Vihreät vaaleissa – signaaleja maailmalta

Voisiko Suomen huhtikuun eduskuntavaalien tulosta ennakoida sen perusteella, mitä muiden EU-maiden vaaleissa – ja maailmalla yleisestikin – on keväällä tapahtunut? Irlannissa päädyttiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin ja äänestäjät pääsivät 25.2. uurnilla osoittamaan tyytymättömyytensä vallanpitäjiä kohtaan. Voimapuolue Fianna Fail putosi parlamentin ykköspaikalta kolmanneksi ja äänestäjät nostivat Fine Gaelin ja Labourin sen edelle. Äänestäjät näyttivät ovea myös vihreille ja puolue menetti kaikki kansanedustajansa.

Virossa pidettiin riigikogu-vaalit heti perään 6.3. Niiden tulokset olivat ristiriitaisia. Yhtäältä oikeistolaiset hallituspuolueet saivat äänestäjiltä mandaatin jatkaa hallituksessa, toisaalta opposition sosialidemokraatit kaksinkertaistivat paikkamääränsä ja näin poliittinen vasemmisto vahvistui huomattavasti. Yksi viesti Viron vaaleista oli kuitenkin selkeä: Vihreät menettivät kaikki kansanedustajansa.

Saksassa sen sijaan vihreiden kannatus on lähtenyt jyrkkään nousuun ja vihreät menestyivät hyvin toissa viikonloppuna pidetyissä osavaltiovaaleissa Baden-Württembergissä ja Rheinland-Pfaltzissa. B-W:ssä vihreät nousivat toiseksi suurimmaksi puolueeksi CDU:n jälkeen nostaen kannatuksensa 24,2 % (+12,5 % viime vaaleista) ja R-P:ssä vihreät nousivat kolmanneksi 15,4 % (+10,8 %) kannatuksella. Koska konservatiivisen CDU:n liittolainen liberaali FDP jäi äänikynnyksen alle R-P:ssä, vihreiden ja sosialidemokraattisen SPD:n allianssi voi nyt nimittää osavaltiolle Saksan historian ensimmäisen vihreän pääministerin.

Vihreiden menestys Saksassa johtuu suurelta osin maan ydinvoimapolitiikasta. CDU:n ja FDP:n hallitus oli hyvin ydinvoimamyönteinen Japanin kolmoiskatastrofiin ja Fukushiman ydinvoimalan onnettomuuteen asti. Merkelin äkillistä takinkääntöä ydinvoiman suhteen pidettiin lähinnä taktikointina ja äänestäjät palkitsivat vihreät, jotka ovat johdonmukaisesti vastustaneet ydinvoimaa. Sosialidemokraattien kanssa yhteistyössä toimivat vihreät näyttäytyivät vaaleissa muutenkin varteenotettavana vaihtoehtona uskottavuusongelmista kärsivälle porvarihallitukselle.

Mielenkiintoista onkin nähdä, miten äänestäjät palkitsevat Suomen vihreät vaaleissa heidän neljän vuoden kaudestaan porvarihallituksessa. Samanlaista nostetta kuin Saksan vihreät Suomen vihreät eivät tule saamaan, sillä he ovat olleet mukana hallituksessa, joka on rakentanut ydinvoimaa. Fukushiman katastrofia säikähtäneet äänestäjät voivatkin olla ihmeissään: Mistä löytyy takuupuolue estämään lisäydinvoiman rakentaminen, kun vihreätkin pettävät?

Toisaalta näissä vaaleissa näyttää olevan kyse materiaalisesta hyvinvoinnista. Kun äänestäjät Virossa ja Irlannissa pääsivät äänestämään taloudellisista kysymyksistä, he osoittivat vihreille ovea. Kun taloudellinen tilanne on tiukka, eivät vihreiden kivat postmaterialistiset ideat tunnu houkuttelevilta. Kun täytyy saada leipää pöytään ja selvitä laskuista, ei yksinkertaisesti ole varaa äänestää vihreitä. Idea perustulosta on hyvä ja kannatettava, mutta mitä vihreät ovat tällä hallituskaudella tehneet tämän yhteiskuntapoliittisen innovaation edistämiseksi? Eivät mitään.

Tuskin vihreät aivan Viron ja Irlannin veljespuolueiden kohtaloita kokevat, sillä puolueuskolliset politrukit ja politiikkaa heikommin seuraavat imagoäänestäjät kyllä antavat äänensä vihreille. Mutta keskustellessani ihmisten kanssa viesti on ollut selvä. "Olen ennen äänestänyt vihreitä, mutta nyt he ovat luopuneet periaatteistaan ja menevät mukaan mihin tahansa" sanovat monet.

Vaalitappio tekisi hyvää vihreille myös siinä mielessä, että puolue on ylpistynyt liikaa. Vihreät kuvittelevat voivansa tehdä aivan mitä hyvänsä ja selvitä siitä, kun vain lähettävät spin doctorinsa selittelemään asian parhain päin. Suuri osa vihreiden kannattajista ajattelee vasemmistolaisesti, mutta silti puolue kuvittelee voivansa tehdä porvarillista politiikkaa. Kenties yksi vaalikausi oppositiossa veisi Suomen vihreitä Saksan ja Ruotsin vihreiden suuntaan ja muistuttaisi puolueelle, että kannattajien mielipidettä on kunnioitettava.

Olen aikaisemmin kritisoinut vihreitä tekstissä Vihreät pelaavat kaksilla korteilla.

PS. Myös Susanna Huovinen tylyttää vihreitä. "Viime vuosina ydinvoimalupia on aina tavattu antaa yhtä monta, kuin on ollut istuvia vihreiden ministereitä."

Ympäristöpuolueen renessanssi

Sosialidemokraatit yhdistettäneen yleensä pikemminkin ihmisten, kuin ympäristön ja luonnon hyvinvoinnista huolehtimiseen. Mielikuva sinänsä on ymmärrettävä. SDP on pitänyt materiaalisen hyvinvoinnin kysymyksiä selkeästi asialistallaan ympäristöstä huolehtimisen ohella, kun taas puolueeksi organisoitunut ekologinen liike on profiloitunut julkisuudessa selvemmin ympäristöpuolueeksi laiminlyömällä ihmisten hyvinvoinnin kysymykset.

Ymmärrettävyydestään huolimatta mielikuva on kuitenkin perusteeton. Siksi olenkin katsonut ilolla SDP:n uusia avauksia ympäristöpolitiikan saralla. Helsingissä sosialidemokraatit ovat selkeästi valinneet linjakseen ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun. He ovat sekä ehdottaneet Helsingin keskustatunnelista luopumista ja tahtovat pääkaupunkiseudulle ruuhkamaksut. Ratkaisua kommentoi osuvasti esimerkiksi Johannes Erra, kysymällä vaativatko vihreät monopolia ympäristöystävällisten päätösten tekoon.

Toinen tärkeä kehityslinja julkisen liikenteen puolesta on SDP:n ympäristötyöryhmän hahmottelema valtakunnallinen matkakortti. Samaan aikaan itsensä vihreäksi värjäämistä yrittänyt kokoomus on jäänyt kannattamaan yksityisautoilua. Oikeiston ekologisuus tuntuukin tiivistyvän ajatukseen siitä, että ydinvoimaa on rakennettava lisää, koska sillä voidaan hillitä ilmastonmuutosta.

Ydinvoimalla ei pystytä tuottamaan sellaisia määriä energiaa, että uusiutuvien energian lähteiden kehitys voitaisi laiminlyödä ja samaan aikaan luopua fossiilisista polttoaineista. Lainaan Hanna Plattosen blogia: ” Jotta ydinvoimalla olisi minkäänlaista vaikutusta maailman hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen seuraavan kahden sukupolven aikana, maailmaan tulisi rakentaa 3000 uutta ydinreaktoria. Tällä hetkellä niitä on 429 kappaletta. Kiihkeimmillään maailmassa on rakennettu 3,4 reaktoria vuodessa, ja 3000 reaktoriin pääseminen vaatisi 50 reaktorin rakentamista vuodessa seuraavien 60 vuoden ajan. 3000 ydinreaktoria on minusta melko paljon tähän maailmaan.”

Jos SDP:n ympäristörenessanssin hengessä saisin esittää puolueelle toiveen, se olisikin ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvan linjan muodostaminen.

Post Scriptum: Demarinuoret ja SONK ovat avanneet nettiadressin, jossa SDP:n jäsenet vaativat neuvoa-antavaa jäsenäänestystä puheenjohtajasta. Tällä hetkellä allekirjoittaneita näyttäisi olevan 164. Adressi löytyy täältä. Se on noteerattu jo esimerkiksi Ylellä ja Hesarissa

Riskiyhteiskunta

Saksalainen yhteiskuntatieteilijä Ulrich Beck on lanseerannut termin Riskiyhteiskunta, Risikogesellschaft. Hänen mukaansa olemme siirtyneet teollistuneesta yhteiskunnasta eteenpäin ja tässä uudessa yhteiskunnassa vaikuttavat erilaiset lainalaisuudet, kuin teollisuusyhteiskunnassa. Tälle yhteiskunnalle, jossa vasta opettelemme elämään, on keskeistä erilaisten riskien muodostaminen ja niiden jakaminen.

Teollisuusyhteiskunnan haasteita oli materiaalisen toimeentulon turvaaminen kaikille kansalaisilleen. Tämä tavoite on tietyssä mielessä saavutettu. Enää ihmiset eivät kuole nälkään teollisuusmaissa, vaikka köyhyyttä paljon esiintyykin ja työn ja pääoman välinen ristiriita on kaikkea muuta kuin selvitetty. Materiaalisen vaurauden tuottamisen ja jakautumisen kysymysten lisäksi joudumme nykyisin kohtaamaan myös tuon tuotannon synnyttämien riskien tuottamisen ja allokoinnin kysymykset.

Oleellisimpia riskejä ovat Beckin mukaan teknologian tuomat riskit ihmisten ja luonnon terveydelle ja hyvinvoinnille. Materiaalisen tuotannon vuoksi ihmiset laskevat toistensa hengitettäviksi erilaisia myrkkyjä, pienhiukkasia ja radioaktiivisia laskeumia. Näiden mukana kuolleisuus ja sairastuvuus nousevat. Kukaan ei kysy yksilöltä, haluaako hän vaihtaa puhtaan hengitysilmansa tiettyyn BKT:n vuotuiseen kasvuun tai haluaako hän ottaa aina ulkona ollessaan riskin jäädä auton alle siksi, ettei tarvitsisi rakentaa junaratoja. Yksi tehdas voi päästöjensä happosateilla tuhota metsän, joka kuuluu meille kaikille. Korvauksia on turha odottaa.

Riskiyhteiskunnassa kaikki ovat vastuussa riskeistä, eli siis kukaan ei ole vastuussa. Euroopan unioni ylläpitää laajaa elintarvikkeiden ylituotantoa, joka hoidetaan verovaroin maksettavien lannoitteiden liikakäytöllä. Ovatko tästä vastuussa maanviljelijät, jotka laittavat lannoitteet maaperään? Vai lannoitteita valmistavat, markkinoivat ja lobbaavat lannoiteyhtiöt? Toisaalta he eivät tee mitään laitonta, onko syyllinen siis liian lepsu ympäristöviranomainen? Vai lakia säätävä poliitikko, joka pelkkää menettävänsä kannattajiena tukea, jos puuttuu tähän ilmeiseen ongelmaan? Onko syyllinen tiedemies, joka huijaa yhteiskuntaa laskelmillaan ”siedettävistä pitoisuuksista” samalla ottaen rahaa vastaan lannoiteyhtiöiltä? Äänestäjä?

Riskit pelottavat ihmisiä ja niinpä riskiyhteiskunnan kansalainen on jatkuvasti peloissaan. Ympäristöongelmien ja -riskien ohella hän saa pelätä työttömäksi joutumista, väkivaltarikollisuutta, ydinsotaa, sairastumista ja niin edelleen. Eikä ihmisluonto kestä alituista pelkoa muuten kuin kieltämällä sen, turtumalla siihen. Valitettavan pian yhteiskunta tottuu järkyttäviinkin asioihin, kuten esimerkiksi massatyöttömyys hyväksytään nykyisin normaalina osana talouden toimintaa. Sadat tuhannet suomalaiset, miljoonat eurooppalaiset on syrjäytetty yhteiskunnasta, mutta julkisuudessa ei näy talouden rakenteisiin puuttuvaa kritiikkiä.

Kun ihminen pelkää tarpeeksi, on hän valmis luopumaan paljosta turvallisuutensa vuoksi. Ja tämä näkyy. Ympäröivä yhteiskuntamme totalitarisoituu pikaista vauhtia, kun ihmisten perusoikeuksia kavennetaan turvallisuuden nimissä. Jo kukkaruukun tekeminen voi olla rikos, jos joku aikoo kasvattaa kyseisessä kukkaruukussa huumekasveja. Työnantajien pitäisi voida valvoa työntekijöiden sähköposteja. Eurooppalaisten lentoyhtiöiden täytyy luovuttaa matkustajiensa henkilötiedot Yhdysvaltain viranomaisille, jos mielivät maahan päästä. Suomi on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa päätöksen ampua alas matkustajalentokone ja näin tappaa omia kansalaisiaan, mikäli konetta aiotaan käyttää terrori-iskussa.

Tämä on turvallistamista. Kun joku asia määritellään turvallisuuskysymykseksi, siitä ei sallita keskustelua, kuten tavalliseen demokraattiseen päätöksentekoprosessiin kuuluu. Se sanellaan kansalaisille ja kun kansalaiset ovat tarpeeksi peloissaan, he nielevät mitä vain. Tätä teemaa käsitteli myös V for vendetta- elokuva, josta lisää täällä. Tästä näkökulmasta yhteiskunnan tulevaisuus näyttää synkältä, sillä suurin osa kansalaisista ei ole edes tietoisia näistä ongelmista ja kysymyksistä.