Usein poliittiseen sitoutumattomuuteen liitetään myönteisiä mielikuvia. Sitoutumattoman poliitikon koetaan ajattelevan vain omilla aivoillaan ja olevan puoluepolitiikkaan kuuluvan epämääräisen kähminnän ulottumattomissa. Ihannekuva sitoutumattomasta päätöksentekijästä on älykäs asiantuntija, joka osaa suuren tietomääränsä ja viisautensa avulla päättää asiat intohimottomasti, järkevästi ja oikein, ottamatta eri ihmisten erilaisia subjektiivisia kantoja huomioon.
Niin hienolta kuin tällainen ajattelu kuulostaakin, on se demokratian idean kannalta melko vieras. Jos asiat pystyttäisiin päättämään järkevästi ilman poliittisia vastakkainasetteluja, kaikki vaalit olisivat tarpeettomia ja ihmiset voisivat alistua filosofikuninkaansa lempeän yksinvaltiuden alle. Todellisuudessa vaaleja ja demokratiaa tarvitaan sulauttamaan ihmisten erilaisia arvoja ja näkemyksiä yhteen, sillä yhteisesti päätettävät asiat ovat harvoin yksiselitteisiä ja vaativat tuekseen ideologioita.
Esimerkiksi ylioppilaskunnan edustajisto joutuu ottamaan kantaa asioihin, joihin voi olla monta erilaista, perusteltua kantaa. Tulisiko yliopistoa ohjata suuremman taloudellisen tuottavuuden vai kattavamman sivistyksen suuntaan? Onko kampukselle järjestettävä muutakin toimintaa kuin opetusta? Onko ylioppilaiden rooli yhteiskunnassa suoraviivainen oman edun valvonta, vai laajempi osallistuminen keskusteluun yhteiskunnan suunnasta?
Suomessa käytössä olevan suhteellisen vaalitavan vuoksi sitoutumattomien ryhmien äänestäminen on ongelmallista niin sanoakseni poliittisen kuluttajansuojan vuoksi. Mikäli oma ehdokas ei tule valituksi, annettu ääni voi auttaa samalta listalta toisen ihmisen edustajistoon – ja tämä ehdokas ei välttämättä ole lainkaan samanlainen kuin äänestetty ehdokas! Itse asiassa hän saattaa tehdä juuri päinvastaista politiikkaa, kuin mitä äänestäjä olisi toivonut.
Kirjoitus on julkaistu Pätkätyöläinen-lehdessä 23.10. 2007
Vastaukseni SYL:n vaalikoneeseen
3 kommenttia:
Terve.
Vaikka jollain poliittisella listalla oleminen ei sinänsä vielä kerrokaan aukottomasti henkilön arvomaailmasta, olen periaatteessa samoilla linjoilla blogistin kanssa. Poliittisen värin tunnustaminen on rehellistä, koska useimmilla sellainen kyllä todellisuudessa on.
Tästä kirjoituksesta tunnustus ja kannustus Jukalle.
Jukka kirjoittaa asiaapoliittisen sitoutumisen kuluttajansuojasta. Rohkenen kuitenkin olla Antin kanssa eri linjoilla kysymyksestä tehtävistä johtopäätöksistä. Jos omalta kannalta mieluisan ehdokkaan äänestäminen johtaa äänen menemiseen todellisuudessa toisen ehdokkaan laariin, onko vika silloin äänestäjässä, ehdokkaassa vai vaalitavassa?
Nykyinen suhteellinen vaalitapa tekee käytännössä mahdottomaksi, että sitoutumaton ehdokas pääsee läpi täysin listojen ulkopuolelta vaikka hänen henkilökohtainen äänimääränsä olisi ihan kärkijoukkoa. Kyseessä on siis valittu vaalitapa joka johtaa siihen, että sitoutumattomat liittoutuvat tilapäisesti toisten sitoutumattomien kanssa, vaikka he edustaisivatkin erilaisia näkemyksiä.
Antti, sikäli kun voidaan sanoa, että poliittisten näkemysten julkituominen on rehellistä, monet kokevat vaikeaksi tunnustaa puoluepoliittista väriä juuri poliittisen tinkimättömyytensä vuoksi.
Tämä ongelma on, ehkä paradoksaalisesti, akuutein Suomen kaltaisessa toimivassa parlamentaarisessa järjestelmässä, jossa puolueet kantavat suhteellisen paljon poliittista painolastia mukanaan olematta kuitenkaan "todellisia yleispuolueita" niin kuin USA:n kaltaisessa kaksipuoluejärjestelmässä (jota en, ohimennen sanottuna, kuitenkaan kannata).
Harva äänestäjä on täysin samaa mieltä jonkin yksittäisen puolueen kanssa. Itsekin kannatan eri asioissa näkemyksiä, joista jotkut kuuluvat vasemmistoliiton, jotkut demareiden, jotkut keskustan ja jotkut vihreiden "perusarvomaailmaan".
Suuri osa äänestäjistä kokee siis ongelmalliseksi tunnustaa "rehellisesti" sellaista poliittista väriä, jota ei koe täysin itselleen omaksi. Tämänhetkinen todellisuus ei yksinkertaisesti suosi sitä, että ihmiset sitoutuisivat pysyvästi yhteen suomalaisten puolueiden kokoiseen ja näköiseen poliittiseen liikkeeseen: siihen heillä on aivan liikaa tietoa ja kriittisyyttä. Puoluepolitiikan suuren painoarvon vuoksi tämä osaltaan on johtanut äskettäin myös poliittisen osallistumisen heikkenemiseen ja vaihtoehdottomuuden tunteen kasvuun.
Asiaa voinee halutessaan pohtia postmodernia atomisoitumista tai sähköisen median luomaa kaleidoskooppimaista todellisuutta käsittelevien teorioiden kautta, mutta minusta nykyinen kehitys vaatii ennen kaikkea yksilöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä esimerkiksi muuttamalla vaalijärjestelmää suhteellisesta henkilövaalien suuntaan ja lähidemokratian vahvistamista varsinkin puoluejärjestelmän kustannuksella.
Niin, suhteellisessa vaalitavassa jokaisen ehdokkaan jokainen ääni on mukana jokaisen muun ehdokkaan suhdeluvussa. Se on vaalitavan ominaisuus, jota voi hyvin perustein pitää myös vikana. En kiistä tätä ollenkaan.
Sataprosenttiseen "matchiin" tuskin päästään edes puhtaassa henkilövaalissa, vaan äänestäjä joutuu aina miettimään valintansa vahvuuksia ja heikkouksia. Jos joku ehdokas pystyy olemaan arvomaailmaltaan ja tavoitteiltaan kaikilta osin "virheetön" useamman kuin yhden ihmisen mielestä, ihmettelen suuresti. Ainakin karisman täytyy olla valtava.
Mitä tuossa edellä lyhyesti kirjoitin rehellisyydestä, liittyy vain ehdokkaisiin ja ehdokaslistoihin, erityisesti sellaisissa vaaleissa, joissa ns. epäpoliittisia listoja yleensäkään on. Äänestäjien valintojen motiivit ovat niin yksilöllisiä, että niiden analysointi tällaisessa kevyessä jutustelussa on mielestäni lähinnä ajanhukkaa.
Lyhyesti siis; jos ääni hyödyttääkin "väärää" ehdokasta, vika on tietenkin järjestelmässä. Toki äänestäjänäkin voi taktikoida äänestämällä jotakuta sellaista, jonka katsoo voivan esimerkiksi pudottaa jonkun muun, vielä epämieluisamman ehdokkaan.
Lähetä kommentti