Hyökkäykset suomalaisia rauhanturvaajia vastaan Afganistanissa ovat herättäneet keskustelua siitä, mikä Suomen rooli on Afganistanissa. Keskustelu ei ole ollut kovin rakentavaa, vaan jäänyt lähinnä siihen, onko Suomi sodassa vai ei ja tulisiko suomalaisia joukko maassa vähentää, tai mahdollisesti vetää kokonaan kotiin.
Suomalaisia rauhanturvaajia vastaan hyökänneet joukot eivät vaikuta kovin kokeneilta. Hyökkääjät ovat avanneet tulen käsi- ja sinkoaseilla etäisyydeltä, joka on aseiden tehokkaan kantaman ulkopuolella. Tarkoitus ei ehkä ole ollutkaan aiheuttaa rauhanturvaajille tappioita, vaan saada uusille kapinallisalokkaille kullanarvoinen taistelukosketus. Taistelijat joilla on taistelukokemusta ovat huomattavasti toimintakykyisempiä, kuin tulikastetta kokemattomat.
Kapinalliset taistelevat kansainvälistä koalitiota vastaan, eivätkö voi voittaa sotilaallisesti. Tämän kapinalliset myös tietävät. He voivat kuitenkin heikentää koalitiota, jos saavat joitain maita vetämään rauhanturvajoukkonsa Afganistanista. Otollisimpia kohteita ovat sellaisten maiden joukot, joissa julkinen mielipide kääntyy helposti isolationistiseksi, jos omia sotilaita kaatuu maailmalla. Onkin oletettava, että kapinalliset seuraavat julkista keskustelua rauhanturvaoperaatioon osallistuvissa maissa.
Jos kapinallisten - pääasiassa talebanien ja heidän liittolaistensa - väkivalta lisääntyy, suomalaisten rauhanturvaajien riskit kasvavat. On varauduttava kuolonuhreihin. Samaan aikaan on pidettävä mielessä, mitä vastaan taistellaan ja minkä puolesta. Talibanit edustavat äärimmäisen synkkää maailmankuvaa, jossa ei ole sijaa yksilönvapauksille, demokratialle tai tasa-arvolle. Kansainvälisen yhteisön on tehtävä selväksi, ettei tällaiselle keskiaikaiselle hallinnolle ole ymmärrystä, eikä hyväksyntää. Ihmiskunnan on edettävä eteenpäin arkaaisista tavoista, vaikka kehityksellä on hintansa.
PS: Järjestömessuilla pyydettiin fukseja arvioimaan demariopiskelijoiden tavoitteita. Juho arvioi tuloksia blogissaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti