Sivut

perjantai 5. toukokuuta 2006

Kevään kunniaksi melusaastetta kanssaihmisille

Kevät tuo muassaan monia mieluisia asioita, mutta myös joitain valitettavia. Omasta mielestäni katupölyn ohella eräs häiritsevimmistä on melusaaste, jota aiheutetaan erityisesti suurikokoisilla moottoripyörillä. Tämä kanssaihmisten piinaaminen tuntuu olevan tarkoituksellista. Pyörät tai autot on suunniteltu niin, että ne pitävät mahdollisimman pahaa meteliä. Sitten niillä tullaan ajamaan kaupunkien keskustoihin, jotta kerätään omalle melusaasteelle mahdollisimman monta uhria.

Kenties olen vain poikkeuksellisen herkkä ihminen, mutta minulle näiden polttomoottorisaatanoiden meteli tuottaa tuskaa. Voin vain kuvitella, millaista helvettiä noin intensiivinen meteli aiheuttaa paljon herkkäkorvaisemmalle koiralle tai millaiseen pakokauhuun joutuu vauva herätessään vaunuissaan tuollaiseen meluun.

Moottoripyörän kuljettajan mielestä hänen pyöränsä ääni on epäilemättä mieluisaa. Kaikkien mielestä kuitenkaan ei ole. Tässäkin negatiiviset oikeudet menevät positiivisten edelle: Ihmisen oikeus meluttomaan ympäristöön on suurempi, kuin ihmisen oikeus kylvää meteliä ympäristöönsä.

Ajoneuvojen ilmansaastepäästöjä seurataan tiukoin normein, eikä niitä rikkovaa ajoneuvoa hyväksytä katsastuksessa. Miksei samaa logiikkaa sovelleta muihin saasteen muotoihin? Miksi yhä uudestaan yksittäisten ihmisten annetaan silkkaa välinpitämättömyyttään tärvellä monien ihmisten ympäristö?

Ei kommentteja: