Kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi – miksi en allekirjoita?

Asevelvollisuuden lakkauttaminen olisi hätiköintiä,
mutta se on päivitettävä 2000-luvulle

Sukupuolten välinen tasa-arvo on terveen yhteiskunnan välttämätön piirre. Vahvin argumentti, jolla nykyisen asevelvollisuuden voi osoittaa tulleen tiensä päähän, onkin sen räikeä epätasa-arvo. Hyvässä yhteiskunnassa kaikilla kansalaisilla on samat oikeudet ja velvollisuudet. Mitään sellaista lainsäädäntöä ei tule hyväksyä, joka määräisi yhdelle ihmisryhmälle tietyt oikeudet ja velvollisuudet, mutta toiselle toiset.

Joskus yhteiskunta voi kuitenkin tulla sokeaksi omien instituutioidensa eriarvoistaville vaikutuksille. Arvostan suuresti ajattelijoita, jotka pystyvät havaitsemaan tällaiset tasa-arvon sokeat pisteet ja ryhtyvät toimiin niiden poistamiseksi. Asevelvollisuuden lakkauttamista ajavan kansalaisaloitteen suurin ansio onkin tasa-arvo-ongelman tekeminen näkyväksi. Nyt kukaan ei voi enää sulkea silmiään ja väittää, ettei vain miehiä koskeva asevelvollisuus olisi yksiselitteistä epätasa-arvoa.

Nykyisen asevelvollisuuden epätasa-arvoisuus ei kuitenkaan ole riittävä perustelu koko instituution lakkauttamiseksi. Suomi, kuten kaikki muutkin maat, tarvitsee armeijan. Maanpuolustukseen käytettäviä rahamääriä ei ole haluja kasvattaa. Puolustusvoimien toimintakykyä on heikennetty jo riittävästi, pahempaan ei missään tapauksessa pidä mennä. Tähän yhtälöön palkka-armeijaan siirtyminen sopii huonosti.

Sen sijaan asevelvollisuus on korvattava yleisellä kansalaispalveluksella, joka koskee kaikkia sukupuolesta riippumatta. Aseellinen palvelus olisi vain yksi vaihtoehto, kuinka kansalaispalveluksen voisi suorittaa. Sodan rinnalla ikäluokkaa koulutettaisiin valmistautumaan myös ympäristökatastrofeihin, väestönsuojeluun, öljytuhojen torjuntaan, kyberturvallisuuteen ja niin edelleen. Sitä, kuinka suuri osuus ikäluokista koulutettaisiin mihinkin tehtäviin, voitaisiin vaihdella tilanteen mukaan.

Tällainen malli takaisi sen, että Puolustusvoimilla on riittävästi materiaalia, josta valita soveltuvimmat varusmiehiksi ja upseerikoulutukseen. Se myös mahdollistaisi varautumisen moniin muihin riskeihin, kuin sotilaallisiin. Lisäksi se vahvistaisi sukupuolten tasa-arvoa ja voitaisiin kytkeä nuorisotakuuseen niin, että kansalaispalvelus tukisi ikäluokkien kouluttautumista tai työllistymistä ja ottaisi kopin väliinputoamisriskissä olevista nuorista.

Kansalaisaloitteen kannattajat perustelevat sukupuolten välisen epätasa-arvon lisäksi aloitetta sillä, ettei valtion tulisi voida määrätä kansalaisiaan pakkotyöhön. Näkökulma on ymmärrettävä, mutta toimiva yhteiskunta joutuu asettamaan jäsenilleen velvoitteita. Kansalaispalvelus olisi velvoitteena hyvä, koska se koskisi kategorisesti kaikkia yhteiskunnan jäseniä, eivätkä sitä pääsisi pakoon ovelimmatkaan verojen välttelijät. Palvelus olisi myös mahdollista suunnitella niin, että se auttaisi kansalaista antamalla hänelle kokemusta ja lisäämällä hänen osaamistaan.

Yleinen asevelvollisuus on minusta myös hieno vastavoima luokkayhteiskunnalle. Syntyperä määrää paljon ihmisen mahdollisuuksia Suomessa. Rikkaaseen perheeseen syntyneellä lapsella on pienenä hienommat lelut ja muodikkaammat vaatteet. Opiskeluaikana rikkaaseen perheeseen syntyneelle ostetaan kämppä ja sen jälkeen pääsee töihin faijan firmaan. Asunnon osto on paljon helpompaa, kun on rikkaat takaajat. Mutta armeijassa raha ei auta eteenpäin. Jokainen saa samanlaisen rynnäkkökiväärin ja maastopuvun, olipa syntynyt köyhäksi tai rikkaaksi.

Asevelvollisuuden lakkauttaminen olisi hätiköintiä, mutta vanha instituutio täytyy päivittää nykyaikaan. Sukupuolten roolit eivät ole enää samat, kuin sotien välillä, jolloin asevelvollisuus otettiin käyttöön. Kansalaispalvelus olisi asevelvollisuuden 2000-luvun versio, joka olisi paitsi päivitys, kytkisi maanpuolustuksen ja kriiseihin varautumisen muutenkin kiinteämmin yhteiskuntaan.

Olen kirjoittanut asevelvollisuudesta aiemmin otsikolla Vihreiden asevelvollisuuskanta puutteellinen

Vihreiden asevelvollisuuskanta puutteellinen

Vihreät ovat esittäneet valikoivaan asevelvollisuuteen siirtymistä ja reservin määrän tuntuvaa vähentämistä 75 000 – 150 000 sotilaaseen. Ehdotukseen sisältyvä sukupuolineutraali asevelvollisuus on tärkeä ja kannatettava asia, mutta muilta osin vihreiden ehdotus vaikuttaa perustuvan puutteelliseen analyysiin.

Keskusteltaessa asevelvollisuudesta täytyy ottaa huomioon sen kaksoisrooli sekä ulko- että sisäpolitiikkana. Vihreiden ulkopoliittinen analyysi näyttäisi nojaavan Francis Fukuyaman historian loppuun ja Robert Kaganin ajatukseen Euroopasta postmodernina paratiisina. Valtiot kulkevat rauhanomaisesti yhtä jalkaa kohti syvempää yhteistyötä, konfliktit häviävät ja armeijoista luovutaan.

Muutoksilla sotilaallisessa voimassa on kauaskantoisia suoria ja epäsuoria vaikutuksia maan turvallisuuspoliittiseen ympäristöön. Euroopan sotilaallinen kapasiteetti on nytkin riittämätön puolustamaan omaa mannertaan ja Euroopan puolustus on ulkoistettu Yhdysvalloille. Toistaiseksi Yhdysvallat on hoitanut tätä tehtäväänsä nurisematta, mutta se on tarkoittanut että Yhdysvalloilla on paljon vaikutusvaltaa Eurooppaan ja että Euroopassa on amerikkalaisia ydinaseita. Molempi pahempi?

Kuten todettua, sisäpoliittisesti vihreiden kannanoton ehdoton ansio on sen sukupuolineutraalius. Ase- tai maanpuolustusvelvollisuus on niin valtava yhteiskunnallinen instituutio, että se on huolellisesti suunniteltava lisäämään kansalaisten tasa-arvoa, ei vähentämään sitä. Nykyinen asevelvollisuus on selkeästi diskriminoiva ja epätasa-arvoinen. Mutta olisiko vihreiden malli itse asiassa sen parempi?

Vihreiden asevelvollisuusmallin ongelma on, että se voisi vähitellen siirtää asevelvollisuuden vain köyhimmistä oloista tulevien suoritettavaksi.

Sukupuolten tasa-arvo vihreiden asevelvollisuusmallissa on huomioitu, mutta epätasa-arvoa on myös muiden yhteiskuntaryhmien, kuin sukupuolten välillä. Yksillä on enemmän omaisuutta ja vaikutusvaltaa kuin toisilla.

Universaali asevelvollisuus koskee kaikkia kansalaisia, eivätkä sitä pääse pakoon edes ne ryhmät tai yksilöt, jotka ovat kaikkein kyvykkäimpiä hankkimaan yhteiskunnalta itselleen erilaisia etuisuuksia. Jos tämä universaalius murretaan, ovi avataan poliittisille lehmänkaupoille siitä, ketkä valikoiva asevelvollisuus asepalveluksesta oikein vapauttaakaan.

Tähän suuntaan vihjaa myös vihreiden kannanoton kansantaloudellinen näkökulma. Jos asevelvollisuuden kustannuksena pidetään sitä, etteivät varusmiehet pysty osallistumaan työelämään, vapauttaminen kannattaa aloittaa kaikkein tuottavimmasta päästä: Rikkaat, koulutetut ja yritteliäät ensin.

Suomalainen asevelvollisuus on ollut egalitaristinen järjestelmä, joka on tuonut samoihin tupiin kaupunkilaiset ja maalaiset, köyhät ja rikkaat, porvarit ja työläiset. Vapaaehtoiseen palvelukseen ja ammattiarmeijaan siirtyneissä maissa sotiminen on usein jäänyt yhteiskunnan köyhimpien tehtäväksi. Jos Suomessa aiotaan kulkea samaan suuntaan, on aiheesta syytä käydä vakavaa yhteiskunnallista keskustelua.

Kirjoitus on julkaistu uudelleen otsikoituna Keskisuomalaisessa 4.9.2010

Ihmeellinen Saksa ja asevelvollisuus

Kävin piipahtamassa Saksassa hyvän ystäväni Saken luona, joka palaa tänään vaihto-opiskelustaan Baijerista. Kiitokset vain majoituksesta, matkaseurasta ja kärsivällisyydestä. Istuskellessamme Augsburgin Helsinki-baarissa kahvilla, tuumailimme, että Saksan ja Suomen poliittinen johto voisivat vaihtaa paikkoja hetkeksi. Molemmilla mailla olisi nimittäin paljon opittavaa toisiltaan. Tapa tehdä tietyt asiat huonosti tuntuu kuitenkin istuvan lujassa molemmissa maissa.

Paitsi että lainsäädännössä tupakoinnista julkisilla paikoilla, Saksa voisi ottaa suomalaisesta järjestelmästä oppia myös sosiaaliturvajärjestelmässään, tai laajemmin yhteiskuntapolitiikassaan. Jos suomalainen sosiaaliturva on tilkkutäkki, kuvaa saksalaista kenties paremmin kalaverkko, jossa reiät ovat melko suuria. Samanlaista universalismia, kuin mihin Suomessa on ainakin aiemmin pyritty, ei ole. Tätä kuvaa hyvin se, ettei Saksassa ole minimipalkkaa. Paitsi että tämä aiheuttaa sosiaalisia ongelmia ja epävarmuutta, se on näennäisen paradoksaalisesti myös rasite taloudelliselle kehitykselle.


Katsokaamme esimerkiksi Berliiniä. Miksi Euroopan suurimman kansan pääkaupungin itäpuolelta löytyy yhä asuinalueita, jotka ovat samassa kunnossa kuin DDR:n aikaan? Koska asukkaiden palkat ovat niin surkeat, ettei heillä ole varaa kunnostaa talojaan tai maksaa uusien asuntojen vuokraa! Jos säännöllisestä työpaikasta jää verojen jälkeen käteen 400 euroa kuussa, ei se ole järin paljoa Berliinin kaltaisessa kaupungissa. Sama kulutuskysynnän ongelma vaivaa myös uusien yritysten ilmaantumista.

Puolestaan asia, jonka saksalainen on osannut järjestää hyvin, on joukkoliikenne. Vaikka auto on saksalaiselle rakas, ja autokanta esimerkiksi Münchenissä on komeaa, pääsee Saksassa kätevästi myös autoton paikasta toiseen. Pienilläkin paikkakunnilla kulkee vähintään raitiovaunut, suuremmissa kaupungeissa niiden lisäksi kaupunkijunat ja metrot, S- ja U-bahnit. Kepuko Suomessa siirtää kaikki liikennemäärärahat pikkupaikkakuntien kunnanisien kyläteiden leventämiseen, vai miten ihmeessä täällä voi olla niin vaikeaa kehittää toimivaa joukkoliikennettä? Ihmettelin saksalaista joukkoliikennettä myös edellistä matkaa kommentoidessani.

Myös elinkeinopolitiikka tuntuu Saksassa olevan aivan eri vaihteella, kuin Suomessa. Pieneltäkin asuinalueelta löytyy vireää elinkeinotoimintaa, kioskeja, ravintoloita, matkatoimistoja, pubeja, kirjakauppoja, kahviloita, videovuokraamoita... Suomessa asuinalueiden ostoskeskuksetkin on uhrattu automarkettien vuoksi, joten tyypillisesti suomalaisella asuinalueella on kauppa, kioski ja räkälä. Tältä pohjalta tuntuu omituiselta, että suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa pienyrittäjät äänestävät samaa puoluetta, kuin suurpääoman omistajat, vaikka näiden ryhmien elinkeinopoliittiset intressit ovat jyrkässä ristiriidassa.

Tällä hetkellä Saksassa käydään keskustelua yleiseen asevelvollisuuteen perustuvasta maanpuolustusopista luopumisesta. SPD on valmis liikkumaan kohti ammattiarmeijaa. Tämä ratkaisuu tuntuu suomalaisen rauhanystävän silmissä erikoiselta. Juuri Saksalla on ikäviä historiallisia kokemuksia siitä, kun armeija irtautuu kansalaisyhteiskunnasta ja siitä tulee valtio valtiossa. Asevelvollisuusarmeija on kansan armeija, joka pitää puolustusvoimat lähellä yhteiskuntaa. Tällaista armeijaa, johon kuuluu jokainen kansalainen, on huomattavasti vaikeampi oikeuttaa aggressiivisiin sotiin, kuin ammattisotilaista koostuvaa armeijaa. Mikäli siirtymää perustellaan pasifismilla, vaikuttaa se kovin erikoiselta pasifismilta.

Kuvissa ylhäällä Jukka Augsburgin Helsinki-baarissa
Keskellä pojat nauttimassa saksalaisesta joukkoliikenteestä
Alhaalla Kaiser Wilhelm Gedächtniskirche, aavemainen muistutus siitä, että sodat voivat mennä pieleenkin