Klassisen sosialidemokratian kannattajien usein parjaama Anthony Giddens on tuottelias kirjoittaja. Häneltä ilmestyy uusi kirja noin kerran vuodessa. Giddens tuottaa runsaasti uusia yhteiskunnallisia ideoita ja kaikesta ansaitsemastaan kritiikistä huolimatta mahtuu näin idearikkaan kaverin repertuaariin myös hyviä osumia.
Viime vuonna julkaistussa kirjassaan Europe in the Global age Giddens tykittää uusia visioita hyvin suurella tulinopeudella. Joitain ajatuksia hän toistaa moneen kertaan, toiset jäävät yksittäisiksi maininnoiksi. Eräs minun mielestäni kehityskelpoinen heitto, jota Giddens ei jää kovin pitkäksi aikaa pohtimaan, on tuottajan ja kuluttajan suhteessa myytävään tuotteeseen. Giddens tunnistaa nykyistä yhteiskuntaa vaivaavan ongelman, että tuottajilla on intressi tehdä tuotteistaan mahdollisimman lyhytikäisiä pitääkseen yllä kysyntää. Kuluttajilla vastaavasti olisi intressi saada mahdollisimman pitkään kestäviä tuotteita.
Konsumerismi ei ole varsinaisesti Giddensin asialistalla, mutta siihen tämä ilmiö tietysti liittyy. Kun pääomaa omistavat luokat joutuvat maksamaan työntekijöille palkkaa, saavat he nämä rahat takaisin sitä paremmin, mitä enemmän työntekijät kuluttavat. Ja sitä enemmän he kuluttavat, mitä vähemmän aikaa saavat tarpeensa tyydytettyä ostamallaan tuotteella.
Giddens pyrkii etsimään ongelmaan ratkaisua markkinamekanismin avulla. Mikäli kuluttaja maksaisi tuotteesta tuottajalle sen mukaan, kuinka kauan tai paljon hän sitä käyttää, olisi myös tuottajalla intressi tehdä mahdollisimman kestäviä tuotteita. Tämä tarkoittaisi sitä, että nykyisen kulutushyödykkeiden ostamisen sijaan niitä alettaisi enenevässä määrin vuokraamaan tai liisaamaan.
Nythän esimerkiksi kodinkoneet kannattaa suunnitella niin, että ne kestävät vain takuuajan. Uudenlaisessa kaupankäynnissä kuluttaja voisi ostaa jääkaapin tekemällä myyjän kanssa sopimuksen, että hän maksaa jääkaapistaan esimerkiksi kuusi euroa kuussa seuraavan 20 vuoden ajan. Halutessaan kuluttaja ja myyjä voisivat sopia, että puolet summasta maksetaan jääkaappi ostettaessa ja toinen puoli kymmenen vuoden kuluttua. Mikäli jääkaappi rikkoutuu sillä aikaa käyttäjästä riippumattomista syistä, on myyjä velvollinen sen huoltamaan tai vuokrasopimus katsotaan päättyneeksi.
Tällainen uudistus kulutustavaroiden kaupankäyntiin paitsi parantaisi kuluttajien oikeusturvaa ja tehostaisi tuotantolaitosten toimintaa, säästäisi oleellisesti energiaa, päästöjä ja jätettä.
Mikäli samanlaista uutta kaupankäyntitapaa sovellettaisi myös vaatteisiin, olisi sen vaikutus muodin kehittymiseen mielenkiintoista nähdä. Jos tuottajilla olisi taloudellinen pakko tehdä vaatteista kestäviä, pyrittäisikö vaatteiden ”vanhenemista” ja sitä kautta konsumerismin ylläpitoa vauhdittamaan nopeuttamalla muodin ja trendien vaihtelua entisestään?
Kuvassa Anthony Giddensin Lego-figuuri
