Sivut

sunnuntai 25. helmikuuta 2007

Puolueissa ei muka eroja?


Poliittisen keskustelun trendeihin kuuluu väittää, että kaikki puolueet ovat samanlaisia, eikä niiden harjoittamassa politiikassa ole eroja. Tällä väitteellä perustellaan sekä omaa äänestämättä jättämistä, että myös omiin periaatteisiin sopimattomien ehdokkaiden tai puolueiden äänestämistä. Puolueiden samanlaisuudesta puhuvat poliittisten äärimmäisyyksien protestihenkiset kannattajat, mutta myös sellaisten poliittisten ideologioiden kannattajat, jotka eivät nauti juurikaan kannatusta suomalaisten äänestäjien keskuudessa. Kun oma ideologia tuntuu vieraalta ja kylmältä äänestäjien mielestä, on hyvä vähätellä eroa muihin puolueisiin ja väittää edistävänsä samoja hyviä asioita, kuin muutkin puolueet.

Helsingin Sanomat on vaalikoneensa avulla rakentanut hyvän kirjoitussarjan, jossa se hakee eroja puolueiden välille. Ja eroja kyllä löytyy. Eivätkä erot ole järin yllättäviä: Vasemmistolaiset puolueet ovat vasemmistolaisia, oikeistolaiset oikeistolaisia. Konservatiivit ovat yhä konservatiiveja ja liberaalit yhä liberaaleja, vaikka omaa poliittista imagoa yritettäisi värjätä millaisilla paletin väreillä hyvänsä.

Eilisessä artikkelissaan Helsingin Sanomat eritteli eri puolueiden eduskuntavaaliehdokkaiden suhtautumista ulkomaalaisilta opiskelijoita perittäviin yliopistojen lukukausimaksuihin. Tämä ilmentää puolueiden eroa paitsi tavanomaiselle sosio-ekonomisella oikeisto-vasemmisto-ulottuvuudella, myös suhteessa kansainvälisyyteen. Kuten arvata saattaa, konservatiiviset ja oikeistolaiset voimat suhtautuvat lukukausimaksuihin vasemmistolaisia ja vihreitä myönteisemmin.

Yllättävää oli pikemminkin, kuinka selkeät erot puolueiden välillä on suhteessa yliopistojen lukukausimaksuihin. Keskustan ehdokkaista 62 prosenttia ja Kokoomuksen ehdokkaista 57 prosenttia kannattaa lukukausimaksuja ulkomaalaisille opiskelijoille. Molemmat ohittavat tässä suhteessa jopa ulkomaalaisvastaisen Perussuomalaiset, jonka ehdokkaista lukukausimaksuja kannattaa 52 prosenttia.

Sosialidemokraateista 19 prosenttia on lukukausimaksujen kannalla, Vasemmistoliiton ja Vihreiden ehdokkaista molemmista noin seitsemän prosenttia. Asenteet ulkomaalaisia opiskelijoita kohtaan ovat siis selkeästi erilaiset globaalia vastuuta korostavassa vasemmistossa, kuin nurkkakuntaisessa Keskustassa tai elitistisessä Kokoomuksessa. Vaalikoneisiin on syytä suhtautua kriittisesti, mutta joidenkin puolueiden välisten erojen paljastamisessa ne voivat olla oiva väline.

Selkeä enemmistö vaalikoneen vastaajista suhtautuu kielteisesti ulkomaalaisilta perittäviin lukukausimaksuihin, joten ainakin toistaiseksi opiskelijat voinevat huokaista helpotuksesta: Suomeen riittänee jatkossakin ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka sietävät pakkasta ja kummallista kieltämme. Vastanneista ehdokkaista 2,1 prosenttia kannattaa lukukausimaksuja kaikille opiskelijoille. Helsingin Sanomat ei eritellyt, kuinka nämä vastaajat jakautuvat puolueissa. Mutta ajatus maksullisesta opiskelusta on niin markkinaortodoksinen, ettei ole vaikea arvata, miltä puolelta poliittista kenttää nämä ehdokkaat löytyvät...

Suomen ylioppilaskuntien liitto on kampanjoinut lukukausimaksuja vastaan Maksuton koulutus- teemalla, josta myös lainaamani juliste.

1 kommentti:

Pekka kirjoitti...

Nyt kävi niin, että kirjoitamme samasta aiheesta samaan aikaan. Sinänsä ei mikään yllätys ole - vaalit on pian.