Ihmisen arvoa ei pidä määritellä ulkonäön perusteella



Ulkonäkö ratkaisee missikisoissa.
Mutta entäs työelämässä?

Yhteiskunnallisia hierarkioita on onnistuttu purkamaan aktiivisesti, mutta ei riittävästi. Moderniin yhteiskuntaan eivät kuulu enää esimerkiksi aateliseen syntyperään, sukupuoleen tai ihonväriin perustuvat etuoikeudet.

Yhteiskunnassa vaikuttavat yhä myös epäviralliset – ja jopa arveluttavat - rakenteet, jotka määrittävät yksilön sosiaalista asemaa. Yksi näistä on ihmisten suhde ulkonäköön ja toisten ja itsensä arvottaminen sen perusteella. Ulkonäkö on yhä merkittävä tekijä muun muassa työnsaannissa, uralla etenemisessä ja parisuhteissa.

Suhtautumisessa ulkonäköön on osaltaan kysymys virallisen ja epävirallisen kasvatuksen eroista. Lapsia kasvatetaan hyväksymään toiset ihmiset sellaisinaan, mutta käytännössä kaikki yhteiskunnan jäsenet omaksuvat nopeasti kauneuskäsitysnormin, jonka mukaan kutakin yksilöä verrataan muihin ja arvotetaan fyysisten ominaisuuksien perusteella.

Ketään ei tule arvottaa sen mukaan, millaiseksi hän on syntynyt, vaan miten hän elää. Joskus kuitenkin tiedostamattomien normien sallitaan johtaa älylliseen epärehellisyyteen.

Ulkonäöllä on oma merkityksensä, mutta me yhteiskuntana päätämme, mitkä sen vaikutukset ihmisen suhtautumiseen toiseen ovat.

Toivottavasti tulevaisuudessa yhä useamman ihmisen arvo määritetään ulkokuoren sijaan ajatusten perusteella.

Yhdessä Pekka Komun kanssa kirjoitettu kannanotto on julkaistu Helsingin Sanomissa 16.2.2013

Olen kirjoittanut ulkonäkökeskeisyyden yhteiskunnallisista vaikutuksista laajemmin syyskuussa 2006 yksinkertaisesti otsikolla ulkonäkökeskeisyys

Nykymurheet korjataan politiikalla

Kiitos Pekka Vahvaselle ilmeisen kieli poskessa kirjoitetusta tekstistä politiikan ajan lopusta (KSML 3.7.). Politiikan ja poliitikkojen julkinen halveksiminen on tunnetusti hyvä tapa herättää huraa-huutoja kansan syvistä riveistä. Pariin tekstin julkilausumattomaan oletukseen tahtoisin kuitenkin kiinnittää huomiota.

Vahvanen väittää, ettei kehittyneiden maiden ihmisten pahaa oloa pystytä poistamaan politiikalla, koska biologia määrää ihmiset ominaisuuksiltaan ja lahjakkuuksiltaan erilaisiksi. Tämä on totta, mutta biologia ei määrää että pienempi aivoisina tai vähemmän viehättävinä syntyneiden pitäisi välttämättä olla yhteiskunnassa sellaisessa asemassa, että heidän asemansa aiheuttaa heille pahaaoloa.

Ihmisten eriarvoisuuden ottaminen annettuna on vanha historiallinen ilmiö. Keskiajalla pidettiin luonnollisena, että aateliset ottavat kaikki rahat, eivätkä tee töitä. Yhtä typeriltä tuntuvat tulevaisuudessa meidän aikamme itsestäänselvyydet.

Sekä Pekka Vahvanen, että Yhdysvaltain perustajaisä James Madison ovat yksinkertaisesti väärässä: Ihmisten tulonhankkimiskyvyissä ei ole eroja. Tuloerot johtuvat vain siitä, miten erilaisia inhimillisiä ominaisuuksia päätetään yhteiskunnassa palkita. Pankkiiri, jolla on lahjakkuutta kehittää niin mielikuvituksellisia rahoitusinstrumentteja finanssimarkkinoille, että koko maailmantalous romahtaa, ui rahassa.

Samaan aikaan lahjakas runoilija kituuttaa apurahoilla, jos sattuu saamaan niitäkään. Mitään tulonhankkimiskykyä ei ole olemassakaan. Kyse on vain globaalin yhteiskuntamme päätöksestä arvottaa erilaisia lahjakkuuksia. Meidän kaikkien tekemästä yhteisestä päätöksestä. Hyvällä politiikanteolla voimme myös päättää toisin.

Myös parinmuodostus, niin kompleksista kuin se onkin, muuttuu paljon yksinkertaisemmaksi hyvällä politiikalla. Fyysisiä ja henkisiä heikkouksia on ihmisillä aina ollut, ei Facebook ole niitä tuonut tullessaan. Se, että nykyisessä yhteiskunnassa on enemmän yksinäisyydestä kärsiviä miehiä ja naisia, kuin Vahvasen kuvaaman ”menneisyyden maalaiskylän ujon pojan” aikaan, ei johdu siitä, että ihmiset olisivat nykyisin virheellisempiä kuin ennen, vaan siitä että yhteiskunta on virheellinen.

Kukaan ei valitse kumppaniaan elokuvien tai viihdesarjojen antaman ihannekuvan varassa. Tietenkään. Mutta olisi naiivia väittää, ettei elinikäinen altistuminen hollywood-romantiikalle ja juorulehtien skandaalinhakuisille ihmissuhdeuutisille vaikuttaisi mitenkään siihen ihmisyksilön mielen tiedostamattomaan puoleen, joka on ratkaisevassa roolissa kumppaninvalinnassa.

Tämä on nimenomaan yhteiskunnallinen ongelma. Valistunut yksilö voi pyrkiä pitämään maailmankuvansa korruptoimattomana, mutta hän jää yksin maailmassa jonka jäsenet on opetettu valitsemaan kumppaninsa elokuvan tehosteiden pohjalta; ”sen oikean” tunnistaa siitä, että taustalla alkaa soida soittokunnan esittämä hempeä kappale ja kamerakulma pyörii dramaattisesti toisilleen tarkoitetun parin ympärillä.

Yhteiskunnalliset ongelmat voidaan ratkaista vain - anteeksi että joudun taas sanomaan tämän ruman sanan - politiikalla. Esimerkiksi koulujen ja armeijan ehkäisyvalistuksen yhteydessä voitaisiin mainita, että muutkin ihmiset kuin nhl-jääkiekkoilijat ja silikonimissit voivat olla aivan kelvollisia kumppaneita.

Yhdessä asiassa Vahvanen kuitenkin on oikeassa: Pienellä ihmisellä on ongelmia tarpeeksi. Nämä ongelmat aiheuttavat kuitenkin toiset pienet ihmiset - useimmiten tahtomattaan - ja niiden purkamiseksi tarvitaan politiikkaa.

Vastine on julkaistu Keskisuomalaisessa 10.7.2011

Pekka Vahvasen kolumni on julkaistu Keskisuomalaisessa 3.7.2011

Muutama havainto ympäristöpolitiikasta

Yle uutisoi harvinaisen suorasanaisesti maataloudelle maksettavan ympäristötuen vaikutuksista. Jo jutun otsikko on yksiselitteinen ”maatalouden ympäristötuki ei hyödytä ympäristöä”. Tämä ei ole yllätys kellekään asiaa tuntevalle. Maatalouden ympäristötuen ei ole missään vaiheessa ollut tarkoituskaan vähentää maatalouden ympäristölle aiheuttamaa rasitetta, vaan kanavoida lisää rahaa maanviljelijöille. Keskustalla on ollut ongelma, kuinka perustella sitä kannattaville maanviljelijöille oman työnsä arvoa paljon suurempi elintaso. Yleisön kasvava huolestuneisuus ympäristön suojelusta antoi vastauksen: tukiaiset voi nimitä ympäristötuiksi.

Nimi antaa legitimiteetin, eikä sillä vaikuta olevan mitään merkitystä, että ympäristötukea ei tarvitse käyttää ympäristöinvestointeihin. Perusympäristötukea saa hakemalla ja se tulisi käyttää ympäristön rasitusta vähentäviin investointeihin. Koska sitä ei kuitenkaan peritä takaisin, mikäli tämä käyttötarkoitus ei toteudu, voi maanviljelijä tahtoessaan myös käyttää tukiaiset vaikkapa viihde-elektroniikan, kaupunkimaasturiin, kaukomatkoihin tai venäläisten öljy-yhtiöiden osakkeisiin.

Paljon puhuva on myös maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) reagointi asiaan. Vaatisiko hän maataloustuottajilta vastuullisempaa ympäristötuen käyttöä? Lupaisiko hän poistaa koko ympäristötuen, koska se ei hyödytä ympäristön suojelua? Ei todellakaan, vaan hän kysyy: ”miten me sitten jatkossa motivoimme viljelijöitä tekemään ne [ympäristönsuojelu]toimenpiteet” Eli ensin maataloustuottajille annetaan tukiaisia ympäristönsuojeluun. Seuraavaksi annetaan lisää tukiaisia, koska tuottajat eivät ole käyttäneet alkuperäisiä tukiaisia siihen, mihin ne on tarkoitettu.

Tällaista logiikkaa on kenenkään muun, kuin keskustalaisen hyvin vaikea käsittää.

Käsittämätön touhuaminen maatalouden tukiaisten ympärillä voisi olla epävirallisen orwell-palkinnon arvoista. Se ilmentää samanlaista kaksoisajattelua kuin kuuluisan romaanin 1984 totalitaarinen valtiokoneisto sloganeissaan kuten ”sota on rauhaa” tai ”vapaus on orjuutta” (tästä erinomainen esitys myös Beck, 2006, 130-135). Samoin sitä politiikkaa, jolla yritetään systemaattisesti estää maataloudelta vaadittavat ympäristönsuojelutoimenpiteet, kutsutaan ympäristöpolitiikaksi. Keskusta vie johdon kokoomukselta Suomen ympäristönpilaajapuolueena 1-0.

****************************************

Ympäristön hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä esitettiin tavallisesta poikkeavasta näkökulmasta myös maanantain Helsingin Sanomissa. Jari Lyytimäki esittää, että avioerojen yleistyminen lisää ympäristörasitusta, sillä yksin elävä ihminen kuluttaa enemmän esimerkiksi energiaa ja vettä, kuin suuremmassa talousyksikössä, siis perheessä elävä ihminen. Trendi tuntuu olevan, että talouksissa asuu keskimäärin vähemmän ihmisiä kuin aiemmin, mikä ei ole muun muassa ympäristön kannalta myönteinen kehityssuunta.

Tulos ei ole yllättävä. Onhan hyvin ymmärrettävää, että kuluttaa vähemmän energiaa kun yhdellä hellalla laitetaan ruokaa koko perheelle, kuin että jokainen lämmittää oman hellansa. Voisi myös kuvitella, että esimerkiksi ruokatarvikkeiden pakkausmateriaalien aiheuttamaa jätettä säästyisi, kun elintarvikkeita ostettaisi suuremmissa yksikkökoissa. Ongelma ei tokikaan koske vain avioliitosta eroavia, vaan myös niitä jotka eivät avo- tai avioliittoa alun perinkään solmi.

Tästä ei tietenkään tule syyllistää eroon päätyviä ihmisiä, kuten Lyytimäkikin huomauttaa. Hedelmällisempää olisi pohtia, miksi yhteiskuntamme on niin individualisoitunut, että monet ihmiset asuvat yksin ilman että se olisi omasta tahdosta johtuva valinta. Sen vaikutus ympäristöntilaan on yksi ongelma, mutta samasta trendistä seuraa huomattava määrä muitakin ongelmia.

Olen aikaisemmin kehunut eräitä ympäristöpoliittisia linjauksia otsikolla ympäristöpuolueen renesanssi, kirjoittanut parisuhdepolitiikasta otsikoilla parinmuodostuksen kastijärjestelmä ja kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan, pohtinut rakkauden vaikeaa taitoa ja hämmästellyt MTK:n ympäristönpilaamispolitiikkaa

Beck, Ulrich. 2006. The Cosmopolitan vision. Polity Press. Cambridge/ Malden.

Parinmuodostuksen kastijärjestelmä

Tärkeä periaate ihmiskunnan kehityksessä on ollut kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus. Kun on edetty kohti emansipaatiota on täytynyt tunnustaa, että toiset ihmiset ovat aivan yhtä hyviä ja arvokkaita kuin minä itse, eikä heidän epätasa-arvoiseen kohteluunsa ole mitään oikeutusta. Hierarkioita on pyritty purkamaan: perinnöllisistä monarkioista on siirrytty yhtäläisen äänioikeuden periaatteeseen.

Vanhat ajattelutavat katoavat kuitenkin hitaasti. Mielenkiintoisesti hierarkisuus tulee esille kun ihmiset puhuvat parinvalinnasta. Jopa kaikkein innokkaimmin tasa-arvoa kannattavat ihmiset ovat valmiit myöntämään ihmisten hierarkian, jos kyse on pariutumisesta. Ilmeisesti ihmiset jaottelevat toisiaan jonkinlaisille tasoille tässä suhteessa. Tämä jaottelu ilmenee sellaisissa kommenteissa, kuin ”ei tuo mies ollut yhtään tuon naisen tasoa”.

Tämä hierarkisuuden päähänpinttymä lienee melko syvällä ihmisen mielessä, sillä harva kenties tulee ajatelleeksi kuinka epätasa-arvoinen tuollainen faktinen kastijako on, vaikka muutoin kannattaa tasa-arvoa. Ilmeisesti tämän parinvalinnan kastijärjestelmän merkkejä, mitä ne sitten ovatkaan, luetaan hyvin tarkasti, vaikka niitä ei värikkäällä läiskällä otsaan merkitäkään.

Näkyvät kahleet on helpompi katkoa, kuin näkymättömät. Kastijärjestelmän epätasa-arvoisuus on helppo havaita ja sitä kritisoida. Tavoitellessaan emansipaatiota ja sitä kautta valtaa päättää omasta kohtalostaan ihmiskunnan on kuitenkin opittava näkemään myös kätketyt epätasa-arvoistavat instituutiot, kuten tässä käsitelty parinmuodostuksen kastijärjestelmä.

Päästämällä kastijärjestelmän päänsä sisään ihmisyksilö sulkee itsensä ulottumattomiin joitain vaihtoehtoja. Tämä rajoittaa hänen päätösvaltaansa sellaisissa asioissa kuin kenen kanssa seurustella, mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Inhimillisen onnellisuuden kannalta näillä asioilla on niin suuri merkitys, että ihmisen on voitava itse niistä päättää. Muuten päätökset näistä elämän tärkeimmistä asioista tekee hänen puolestaan anonyymi auktoriteetti.

Kahdesta suunnasta prostituutiota vastaan

Prostituutio on aihe, josta on hyvin vaikea sanoa yhtään mitään, ilman että joku suuttuu. Vaikka aihe on hyvin moniulotteinen ja kompleksinen, melko moni tietää aivan varmasti siitä lopullisen totuuden. Vaikka julkista keskustelua prostituutiosta ja muista kaupallisen seksin muodoista onkin käyty paljon, valitettavan usein keskustelu ei ole aitoa dialektista debattia, vaan jämähtää paikoilleen yksittäisten kysymysten pyörittelyksi ja vastapuolen henkilön loukkaamiseksi.

Siksi uskallan yrittää tuoda määrällisesti runsaaseen keskusteluun uusia aspekteja siirtymällä tarkastelussa yksittäisten lainsäädännöllisten kysymysten, kuten seksin oston kieltämisen, sijaan laajempiin kysymyksiin prostituution syistä. Yksittäisten rajoitusten ongelma on juuri siinä, että ne ovat vain yksittäisiä rajoituksia. Tietynlainen prostituution harjoittamistapa tai -muoto voidaan saada siten pois, mutta se helposti tarkoittaa vain seksin myynnin siirtymistä erilaiseen muotoon, ei lakkaamista.

Seksi on eräs ihmisen keskeisimpiä tarpeita. Sen tarve ei muutu lainsäädäntöteknisillä keinoilla, vaikka niilläkin on oma roolinsa. Seksiä sinänsä vastustanee enää melko harva puritaani, joten on kysyttävä, millaiset prosessit saavat ihmiset valitsemaan maksullisen seksin maksuttoman sijaan. Kysymyksessä edetään kahden tarkastelemisperspektiivin kautta. Miksi maksullista seksiä on kasvavissa määrin tarjolla ja miksi sille on kysyntää?

1. TARJONTA

Miksi joku myy seksiä? Vastaukset ovat tietysti yksilöllisiä, mutta oletettavasti joitain yhdistäviä tekijöitä löytyy. Lienee tarkoituksenmukaista käyttää jaottelua kolmeen: ihmiskaupan uhreina olevat pakkoprostituoidut, vapaaehtoiset ammatinharjoittajat ja puolivapaaehtoiset, jotka harjoittavat prostituutiota epäsuoran pakon, kuten taloudellisen kurjuuden vuoksi. Rajat näiden välillä ovat häilyviä. Ihmiskauppa ja pakkoprostituutio ovat yksiselitteisesti väärin ja niitä tulee torjua lainsäädännöllä. Toisaalta alalla vapaaehtoisesti toimivia ammattilaisia on vaikea mennä moittimaan. Rakentavinta lienee käsitellä sitä ongelmakenttää, joka ajaa ”tavallisia” naisia myymään seksiä.

Helppo ja moralistinen näkökulma olisi väittää esimerkiksi opiskelijaprostituution johtuvan yksinkertaisesti nuorten moraalisten normien höltymisestä. Tämä perustuu ajatukseen siitä, ettei seksin myymistä enää nähtäisi yhtä ongelmallisena asiana kuin aiemmin, eikä se stigmatisoisi tekijäänsä pysyvästi. Sosiaalisella vieraantumisella ja suurten kaupunkien tarjoamalla anonyymiydellä voikin olla kynnystä alentava vaikutus prostituutioon ryhtymiseen, mutta se on riittämätön selittämään koko ilmiötä. Tuskin kukaan tekee ratkaisua alkaa myymään itseään kevein perustein.

Taloudellisen pakon edessä tapahtuva prostituutio kertoo hyvin karua kieltä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tilasta. Yhteiskunnan tulonjako on yksinkertaisesti viety sellaiseksi, että meissä on ihmisiä, joilla ei ole käytettävissään riittävästi rahaa selvitäkseen edes välttämättömistä menoista. Tuloerojen kasvu, joka Suomessa on jatkunut ainakin 90-luvun lamasta lähtien, on tarkoittanut sitä, että kaikkein huonoimmassa asemassa olevilla menee entistä huonommin. Nyt tilanne on jo kärjistynyt niin, että nämä köyhät ryhmät joutuvat myymään itseään. Mitä seuraavaksi? Elinkauppaa?

Asiantuntijat ovat arvioineet, että esimerkiksi Virosta ja Venäjältä Suomeen tulevien prostituoitujen määrä on vähenemään päin. Tämä johtuu elintason noususta naapurimaissamme. Samaan aikaan olemme ajaneet omaa yhteiskuntaamme suuntaan, jossa voi esiintyä raakaa ja vaihtoehdotonta köyhyyttä. Aikaisemmin prostituutio ei ollut samanlainen ongelma Suomessa kuin monessa muussa maassa, sillä hyvinvointiyhteiskuntamme piti huolta, että kaikilla oli riittävästi toimeentuloa, ettei seksiä tarvinnut myydä. Sitten päätettiin vaihtaa linjaa.

Prostituution tarjontaa voisi siis vähentää hyvin yksinkertaisesti: hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita tulisi uudistaa niin, että jopa yksinhuoltajilla ja opiskelijoilla olisi riittävästi tuloja selvitä jokapäiväisistä menoistaan, ilman että he joutuvat tinkimään fyysisestä koskemattomuudestaan. Alkuun kaikkein rujoimman köyhyyden poistamisessa päästäisi jo sosiaalisten tulonsiirtojen kuten opintotuen ja lapsilisän sitomisella indekseihin ja alle tuhannen euron kuukausitulojen tekemisellä verovapaiksi.

2.KYSYNTÄ

Seksipalvelujen tarjonta on tietysti vahvasti kietoutunut niiden kysyntään. Kuten minkä tahansa asian markkinoilla, myös maksullisen seksin kysyntä luo tarjontaa. Mitä enemmän ostaja on valmis maksamaan seksistä, sitä luultavammin joku suostuu myymään. Tämä pätee erityisesti seksiä satunnaisesti myyviin. Tässäkin ilmiössä tuloerojen kasvu on vaikuttava tekijä, se luo tarjonnan lisäksi myös kysyntää. Kun vauraus jakaantuu epätasaisesti, on tulonjaon yläpäässä olevan ihmisen pienemmällä suhteellisella uhrauksella omasta vauraudestaan mahdollista saavuttaa se maksukynnys, jonka seksin potentiaalinen myyjä asettaa palveluksilleen. Erityisen selkeästi tämä näkyy kansainvälisellä tasolla ja sitä ilmentää länsimaista tehtävä prostituutioturismi esimerkiksi Venäjälle ja Kaakkois-Aasiaan.

Tuloerojen ohella syitä seksipalvelujen kysyntään on syytä etsiä myös yhteiskunnallisisista asenteista. Seksin ostajien moralistinen syyttely tuskin auttaa sen enempää kuin myyjienkään. On kysyttävä, mikä laajemmassa asenneilmastossa ruokkii prostituutiolle otollisia ajattelutapoja. Näyttäisi siltä, että juuri nyt Suomessa kuten muuallakin maailmassa trendi on individualismin kärjistymistä kohti solidaarisuuden kustannuksella. Markkina-ajattelu on penetroitunut niin syvälle ihmisten mieliin, että toisen ihmisen redusoiminen ihmisestä pelkäksi hyödykkeeksi tuntuu hyvin luontevalta. Prostituoidulta on huomattavasti helpompi ostaa seksiä, mikäli voi välttyä kohtaamasta häntä ihmisenä, jolla on omat tunteet ja haaveet, joka on jonkun äiti ja jonkun tytär ja nähdä hänet vain välineenä omien halujen tyydyttämiseen korvausta vastaan.

Kolmantena syynä voisi arvella olevan ihmisten laajemman tyytymättömyyden seksielämäänsä. Parisuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen tuntuu olevan aiempaa hankalampaa. Yhä suurempi osa suomalaisista asuu yksin. Muodissa on sinkkuelämä ja pätkäsuhteet, eikä suuria sitoumuksia uskalleta lukuisista syistä tehdä. Seksin tarve ei kuitenkaan katoa biologisena ja henkisenä imperatiivina mihinkään, joten tavallisten, maksuttomien suhteiden mahdottomuus voi ajaa seksuaalisesti turhautuneen ihmisen maksullisen seksin pariin. Inhimillisen onnen kannalta seksuaalinen tyytymättömyys on kehno asia, mutta kapitalistiseen systeemiin se sopii: Seksuaalisesti tyytymätön ihminen voi kompensoida elämän yhden aspektin kurjuutta panostamalla energiansa työelämään ja materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelemiseen. Kuka jää ylitöihin, jos kotona saa hyvää seksiä?

Jos prostituutiota ja sen mukanaan tuomia ongelmia tahdotaan vähentää, on riittämätöntä keskittyä vain prostituutioon itseensä. Prostituutio ei ole niinkään itsenäinen ongelma, vaan seuraus lukuisista muista (varmasti huomattavasti lukuisammista, kuin tässä mainittiin) yhteiskunnallisista ongelmista. Mikäli prostituutiolle aiotaan tehdä jotain syvälle käyvempää, kuin pelkkää kiusantekoa yksittäisille ihmisille, on näihin laajempiin ongelmiin syytä suhtautua vakavasti.