Regionalismista väline globalisaation hallintaan

Monet valtioiden ja niiden kansalaisten nykyään kohtaamat ongelmat ovat luonteeltaan globaaleja. Se tarkoittaa, ettei yksittäinen valtio pysty toimeenpanemaan tehokasta politiikkaa, jolla se voisi muokata itseensä vaikuttavia olosuhteita. Mikäli valtio ei ryhdy rakentavaan yhteistyöhön muiden valtioiden kanssa, sen rooliksi jää vain siitä riippumatta muodostuviin olosuhteisiin reagoiminen.

Yksittäinen valtio ei voi ilmastonmuutokselle mitään parhaallakaan ilmasto- ja energiapolitiikalla, jos muut valtiot eivät tee omaa osaansa. Globaali talouskriisi on myös osoittanut, kuinka haavoittuvaisia kansantaloudet ovat jossain aivan muualla alkunsa saaneille virheille. Euroopan unioni on pisimmälle institutionalisoitunut valtioiden välinen alueellinen yhteistyöelin, mutta samantapaisia järjestöä on maailmalla paljon.

Mielenkiintoinen tapaus on vuodesta 1996 kokoontunut EU:n ja Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEAN:in johtajat yhteen tuova ASEM. Tämä organisaatio tuo samaan neuvottelupöytään niin suuren maailmanpoliittisen painoarvon massan, että sillä on mahdollisuus vaikuttaa aidosti globaaleihin asioihin ja samaan aikaan viedä maailmaa pois Yhdysvaltain yksipuolisesti dominoimasta regiimistä.

On harmillista, että ASEM:ista tiedetään Suomessa oikeastaan vain Smash Asem- mielenosoitus, joka pidettiin Helsingissä 2006 huippukokouksen aikaan. Suomalaistenkin on ymmärrettävä, että heidän hyvinvointiinsa ja tulevaisuuteensa liittyvistä asioista päätetään kasvavissa määrin neuvottelupöydissä, jotka sijaitsevat kaukana Suomesta ja joissa istuu ihmisiä hyvin monista maista.

Ek:n savupiippukannanotto

Elinkeinoelämän keskusliitto on linjannut elinkeinoelämän kannan hallituksen esitykseen energia- ja päästöveroista ja päätynyt vastustamaan niitä. EK:n kannanoton mukaan verot haittaavat työllistämistä ja vähentävät investointihalukkuutta Suomeen.

Energiaintensiivisen suurteollisuuden lyhyen tähtäimen intressien näkökulmasta kannanotto on käsitettävissä. Jos unohdetaan täysin esimerkiksi globaalien energiantuotantomarkkinoiden kehitys, finanssikriisiin liittyvä rakennemuutos ja ilmastonmuutos, on kannanotto jopa ymmärrettävä.

Jos energia on halpaa, pystyy energiaa runsaasti kuluttava teollisuus tuottamaan paljon tavaraa suhteellisen edullisesti. Suomessa halpa energia on perinteisesti ollut teollisuuden kilpailuvaltti. Tervetuloa 2000-luvulle EK. Se ei voi olla enää.

Energian käytön ja tuotannon ongelmat ovat jo laajalti ihmisten tiedossa, sekä Suomessa että globaalisti. Seuraava globaali markkina tulee olemaan energian säästöön ja puhtaaseen tuotantoon perustuva teollisuus. Kilpailu on jo käynnissä. Valtiot määräävät tiukkenevia energiatehokkuusvaatimuksia teollisuudelle ja kulutustuotteille. Tässä kisassa pärjäävät ne yritykset, jotka pystyvät adaptoitumaan parhaiten uusiin energiatehokkuuden vaatimuksiin.

Energiavero tuottaa valtion kassaan rahaa ja kannustaa teollisuusyrityksiä kehittämään tuotantoaan energiatehokkaammaksi. Se tapahtuu luomalla uusia innovaatioita energiansäästöön ja –tuotantoon. Uudet innovaatiot energia-alalla takaa suomalaisten yritysten menestyksen globaalissa taloudessa tulevaisuudessakin.

Suomi ei ole eristäytynyt talous, joka voi kynsin hampain pitää kiinni vanhasta savupiipputeollisuudesta. Menestyminen globaalissa taloudessa vaatii muutoksen tuuliin ja suuriin trendeihin reagoivaa elinkeinopolitiikkaa silloinkin, kun se tekee hetkellisesti kipeää.

Kokoomusnuoret tunnustavat väriä

Kiitos Kokoomusnuorille selkeäsanaisesta kannanotosta, jossa he kannattavat sosiaalisten tulonsiirtojen ja julkisten palveluiden leikkaamista. Tämä talouspoliittiseksi naamioitu kannanotto paljastaa itse asiassa nyky-kokoomuksen yhteiskuntapoliittisen linjan: tuloerot eivät ole vielä riittävän suuria. Köyhillä ei ole vielä tarpeeksi surkeaa ja rikkailla tarpeeksi mukavaa, vaan tilannetta on kärjistettävä entisestään.

Sosiaalisten tulonsiirtojen ja julkisten palveluiden leikkaaminen rokottavat raskaiten kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Tätä äärimmäisen raakaa yhteiskuntapolitiikkaa perustellaan kannanotossa sillä, ettei ”Suomella ole enää varaa”. Samaan aikaan kokoomuksen kannattajilla on enemmän huvipursia, urheiluautoja ja maailmanympärimatkoja kuin koskaan aikaisemmin. Opintotukiin ja kirjastoihin ei kuitenkaan ole varaa. Hassua.

Erityisen kriittisesti kokoomuksen umpioikeistolaista linjaa tarkastelleet ovat huomanneet suunnan kulkevan kohti yhä aggressiivisempaa hyvinvointiyhteiskunnan purkamista. Nyt vero- ja talouspolitiikan puolelta uskallettiin gallupien tuomassa voimantunnossa tulla myös yhteiskuntapolitiikan puolelle ja sanoa kokoomuksen viesti ääneen: rikkaiden on oltava rikkaampia ja köyhien köyhempiä.

Kiitos Kokoomusnuorille tästä palveluksesta demokratialle. Kannanotto paljastaa taas poliittisen oikeiston värin, joka työväen presidentistä lähtien on hämärretty, äänestäjien vaaleissa arvioitavaksi.Äänestäjien on äänestäessään helpompi ottaa kantaa siihen, millaisessa yhteiskunnassa tahtovat elää.

Eurovaalien jälkeen syksyllä pidetään monessa ylioppilaskunnassa edustajistojen vaalit. Riittääkö kokoomuksella kantti ottaa teemakseen, että jo myönnetty opintotuen korotus täytyy perua? Tai kampanjoivatko kokoomuksen ehdokkaat vaatimalla, että puolet kampuksen kirjastoista on suljettava?

Nähtäväksi jää

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää

Tänään 19.3. vietetään Minna Canthin syntymäpäivää ja tasa-arvon päivää. Minna Canth oli 1800-luvun loppupuoliskolla pääasiassa Kuopiossa ja Jyväskylässä vaikuttanut kirjailija ja yhteiskunnallinen keskustelija. Hänellä on ollut erityisen suuri vaikutus sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen Suomessa.

Jos Minna Canth eläisi nyt, hän olisi varmasti ilahtunut monesta asiasta. Koulutus ja sen tasa-arvoisuus oli Canthille tärkeä asia ja nykyinen, kaikille sukupuolesta ja sosiaalisesta asemasta riippumaton korkeinkin koulutus varmasti miellyttäisi häntä. En usko Canthin kuitenkaan olevan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Tasa-arvo, ja Canth kannatti nimenomaan universaalia tasa-arvoa, on kaikkea muuta kuin valmis.

Canth oli kansallismielinen kirjailija ja hänellä on merkitystä suomenkielisenä kirjailijana. Ehkä nykyisestä näkökulmasta Canthia voisi pitää anakronisesti nationalistina. Mutta tuohon aikaan nationalismi oli edistyksellinen, emansipatorinen aate. Kansallisuusaatteen avulla kansan suuria massoja pyrittiin saamaan tiettyjen poliittisten, taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien piiriin. Uskoisin, että nykymaailmassa Canthin voimallinen eettisyys saisi hänet taistelemaan myös sen puolesta, että kaikkialla maailmassa ihmiset voivat kouluttautua ja sivistyä sukupuolestaan, rodustaan ja sosiaalisesta asemastaan riippumatta.

Kirjallisessa tuotannossaan Canth edusti realismia. Hän kuvasi yhteiskunnallisia epäkohtia teoksissaan armottomasti ja naturalistisesti. Siksi uskon, että hän kävisi päin nykyisenkin yhteiskunnan tasa-arvon ongelmia järjen miekkaa heiluttaen, eikä kompastelisi romantillisiin tai muihin irrationaalisiin harhoihin. Hän olisi varmasti raivokkaasti kritisoimassa kaikkea hömppää, oli kyse sitten uusliberalistisesta talouspolitiikasta, missikisoista tai horoskoopeista!

Canthin kritisoimista alkoholista tai esiaviollisesta seksistä ei ole päästy eroon, mutta häntä kiehtoisivat varmasti myös nyky-yhteiskunnan rakenteellisemmat kysymykset. Mistä johtuu palkkaepätasa-arvo? Miksi historian koulutetuin naissukupolvi ei ole siirtynyt hellan äärestä yhtiöiden ja puolueiden johtoon, tai barrikadeille, vaan juorulehtien ja viihdesarjojen ääreen? Miksi sivistys ei ole vapauttanut ihmisiä juoppoudesta ja irstaudesta, vaan kenties jopa pahentanut niitä?

Minulle tärkein ominaisuus Minna Canthissa oli hänen periksiantamattomuutensa. Hän ei antanut konservatiivisille ihmisille periksi, vaan puhui niiden asioiden puolesta, joihin uskoi, vaikka hänen päälleen syljettiin. Sellaista asennetta tarvitsemme yhteiskunnalliseen keskusteluun yhä loputtomien opportunististen kompromissien tilalle ja siksi minä juhlistan tänään Minna Canthia kunnioittaen.

Kuva JSDN:n kojulta Jyväskylän kävelykadulta tasa-arvopäivänä. Myös Jani Kokko oli paikalla ja kirjoittaa tasa-arvonpäivästä blogissaan

Simone de Beauvoir: Onko Sade poltettava?

Simone de Beauvoir tunnetaan lähinnä toisen maailmansodan jälkeisen feminismin äitihahmona, mutta hänen yhteiskunnallinen filosofiansa on käsitellyt muitakin aihepiirejä. Onko Sade poltettava?- teos on esseekokoelma kirjailijan tuotannosta, joka koostuu hyvin laajaa inhimillistä skaalaa koskettavista aiheista. Sara Heinämaa on kirjoittanut kirjaan johdannon.

Johdannon ja suomentajan saatesanojen lisäksi kirjassa on kuusi esseetä: Naisten asema (la condition féminine, julkaistu alun perin 1961), Moraalinen idealismi ja poliittinen realismi (Idéalisme moral et réalisme politique, 1945), Eksistentialismi ja kansanviisaudet (L´existentialisme et la sagesse des Nations, 1945), Kirjallisuus ja metafysiikka (Littéraryre et métaphysique, 1946), Kokemuksistani kirjailijana (Mon expérience d´écrivain, 1966) ja nimikkoessee Onko Sade poltettava? (Faut-il brûler Sade, 1951-52).

Beauvoirin kaiken ajattelun taustalla kajastaa eksistentialismin vaikutus. Eksistentialismin moraali perustuu ajatukselle, ettei ihminen voi kohtaamissaan valintatilanteissa ulkoistaa vastuuta päätöksistään millekään ulkoiselle auktoriteetille, olipa tämä auktoriteetti maallinen, kuten lainsäädäntö tai selestiaalinen, kuten jumala. Ihminen joutuu jokaiseen valintatilanteesen ilman valmiita toimintamalleja ja joutuu tekemään ratkaisun vain oman järkensä ja omantuntonsa pohjalta, edustaen tuossa ainutlaatuisessa tilanteessa koko ihmiskuntaa.

Esseissä on monia esiin nostamisen arvoisia ajatuksia. Naisten asemaa käsittelevä essee on hämmästyttävän ajankohtainen iästään huolimatta. Se kuvaa naisten yhteiskunnallista asemaa hyvin terävästi, eikä tyydy pelkkään naisen euro- hokemaan. Kenties tekstissä on kuitenkin jonkinlainen ristiriita, sillä kirjailija puhuu jatkuvasti yleistäen siitä, kuinka sukupuolet kokonaisuutena käyttäytyvät, vaikka hänen tavoitteensa on emansipoida ihmiset sukupuolestaan.

Eksistentialismi ja kansanviisaudet- esseessä Beauvoir esittelee oivaltaa pohdiskelua siitä, kuinka kansanomaisilla ”viisauksilla”, eli yleisillä hokemilla voidaan ylläpitää raadollista ihmiskuvaa. Ihmistä kuvataan ihmiselle sudeksi, eikä vaikkapa joutseneksi. Nämä hokemat ylläpitävät kahdenlaista ajattelutapaa: yhtäältä ihmisen on helppo selittää muiden ihmisten altruistinen käytös salakavalaksi, ”ketun häntä kainalossa”. Toisaalta itsen tekemät vääryydet voidaan antaa itselle anteeksi yksittäisinä inhimillisinä hairahduksina, eikä ihmisen tarvitse huomata tarvetta muuttaa omaa käytöstä moraalisesti kestävämmäksi.

Pervertikkona ja sadistina tunnettua markiisi de Sadea Beauvoir ei tuomitse markiisin naisiin kohdistamasta ilmeisestä halveksunnasta huolimatta, vaan pyrkii ottamaan kyseenalaiseen valistusfilosofiin uuden näkökulman. Hän katsoo Saden ravistelleen aiheuttamillaan skandaaleilla oivallisesti oman aikansa käsityksiä soveliaasta, vaikka provosoinneillaan aiheutti tavoittelemalleen emansipaatiolle enemmän hallaa kuin hyötyä.

Beauvoir katsoo Saden alustaneen sellaista individualistista moraalia, joka irrottautuu ulkoisista ja yhteiskunnallisista normeista ja rakentaa etiikkansa vapaasti itse. Muun muassa Nietzschen ajatteluun Saden vaikutus on selvä. Mutta onko Sade myös kylvänyt individualismissaan ne siemenet, joista myöhemmin kasvoi uusliberalismi?

Teksti on julkaistu Keski-Suomen viikossa 12.3.

Presidentin valtaoikeudet

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu presidentin valtaoikeuksista ja niiden mahdollisesta kaventamisesta. Silläkin riskillä, että haukun jokaista Suomessa käytävää yhteiskunnallista keskustelua, täytyy todeta ettei keskustelu tästäkään aiheesta ole erityisen hedelmällistä tai monipuolista. Erinomaisena valopilkkuna täytyy todeta, että SDP järjesti valtaoikeuksista nettipohjaisen jäsenkyselyn, jolla se kartoitti koko jäsenistönsä näkemyksiä aiheesta. Odotan mielenkiinnolla tuloksia.

Perusteluja presidentin roolin vähentämiseksi olen kuullut pääasiassa kolmenlaisia: 1) muuallakin on vähennetty presidentin valtaa 2) nykyinen järjestelmä on kansainvälisesti sekava 3) vallan siirtäminen presidentiltä pääministerille on parlamentaarisempaa

Mielenkiintoisimmat perustelut presidentin valtaoikeuksien vähentämisen puolesta ovat korostaneet presidentin vallan ja parlamentarismin yhteensovittamattomuutta. Paralmentarismissa valta on pääministerillä ja hänen johtamallaan hallituksella. Parlamentti, Suomessa eduskunta, päättää onko hallituksella sen luottamus vai ei. Pelkän parlamentarismin näkökulmasta presidentillä ei tulisi olla merkittäviä valtaoikeuksia, eikä itse asiassa valtioon tarvita presidenttiä lainkaan.

Usein keskustelussa tehdään looginen virhe ja ymmärretään parlamentarismi ja demokratia synonyymeiksi. Parlamentarismi on kuitenkin vain yksi tapa, jolla demokraattiseen politiikkaan voidaan pyrkiä. Tärkeää keskustelussa presidentin valtaoikeuksista on kysymys siitä, millainen valtiollisten instituutioiden välisten valtasuhteiden järjestely johtaa demokraattisimpaan politiikkaan.

Demokratialla tarkoitan tässä sitä, että toteutettava politiikka on sellaista, kuin kansalaisten enemmistö tahtoo sen olevan. Politiikan sisällön huomioiminen on erittäin tärkeää demokratian tasoa arvioitaessa. Toinen tapa olisi pitää politiikkaa demokraattisena jos se on tehty tiettyjen institutionaalisten järjestelyjen kautta. Tällainen tarkastelutapa kuitenkin redusoi kansalaiset pois demokratian määritelmästä ja on todellisuudelle vieras.

Hallituksen viime aikojen toiminta ei ole antanut hyvää kuvaa parlamentarismin ja demokratian yhteydestä. Hallitus pystyy ajamaan läpi laajojen kansanjoukkojen vastustamia politiikkoja, kuten Lex Nokian, yliopistouudistuksen ja eläkeiän noston. Sille riittää, että eduskunnan porvarillinen enemmistö ei äänestä hallituksen epäluottamuksen puolesta. Tilannetta kutsutaan ruoskaparlamentarismiksi: niin kauan kun kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP saavat uhkailtua, lahjottua ja kiristettyä kansanedustajansa äänestämään hallituksen luottamuksen puolesta, voi hallitus tehdä mitä lystää.

Presidentti ei yksin voi tilannetta purkaa. Se, ettei kaikkea poliittista valtaa ole keskitetty hallitukselle tuo kuitenkin politiikkaan kontingenssia. Kontingenssi voi pelastaa yhteiskunnan kunnianhimoiselta ja päämäärätietoiselta hegemonialta

Presidentinvaaleissa kansalaisilla on mahdollisuus ottaa suoraan kantaa siihen, kuka valtionpäämiehenä toimii seuraavan kuuden vuoden ajan. Kun hallituksen päämiestä valitaan eduskuntavaaleissa, on valintatapa epäsuora ja yhteys oman äänen ja sen välillä, millaista politiikkaa valtakunnassa neljän vuoden ajan voi hämärtyä.

Poliittisen vallan käyttö ei maailmasta häviä, vaikka presidentin valtaoikeuksia vähennettäisiin. Valta siirtyy muualle, käytännössä pääministerille. Kansalaisilla ei ole samanlaisia suoria vaikutusmahdollisuuksia pääministerin, kuin presidentin valintaan. Avoimuutta ei lisää se, että vallankäyttö siirtyy avoimista vaaleista kabinetteihin.

Puoluejohtajien kanssa tulevaisuutta kohti

Helsingin Sanomat julkaisi kolmen suurimman puolueen puheenjohtajien visiot Suomesta vuonna 2019. Idea on melko hyvä. Kääntämällä katseen tarpeeksi kauas tulevaisuuteen voidaan välttyä päivänpolitiikan pikkumaisuuksilta ja parhaimmillaan tuoda selkeämmin esiin puolueiden eroja, jotka liian usein jäävät lyhyen tähtäimen taktikoinnin alle.

Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen on haistanut tuulen kääntyneen ja pyrkii olemaan globaalin finanssikriisin herättämän uusliberalismin kritiikin harjalla. ”Uusliberalismin tiellä ei ehditty tehdä suuria virheitä.” Ilmeisesti Vanhanen ei kuitenkaan tiedä, mitä uusliberalismi on tai yrittää vain sumuttaa. Toisaalla haastattelussa hän vannoo tilaaja-tuottaja-mallin nimiin. Mallissa on kyse nimenomaan siitä, että palveluiden tuottaminen on yksityistetty ja julkinen hallinto tyytyy vain tilaamaan ja maksamaan ne.

Myös verotusta Vanhanen olisi viemässä uusliberalistiseen suuntaan. Hän veisi verotusta enemmän kulutuksen suuntaan. Kulutuksen verottaminen tarkoittaa sitä, että ostettavat tuotteet ovat kalliimpia ja köyhälle tuotteet ovat silloin suhteellisesti kalliimpia kuin rikkaalle. Kulutuksen verottaminen on rikkaita suosivaa, sillä kulutusta toisin kuin tuloja ei voi verottaa progressiivisesti.

Sarjan hämmentävin osio on kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen haastattelu, joka on käytännössä täysin sisältövapaa. Katainen ei hahmottele millainen suomalainen yhteiskunta olisi kymmenen vuoden kuluttua, vaan keskittyy toistelemaan kokoomuksen itsensämarkkinoimisfraaseja. Miten tällainen virhe puolueelta, joka pyrkii brändäämään itsensä tulevaisuusorientoituneeksi?

Katainen sanoo myös kokoomuksen irti uusliberalismista. Uusliberalismilla tarkoitetaan yleisesti ottaen verojen alentamista, hyvinvointivaltion purkamista ja markkinaohjauksen tuomista poliittisen päätöksenteon sijaan. Juuri tällaista politiikkaa nykyinen hallitus tekee, mutta silti kumpikin sen pääpuolue kieltää kannattavansa uusliberalismia. Hassua. Ovatko sitten vihreät ja RKP hallituksen uusliberalismin toimeenpaneva voima?

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tarttuu myös kysymykseen uusliberalismista omassa puheenvuorossaan. Hän sanoo ääneen sen, jonka jokainen yhteiskunnallisia asioita seuraava tietää: ”[kokoomuksessa] halutaan minivaltiota, jossa demokratian vastuu on pienempi ja vastuuta siirretään yksityisille ihmisille.” Myös valtaa demokraattisesti valituilta luottamushenkilöiltä markkinoille siirtävä uusi julkisjohtaminen tai new public management saa Urpilaiselta tuomion.

Arvostan myös sitä suoruutta, jolla Urpilainen tiivistää palveluiden saatavuuden epätasa-arvoisuuden. Ongelma on, ettei Suomessa ole enää pitkään aikaan tarjottu palveluita tasapuolisesti kaikille ja on tervettä, että suuren puolueen puheenjohtaja voi sen sanoa. Urpilainen visioikin turvaverkkojen repeämien paikkaamista. Yksi asia jää itseäni painamaan: Minä en usko, että pitkät listat euro- tai muissakaan vaaleissa lisäisivät vaalien demokraattisuutta.

Pohjanoteeraus tulee puheenjohtajien visioiden jälkeen julkaistussa tekstissä, jossa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestön Kannunvalajien jäsenet arvioivat haastatteluja. Natoon liittymisestä annetaan seuraava analyysi "Tulevat politiikan tekijät ovat tätä mieltä [että Suomen tulisi liittyä Natoon], mutta nämä vanhat fabut ovat sitä mieltä, että ei. Kuulostaa epäuskottavalta"

Kysymys siitä, solmiiko valtio sotilaallisia liittoja ja kenen kanssa on valtion olemassaolon ja yhteiskunnan kannalta äärimmäisen keskeinen kysymys. Ovatko nuoret valtiotieteilijät tosiaan sitä mieltä, että päätöksiin tällaisista asioista tulisi vaikuttaa se, kuulostaako liittoutuminen nuorekkaalta tai vähemmän tunkkaiselta? Olisi Helsingin Sanomat kysynyt Jyväskylän valtio-opin opiskelijoiden, Puolueen hallitukselta. Vastaukset olisivat varmasti olleet fiksumpia.

Myös Esa Suominen kommentoi visioita omassa blogissaan

Sallittakoon myös pari nostoa onnistuneista blogikirjoituksista viime ajoilta:

Jani Tanskanen käy läpi kokoomuksen imagonrakennuskampanjaa

Hanna Isbom hämmästelee Matti Vanhasen demokratiakäsityksiä

Katsaus eurovaaliehdokkaiden facebook-ryhmiin

Tämän vuoden Euroopan parlamentin vaalit eivät juurikaan näy ajankohtaiskeskustelussa, vaikka vaaleihin on enää muutama kuukausi. Ilmeisesti eurovaaleissa on tullut tavaksi lyhyt ja intensiivinen kampanjointi. Kuitenkin Facebookissa monilla ehdokkailla on jo omat kannatusryhmät koossa.

Facebookissa kampanjointi ei maksa mitään ja tarjoaa ihmisille matalan kynnyksen tavan ilmaista tukeaan omalle ehdokkaalleen. Myös esimerkiksi tapahtumien organisointi ja niistä tiedottaminen käy tuon kanavan kautta kätevästi.

Vaikka Facebook tarjoaa kaikille ryhmille saman sabloonan, joka ei ole muunneltavissa sillä tavoin kuin kotisivut, europarlamenttivaaliehdokkaiden kannatusryhmät ovat silti hyvin erilaisia. Katsotaanpas

Keskustan Juha Iso-ahon kannattajat ovat ilmeisesti olleet liikkeellä kaikkein ensimmäisinä. Ryhmien perustamisaikaa ei suoraan näe mistään (?), mutta ensimmäinen kommentti hänen seinäkeskustelussaan on julkaistu 11.8.2008, eli jo hyvissä ajoin ennen kunnallisvaaleja. Iso-Ahon sivuilla luvataan hyvin konkreettisia: ”Kaikista tulevista EU:n perussopimuksista on järjestettävä unionin laajuinen kansanäänestys.” ”Komission aloitemonopoli on purettava”.
195 jäsentä Iso-Ahon ryhmä

Anna Ranki on piilottanut keskustalaisuutensa sivullaan hyvin. Se täytyy kaivaa esiin erisnimitekstimössöstä. Rangin retoriikka on melko sisältövapaata. Vuorovaikutusta, luottamusta, hyvinvointia ja niin edelleen. Lause ”PÄÄMÄÄRÄNÄ BRYSSEL – PLACE DE LUXILLA TAVATAAN ;)” vedonnee Brysselin glamouriin. Rangin kansainvälisestä orientaatiosta kertoo kai myös hänen suomenkielen yhdyssanojen osaamisensa.
175 jäsentä Rangin ryhmä

Keskustan naistoivon, Anneli Jäätteenmäen kannatussivut näyttävät suorastaan ammattimaisesti tehdyiltä. Esittelyteksti on selkeästi jäsennelty ja vasta kolmannella lukukerralla käy ilmi, ettei siinä oikeastaan sanota mitään siitä, mitä Jäätteenmäki valituksi tullessaan tekisi parlamentissa. Toisten puolueiden retoriikkaa lainataan, ”EU on foorumi kansalaisten unelmia varten.” julistaa Jäätteenmäki. Ryhmän esittelykuvassa Jäätteenmäellä on lisäksi yllään yllättävän urpilaisenpunainen takki.

Sivulla on tämän kuvan lisäksi vain viisi kuvaa, mutta niiden käyttö on hyvin taitavaa. Yhdessä kuvassa Jäätteenmäki on työhuoneessaan, joka näyttää yhtaikaa tehokkaalta, mutta myös mukavalta, pehmeästi valaistulta. Toisessa kuvassa Jäätteenmäki hakee uskottavuutta taidepiireiltä tutustumalla Osmo Rauhalan tuotantoon ja kolmannessa rinnastaa itsensä Hillary Clintoniin, vahvana pidettyyn naiseen, pitämällä hänen kirjaansa kädessään. Tuon idean varastan seuraavaan omaan kampanjaani! Lisäksi pari kuvaa koirista tuomaan Jäätteenmäen imagoon inhimillisyyttä. Voilá

Erinomaista panostusta Facebookiin Jäätteenmäeltä. Ansio taitaa kuulua hänen uudelle avustajalleen Elina Havulle.
6 jäsentä Jäätteenmäen ryhmä

Kokoomuksen Sirpa Pietikäistä jatkoon kannustavan ryhmän teksti alkaa mielenkiintoisesti: ”Maailmanlaajuinen finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma on muistuttanut selkeästi, että markkinatalous tarvitsee paremmat pelisäännöt toimiakseen sosiaalisesti vastuullisesti ja ympäristön kannalta kestävästi.”

Nii-in. Ja tämä henkilö on ehdolla samalla listalla, kuin ne umpiliberalistit, jotka toistelevat ”markkinat sääntelevät parhaiten itseään, tuloerot ovat köyhien etu, köyhyys vähenee poistamalla tulonsiirtoja”- mantrojaan.

Lisäksi tekstissä on lyhyt Pietikäisen CV ja hänen päämääriään kovin abstraktilla tasolla. Kuvia ei juuri ole, vanhoja kampanjamainoksia vain. Sama minimalistinen linja jatkuu kokoomuksen nuorillakin toivoilla.
408 jäsentä Pietikäisen ryhmä

Sekä Heikki Auton että Sofia Wikmanin esittelyt ovat täysin sisältövapaat. Autto on sitä mieltä, että unionia täytyy kehittää ja Wikman että Euroopan tulevaisuudessa on suuria haasteita. Jaahas. Wikmanin ryhmässä vedotaan hänen kompetenssiinsa ja esitellään laajemmin hänen osallistumistaan eri järjestöihin, sekä koulutustaan.

Myös kuvien suhteen molemmat nuorten kokoomuslaisten ryhmät ovat köyhiä. Tämä on yllättävää, sillä kokoomus on nimenomaan profiloitunut julkisuudenhallinnan ammattilaisena. Lisäksi kokoomusnuoret vasta julkaisivat nakukalenterin, joten säkenöivämpää visuaalisuutta olisi voinut odottaa. Toistaiseksi oikeistorintaman parhaat facebook-kannatussivut löytyvät selvästi keskustalta.

Autto, 553 jäsentä Auton ryhmä
Wikman, 328 jäsentä Wikmanin ryhmä

Sosialidemokraattien nuoden miehen, Niko Kortteen ryhmässä hänen esittelynsä on ennätyksellisen lyhyt, kaksi riviä. Niissäkin kahdessa rivissä vedotaan hänen ikäänsä. Tullessaan valituksi ehdokas olisi nuorin suomalainen meppi koskaan. Tämä heikko argumentointi on suuri sääli, sillä tunnen miehen ja hänellä todellakin on eurooppalaisesta politiikasta sanottavaa. Päästäkää mies ääneen!
318 jäsentä Kortteen ryhmä

Sekä SDP:n Satu Taiveaholla että Jenny Lindborgilla on kannatussivuillaan asiaa. Taiveaho on selvästi käsittänyt, että Euroopan unionin on keskityttävä sellaisiin tehtäviin, joita kansallisvaltiot eivät yksin pysty ratkaisemaan globalisoituvassa maailmassa. Sivulle ladatut kuvat ovat hyviä ja selkeitä ja näyttävät kansanedustajaa erilaisissa tilanteissa. Monelle potentiaaliselle äänestäjälle löytynee samaistumispintaa. Videoita ja linkkejä löytyy, sekä tulevat tapahtumat joissa eurovaaliehdokas on tavattavissa kätevästi ja selkeästi.
200 jäsentä Taiveahon ryhmä

Lindborg on vaalien kärkiteemansa jo valinnut ja ne löytyvät sivulta: Sosiaalisesti kestävä ja kunnianhimoinen ilmastopolitiikka; Suvaitsevaisuus, yhdenvertaisuus ja vähemmistöjen oikeudet Euroopassa; sekä EU globaalin oikeudenmukaisuuden vastuunkantaja. Hänellä on huomattavaa globaalipoliittista kompetenssia ja ehkä siksi sivu keskittyy hieman liikaa hänen henkilönsä esittelemiseen. Sivulla on runsaasti kuvia ehdokkaasta maailmalla.
343 jäsentä Lindborgin ryhmä

Suurten puolueiden facebook-sivuista täytyy sanoa, että kaikissa on valitettavia puutteita. Miltään kolmelta ei löytynyt linkkilistaa europarlamenttivaaliehdokkaiden omista kannatussivuista. Sosialidemokraattien linkkilista on kattavin.

Yleisesti ottaen Facebookin kannatusryhmät ovat vielä melko kotikutoisia. Toisaalta ne elävät koko ajan, kotisivujakin nopeammin ja täydentyvät varmasti vielä monenlaisella kekseliäällä sisällöllä. Sisältöä ja asiakysymyksiä näihin vaaleihin tarvitaankin, sillä eurooppalaiset ansaitsevat itsensä näköisen Euroopan.

Kaikki töihin lamaa vastaan – paitsi me

Taloudellinen taantuma on herättänyt puheenvuoroja siitä, kuinka voisimme kaikki yhdessä työskennellä lamaa vastaan. Kansa olisi kutsuttava yhteisiin talkoisiin, kuten aikanaan talvisotaan. Pääministeri Matti Vanhanen on kehottanut yrityksiä kohtuullisuuteen osinkoja jakaessaan. Tavalliset, työtä tekevät ihmiset pääsevät tekemään jatkuvana virtana uhrauksia yhteisen tavoitteen eteen yritysten irtisanoessa ja lomauttaessa henkilökuntaansa.

Eräs etuoikeutettu ihmisryhmä kuitenkin porskuttaa kuten ennenkin. Julkisuudessa ei ole kyselty niiden miljardien perään, joita maksetaan maataloustukina. Jos tahdotaan yhdessä ponnistella, olisiko maanviljelijöiden mahdollista osallistua talkoisiin esimerkiksi jättämällä toinen vuotuinen Kauko-Aasian tai Etelä-Amerikan matkansa väliin? Tai edes vaihtaa se kotimaan tai Euroopan matkaan?

Ei ole kohtuullista, että yhdelle itseään yrittäjiksi nimittävälle ryhmälle turvataan hulppea tulotaso samaan aikaan, kun koko muun kansan elanto riippuu markkinoiden heittelyistä.

Edellinen lama oli raskas, mutta johti voimakkaaseen tuottavuuden kasvuun Suomessa. Kannattamattomat yritykset ja elinkeinot katosivat ja resurssit ja työvoima ohjautuivat tuottavammille aloille. Työn tuottavuuden kasvu tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että samalla työllä saadaan enemmän fyrkkaa.

Maanviljelyksessä pidetään turhaan työvoimaa työssä, joka ei tuota käytännössä mitään. Nauriilla ja retiiseillä ei rakenneta maailman kilpailukykyisintä kansantaloutta.

Olen aikaisemmin käsitellyt maatalouden ympäristötukien ongelmia

Paremman päivähoitokeskustelun puolesta

Ilmeisesti päivähoito kuuluu esimerkiksi abortin ohella niihin aiheisiin, joista on vaikea keskustella ”järkevästi” – vaikka järkevälle annettaisiin hyvinkin luovat kriteerit. Keskusteluissa esiin nostettavat väitteet ovat usein hyvin tunnepohjaisia, yksiulotteisia ja joskus myös äärimmäisiä. Esitettäville mielipiteille riittää perusteluksi se, että ne ovat mielipiteitä, sen suurempaa pohjaa argumentille ei vaadita.

Totta kai päivähoidon juuret ovat lähellä totalitarististen regiimien logiikkaa. Ensimmäinen päivähoitoa alkeellisesti muistuttava ajatus oli kenties Platonilla. Hän katsoi Valtio-teoksessaan, että kasvatus on valtion ylläpidon ja selviytymisen kannalta liian tärkeä tehtävä, jotta vastuun siitä voisi antaa yksittäisille kansalaisille. Siksi lapset oli otettava valtion haltuun ja kasvatusvelvollisuus kollektisoitava.

Päivähoitojärjestelmä sopii hyvin totalitaristisille regiimeille. Totalitaariset valtiot tapaavat sotia ja asevelvollisuuden kehittyminen mahdollisti suurten kenttäarmeijoiden käytön näissä sodissa. Ongelmaksi muodostuu kysymys siitä, kuka hoitaa aseteollisuutta, jos kaikki miehet ovat rintamalla ja naiset hoitamassa lapsia. Valtion päivähoitojärjestelmiä kehittämällä suurempi osa naisista saatiin teollisuuden palvelukseen, josta saatavat hyödyt huomattiin toki myös demokraattisemmin hallituissa maissa. Rauhan tultua huomattiin, että myös rauhan aikana teollisuus hyötyy naisten työpanoksesta ja päivähoitojärjestelmä jäi elämään.

Mutta mitä sitten? Mitä tämän historian tiedostaminen antaa siihen keskusteluun, tulisiko lasten olla päivähoidossa vai ei? Ei mitään! Yhtä mieletöntä olisi kieltäytyä käyttämästä Saksan autobahneja sen vuoksi, että ne on rakennettu kolmannen valtakunnan toimesta, tai boikotoida työvoimatoimistoja siksi, että ne on tarkoitettu jakamaan siviiliväestölle mobilisaation kannalta tärkeitä tehtäviä sodan aikana. Modernin yhteiskunnan eräs piirre on, että sen instituutiot on suunniteltu varautumaan laajamittaiseen mobilisaatioon.

Päiväkodit ovat varhaiskasvatuslaitoksia, joissa annetaan kasvatusta. Ja kasvatuksen on välttämättä liityttävä johonkin arvopohjaan, tässä tapauksessa valtion metaideologiaan kuuluvaan arvopohjaan. Päiväkodeissa opetetaan asioita, kuten ”jonossa ei saa etuilla” ja ”kaikki täytyy ottaa leikkiin mukaan”. Nämä opit pohjautuvat pohjoismaiseen sosialidemokraattiseen arvopohjaan ja minun, kuten melko suuren osan suomalaisista on ne helppo hyväksyä. Toisenlaiseen arvopohjaan nojautuen päiväkodeissa voisi opettaa esimerkiksi, että ”jokaisen täytyy pitää itsestään huolta” tai ”pieni keskinäinen kilpaileminen opettaa lapset pärjäämään työelämässä”

Kaikenlaisilla pohdinnoilla voi toki jäsentää ajatuksiaan ja kirkastaa maailmankuvaansa, mutta rakentavassa keskustelussa päivähoidosta täytyy ykkösfokuksena olla lapsen etu. Uusliberalistinen individualismi tai postmoderni subjektivismi ei saa asettaa vanhempia omia lapsiaan vastaan.

Vaikka kasvatuksen ajatellaan yleisesti olevan vanhempien monopolia, ei valtion tarvitse pelätä antaa sitä koskevia määräyksiä, jos normi on hyvin perusteltu. Näinhän on ratkaistu esimerkiksi kysymys siitä, tuleeko lapsia kasvattaa ruumiillisesti kurittaen: Suomen valtio on vetänyt selvän linjan ja määrännyt lapsen ruumiillisen kurittamisen rikosoikeudellisesti rankaistavaksi teoksi.

Kasvatukseen liittyy yhä monia vaikeita kysymyksiä. Kuinka vanhaksi lapsen on parempi elää kotonaan ja minkä ikäisenä osallistua laitosvarhaiskasvatukseen? Tuleeko lapselle opettaa tiettyjä perusarvoja, vai opettaa hänet muodostamaan maailmankuvansa ja arvonsa itse? Onko vanhempien sukupuolesta johtuvat biologiset erot otettava huomioon vanhempainvapaita jaettaessa?

Kuinka turvataan se, että päivähoito ja kotihoito ovat tasavertaisia vaihtoehtoja perheille siten, etteivät ne vaikuta perheen tulotasoon tai uramahdollisuuksiin?

Nämä kysymykset ovat niin moniulotteisia, että mikä tahansa yksinkertainen ratkaisu niihin vaikuttaa epäuskottavalta. Keskustelua on käytävä, kestipä se kuinka pitkään ja olkoot välillä kuinka epä-älyllistä hyvänsä. Sillä välin antakaamme toisillemme rauha omiin päätöksiimme ja älkäämme yrittäkö pakottaa toisia tekemään samoja valintoja, joita olemme itse tehneet.

Käsitteet haltuun

Vaatekaupoissa käyminen on melko hankalaa. Kun ei tunne vaatekaupassa käytettävää terminologiaa, on kauppa täynnä erilaisia vaatteita, mutta keinot löytää sellaisia, joita itse tarvitsisi ovat vähäiset. Myyjältä on tällaisessa tilanteessa huono kysyä, koska hänellä on kaupankäyntitilanteessa ylivertaiset tiedot ja voi siksi saada asiakkaan ostamaan jotain, mitä hän ei tarvitse.

Samanlainen toivottomuus vaikuttanee vaalien alla sellaiseen äänestäjään, joka tahtoisi kantaa kortensa äänen muodossa yhteiseen kekoon ja jolle on koulussa opetettu äänestämisen olevan kansalaisvelvollisuus, mutta jolla ei ole tiedollisia valmiuksia löytää kaikista puolueista, ehdokkaista ja kampanjoista sitä, joka olisi juuri hänelle oikea.

Jos kansalainen ei tiedä, mitkä puolueet ovat olleet hallituksessa, hänen on mahdoton omalla äänellään antaa kiitos tai moite hallituksen työskentelystä vaaleissa. Mitä pointtia on vaaleissa, jos ei antaa mahdollisuutta kansalaisille päästä eroon huonoa politiikkaa tehneestä vallanpitäjästä? Ja miten kansalaiset tämän tekevät, jolleivät tiedä kuka vallassa on ollut?

Lainaan tähän Pekka Komun teesit poliittisesta osallistumisesta:

- poliittista lukutaitoa on parannettava, asia huomioitava kouluissa
- medianlukutaitoa on parannettava, huomioitava myös kouluissa
- politiikan läpinäkyvyyttä on lisättävä
- äänestäjän ja valitun edustajan välistä responsiivisuutta on lisättävä
- lisää ihmisiä poliittisiin puolueisiin, monet tärkeät vaalit ja äänestykset pidetään puolueiden sisällä

Teeseistä on helppo olla samaa mieltä. Ylipolitisoitumisen kammossa ja postmodernin relativismin aallossa koululaitoksesta on siivottu pois normatiivisen ohella myös deskriptiivinen yhteiskunnallinen opetus. Se valitettavasti tarkoittaa, että kansalaisille ei opeteta valtion toimesta keinoja osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja kritisoida valtaa pitäviä regiimejä. Tämän opettelu jää jokaisen yksilölliselle vastuulle ja jää monelta tekemättä.

Poliittisilla puolueilla on myös peiliin katsomisen paikka. Ovatko ne varmasti tehneet kaikkensa osallistaakseen mahdollisimman suuret ihmismäärät mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon? Sillä puolueiden tulisi olla nimenomaan orgaanisia kansalaisten yhteenliittymiä, eikä kähmintä – ja vallankäyttöbyrokratioita.

Avainroolissa uuden, yhteiskunnallistavamman yhteiskunnan luomisessa ovat poliittiset nuorisojärjestöt. On rohkaisevaa nähdä, kuinka yhden nuoren ihmisen hurahtaminen yhteiskunnallisiin asioihin aktivoi myös hänen kaveri – ja tuttavapiiriään. Parhaimmillaan nuorisojärjestö pystyy rohkaisemaan ja tukemaan tätä tulevaa yhteiskunnallista visionääriä niin, ettei innostus jää vain hetkelliseksi vaan seuraa yhteiskunnallisena tiedostavuutena läpi koko elämän.

Kohti vuotta 2009

Päivämääriin liitettävät rajapyykit ovat toki aina mielivaltaisia. Koska kuitenkin joskus on hyvä katsella mennyttä ja arvioida tulevaa, tuntuu vuodenvaihde, kuluvan vuoden viimeinen päivä olevan siihen luonteva ajankohta.

Henkilökohtaisesti vuodesta 2008 jäi mieleeni kaksi suurta asiaa. 1) Olin töissä. Jyväskylän sosialidemokraattiseen kunnallisjärjestöön palkkasuhteessa oleminen oli ensimmäinen kokopäiväinen työni ja tarkoitti aivan uudenlaisen elämänrytmin ja -asenteenkin opettelemista. Usein tulin miettineeksi, tätäkö tulee elämä olemaan tästä eläkkeelle asti? Kenties

2) Olin ehdolla kunnallisvaaleissa, jotka olivat minulle ensimmäinen kokemus mukana olemisesta valtakunnallisissa vaaleissa. Kokemus oli hyvin antoisa, joskin rankka. Erittäin hämmentävä, myönteisessä mielessä, oli se innostus, jolla ystäväni ja toverini olivat valmiit työskentelemään kampanjani puolesta. Mukana oli vanhoja ystäviä, mutta myös uusia tuttavuuksia. Moni antoi aikaansa, vaivaansa ja erityisosaamistaan minun kampanjani vuoksi, pyyteettä ja korvauksetta.

Nämä ihmiset ovat suoranaisia ihmiskunnan sankareita, sillä he uskalsivat nousta työhön sellaisen asian puolesta, johon uskovat. He eivät jääneet odottamaan kaiken pieleen menemistä omat mielipiteensä tukahduttaen. Kiitinkö tukijoitani tarpeeksi? Varmastikaan en, kiitos vielä, ystävät.

Kiitosta olisi syytä jakaa moneen suuntaan, mutta tahdon rajoittaa kiitokset kahdelle ryhmälle. Kunnallisvaalien tukiryhmäni lisäksi tahdon kiittää kuluneesta vuodesta työkavereitani, joilta opin paljon, ja jotka olivat aina valmiit kärsivällisesti selittämään asiat läpi uudelle työyhteisön jäsenelle, ja jotka monesti pelastivat joukon kokemattomimman pulasta. Kiitos.

Monta muutakin, pienempää mutta mukavaa asiaa jäi mieleen kuluneesta vuodesta. Kävin muutamassa maassa ja noin tusinassa kaupunkeja, joissa en ollut aiemmin käynyt. Joitain kirjoja ehdin lukemaan, ainoa joka nyt tulee mieleen, oli Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu. Ja ehdin myös viettää laatuaikaa Riku-pojan kanssa.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, erityisesti etukäteen. Tulevalle vuodelle olisi toki mukava ennustaa suuria, valmistuminen, häät, vakituinen työpaikka... Käytännössä vuosi alkaa osaltani epävarmoissa merkeissä. Jään pois työpaikastani kunnallisjärjestössä, eikä uutta ole vielä tiedossa. Yli vuoteen en ole suorittanut yhtään opintoviikkoa.

Suurin poliittinen koitos tulevana vuonna Euroopassa ovat Euroopan parlamentin vaalit. Ennusteet näissä vaaleissa ovat aina synkät, sillä hyvin harva eurooppalainen vaivautuu vaaliuurnille. Toisaalta eurovaalit ovat hyvin kontingentit, sillä niissä voi tapahtua lähes mitä vain eurooppalaisella tasolla, johtuen paljolti uusien jäsenmaiden nuoresta demokraattisesta kulttuurista. Suomalaisista mepeistä moni vaihtuu. Uusien meppien nimien lisäksi mielenkiintoista tulee olemaan, mistä aiheista vaalien alla keskustellaan. Toistaiseksi ei ole keskusteltu mistään.

Onnellista vuotta 2009 kaikille lukijoilleni!

Kreikan levottomuudet

Joulukuuta on varjostanut Kreikassa ja erityisesti Ateenassa toistuvat yhteenotot protestoijien ja poliisin välillä. Suomen Ateenan suurlähetystö on pyytänyt maahan matkustavia ilmoittamaan yhteystiedot, joilla heidät tarvittaessa tavoittaa. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tilanne kehittyy, kun joulunajasta ja vuodenvaihteesta siirrytään taas arkeen.

Palopommeja on heitelty myös joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Väkivallantekoja, erityisesti henkilövahinkoja aiheuttavia, ei tule hyväksyä. Helppo selitys levottomuuksille olisi syyttää teoista muutamia rikollisesti orientoituja yksilöitä, jotka nyt käyttävät tilannetta hyväkseen toteuttaakseen kriminaaleja mieltymyksiään. Hedelmällisempää lienee kuitenkin käsitellä levottomuuksia yhteiskunnallisessa kontekstissaan.

Ensimmäinen ilmeinen assosiaatio on Ranskassa pari vuotta sitten syttyneet vastaavantapaiset mellakat. Tuolloin tilanne kehittyi samalla tavalla: Poliisi tappoi epämääräisissä olosuhteissa nuoren ihmisen, ja seurauksena oli poliisin toimintaa protestoivia mielenosoituksia, joiden sisältö muuttui pian laajemmaksi kritiikiksi viranomaisia ja hallitusta vastaan.

Eroja tietysti on, johtuen jo Ranskan ja Kreikan eroista poliittisessa kulttuurissa ja väestörakenteesta. Ranskan levottomuudet olivat leimallisesti maahanmuuttajateemaisia, ja keskittyivät maahanmuuttajien asuttamiin lähiöihin, banlieuhuin. Kreikassa mielenilmaukset taas ovat pääasiassa olleet nuorison kanava protestoida omia, surkeita työolojaan.

Kreikan protestoijat ovat saaneet tukimielenosoituksia monessa Euroopan maassa. Suomessakin, vaikka täällä mielenosoitus jäi pieneksi. Kansainvälinen solidaarisuus onkin luontevaa tällaisessa asiassa. Kreikkalaiset eivät painiskele ongelmiensa kanssa yksin, vaan sabloona on tuttu muualtakin. Nuoriso on koulutetumpaa kuin koskaan, mutta silti työelämällä on sille hyvin tylyä tarjottavaa: lyhyitä työsopimuksia, surkeaa palkkaa, epämääräisiä työehtosopimuksia ja yleistä epävarmuutta huomisesta.

Kreikassa uusinta työmarkkinoille tullutta sukupolvea on kutsuttu 700 euron sukupolveksi. Heidän jatkuva piinansa työmarkkinoilla osoittaa hyvin, kuinka sukupolvien välinen ketjukirje on katkaistu. Aiemmin jokainen sukupolvi on tullut taloudellisesti toimeen edellistä paremmin. Uusin sukupolvi on kuitenkin kautta Euroopan painettu työmarkkinoilla ahdinkoon. Suomen näkökulmasta asiasta on kirjoittanut erityisesti Osku Pajamäki teoksessaan Ahne sukupolvi, josta olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Eurooppa etsii uudelleen suhtautumistaan työhön. Teollistumisen ja ammattiyhdistysliikkeen kotia on tavattu pitää hyvänä paikkana tavalliselle työtä tekevälle ihmiselle: työtä on tehty kohtuullisesti, työehtosopimukset olleet yleissitovia ja reilu siivu yritysten voitoista jaettu palkkana työntekijöille. Nuori sukupolvi on joutunut toimimaan koekaniinina, kun eurooppalaisia työmarkkinoita on vapautettu uusliberaalien maailmanmullistusten mukana.

Nähtäväksi jää, kuinka tilanne Kreikassa kehittyy, ja missä maassa seuraavaksi puhkeaa työelämän epäreiluutta protestoivia mielenosoituksia. Eurooppalaisella nuorisolla on paljon voitettavaa taisteluissaan oikeistolaisia, rajoittamattomia työmarkkinoita vastaan. Toivottavaa olisi myös, että ensi kesän Euroopan parlamentin vaaleissa työmarkkinoiden suunta nousisi yhdeksi asiakysymykseksi. Tämä antaisi eurooppalaisille äänestäjille mahdollisuuden ottaa kantaa siihen, kuinka he tahtovat Euroopan työmarkkinoiden toimivan tulevaisuudessa.

Keskenkasvuinen ihmiskunta

Ihmiskunnan hyvinvoinnin ja paremman tulevaisuuden puolesta töitä tekevä aktivisti huomaa usein, ettei hänen ilosanomansa tahdo mennä perille. Poliittinen ohjelma, joka tuottaa paremman elintason, puhtaamman ympäristön ja stabiilimman yhteiskunnan ei välttämättä saa riemuvastaanottoa, joka saisi ihmiset joukoittain liikkeelle tavoittelemaan parempaa huomista.

Yleisempää on sen sijaan suhtautua ”ei mikään muutu kuitenkaan”- asenteella ongelmiin ja niiden parannusehdotuksiin. Tällainen asenne on toki tuloksellinen, sillä se toteuttaa itseensä. Niin kauan kun vääryyksiin ei puututa, eivät ne myöskään korjaudu. Harvassa ovat ne yksilöt, jotka jaksavat nousta tällaista kyynistä fatalismia vastaan ja jotka ovat valmiit tekemään itsestään sen typeryksen, joka toimii niiden asioiden puolesta, joihin uskoo!

Aivan oma lukunsa ovat toki ihmiset, jotka työskentelevät aktiivisesti sen puolesta, että ihmiskunta ja sen yksilöt kärsisivät enemmän yhteiskunnan toiminnasta. Jotkut lobbaavat systemaattisesti esimerkiksi päästörajoituksia vastaan ja työaikojen pidentämisen puolesta. Tällaisille ankeuttajille ei ilmeisesti elämä ole koskaan tarpeeksi ikävää. (Joskin iloinen uutinen on, että Euroopan parlamentti torjui molemmat tässä mainitut tavoitteet: linkki)

Sen sijaan, että ihmiskunta ja ihmiset harkitsisivat millaisessa yhteiskunnassa he tahtovat elää ja toimisivat rationaalisesti tällaisen toteuttamiseksi, tuntuvat he pikemminkin haikailevan sellaisen yhteiskunnan perään, joka kurittaa ja alistaa heitä. Tämä näkökulma saa konkretiaa ylleen, kun katsotaan muutamia länsimaisen kulttuurin viime aikojen luomuksia.

Useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten esimerkiksi I am legendissa, Children of menissä ja legendaarisessa Terminaattorissa on sama kaava: Ihmiskunta joutuu maksamaan hirvittävän hinnan tekemistään vääryyksistä, ja suurin osa jos ei koko ihmiskunta pyyhkäistään maan päältä! Katastrofi on seurausta ihmisen itsensä toiminnasta. Siitä että ihmiskunta kollektiivina on ollut vastuuton ja ahne ja on päättänyt käyttää luomaansa teknologiaa toisten olentojen tuhoksi.

Teknologian synnistään ihminen saa rangaistuksensa. Suurin osa ihmisistä tapetaan armotta ja henkiin jääneet joutuvat taistelussa olemassaolonsa puolesta tilanteeseen, jossa heidän elintasonsa on selkeästi nykyisen länsimaisen elintason alapuolella. Tähän rangaistukseen liittyy kuitenkin sovitus. Kristillisen hengen mukaan ihmiskunta ostaa syntinsä vapaiksi puhdistautumalla tulessa, ruoskien itseään.

Syntinsä tulella ja verellä maksettuaan ihmiskunnalle aukeaa mahdollisuus uuteen alkuun, paluu lapsenomaiseen puhtauteen. Kärsimys kuuluu asiaan ja kärsijän tulee olla siitä kiitollinen, sillä pahinta olisi jääminen syntiin, epäonnistuminen rikostensa sovittamisessa. Ei inkvisitio kiduttanut ihmisiä ilkeyttään, vaan vapauttaakseen heidät synneistään, antaakseen mahdollisuuden matkata tuonpuoleiseen ilman maallisen elämän synnin painoa!

Ihmiskunta koostuu miljardeista ihmisistä, mutta kollektiivina sillä ei ole sen ihmeellisempiä psyykkisiä itsesäätelykeinoja käytettävissään, kuin yksittäisellä ihmisellä. Nyt ihmiskunta vaikuttaa olevan henkisesti kuin pikkulapsi, joka tietää tehneensä pahaa ja odottaa saavansa rangaistuksen vanhemmiltaan. Elokuvat, joissa ihmiskunta kärsii itse tuottamastaan katastrofista, ovat tapa ilmentää tätä fantasiaa isällisestä rangaistuksesta.

I am legendin lopussa tutkija keksii parannuskeinon sairauteen, joka on tappanut 90 % ihmisistä ja tehnyt lähes kaikista henkiin jääneistä raivotautisia zombeja. Samaan aikaan nämä zombit rynnäköivät hänen laboratorionsa panssarilasia päin. Tutkija huutaa epätoivoissaan hyökkääjille: ”Minulla on lääke sairauteenne! Te voitte parantua” Kohtaus päättyy kuitenkin lasin murtumiseen ja kaikkien kuolemaan.

Tässä kohtauksessa tiivistyy yhtäältä se epätoivo, jolla muutamat yksilöt yhä jatkavat taistelua ihmiskunnan vapautumisen puolesta ja toisaalta se määrätietoisuus ja raivokkuus, jolla Suurta Kollektiivista Ihmiskunnan Rangaistusta odottavat ja sille itsensä alistaneet ihmiset tahtovat heidän puheensa vaimentaa.

Jos ihmiskunta odottaa tuomiopäivää ja uskoo ansainneensa kaikki eteen tulevat koettelemukset, on sitä vaikea motivoida ottamaan kiinni oman kohtalonsa ohjaksista ja työskentelemään paremman maailman puolesta. Ihmiskunnan on käsitettävä, ettei sillä ole isää eikä äitiä, joka antaisi rangaistuksen väärästä teosta. Sen on käsitettävä olevansa orpo, yksin loputtomassa maailmankaikkeudessa. Eikä ihmiskuntaa voi kasvattaa kukaan muu, kuin ihmiskunta itse.

Kykeneekö ihmiskunta nousemaan keskenkasvuisuutensa yläpuolelle, antamaan syntinsä itselleen anteeksi ja vannomaan, ettei koskaan toista menneiden sukupolvien tragedioita? Vai onko ihmiskunta jälleen kerran synnintunnossan langettava ylleen suuren tragedian, oli se sitten sodan, epidemian, nälänhädän tai ympäristökatastrofin muodosssa, josta kärsivät eniten ne jotka ovat sen syntyyn viattomimpia? Ja mikä takaa meille, että tämä kerta olisi viimeinen?

Itsenäisyys ja sen haasteet

Kansan sanotaan olevan itsenäinen, jos se voi päättää itse omista asioistaan, eikä mikään muu valtio voi suoraan vaikuttaa sen päätöksentekoon. 1900-luku oli valtioiden suvereenistumisen kulta-aikaa, kun suuret imperiumit romahtivat ja siirtomaat itsenäistyivät. Kansat niin Euroopassa kuin muualla maailmassa saivat mahdollisuuden päättää omista kohtaloistaan.

Vuorollaan kukin maa on saanut huomata, ettei pelkkä rajan piirtäminen tiettyyn paikkaan ja päätösvallan muodollinen siirtäminen parlamentilta toiselle vielä johda kansaa autuaaseen tulevaisuuteen. Kansalaisten mielipiteiden ja toiveiden siirtyminen poliittiseksi päätöksenteoksi voi estyä kahdella tavalla. Ulkoinen painostus voi pakottaa maan säätämään lakinsa vastoin kansalaistensa tahtoa. Toisaalta sisäiset ongelmat demokratian refleksiivisyydessä voivat johtaa siihen, etteivät demokraattisesti valitut päätöksentekijät tee demokraattisia päätöksiä.

Suhteellisen vakaat valtiot ja turvallisuusjärjestelyt ovat johtaneet tilanteeseen, jossa melko suuri osa maailman valtioista on saanut nauttia vuosikymmeniä rauhasta. Monet valtiot ja monet kansat ovat tilanteessa, jossa niiden ei tarvitse pelätä ulkovallan miehittävän maata ja alistavan kansaa uuden vallan alle. Kuitenkaan ihmisten tahto alistaa toiset ihmiset oman tahtonsa alle ei ole kadonnut minnekään.

Nyttemmin suvereenisuutta haastavat hyökkäykset kohdistuvat yhteiskuntia, eivätkä valtioita vastaan. Yhdenlaisen maailmankuvan kannattajat voivat käyttää valtion sisäisiä lobbauskoneistoja, instituutioita, intressiryhmiä ja poliittisia puolueita hyväkseen omien päämääriensä ajamisessa. Niiden avulla yhteiskuntaan voidaan tuoda sille vieraita arvoja ja käsityksiä sisään.

Suurin osa suomalaisista on valmis maksamaan korkeampia veroja, jos saa vastineeksi toimivat julkiset palvelut ja pienemmät tuloerot. Kansan enemmistö laajasti ottaen kannattaa solidaarista yhteiskuntaa, joka perustuu yhteisöllisyyteen eikä oman edun tavoitteluun. Suomi on hyvinvointi-, eikä kilpailuyhteiskunta. Silti hallitukset ovat voineet poliittisesta väristä riippumatta voineet kasvattaa tuloeroja ja alas ajaa julkista sektoria.

Toivon, että tänä itsenäisyyspäivänä suomalaiset muistavat niitä arvoja, joille Suomi ja suomalainen yhteiskunta on rakennettu. Suomalaista itsenäisyyttä eivät vahingoita kansainvälinen integraatio ja globalisaatio, vaan yhteiskunnalle vieraat, ulkopuolelta lobatut arvot.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille


Olen kirjoittanut itsenäisyydestä myös 2007 ja 2006

Porvarillinen ja kapitalistinen elinkeinopolitiikka

Puhtaassa kapitalismissa elinkeinopolitiikkaa ei ole. Markkinat järjestävät taloudellisen aktiviteetin, tuotannon ja elinkeinot itsestään tavalla, jota ei ohjaa kukaan. Käytännössä kuitenkin ihmisyhteisöt ovat muodostaneet niin suuria poliittisia entiteettejä, kuten valtioita, ettei taloudellinen toiminta ole riippumatonta näiden entiteettien politiikasta.

Elinkeinopolitiikan päämääränä tulee olla mahdollisimman tehokas taloudellinen toiminta. Se tarkoittaa kaikkien tuotannontekijöiden kytkemistä mukaan tuotantoon ja jokaisen taloudellisen toimijan toimintamahdollisuuksien turvaamista. Yrittäjien täytyy pystyä ylläpitämään yrityksiään ja työntekijöiden täytyy saada työpaikka. Ei välttämättä juuri haluamaansa yritystä tai haluamaansa työpaikkaa, mutta perustamatta jäävät yritykset ja työtön työvoima heikentävät talouden tehokkuutta.

Klassisen taloustieteen teorian mukaan elinkeinopolitiikka on hyödytöntä tai jopa haitallista, sillä se vaikuttaa markkinoiden toimintaan ja vähentää niiden itsesäätelyä. Käytännössä kuitenkin elinkeinopolitiikalla voidaan vaikuttaa hyvin laajasti siihen, kuinka tietyn alueen yritykset pärjäävät, kuinka alue houkuttelee investointeja ja kuinka hyvin alueen työntekijät työllistyvät. Siis yksinkertaisesti, kuinka hyvin alue menestyy taloudellisesti.

Millaista elinkeinopolitiikkaa sitten tulisi harjoittaa? Kuinka yrityksemme pärjäisivät ja voisivat luoda uusia työpaikkoja? Onko työstä mahdollista maksaa hyvää palkkaa, vai vaatiiko globaali kilpailu että yritysten voitot on tuloutettava niiden omistajille?

Kukaan ei työskentele tyhjiössä, koko muusta yhteiskunnasta riippumatta ja ainoastaan omaan työpanokseensa nojaten, vaan kaikki vauraus yhteiskunnassa syntyy ihmisten yhteistyöstä ja kaupasta. Siksi myös taloudellisen aktiviteetin hedelmien, siis taloudellisen hyvinvoinnin jakamisesta täytyy päättää yhdessä.

Elinkeinopolitiikassa syntyy suuria ristiriitoja, koska elinkeinopolitiikalla on muiden politiikan osa-alueiden kannalta suora yhteys siihen, kuinka yhteisen työmme tuotot jaetaan siihen osallistuneiden kesken. Kyse ei ole vain siitä, että yhdessä filosofoidaan parhaat tavat turvata meidän kaikkien taloudellinen menestys, vaan myös härski kähmintä siitä, kuka menestyy ja saa kerätä yhteistä kakkua omaan taskuunsa eniten.

Erilaiset yritykset tarvitsevat erilaista elinkeinopolitiikkaa. Tässä tulee esiin selkeä juopa porvarillisen ja kapitalistisen elinkeinopolitiikan välillä. Jos puhutaan porvarista käsitteen klassisessa, sääty-yhteiskunnasta juontuvassa mielessä, sillä tarkoitetaan ihmistä joka ansaitsee elantonsa työskentelemällä itsenäisesti ja myymällä itse tuottamaansa tuotetta tai palvelua. Tässä mielessä esimerkiksi yksityinen parturi-kampaaja on porvari.

Hämmentävästi porvarit eivät kuitenkaan hyödy porvarillisesta elinkeinopolitiikasta. Suuryrityksillä on markkinoilla aivan erilaiset intressit kuin pienyrittäjillä ja ne käyttävät näiden intressien edistämiseen porvaripuolueita. Suuren kauppaketjun lobbareille on helppo hymyillä ja yhdellä suurella marketilla on helppo tuhota sata pientä lähi- ja keskustaliikettä.

Pienyrittäjien onkin epäilemättä vaikea löytää itselleen poliittista kotia. Oikeistopuolueet mielellään profiloituvat yrittäjien puolueina, mutta niiden poliittinen agenda tekee pienyrittäjien elämän vaikeaksi. Kapitalistinen elinkeinopolitiikka palvelee kansainvälisiä suuryrityksiä. Niiden menestys riippuu globaaleista markkinoista, eikä niille juuri ole merkitystä esimerkiksi yksittäisten kaupunkien kaavoituspäätöksillä. Kaavoitus voi kuitenkin ratkaista monen pienen yrityksen menestyksen tai konkurssin välillä.

Suuryritysten huikeista voitoista pääomatuloja keräävillä kapitalisteilla ja itsensä omalla työllään elättävillä yrittäjillä ei ole juurikaan yhteisiä intressejä elinkeinopolitiikan suhteen. Onkin omituista, että molemmat ryhmät usein kannattavat samoja poliittisia ideologioita. Yrittäjät hyötyvät säännellymmistä aukioloajoista, pienemmistä tuloeroista ja pienimuotoisemmasta kaavoittamisesta, kuin suurpääoma.

Kampanjan jälkipyykki

Koko vuoden valmistellut kunnallisvaalit tulivat ja menivät. Omaksi äänisaaliikseni tuli 59 ääntä. Tulos tuntuu kahtalaiselta. Yhtäältä se on pettymys verrattuna siihen, kuinka paljon kampanjatyötä teimme ystävieni ja tukijoideni kanssa. Toisaalta on ihmeellinen ajatus, että 59 yksittäistä ihmistä harkitsi asiaa, tuumaili eri vaihtoehtoja ja päätyi kannattamaan numeroa 99, uskoen minuun ja niihin asioihin, joita kampanjassani toin esille.

Sosialidemokraattiset nuoret miehet eivät tainneet olla Jyväskylässä suosiossa. Valtuustoryhmämme nuorin mies on lähempänä viittä, kuin neljää kymmentä. Itse olin Jyväskylässä 270. ehdokas vertausluvun perusteella, eikä tämä tulos riittänyt myöskään varavaltuutetun paikkaan.

Tärkeää on, että Jyväskylässä markkinaliberaalien oikeistovoimien hyökyaalto jäi vaatimattomaksi tihkusateeksi. SDP säilytti paikkansa Jyväskylän selkeänä ykköspuolueena kuntaliitoksista huolimatta, vaikka ennen vaaleja sekä kokoomus että keskusta pyrkivät sitä haastamaan. Ei onnistunut. SDP:llä on uudessa Jyväskylässä 21 valtuutettua, kokoomuksella 16 ja keskustalla 15.

Reilu kiitos kaikille äänestäjilleni ja kaikille tukijoilleni. Äänestäjiäni onnittelen rohkeasta valinnasta ja selkeästä kannanotosta solidaarisemman Jyväskylän ja maailman puolesta. Toivon, että teillä on rohkeutta puolustaa näitä arvoja myös tulevaisuuden vaaleissa. Samoin toivon, etten tuottanut tukijoilleni pettymystä, vaan tarjosin heille mahdollisuuden työskennellä niiden arvojen puolesta, joihin he uskovat. Ja toivon, että he myös tulevaisuudessa jaksavat uskoa omiin mahdollisuuksiinsa muuttaa maailmaan!

Kiitän ja kumarran. Ohessa vielä henkilökohtainen tulokseni äänestysalueittain:



Aluenro Alue Ääniä
001 Kirkkopuisto 7
002 Harju 8
003 Puistotori 1
004 Taulumäki 0
005 Nisula 4
006 Hippos 2
007 Kukkumäki 0
008 Ristikivi 1
009 Kuokkala 2
010 Kuokkalanpelto 3
011 Tuohimutka 0
012 Halssila 0
013 Huhtasuo 1
014 Lohikoski 0
015 Kangaslampi 0
016 Keltinmäki 4
017 Keljonkangas 1
018 Kypärämäki 0
019 Kortepohja 22
020 Säynätsalo 0
021 Janakka 0
022 Jyskä 1
023 Palokka 0
024 Puuppola 0
025 Tikkakoski 0
026 Ritopohja 1
027 Vaajakoski 0
028 Vesanka 0
029 Liinalampi 0
030 Tammirinne 0
031 Savonmäki 0
032 Haapaniemi 0
033 Jokela 0
034 Ollila 0
035 Väinölä 1
036 Patajärvi 0
037 Vespuoli 0
038 Saalahti 0
039 Kirkonkylä 0

Jyväskylän harppaus uuteen ilmastoaikaan!

Ihmiskunta on jo hyvin tietoinen oman toimintansa vaikutuksesta koko planeettame ilmastoon. Tutkimustulokset ovat olleet yksiselitteisiä jo pitkään: Ihmisen aiheuttamilla päästöillä on globaaleja vaikutuksia ja selkeä yhteys ympäri maailman yleistyneisiin erikoisiin luonnonilmiöihin. Nämä ilmiöt tuovat usein mukanaan suuria inhimillisiä ja ekologisia katastrofeja. Mutta ilmastonmuutos etenee myös vähitellen, muuttaen luontoa niin vaivihkaa, ettei sitä tahdo huomatakaan.

Kohdatessaan ongelman ihminen kysyy, kuinka se voidaan ratkaista. Samoin on ilmastonmuutoksen kanssa. Pelkkä tietoisuuus ei riitä, vaan ihmisillä on myös tahtoa käydä työhön asian korjaamiseksi. Ilmastonmuutos ei ole kuitenkaan asia, jonka jokainen ihminen voisi korjata omalta osaltaan, vaan sen torjuminen vaatii yhdessä toimimista. Globaalit haasteet vaativat uusia toiminnan keinoja!

Minä uskon, että poliittisten päätöksentekijöiden on tarjottava valitsijoilleen, äänestäjille näitä keinoja. Minä uskon vastuulliseen ja reiluun politiikkaan, jossa kaupunki tiedostaa paikkansa muuttuvassa maailmassa ja suunnittelee toimintansa ajankohtaisten ongelmien mukaan. Nyt tämä tarkoittaa ilmastonmuutoksen torjumista ja se vaatii tehokasta päästöjen vähentämistä.

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että eniten päästöjä voidaan vähentää pienimmillä kustannuksilla panostamalla rakentamisen energiatehokkuuteen. Siis mitä paremmin eristettyjä ja ilmastoituja rakennukset ovat, sitä vähemmän niiden lämmittäminen vie energiaa. Mitä vähemmän energiaa kulutetaan, sitä vähemmän päästöjä syntyy.

Kunnilla on suuri merkitys nimenomaan rakentamisessa. Kunnat paitsi omistavat, myös rakennuttavat paljon omaan käyttöönsä ja vuokralle. Vanhoja taloja korjaamalla energiankulutus voidaan vähentää puoleen. Ottamalla energiatehokkuus huomioon jo talon rakentamisvaiheessa voidaan emergiankulutusta melko yksinkertaisesti vähentää 70 prosenttia nykytasosta.

Jyväskylän kaupungin on oltava edelläkävijä suomalaisten kaupunkien joukossa energiaa säästävien rakennustekniikoiden käyttämisessä julkisessa rakentamisessa. Jokainen sairaala, vanhustentalo ja päiväkoti on tehtävä esimerkillisesti. Energiatehokkuuden vaatima lisäinvestointi maksaa itsensä takaisin 3-10 vuodessa. Jo nykyisillä energian hinnoilla.

Kaupungin tulisi kutsua kaikki tontin saaneet omakotitalon rakentajat kaupungin järjestämille kursseille, joilla energiaa säästävää rakentamista esitellään. Oulussa toimii tällainen vapaaehtoinen kurssitus ja sille osallistuu noin 75 prosenttia omakotitaloa rakentavista perheistä. Näin kaupunki tarjoaa asukkailleen erinomaisen tilaisuuden säästää paitsi omaa rahaansa, myös yhteistä ilmastoamme.

Samalla tavalla Jyväskylän kaupunki voi tehdä järkevää ilmastopolitiikkaa, joka vähentää päästöjä ja parantaa kuntalaisten hengitysilmaa, ollen myös taloudellisesti kannattavaa. Energiassa säästetty raha tarkoittaa sitä, että jyväskyläläisille tarjottaviin palveluihin voidaan panostaa enemmän. Panostukset energiaa säästävään rakentamiseen ovat siis todella vastuullista ja reilua ilmastopolitiikkaa ja tärkeä harppaus uuteen ilmastoaikaan.

Kirjoitus on julkaistu Pätkätyöläinen-lehdessä

Kävelykadun jatkamisen kovat ja pehmeät syyt

Kuvassa mielenosoitus lukioiden lakkauttamista vastaan Kävelykadulla

Olen puhunut paljon eri medioissa Jyväskylän kävelykadun jatkamisesta koko Kauppakadun pituudelta kampukselle asti.

Hankkeen perustelut voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, ”koviin” ja ”pehmeisiin”

Pehmeitä syitä ovat viihtyisyys, saasteettomuus ja turvallisuus. Olemassa oleva kävelykatu on suosittu ja tunnettu, ihmiset viihtyvät sillä käppäillen. Autoilun vähentäminen keskustassa ja vaihtoehtoisten liikkumistapojen tarjoaminen tarkoittavat muun muassa melusaasteen vähenemistä ja ilmanlaadun paranemista keskustassa. Omien reittien suunnitteleminen autoille, polkupyörille ja kävelijöille myös tekee kaikkien näiden ryhmien liikkumisen turvallisemmaksi.

Kovat syyt liittyvät kaupunkirakenteeseen ja elinkeinopolitiikkaan. Jotta jyväskyläläisiä pieniä ja keskisuuria yrityksiä kannustetaan menestymään, on niiden kilpailumahdollisuudet suuria automarketteja vastaan turvattava. Olen keskustellut yläkaupungin yrittäjien kanssa ja he uskovat kävelykadun jatkamisen tuovan heille lisää asiakkaita. Menestyvät pienet ja keskisuuret yritykset voivat tarjota jyväskyläläisille uusia työpaikkoja ja kunnon palkkaa!

Reilu Jyväskylä - reilu kauppa

l
Meidän Jyväskylässämme avainsana on reiluus. Se tarkoittaa reiluutta paitsi toisia jyväskyläläisiä kohtaan, myös koko maailmaa kohtaan. Ihminen kokee usein olevansa avuton suuren maailman globaaleja vääryyksiä vastaan. Minä kuitenkin uskon, että vaaleissa äänestäjä voi ottaa kantaa, ja ratkaista, paitsi pieniä paikallisia ongelmia, myös suuria, koko ihmiskunnan kokoisia ongelmia.

Markkinataloudessa kuluttaja on kuningas, mutta usein lapsikuningas, joka ei saa teoillaan aikaan sellaisia vaikutuksia, kuin tahtoisi. Reilu kauppa on vastaus tähän ongelmaan ja antaa kuluttajalle mahdollisuuden valita sellaisen tuotteen, että hän tietää rahojen menevän sille, joka on työn tehnyt, eikä kaupan välikäsille.

Suomessa julkinen sektori, kuten valtio ja kunnat, tekevät suuria ostoksia ja käyttävät paljon veronmaksajien rahaa. Kunnat ja kaupungit tekevät vuosittain hankintoja yli 12 miljardilla eurolla. Tästä summasta erilaisia tuotteita ja tavaroita ostetaan noin 3,22 miljardilla eurolla. Tämän rahan käytöstä on päätettävä demokraattisesti, niin että se heijastaa veronmaksajien arvoja. Ja minä uskon, että tahto panostaa eettisesti kestävään kauppaan, on aitoa ja laajaa.

Meidän Jyväskylämme on otettava eettiset periaatteet huomioon hankintapäätöksissään. Tämä tarkoittaa sitoutumista käyttämään reilun kaupan tuotteita aina kun sellaisia on saatavissa mielekkääseen hintaan. Toinen tärkeä osa-alue on vaikuttaminen kehitysmaiden tuotanto-olosuhteisiin ja työhyvinvointiin niiden kanssa käytävässä kaupassa.

Äänestäessään kunnallisvaaleissa äänestäjä ei ota kantaa vain oman lähipiirinsä asioihin, vaan hän voi äänellään vaikuttaa koko maailmaan. Ja minä uskon, että jyväskyläläiset äänestäjät tahtovat antaa vahvan signaalin kansainvälisen solidaarisuuden puolesta!

Tervetuloa reilulle kaupalle ja osallistumaan maailman suurimpaan reilun kaupan kahvitaukoon vaalikahvilaamme osoitteessa Väinönlatu 7 tiistaina 21.10. kello 14-15

Lisätietoja:

Reilu Jyväskylä 2008
Äänestä kuntasi reiluksi