Liitoskuntien irtisanomissuojalle on perustellut syynsä

Liitoskuntien työntekijöiden irtisanomissuoja
vauhdittaa kuntaliitoksia ja vähentää
taloudenepävarmuutta

Työntekijöiden aseman kurjistamistalkoissa ovat nyt joutuneet leikkaajien hampaisiin kuntien työntekijät. Kuntarakennelaki antaa viiden vuoden irtisanomissuojan liitoskuntien työntekijöille. Lain tarkoitus on antaa kunnan työntekijöille tulevaisuuden turvaa muutostilanteessa.

Irtisanomissuoja on ärsyttänyt poliittista oikeistoa niin kauan, kuin suoja on ollut olemassa. Tähän kurjistajaporvarien joukkoon liittyi myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, kun hän hyökkäsi irtisanomissuojaa vastaan eduskuntapuheessaan syysistuntokauden alkaessa.

Irtisanomissuoja kuulemma estää kuntien talouden tasapainottamisen, kun liitoksen jälkeen uuden kunnan menoja ei voida sopeuttaa vähentämällä sen palveluksessa olevaa henkilökuntaa.

Herra Soini ajaa yllättävän innokkaasti porvarillista työelämäpolitiikkaa, ottaen huomioon, että hän ratsastaa tavallisten työntekijöiden äänillä.

Liitoskuntien työntekijöiden irtisanomissuoja on kuitenkin sekä hyödyllinen, että välttämätön. Hyödyllinen siksi, että edes lyhytaikainen takuu työpaikasta tuo varmuutta muutoin rajusta epävarmuudesta kärsivään kansantalouteen. Välttämätön irtisanomissuoja on siksi, että muuten kuntarakenteen muutos pysähtyy.

Kuluttajabarometrin mukaan kuluttajien luottamus talouteen on tällä hetkellä selvästi heikompi, kuin keskimäärin. Tämä tarkoittaa varovaisuutta ja ostopäätösten lykkäämistä tulevaisuuteen. Työpaikoistaan ja tuloistaan epävarmat ihmiset eivät uskalla ostaa tavaroita tai palveluita, mikä taas heikentää yksityisten yritysten tulovirtaa ja sitä kautta verotuloja. Epävarmuus luo epävarmuutta.

Talouden suhdanteista johtuvan kysynnän vaihtelun aiheuttaman negatiivisen kierteen katkaisemiseksi laaja julkinen sektori on tehokas lääke.  Kun epävarmuus saa yksityisen sektorin työntekijät vähentämään kulutustaan, pitää julkisen sektorin työntekijöiden kulutus huolen siitä, ettei kokonaiskulutus häviä aivan täysin, vaan yrityksille riittää asiakkaita julkisen sektorin työntekijöistä. Tämä vähentää niiden paineita irtisanoa omia työntekijöitään.

Puheet julkisen sektorin leikkaamisesta ja henkilöstön irtisanomisista kuitenkin heikentävät tätä tasapainottavaa vaikutusta, kun epävarmuus tulevaisuudesta saadaan levitettyä myös julkisen sektorin työntekijöiden joukkoon (Kotitalouksien säästämisaste kasvaa ja yritysten investointiaste laskee).Kukaan ei hyödy konkurssiaallosta, jonka samanaikainen yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöiden epävarmuus aiheuttaa. Mutta silti sellaista linjaa herra Soini ja kumppanit ajavat.

Jos Suomen kuntarakennetta tahdotaan saada kehitettyä, eli käytännössä saada kuntia liittymään vapaaehtoisesti yhteen, on työntekijöiden irtisanomissuoja välttämätön. Mielipiteet liitoksista kunnissa vaihtelevat rajusti. Irtisanomissuoja on lupaus, jolla kuntien henkilöstölle käytännössä osoitetaan, että liitoksessa on kyse jostain muusta, kuin keinosta potkujen jakamiseksi työnsä hyvin hoitaneille työntekijöille.

Liitokset kohtaavat voimakasta vastarintaa, vaikka perustelut niille olisivat miten hyvät. Irtisanomissuojan sorkkiminen tarkoittaisi sitä, että kuntien työntekijät liittyisivät myös liitosten vastustajien rintamaan. Siinä tilanteessa kuntaliitosaikeet olisivat tuomittuja epäonnistumaan.

Myös kuntien johtajia koskeva irtisanomissuoja on välttämätön. On toki perusteltua kysyä, onko tarpeen maksaa kuntajohtajille viisinumeroista palkkaa (tai onko kellekään?), mutta realismia on pitää mielessä, että kunnallisilla johtajilla on myös paljon vaikutusvaltaa. Liitoshankkeet eivät onnistu, ellei johtoporras ole niiden takana.

Julkisessa keskustelussa näyttäisi olevan käynnissä jonkinlainen työntekijöiden kurjistamisen epäonnenpyörä, joka osuu vaatimaan milloin minkäkin työntekijäryhmän palkan, etujen, irtisanomissuojan tai kaikkien näiden heikentämistä. Onko tämä satunnaista vai ohjattua ja masinoitua? Mene ja tiedä, mutta lopputulema voi olla oikeistolaisten toivoma: Julkinen mielipide alkaa pitää työntekijöitä syynä keinottelijoiden ahneuden aiheuttamaan talouskriisiin.