Puolueet jakautuvat kahteen leiriin

Eduskuntavaaleissa ei valita erilaisten leikkauslistojen väliltä,
vaan leikkausten ja investointien väliltä.

Kalevan pääkirjoituksessa vaadittiin (11.1.) puolueita kertomaan avoimesti ennen eduskuntavaaleja, mistä ne aikovat säästää. Äänestäjien arveltiin pitävän nykyaikaisista Liisan listoista, joissa puoleet esittäisivät konkreettisia leikkauskohteita.

Mielestäni on kansanvallan kannalta kurjaa, jos äänestäjän valtaa kavennetaan niin, että hänen valittavanaan on vain erilaisia leikkauslistoja. Äänestäjän täytyy pystyä ottamaan vaaleissa kantaa myös investointien, työllistämisen ja talouskasvun puolesta.

Aitoa tehokkuutta julkishallintoon tuovat rakenneuudistukset ovat ehdottomasti kannatettavia. Usein rakenneuudistusten varjolla ajetaan kuitenkin menoleikkauksia. Säästämisen nimissä tehtävät leikkaukset vähentävät kokonaiskysyntää ja aiheuttavat epävarmuutta. Tulos on päinvastainen, kuin mitä tavoiteltiin: kasvava työttömyys, taantuman pitkittyminen ja velkaantumisen jatkuminen.

Näyttääkin siltä, että puolueet jakautuvat kahteen leiriin. Gallup-johtaja Keskusta vetää leikkaajapuolueiden leiriä. Juha Sipilä on ilmoittanut haluavansa leikata valtion menoja kahdeksalla miljardilla ja julkisen sektorin työntekijöitä kymmenillä tuhansilla.

SDP taas johtaa elvyttäjäpuolueiden porukkaa. Antti Rinne ei myisi valtion omaisuutta, vaan tahtoo menokurin sijaan luoda kasvua ja uutta työtä. Rinne on myös ehdottanut pieni- ja keskituloisten verojen alentamista, mikä vahvistaisi tavallisten ihmisten ostovoimaa ja pitäisi talouden pyörät pyörimässä.

Äänestäjällä on siis vaaleissa valittavanaan leikkauslistat tai investoinnit. Ehkä Suomen tulevaisuuden kannalta on parasta, jos vaalien jälkeen muodotettavaan hallitukseen tulee puolueita sekä säästäjien, että investoijien leireistä.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kalevassa 14.1.2015.

Keskustan ja SDP:n erot tulivat näkyviin Porissa

Keskusta piti viikonloppuna kokouksensa Porissa ja SDP Kotkassa. Kokouksissa julkistetut linjaukset paljastivat paljon siitä, kuinka nämä puolueet tahtovat Suomea johtaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä haluaisi myydä valtion omaisuutta rahoittaakseen valtion menoja. Omistukset menestyvissä yhtiöissä kuitenkin tuottavat valtiolle tuloja. Onko Sipilä tullut ajatelleeksi, että omaisuus voidaan myydä vain kerran? Keskusta voi sillä selvitä tulevasta vaalikaudesta, mutta mitäs tehdään neljän vuoden päästä?

SDP:n Antti Rinne taas ilmoitti, ettei lähtisi myymään valtion omaisuutta. Hän ei pelkää taloudellista elvyttämistä kuten Sipilä, vaan tahtoo menokurin sijaan luoda kasvua ja uutta työtä. Yksi elvytyksen keino olisi pieni- ja keskituloisten verojen alentaminen. Talouskasvun näkökulmasta se vaikuttaa uskottavalta keinolta. Kun tavallisten ihmisten ostovoimasta pidetään huolta, se hyödyttää Suomen taloutta. Rikkaiden veroalet tapaavat karata ulkomaille.

Suomen valtio saa tällä hetkellä lainaa lähes nollakorolla. Koska korjaus- ja muita investointeja on joka tapauksessa lähitulevaisuudessa tehtävä, eikö nyt ole oikea aika ne tehdä? Laitetaan maan infrastruktuuri kuntoon ja luodaan työpaikkoja tasapainottamaan taantumaa.

Porissa Sipilä kertoi myös haluavansa yksityiselle sektorille 200 000 työpaikkaa. Haluaisin kysyä Sipilältä, miten yksityinen sektori luo työpaikkoja, jos investoinnit ovat pannassa? Julkiset investoinnit ja julkinen työllistäminen rohkaisisivat yksityistä sektoria investoimaan ja työllistämään. Mutta Sipilä on ilmoittanut haluavansa leikata valtion menoja kahdeksalla miljardilla ja julkisen sektorin työntekijöitä kymmenillä tuhansilla.

Huhtikuun 2015 eduskuntavaaleista on tulossa talousvaalit. Puolueet näyttävät asemoituvan kahteen ryhmään sen mukaan, kannattavatko ne julkisen sektorin aktiivista toimintaa ja elvytystä, vai menokuria ja vyönkiristystä. Ainakin viikonlopun Rinteen ja Sipilän puheiden perusteella vaikuttaisi siltä, että SDP johtaa elvytyspuolueiden porukkaa ja Keskusta puolestaan lisäsäästöjä ja -leikkauksia vaativien puolueiden ryhmittymää.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Satakunnan kansassa 26.11.2014.