Monetarismi on talousteoria, joka on kehittynyt vastavoimana keynesiläiselle taloustieteelliselle ajattelulle. Keynesiläisyyden keskittyessä hahmottamaan keinoja, joilla valtio voi talouspolitiikallaan korjata taloudessa tapahtuvia onnettomuuksia, kuten lamoja, kyseenalaistaa monetarismi koko ajatuksen valtion talouspoliittisista interventioista. Monetarismi uskoo markkinoiden korjaavan itsensä ja talouden sfäärin ulkopuolelta tehtävien toimenpiteiden vain haittaavan tätä tervehtymistä.Usko markkinoiden täydelliseen toimivuuteen on nimenomaan uskoa: Todellisuuden kanssa sillä ei juurikaan ole tekemistä. Monetaristisen teorian pohjalta voidaan hahmotella mielenkiintoisia malleja ja hypoteeseja, mutta ne kaikki kompastuvat perusolettamukseensa, jossa ne irrottavat talouden omaksi, itsetarkoitukselliseksi masiinakseen, jolla ei ole mitään liittymäkohtaa muihin yhteiskunnallisiin tai inhimillisiin asioihin. Talouden on kuitenkin palveltava sitä, mitä ihmiset tahtovat, eikä ihmisten ole alistuttava talouden vaatimuksiin.
Monetaristisen ajattelun mukaan työttömyys vähenee itsestään, kun palkat joustavat laman aikana alaspäin. Sillä ei ole väliä, pystyykö työntekijä maksamaan ottamiaan lainoja alennetulla palkallaan, tai tuleeko hän sillä ylipäätään toimeen. Minimipalkkoja ei mallissa ole, sillä ne olisivat poliittinen interventio talouden suvereeniin sfääriin. Kuten uusklassinen talousteoria, monetarismikin on siis sisäisesti johdonmukainen systeemi, mutta aivan vieras todelliselle elämälle ja sille, millaista taloutta ihmiset tahtovat.
Monetaristisesta ja uusklassisesta talousteoreettisesta ajattelusta tuleekin helposti teknokraattinen hirviötyranni, joka asettaa itsensä kansan yläpuolelle. Enää korkeinta päätösvaltaa ei käytäkään kansa, vaan uusklassisen ajattelun itseään toteuttava apparaatti, joka orjuuttaa ihmiset tekemään työtä, mutta vieraannuttaa heidät tekemänsä työn hedelmistä, jotka valuvat markkinaliberalistisen järjestelmän kautta omistavalle luokalle. Apunaan tällä apparaatilla on teknokraattien kaaderi, jolla ainakin yliopistojen taloustieteellisessä opetuksessa tuntuu olevan hegemoninen asema.
Tämä kaaderi ei hyväksy oman teoriansa kanssa ristiriitaisia näkemyksiä, eikä alista teorioitaan tavanomaiselle tieteelliselle kritiikille. Se pyrkii ohittamaan omahyväisyytensä kritisoinnin sillä, että se on vain taloudellinen teoria, eikä siis ota kantaa yhteiskunnallisiin arvokysymyksiin. Kuitenkin tämän talousteorian kannattajat samalla katsovat, että muiden yhteiskunnallisten arvojen on väistyttävä uusklassisen teorian taloudellisten arvojen tieltä.
Monetaristinen ja uusklassinen talousteoria ovat oppressiovälineitä siinä mielessä, että ne pyrkivät korvaamaan kansan tahdon omalla, teknokraattisella tahdollaan. Kun kansalaiset tahtovat pienempiä tuloeroja, vakaampaa taloutta ja puhtaampaa ympäristöä, tarjoavat nämä talousteoriat tuloerojen roimaa kasvua, voimakkaita taloudellisia heilahteluja ja voitontavoittelun vuoksi tärveltyä luontoa. Demokratian edistämiseksi on meidän etsittävä talouspolitiikkaamme ohjaava ajattelu toisaalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti