Saako työmies sairastua?

Mitä mieltä Jyrki Katainen on Kokoomuksen linjauksesta
poistaa ensimmäisen sairauspäivän palkka?

Joskus Kokoomus pääsee yllättämään. Tavallisesti kyseinen puolue onnistuu taidokkaasti kätkemään sen tosiasian, että kaikki Suomen rikkaat ja elinkeinoelämä seisovat sen takana ja huijaamaan äänestäjiä uskottelemalla, että kokoomuslainen politiikka jotenkin palvelisi tavallisia palkansaajia. Viimeaikaiset Kokoomuksen kannanotot ovat kuitenkin paljastaneet puolueen synkänsinisen värin kirkkaimmillaan.

Viimeisin kokoomusleiristä tullut työntekijöiden kurittamisidea on sairauspäivän karenssi. Kokoomuksen puoluevaltuusto hyväksyi aloitteen, jonka mukaan ensimmäisestä sairaudesta johtuvasta poissaolopäivästä ei maksettaisi sairastuneelle työntekijälle palkkaa lainkaan ja kahden seuraavan viikon ajan sairastunut ihminen saisi vain 80 prosenttia palkastaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen työnsi jo asiaa pois käsistään sanomalla sairauspäivärahan olevan työmarkkina-asia. Puoluevaltuusto on kuitenkin Kokoomuksen korkein päätöksiä tekevä elin puoluekokousten välillä, joten se päättää puolueen linjasta. Haluan todellakin nähdä, miten kokoomusehdokkaat selittelevät olevansa palkansaajien asialla ja edustavansa työväenpuoluetta kunnallisvaalikampanjoissaan tämän kannanoton jälkeen.

Jos taloustieteelle annetaan mitään sijaa poliittisessa keskustelussa, kannattaa kuunnella Työterveyslaitoksen tutkija Tuula Oksasta. Hänen mukaansa Kokoomuksen ehdotus sairauspäivän karenssista kurittaisi eniten nuoria, naisia ja pienituloisia. Sairauspoissaoloja on muutenkin eniten pienipalkkaisilla ja Kokoomuksen ehdotus köyhdyttäisi heitä entisestään.

Jos taas työntekijöiden omalle mielipiteelle heitä koskevissa asioissa annetaan mitään arvoa, kannattaa noteerata PAMin, Metalliliiton ja JHL:n yhteinen kannanotto, jossa Kokoomuksen ehdotus tyrmätään. PAMin Ann Selin toteaa, ettei Ruotsissa käytössä oleva malli ole vähentänyt poissaoloja. Metallin Riku Aalto taas ihmettelee, miksei Kokoomus luota suomalaisiin työntekijöihin, vaan pitää heitä laiskoina pinnareina. JHL:n Jarkko Eloranta puolestaan huomauttaa, että sellaisilla työpaikoilla, joissa sairastumisen vuoksi voi olla poissa omalla ilmoituksella, on vähemmän poissaoloja, kuin työpaikoilla jotka kyttäävät ja kontrolloivat työntekijöitään.

Arvoisa Kokoomus. Peruuttamalla ei pääse eteenpäin. Miksi haluatte peruuttaa ajassa taaksepäin Suomen työmarkkinoilla, sellaiseen aikaan jolloin sairastuminen vaaransi työntekijän toimeentulon?

Vaikka Kokoomuksen idea onkin surkea, mielestäni sairauspoissaoloja on syytä pohtia. Työntekijällä on ehdottomasti oltava oikeus toipua rauhassa, kun sairaus iskee, pelkäämättä toimeentulonsa tai työpaikkansa puolesta. Samoin terveillä työntekijöillä on oltava oikeus siihen, etteivät heidän sairastuneet työtoverinsa tule töihin sairastuttamaan muita.

Etätyöt voisivat olla toimiva ratkaisu sellaisissa tapauksissa, joissa työntekijän sairaus ei ole niin vakava, että se veisi työkyvyn, mutta vastuullinen työntekijä ei tahdo ottaa riskiä, että levittää sairauttaan työpaikallaan. Kaikkiin töihin ja tilanteisiin etätyö ei kuitenkaan sovi. Turhia sairauspoissaoloja voisi myös vähentää kepin sijaan porkkanalla. Mitä jos työntekijälle maksetaan satanen lisää liksaa, jos hän ei ole kuukauden aikana päivääkään sairauslomalla? Tai jos jokainen terve kuukausi tuottaisi yhden ylimääräisen kesälomapäivän? Näin pienet kannustimet eivät saisi ketään tulemaan sairaana töihin, mutta voisivat vähentää tarpeettomia poissaoloja ja jopa motivoida työntekijöitä pitämään parempaa huolta itsestään.

Ollaanpa rehellisiä. Olisi naiivia kuvitella, että kaikki sairauspoissaolot olisivat aina ehdottoman välttämättömiä, eikä kukaan koskaan pitäisi sairauslomaa sairastumisen sijaan motivaatio- tai muista syistä. Asiattomat sairauspoissaolot ovat paitsi haitallisia työnantajan kannalta, voivat myös heikentää muiden työntekijöiden motivaatiota.

Kokoomuksen puoluevaltuuston idea on laitettava samaan mappi ööhön muiden samasta suunnasta viime aikoina tulleiden työntekijöiden kurjistamishankkeiden kanssa. Mutta kun työntekijät vaativat reilua kohtelua työnantajilta, on myös työntekijöiden pidettävä reilun pelin henki suhteessa työnantajaan. Puolustan ehdottomasti työntekijöiden oikeutta sairastaa ilman pelkoa toimeentulostaan. Jos sairauspoissaoloja tahdotaan todella vähentää, sen on tapahduttava yksipuolisen sanelun sijaan niin, että työnantajat ja työntekijät yhdessä miettivät keinoja parantaa työhyvinvointia ja työssäjaksamista, sekä kannustaa porkkanalla kepin sijaan.

Myös Dimitri Qvintus käsittelee asiaa blogissaan

Karkea virhe puolustusvoimilta

Aliupseeriliito ja Päällystöliitto ovat tuominneet puolustusvoimat siitä, että se määräsi työntekijöitään tekemään ilmailulaitos Finavialle lakonalaisia töitä. Puolustusvoimat laskutti Finavialta työntekijöistään aiheutuneet kulut. Ilmeisesti muista henkilöstönvuokrausyrityksistä ei löytynyt sopivaa henkilökuntaa.

Ammattiliittojen turhautuminen on ymmärrettävää, mutta tapauksella on myös erittäin suuri periaatteellinen merkitys. Puolustusvoimat on puutttunut sisäpolitiikkaan ja toiminut työrauhariidassa toisen osapuolen edun puolesta. Vaikka asia itsessään on pieni, kyse on erittäin vakavasta ongelmasta: Kaikkien valtion kansalaisten puolustamiseen ulkoisilta uhkilta varustettu ja koulutettu armeija on katsonut toisten kansalaisten asian olevan tärkeämpi kuin toisten ja asettunut heidän puolelleen.

Maailmassa on paljon maita, joissa armeija osallistuu sisäpolitiikkaan ja näissä kaikissa demokratia on kyseenalaisessa tilassa. Suomessa puolustusvoimien puolueettomuus on ollut todella tärkeä asia ja sotilaallisen vallan alistamisessa demokraattiselle vallalle on oltu tarkkoja ja ehdottomia. Puolustusvoimien erheessä on toivottavasti kyse vain yksittäisen sotilashenkilön hetkellisestä heikosta harkinnasta, mutta se jättää silti hyvin ikävän tahran puolustusvoimien sotasopaan – erityisesti kun otetaan huomioon, kuinka hyvin puolustusvoimat on viime aikoina muuten hoitanut julkisuuskuvaansa.

Ylen uutinen aiheesta

Kreikan levottomuudet

Joulukuuta on varjostanut Kreikassa ja erityisesti Ateenassa toistuvat yhteenotot protestoijien ja poliisin välillä. Suomen Ateenan suurlähetystö on pyytänyt maahan matkustavia ilmoittamaan yhteystiedot, joilla heidät tarvittaessa tavoittaa. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tilanne kehittyy, kun joulunajasta ja vuodenvaihteesta siirrytään taas arkeen.

Palopommeja on heitelty myös joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Väkivallantekoja, erityisesti henkilövahinkoja aiheuttavia, ei tule hyväksyä. Helppo selitys levottomuuksille olisi syyttää teoista muutamia rikollisesti orientoituja yksilöitä, jotka nyt käyttävät tilannetta hyväkseen toteuttaakseen kriminaaleja mieltymyksiään. Hedelmällisempää lienee kuitenkin käsitellä levottomuuksia yhteiskunnallisessa kontekstissaan.

Ensimmäinen ilmeinen assosiaatio on Ranskassa pari vuotta sitten syttyneet vastaavantapaiset mellakat. Tuolloin tilanne kehittyi samalla tavalla: Poliisi tappoi epämääräisissä olosuhteissa nuoren ihmisen, ja seurauksena oli poliisin toimintaa protestoivia mielenosoituksia, joiden sisältö muuttui pian laajemmaksi kritiikiksi viranomaisia ja hallitusta vastaan.

Eroja tietysti on, johtuen jo Ranskan ja Kreikan eroista poliittisessa kulttuurissa ja väestörakenteesta. Ranskan levottomuudet olivat leimallisesti maahanmuuttajateemaisia, ja keskittyivät maahanmuuttajien asuttamiin lähiöihin, banlieuhuin. Kreikassa mielenilmaukset taas ovat pääasiassa olleet nuorison kanava protestoida omia, surkeita työolojaan.

Kreikan protestoijat ovat saaneet tukimielenosoituksia monessa Euroopan maassa. Suomessakin, vaikka täällä mielenosoitus jäi pieneksi. Kansainvälinen solidaarisuus onkin luontevaa tällaisessa asiassa. Kreikkalaiset eivät painiskele ongelmiensa kanssa yksin, vaan sabloona on tuttu muualtakin. Nuoriso on koulutetumpaa kuin koskaan, mutta silti työelämällä on sille hyvin tylyä tarjottavaa: lyhyitä työsopimuksia, surkeaa palkkaa, epämääräisiä työehtosopimuksia ja yleistä epävarmuutta huomisesta.

Kreikassa uusinta työmarkkinoille tullutta sukupolvea on kutsuttu 700 euron sukupolveksi. Heidän jatkuva piinansa työmarkkinoilla osoittaa hyvin, kuinka sukupolvien välinen ketjukirje on katkaistu. Aiemmin jokainen sukupolvi on tullut taloudellisesti toimeen edellistä paremmin. Uusin sukupolvi on kuitenkin kautta Euroopan painettu työmarkkinoilla ahdinkoon. Suomen näkökulmasta asiasta on kirjoittanut erityisesti Osku Pajamäki teoksessaan Ahne sukupolvi, josta olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Eurooppa etsii uudelleen suhtautumistaan työhön. Teollistumisen ja ammattiyhdistysliikkeen kotia on tavattu pitää hyvänä paikkana tavalliselle työtä tekevälle ihmiselle: työtä on tehty kohtuullisesti, työehtosopimukset olleet yleissitovia ja reilu siivu yritysten voitoista jaettu palkkana työntekijöille. Nuori sukupolvi on joutunut toimimaan koekaniinina, kun eurooppalaisia työmarkkinoita on vapautettu uusliberaalien maailmanmullistusten mukana.

Nähtäväksi jää, kuinka tilanne Kreikassa kehittyy, ja missä maassa seuraavaksi puhkeaa työelämän epäreiluutta protestoivia mielenosoituksia. Eurooppalaisella nuorisolla on paljon voitettavaa taisteluissaan oikeistolaisia, rajoittamattomia työmarkkinoita vastaan. Toivottavaa olisi myös, että ensi kesän Euroopan parlamentin vaaleissa työmarkkinoiden suunta nousisi yhdeksi asiakysymykseksi. Tämä antaisi eurooppalaisille äänestäjille mahdollisuuden ottaa kantaa siihen, kuinka he tahtovat Euroopan työmarkkinoiden toimivan tulevaisuudessa.