolena ovat olleet eteenpäin katsovat ja alistavia rakenteita purkavat ryhmät ja toisena vanhoihin järjestelmiin ja etuoikeuksiin tukeutuneet konservatiivit.
Kenties absolutismia ja feodalismia kritisoineet ja vastustaneet ajatukset, jotka realisoituvat vallankumoukseksi Ranskassa 1789, ilmentävät tätä kehää parhaiten. Valistuksen filosofian innoittamina vaurastuva porvaristo alkoi käsittää oman merkityksensä silloisen järjestelmän taloudelle ja kyseenalaistaa aateliston perimykseen perustuvan ylivallan. ”Miksi me teemme kaikki työt, mutta aateliset ottavat rahat ja vallan?” kysyivät porvarit hävittäessään Bastiljin. Liberalismi aatteena syntyi tähän historialliseen kehitysvaiheeseen: Sen tuli turvata yksilöiden oikeudet vallanpitäjän mielivallalta.
Vaan mihin porvaristo käyttikään saavuttamaansa valtaa ja liberalismia? Uuden vastaavan, joskin vaikeammin hahmotettavan ja siksi vaikeammin kritisoitavan sortokoneiston, kapitalismin muodostamiseen. (Joonatan Virtanen kirjoittaa osuvasti porvarillisen ajattelun ja valistuksen suhteesta täällä) Kuten feodaaliruhtinaat olivat sortaneet porvareita ja vieneet heidän työnsä hedelmät heiltä keskiaikaisen yhteiskuntajärjestelmän provinsseissa, samoin porvarit sortivat työläisiä ja veivät heidän työnsä hedelmät industriaaliyhteiskunnan yrityksissä. Ja kuten ruhtinas vaati absoluuttista päätösvaltaa hallitsemassaan läänityksessä, vaati ja vaatii porvari absoluuttista päätösvaltaa omistamassaan yrityksessään.
Älyllinen ja periaatteellinen ristiriita näiden vaatimusten ja liberalismin välillä on ilmeinen, mutta se ei häiritse yksilönvapauksiin vetoavaa porvaria.
Marxilainen yhteiskuntafilosofia puolestaan puuttui teollisuusyhteiskunnan ongelmiin ja pyrki tarjoamaan emansipatorisen pakotien. Se ei estänyt toisia ihmisiä rakentamasta hänen nimissään Neuvostoliittona tunnettua sortokoneistoa. Ja entäs kristinusko sitten? Eikö Jeesuksen ydinsanoma ollut nimenomaan lieventää oman aikansa uskonnon kaapuun pukeutunutta alistusta? Ja eikö hänen nimissään rakennettu laajempi, vahvempi, totalitaarisempi ja autokraattisempia sortokoneisto, kuin ihmiskunta oli koskaan aiemmin nähnyt?
Pyrin kirjoittamaan ihmiskunnan ongelmallisesta suhteesta sortoon pian laajemmin
