Paljain rinnoin prostituutiota vastaan

Mielenosoitus yläosattomissa -
vapautumista vai alistumista?

Ryhmä naisia yläosattomissa seisoo parlamenttitalon edessä ja huutaa ”Ukraina ei ole bordelli!” Mielenkiinto kieltämättä herää, tässä saattaa olla kyse keskustelua herättävästä ilmiöstä.

Katsoin Ylen Silminnäkijät- dokumentin Topless-taistelijat. Ukrainassa on perustettu Femen- niminen feministiliike. Lukuisista muista feministiliikkeistä Femen eroaa siinä, kuinka se tuo viestiään esiin: naiset esiintyvät mielenilmauksissaan rinnat paljaina.

Medianäkyvyyden kannalta valittu viestinvälitystapa on täysosuma. Kaikissa järjestön mielenilmauksissa on median mielenkiinto taattu ja dokumentin perusteella kaikissa mielenilmauksissa näytti olevan monikymmenkertainen määrä valokuvaajia paikalla verrattuna mielenosoittajien määrään.

Femen syntyi ensisijassa prostituutiota ja naiskauppaa vastaan, mutta vastustaa myös diktatuuria ja oligarkkien valtaa. Femen käyttää seksikaupan omia aseita - eli alastonta naisvartaloa - sitä itseään vastaan.

Kysymys, jonka Femen herättää on ilmeinen. Kehittääkö naisten vaatimusten esittäminen alasti naisten emansipaatiota ja tasa-arvoa, vai tunnustetaanko siten, että naiset ovat mielenkiintoisia vain kehoina?

Järjestössä toimivien naisten vaatimukset eivät ole kovin pitkälle kehiteltyjä tai syvällisiä. He vastustavat prostituutiota ja oligarkkeja, sekä vaativat feminististä vallankumousta, eli nykyisten vallanpitäjien korvaamista naisilla. He kiinnittävät aivan oikein huomiota siihen, että esimerkiksi opiskelu on niin kallista, ettei köyhillä perheillä ole varaa elättää opiskelevia lapsiaan ja monet ajautuvat prostituutioon ansaitakseen edes välttämättömän elannon.

Analyysia ei viedä sen pidemmälle. Dokumentissa ei mietitä tuloerojen tasaamista progressiivisella verotuksella tai toimeentulon turvaamista kattavalla hyvinvointivaltiolla, tulonsiirroilla ja maksuttomalla opiskelulla. Yhdellä Femenin perustajista, Alexandralla, on talouspolitiikan tutkinto. Mutta ilmeisesti hänen mielipiteistään ei olla kiinnostuneita tutkinnon, vaan aivan muiden syiden vuoksi.

”Oligarkit ja porvarit ovat kaikki rikollisia, jotka pitää syöstä vallasta ja korvata naisilla. Pitää tehdä feministinen vallankumous.” toteaa yksi järjestön aktivisteista. Ensimmäisestä lauseesta voin olla samaa mieltä, mutta pelkäänpä että tämän aktivistin näkemys on hieman naiivi. Jos vaikkapa nykyisten oligarkkien sijaan valtaa alkaisivat käyttää heidän vaimonsa, tehtäisiinkö ongelmille kuten tuloeroille jotain? Tuskin.

Alistavan patriarkaatin korvaaminen alistavalla matriarkaatilla ei tee ihmiskunnasta yhtään vapaampaa, vaan ainoastaan vaihtaa sortajat toisiin. Tätä ilmiötä on kuvattu hyvin Orwellin kirjassa vuonna 1984, jossa hän kuvaa mielikuvitusvaltionsa totalitaarista poliittista järjestelmää. Järjestelmälle ei ole mitään merkitystä, ovatko johdossa sosialistit vai porvarit, juutalaiset vai natsit, miehet vai naiset. Järjestelmälle on merkitystä vain sillä, että järjestelmä itse säilyy.

Naiset eivät ole yhtäläinen ryhmä, jossa kaikilla jäsenillä olisi yhtenevät intressit. Joitain yhteisiä teemoja voidaan löytää, kuten perheväkivallan vastustaminen, mutta sen tavoitteen jakaa suurin osa miehistäkin. Todellisuudessa köyhällä ja rikkaalla naisella ei ole sen enempää yhteistä keskenään kuin on köyhällä ja rikkaalla miehellä. Politiikan teon kannalta yhteiskuntaluokka ja sosiaalinen ryhmä ovat tärkeämpiä tekijöitä kuin sukupuoli.

Mutta kuinka vastaisin omaan kysymykseeni, eli onko Femenin tapa välittää viestiään kannatettava vai tuomittava? Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että naisten mielipiteitä on kuunneltava silloinkin, kun heillä on vaatteet päällä.

Emansipoitunut ja itsenäinen nainen päättää täysin itse omasta vartalostaan. Ylhäältä käsin sanellun moralismin, yhteiskunnallisten pakkojen tai minkäänlaisen porvarillisen repression ei pidä kahlita naisen, tai yleensä ihmisen, vapautta saada päättää itse, mitä tai kuinka tekee omalla kehollaan. Yksilön seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kontrollointi on tehokkain tapa pitää yksilö alistettuna.

Mutta tämä ei ole vielä riittävä näkökulma, josta käsin miettiä topless-protesteja. Emansipoitunut yksilö on vapaa, mutta käyttää vapauttaan vastuullisesti. Femenin protestien pahin ongelma on mielestäni, että ne tekevät yksilön seksuaalisuudesta kauppatavaraa. Dokumentin alussa yksi naisista sanoo: ”Meillä naisilla on kauneutemme, viehätysvoimamme ja kehomme. Ne ovat tärkeimmät aseemme ja me käytämme niitä. Topless- protesti ei tarkoita sitä, että me myymme itseämme.”

Eikö? En voi välttyä kiinnittämästä huomiota siihen, että Femenin suhde mediaan on nimenomaan vaihtosuhde. Sopimus on implisiittinen, mutta silti selkeästi näkyvä: Femenin naiset näyttävät rintansa ja vastineeksi media pitää heidän agendaansa esillä.

Minä uskon, että kauneus, viehätysvoima, kehollisuus ja seksuaalisuus yleisesti ovat jotain arvokkaampaa kuin kauppatavaraa, jota voi vaihtaa joko medianäkyvyyteen kuten Femenin tapauksessa, tai rahaan, mitä Femen puolestaan vastustaa.

Femen tuo esiin esimerkiksi perheväkivallan, yliopistoissa tapahtuvan professorien ja oppilaiden välisen seksuaalisen hyväksikäytön ja ydinvoiman vaarat. Tämä kaikki on ansiokasta ja näitä asioita on tärkeää pitää esillä. On valitettavaa, että media ja yleisö jaksaa kiinnostua näistä asioista vain, koska viesti esitetään paljaisiin rintoihin kirjoitettuna.

Kritiikkiä osoittaessa on kai rehellistä tehdä itsetarkastelua. En olisi varmasti katsonut Topless- taistelijat dokumenttia, jos en olisi nähnyt Hesarin televisio-ohjelmasivuilla kuvaa yläosattomasta naisesta. Enkä varmasti olisi kirjoittanut tätä tekstiä naisten emansipaatiosta, jolleivät Femenin aktivistit olisi esiintyneet dokumentissa paljaine rintoineen.

Auts. Tunnen syyllisyyden piston sydämessäni. Menestystä kuitenkin Femenille sen edistämissä tärkeissä tavoitteissa!


Olen aikaisemmin ehdottanut prostituution vähentämistä puuttumalla sekä kysyntään, että tarjontaan tekstissä Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan.


Topless-taistelijat Silminnäkijä dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa 6.1.2012 asti


Femenin verkkosivu

Pitäisikö prostituoitujen alaikärajaa nostaa?

Hollannin hallitus on ilmoittanut, että se aikoo nostaa prostituoitujen alaikärajan nykyisestä 18 ikävuodesta 21:een. Päätöstä on perusteltu sillä, että 21-vuotias pystyy punnitsemaan paremmin valmiuttaan työskennellä kyseisessä ammatissa, kuin 18-vuotias.

Perustelu on hyvä ja humaani, mutta herättää myös periaatteellisempaa pohdintaa. Moderniin yhteiskuntaan kuuluu oleellisesti elinkeinon vapaus, jonka yksi osa on oikeus valita vapaasti ammattinsa. Poikkeus tähän sääntöön voidaan suvaita vain erityisen painavasta syystä.

Prostutioituna työskenteleminen jättää yksilöön leiman ja uravalintaa voi olla myöhemmin vaikea selittää tulevalle työnantajalle tai puolisolle. Mutta johtuuko tällainen leima muusta, kuin yhteiskunnan moralistisista asenteista? Jos näin on, eikö pitäisi mieluummin pyrkiä purkamaan nämä asenteet, kuin rajoittaa ihmisten oikeutta valita ammattinsa?

Suomessa samanlainen päätös, jonka Hollannin hallitus teki, olisi mahdoton. Täällä prostituution juridinen asema on epämääräinen, joten siihen liittyvät kysymykset on painettu keskustelun harmaalle alueelle. Jos prostituutio määriteltäisiin lailliseksi ja luvanvaraiseksi elinkeinoksi, se mahdollistaisi alan sääntelyn esimerkiksi ikärajojen, terveystarkastusten ja minimipalkkojen muodossa.

Henkilökohtaisesti unelmoin maailmasta, joka on täysin vapaa prostituutiosta. Siinä maailmassa prostituutio kaikkine vääryksineen on hävitetty historialliseksi reliikiksi, muiden ihmiskunnan hairahdusten joukkoon. Tämän haaveen saavuttamiseksi tarvitaan voimakkaita ja määrätietoisia politiikkoja. Olen kirjoittanut tästä aiemmin otsikolla Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan.

Ajankohtainen prostituutiokeskustelu

Anna Kontula julkaisi pamfletin Tästä äiti varoitti, jossa hän käsittelee prostituutiota. Aiheen käsittely takaa yleensä melko laajan näkyvyden ajankohtaiskeskustelussa. Itse kirjan järjellisyydestä en ole pystynyt muodostamaan kuvaa, mutta kirjan ilmestymisen myötä HS-raati käsitteli prostituutioon liittyviä kysymyksiä. Yleensä prostituutiokeskustelu on kovin epärakentavaa ja perustuu keskustelustelijoiden intuitioon ja subjektiiviseen näkökulmaan (en minä haluaisi että minun mies käy maksullisissa/ paras varmistaa varasuunnitelma jos vaimo alkaa pihdata). Vaikka osa raatilaisten mielipiteistä on näiden perusteluiden muunnelmia, mukaan mahtui myös harkitumpia näkemyksiä.

Fatalistiset mielipiteet ovat masentavia, ja vaikka ne esitetään realismina, eivät ne minusta ole uskottavia. Kirjailija Juha Vakkuri tai professori Kari Enqvist eivät usko, että prostituutiosta voidaan päästä eroon. Vaikka prostituutiolla on erittäin pitkä historia, löytyy ihmiskunnan historiasta myös esimerkkejä instituutioista, joita on joskus pidetty aivan hyväksyttävinä ja legitiimeinä, mutta joista on päästy valistuksellisen ajattelun ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä eroon, kuten orjuus tai kolonialismi.

Kutsukaa naiiviksi, mutta minä unelmoin maailmasta, jossa ei ole prostituutiota. Onko sellainen maailma mahdollinen vai pelkkää utopiaa selviää vasta sitten, kun prostituutiosta on toden teolla pyritty pääsemään eroon. Lainsäädännölliset rajoitukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Tuloksia voidaan saada aikaan vain purkamalla kaikki ne tekijät, jotka vieraannuttavat ihmisen luontaisesta seksuaalisuudestaan ja jotka pyrkivät kahlitsemaan ihmisen seksuaalisuutta pakottamalla hänet johonkin muottiin.

Kun ihminen ei voi toteuttaa seksuaalisuuttaan vapaasti esimerkiksi parisuhteessa tulee kaupallisilla seksuaalipalveluilla olemaan kysyntää. Tarjontaa taas lisäävät tuloerot. Kun maailmassa on ihmisiä, joilla ei ole mitään muuta ansaintakeinoa kuin itsensä myyminen, tulee kaupallista seksiä aina olemaan tarjolla. Kaksi keskeistä rintamaa prostituution vastaisessa taistelussa ovatkin kaikkien parisuhteita rapauttavien tekijöiden ja kaikkien tuloeroja kasvattavien tekijöiden purkaminen. Olen kirjoittanut aiheesta tarkemmin otsikolla Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan.

Prostituution yleisyydellä on käänteinen korrelaatio yhteiskunnan seksuaalisen vapauden kanssa. Eikö tämä yhtälö tarkoita, että seksuaalisesti täysin vapautuneessa yhteiskunnassa prostituution määrä on nolla? Jos ihmiskunta on tosissaan prostituution lopettamisen ja seksuaalisen emansipaation kanssa, sen on lähdettävä liikkeelle ruohonjuuritasolta ja vapauduttava kaikista niistä kulttuurisista tekijöistä, jotka ylläpitävät seksuaalista repressiota. Jos ihmiskunta ei ole riittävän kypsä juurimaan keskuudestaan cosmopolitaneja ja sinkkuelämiä, se ei myöskään ole kypsä elämään kaupallisesta seksistä vapautunutta aikaa.

Huoraamaan vai kerjäämään?

Keskustelu opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista ja asemasta yhteiskunnassa jää usein valitettavan ohueksi. Opiskelijaliikkeen sisällä käytävässä debatissa kaikki opiskelijan asemaa koskevat kysymykset saadaan redusoitua kysymykseen siitä, onko tärkeämpää korottaa opintorahaa vai kasvattaa tulorajoja. Yhteiskunnassa laajemmin taas opiskelijaliike näyttäytyy etujärjestönä muiden joukossa. Järjestö pyrkii hankkimaan jäsenistölleen etuja ja sen ulkopuoliset tahot puolestaan leimaavat opiskelijoiden vaatimukset ahneudeksi, eikä niitä yleisesti nähdä sen legitiimimpinä, kuin muidenkaan järjestöjen vaatimuksia.

Kenties osittain heikkotasoista keskustelua opiskelijoiden asemasta selittää se, ettei opiskelijoiden asemaa oikein ymmärretä. Suomessa on turvattu tietty minimitoimeentulon taso, joka taataan kaikille kansalaisille. Kaikille kansalaisille. Paitsi opiskelijoille. Jos ihminen siis erehtyy opiskelemaan, mikä on oikeastaan Suomen ainoa mahdollisuus pärjätä globaaleilla markkinoilla, hänet sysätään käytännössä asemaan, johon Suomessa ei ole edes mahdollista joutua: Häneltä evätään yksiselitteinen oikeus minimitoimeentuloon, sillä opintotuki on tuota rahasummaa tuntuvasti pienempi.

Pois maailman parantaminen ja halpatyövoimaa yrityksille

Vallanpitäjille opiskelijat ovat vaarallisia. Vallanpitäjille olisi helpompaa, jos kaikki ihmiset tekisivät pakkotahtisesti kellokortilla mitattavaa työtä ja käyttäisivät vapaa-aikansa vallanpitäjien hyviksi toteamien viihdykkeiden kuluttamiseen. Opiskelijat eivät ole sidottuja säännöllisen työn aikatauluihin ja heillä on aikaa havainnoida maailmaa ja ajatella. Moni epäkohta huomataan ja keksitään parannusehdotuksia. Usein autoritaarisesti hallittujen maiden protestit ovat juuri opiskelijoiden mielenosoituksia.

Niinpä valtaeliitille on edullista estää opiskelijoiden liiallinen mietiskeleminen kurjistamalla heidän toimeentuloaan riittävästi, jotta he ovat pakotettuja opiskelujensa ohella tekemään työtä. Siinä unohtuu eliitin etuoikeuksien kritisointi, kun kansalainen pannaan juoksemaan yliopiston ja työpaikan väliä! Tällä tavalla porvarillinen eliitti lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kriittisen ajattelun tukahduttamisen lisäksi se tarjoaa yrityksille korkeakoulutettua, mutta nöyrää ja halpaa työvoimaa.

Epäilemättä joillain opiskelijoilla on mukavasti rahaa käytettävissään. Joillekin iskä pystyy ostamaan kaksion opiskelupaikkakunnalta ongelmitta. Varmasti pystytään tilastollisesti osoittamaan, että taloudellisen nousukauden seurauksena myös joillekin opiskelijoille on valunut rahaa epäsuorasti ja että keskimäärin opiskelijoilla on enemmän rahaa käytettävissään, kuin kymmenen vuotta sitten. Mutta tällaisessa tarkastelussa unohtuu yksilö. Opiskelijat eivät ole käyriä viraston seinällä, vaan ihmisiä.

Opiskelijakin on ihminen

Opintotuen summan pysyessä vakiona inflaatio tietysti vähentää sen reaaliarvoa jatkuvasti. Toisaalta kasvava elintaso tekee koko ajan opiskelijoista köyhempiä suhteessa muuhun yhteiskunnan. Kolmas tekijä, joka vaanii opiskelijan lompakkoa, on ideologinen konsumerismi. Se määrä kulutusta, jota pidetään sosiaalisena normina, kasvaa alituiseen. Opiskelijatkin elävät yhteiskunnassa, jossa vaatteet, puhelimet ja seurustelukumppanit on jatkuvasti lyhenevässä ajassa vaihdettava muodikkaampiin.

Opiskelijoiden toisen luokan kansalaisten asema ei olekaan mikään vähäpätöinen asia, joka olisi ihan kiva korjata. Jos vain suhdanteet suovat, markkinat sallivat, eikä rahoille keksitä parempaa käyttöä. Esimerkiksi Anna Kontulan tunnettu tutkimus osoittaa, että idästä tuleva prostituutio on Suomessa vähenemässä, mutta vastaavasti opiskelijaprostituutio kasvussa. Toiset maat lisäävät elintasoaan niin, etteivät heidän kansalaisensa joudu enää myymään itseään. Samaan aikaan Suomi ajaa omat opiskelijansa sellaiseen köyhyyteen, ettei heillä ole muita vaihtoehtoja, kuin itsensä myyminen. Mitä seuraavaksi? Oletetaanko opiskelijoiden alkavan myydä elimiään?

Vaihtoehto on olemassa

Asioiden ei tarvitsisi mennä niin huonoon suuntaan, kuin niitä nyt ajetaan. Opintotuki, kuten muutkin sosiaaliset tulonsiirrot voitaisi sitoa indekseihin. Kun tuet kiinnitettäisi osittain kuluttajahintaindeksiin, se tarkoittaisi, että tuen reaaliarvo säilyy. Toinen osa voitaisi sitoa yleistä ansion kehitystä kuvaavaan indeksiin, jolloin opiskelijoiden köyhtyminen suhteessa muuhun yhteiskuntaan ainakin hidastuisi.

Asiat voitaisi tehdä toisin. Asiat voitaisi tehdä niin, ettei kukaan joutuisi elättämään itseään myymällä ruumistaan tai kerjäämällä. Kyse on vain siitä, tahdommeko.

Kirjoitus on julkaistu Visio-lehdessä 26.9. 2007

Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan

Prostituutio on aihe, josta on hyvin vaikea sanoa yhtään mitään, ilman että joku suuttuu. Vaikka aihe on hyvin moniulotteinen ja kompleksinen, melko moni tietää aivan varmasti siitä lopullisen totuuden. Vaikka julkista keskustelua prostituutiosta ja muista kaupallisen seksin muodoista onkin käyty paljon, valitettavan usein keskustelu ei ole aitoa dialektista debattia, vaan jämähtää paikoilleen yksittäisten kysymysten pyörittelyksi ja vastapuolen henkilön loukkaamiseksi.

Siksi uskallan yrittää tuoda määrällisesti runsaaseen keskusteluun uusia aspekteja siirtymällä tarkastelussa yksittäisten lainsäädännöllisten kysymysten, kuten seksin oston kieltämisen, sijaan laajempiin kysymyksiin prostituution syistä. Yksittäisten rajoitusten ongelma on juuri siinä, että ne ovat vain yksittäisiä rajoituksia. Tietynlainen prostituution harjoittamistapa tai -muoto voidaan saada siten pois, mutta se helposti tarkoittaa vain seksin myynnin siirtymistä erilaiseen muotoon, ei lakkaamista.

Seksi on eräs ihmisen keskeisimpiä tarpeita. Sen tarve ei muutu lainsäädäntöteknisillä keinoilla, vaikka niilläkin on oma roolinsa. Seksiä sinänsä vastustanee enää melko harva puritaani, joten on kysyttävä, millaiset prosessit saavat ihmiset valitsemaan maksullisen seksin maksuttoman sijaan. Kysymyksessä edetään kahden tarkastelemisperspektiivin kautta. Miksi maksullista seksiä on kasvavissa määrin tarjolla ja miksi sille on kysyntää?

1. TARJONTA

Miksi joku myy seksiä? Vastaukset ovat tietysti yksilöllisiä, mutta oletettavasti joitain yhdistäviä tekijöitä löytyy. Lienee tarkoituksenmukaista käyttää jaottelua kolmeen: ihmiskaupan uhreina olevat pakkoprostituoidut, vapaaehtoiset ammatinharjoittajat ja puolivapaaehtoiset, jotka harjoittavat prostituutiota epäsuoran pakon, kuten taloudellisen kurjuuden vuoksi. Rajat näiden välillä ovat häilyviä. Ihmiskauppa ja pakkoprostituutio ovat yksiselitteisesti väärin ja niitä tulee torjua lainsäädännöllä. Toisaalta alalla vapaaehtoisesti toimivia ammattilaisia on vaikea mennä moittimaan. Rakentavinta lienee käsitellä sitä ongelmakenttää, joka ajaa ”tavallisia” naisia myymään seksiä.

Helppo ja moralistinen näkökulma olisi väittää esimerkiksi opiskelijaprostituution johtuvan yksinkertaisesti nuorten moraalisten normien höltymisestä. Tämä perustuu ajatukseen siitä, ettei seksin myymistä enää nähtäisi yhtä ongelmallisena asiana kuin aiemmin, eikä se stigmatisoisi tekijäänsä pysyvästi. Sosiaalisella vieraantumisella ja suurten kaupunkien tarjoamalla anonyymiydellä voikin olla kynnystä alentava vaikutus prostituutioon ryhtymiseen, mutta se on riittämätön selittämään koko ilmiötä. Tuskin kukaan tekee ratkaisua alkaa myymään itseään kevein perustein.

Taloudellisen pakon edessä tapahtuva prostituutio kertoo hyvin karua kieltä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tilasta. Yhteiskunnan tulonjako on yksinkertaisesti viety sellaiseksi, että meissä on ihmisiä, joilla ei ole käytettävissään riittävästi rahaa selvitäkseen edes välttämättömistä menoista. Tuloerojen kasvu, joka Suomessa on jatkunut ainakin 90-luvun lamasta lähtien, on tarkoittanut sitä, että kaikkein huonoimmassa asemassa olevilla menee entistä huonommin. Nyt tilanne on jo kärjistynyt niin, että nämä köyhät ryhmät joutuvat myymään itseään. Mitä seuraavaksi? Elinkauppaa?

Asiantuntijat ovat arvioineet, että esimerkiksi Virosta ja Venäjältä Suomeen tulevien prostituoitujen määrä on vähenemään päin. Tämä johtuu elintason noususta naapurimaissamme. Samaan aikaan olemme ajaneet omaa yhteiskuntaamme suuntaan, jossa voi esiintyä raakaa ja vaihtoehdotonta köyhyyttä. Aikaisemmin prostituutio ei ollut samanlainen ongelma Suomessa kuin monessa muussa maassa, sillä hyvinvointiyhteiskuntamme piti huolta, että kaikilla oli riittävästi toimeentuloa, ettei seksiä tarvinnut myydä. Sitten päätettiin vaihtaa linjaa.

Prostituution tarjontaa voisi siis vähentää hyvin yksinkertaisesti: hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita tulisi uudistaa niin, että jopa yksinhuoltajilla ja opiskelijoilla olisi riittävästi tuloja selvitä jokapäiväisistä menoistaan, ilman että he joutuvat tinkimään fyysisestä koskemattomuudestaan. Alkuun kaikkein rujoimman köyhyyden poistamisessa päästäisi jo sosiaalisten tulonsiirtojen kuten opintotuen ja lapsilisän sitomisella indekseihin ja alle tuhannen euron kuukausitulojen tekemisellä verovapaiksi.

2.KYSYNTÄ

Seksipalvelujen tarjonta on tietysti vahvasti kietoutunut niiden kysyntään. Kuten minkä tahansa asian markkinoilla, myös maksullisen seksin kysyntä luo tarjontaa. Mitä enemmän ostaja on valmis maksamaan seksistä, sitä luultavammin joku suostuu myymään. Tämä pätee erityisesti seksiä satunnaisesti myyviin. Tässäkin ilmiössä tuloerojen kasvu on vaikuttava tekijä, se luo tarjonnan lisäksi myös kysyntää. Kun vauraus jakaantuu epätasaisesti, on tulonjaon yläpäässä olevan ihmisen pienemmällä suhteellisella uhrauksella omasta vauraudestaan mahdollista saavuttaa se maksukynnys, jonka seksin potentiaalinen myyjä asettaa palveluksilleen. Erityisen selkeästi tämä näkyy kansainvälisellä tasolla ja sitä ilmentää länsimaista tehtävä prostituutioturismi esimerkiksi Venäjälle ja Kaakkois-Aasiaan.

Tuloerojen ohella syitä seksipalvelujen kysyntään on syytä etsiä myös yhteiskunnallisisista asenteista. Seksin ostajien moralistinen syyttely tuskin auttaa sen enempää kuin myyjienkään. On kysyttävä, mikä laajemmassa asenneilmastossa ruokkii prostituutiolle otollisia ajattelutapoja. Näyttäisi siltä, että juuri nyt Suomessa kuten muuallakin maailmassa trendi on individualismin kärjistymistä kohti solidaarisuuden kustannuksella. Markkina-ajattelu on penetroitunut niin syvälle ihmisten mieliin, että toisen ihmisen redusoiminen ihmisestä pelkäksi hyödykkeeksi tuntuu hyvin luontevalta. Prostituoidulta on huomattavasti helpompi ostaa seksiä, mikäli voi välttyä kohtaamasta häntä ihmisenä, jolla on omat tunteet ja haaveet, joka on jonkun äiti ja jonkun tytär ja nähdä hänet vain välineenä omien halujen tyydyttämiseen korvausta vastaan.

Kolmantena syynä voisi arvella olevan ihmisten laajemman tyytymättömyyden seksielämäänsä. Parisuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen tuntuu olevan aiempaa hankalampaa. Yhä suurempi osa suomalaisista asuu yksin. Muodissa on sinkkuelämä ja pätkäsuhteet, eikä suuria sitoumuksia uskalleta lukuisista syistä tehdä. Seksin tarve ei kuitenkaan katoa biologisena ja henkisenä imperatiivina mihinkään, joten tavallisten, maksuttomien suhteiden mahdottomuus voi ajaa seksuaalisesti turhautuneen ihmisen maksullisen seksin pariin. Inhimillisen onnen kannalta seksuaalinen tyytymättömyys on kehno asia, mutta kapitalistiseen systeemiin se sopii: Seksuaalisesti tyytymätön ihminen voi kompensoida elämän yhden aspektin kurjuutta panostamalla energiansa työelämään ja materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelemiseen. Kuka jää ylitöihin, jos kotona saa hyvää seksiä?

Jos prostituutiota ja sen mukanaan tuomia ongelmia tahdotaan vähentää, on riittämätöntä keskittyä vain prostituutioon itseensä. Prostituutio ei ole niinkään itsenäinen ongelma, vaan seuraus lukuisista muista (varmasti huomattavasti lukuisammista, kuin tässä mainittiin) yhteiskunnallisista ongelmista. Mikäli prostituutiolle aiotaan tehdä jotain syvälle käyvempää, kuin pelkkää kiusantekoa yksittäisille ihmisille, on näihin laajempiin ongelmiin syytä suhtautua vakavasti.