Kohti vuotta 2009

Päivämääriin liitettävät rajapyykit ovat toki aina mielivaltaisia. Koska kuitenkin joskus on hyvä katsella mennyttä ja arvioida tulevaa, tuntuu vuodenvaihde, kuluvan vuoden viimeinen päivä olevan siihen luonteva ajankohta.

Henkilökohtaisesti vuodesta 2008 jäi mieleeni kaksi suurta asiaa. 1) Olin töissä. Jyväskylän sosialidemokraattiseen kunnallisjärjestöön palkkasuhteessa oleminen oli ensimmäinen kokopäiväinen työni ja tarkoitti aivan uudenlaisen elämänrytmin ja -asenteenkin opettelemista. Usein tulin miettineeksi, tätäkö tulee elämä olemaan tästä eläkkeelle asti? Kenties

2) Olin ehdolla kunnallisvaaleissa, jotka olivat minulle ensimmäinen kokemus mukana olemisesta valtakunnallisissa vaaleissa. Kokemus oli hyvin antoisa, joskin rankka. Erittäin hämmentävä, myönteisessä mielessä, oli se innostus, jolla ystäväni ja toverini olivat valmiit työskentelemään kampanjani puolesta. Mukana oli vanhoja ystäviä, mutta myös uusia tuttavuuksia. Moni antoi aikaansa, vaivaansa ja erityisosaamistaan minun kampanjani vuoksi, pyyteettä ja korvauksetta.

Nämä ihmiset ovat suoranaisia ihmiskunnan sankareita, sillä he uskalsivat nousta työhön sellaisen asian puolesta, johon uskovat. He eivät jääneet odottamaan kaiken pieleen menemistä omat mielipiteensä tukahduttaen. Kiitinkö tukijoitani tarpeeksi? Varmastikaan en, kiitos vielä, ystävät.

Kiitosta olisi syytä jakaa moneen suuntaan, mutta tahdon rajoittaa kiitokset kahdelle ryhmälle. Kunnallisvaalien tukiryhmäni lisäksi tahdon kiittää kuluneesta vuodesta työkavereitani, joilta opin paljon, ja jotka olivat aina valmiit kärsivällisesti selittämään asiat läpi uudelle työyhteisön jäsenelle, ja jotka monesti pelastivat joukon kokemattomimman pulasta. Kiitos.

Monta muutakin, pienempää mutta mukavaa asiaa jäi mieleen kuluneesta vuodesta. Kävin muutamassa maassa ja noin tusinassa kaupunkeja, joissa en ollut aiemmin käynyt. Joitain kirjoja ehdin lukemaan, ainoa joka nyt tulee mieleen, oli Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu. Ja ehdin myös viettää laatuaikaa Riku-pojan kanssa.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, erityisesti etukäteen. Tulevalle vuodelle olisi toki mukava ennustaa suuria, valmistuminen, häät, vakituinen työpaikka... Käytännössä vuosi alkaa osaltani epävarmoissa merkeissä. Jään pois työpaikastani kunnallisjärjestössä, eikä uutta ole vielä tiedossa. Yli vuoteen en ole suorittanut yhtään opintoviikkoa.

Suurin poliittinen koitos tulevana vuonna Euroopassa ovat Euroopan parlamentin vaalit. Ennusteet näissä vaaleissa ovat aina synkät, sillä hyvin harva eurooppalainen vaivautuu vaaliuurnille. Toisaalta eurovaalit ovat hyvin kontingentit, sillä niissä voi tapahtua lähes mitä vain eurooppalaisella tasolla, johtuen paljolti uusien jäsenmaiden nuoresta demokraattisesta kulttuurista. Suomalaisista mepeistä moni vaihtuu. Uusien meppien nimien lisäksi mielenkiintoista tulee olemaan, mistä aiheista vaalien alla keskustellaan. Toistaiseksi ei ole keskusteltu mistään.

Onnellista vuotta 2009 kaikille lukijoilleni!

Kreikan levottomuudet

Joulukuuta on varjostanut Kreikassa ja erityisesti Ateenassa toistuvat yhteenotot protestoijien ja poliisin välillä. Suomen Ateenan suurlähetystö on pyytänyt maahan matkustavia ilmoittamaan yhteystiedot, joilla heidät tarvittaessa tavoittaa. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tilanne kehittyy, kun joulunajasta ja vuodenvaihteesta siirrytään taas arkeen.

Palopommeja on heitelty myös joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Väkivallantekoja, erityisesti henkilövahinkoja aiheuttavia, ei tule hyväksyä. Helppo selitys levottomuuksille olisi syyttää teoista muutamia rikollisesti orientoituja yksilöitä, jotka nyt käyttävät tilannetta hyväkseen toteuttaakseen kriminaaleja mieltymyksiään. Hedelmällisempää lienee kuitenkin käsitellä levottomuuksia yhteiskunnallisessa kontekstissaan.

Ensimmäinen ilmeinen assosiaatio on Ranskassa pari vuotta sitten syttyneet vastaavantapaiset mellakat. Tuolloin tilanne kehittyi samalla tavalla: Poliisi tappoi epämääräisissä olosuhteissa nuoren ihmisen, ja seurauksena oli poliisin toimintaa protestoivia mielenosoituksia, joiden sisältö muuttui pian laajemmaksi kritiikiksi viranomaisia ja hallitusta vastaan.

Eroja tietysti on, johtuen jo Ranskan ja Kreikan eroista poliittisessa kulttuurissa ja väestörakenteesta. Ranskan levottomuudet olivat leimallisesti maahanmuuttajateemaisia, ja keskittyivät maahanmuuttajien asuttamiin lähiöihin, banlieuhuin. Kreikassa mielenilmaukset taas ovat pääasiassa olleet nuorison kanava protestoida omia, surkeita työolojaan.

Kreikan protestoijat ovat saaneet tukimielenosoituksia monessa Euroopan maassa. Suomessakin, vaikka täällä mielenosoitus jäi pieneksi. Kansainvälinen solidaarisuus onkin luontevaa tällaisessa asiassa. Kreikkalaiset eivät painiskele ongelmiensa kanssa yksin, vaan sabloona on tuttu muualtakin. Nuoriso on koulutetumpaa kuin koskaan, mutta silti työelämällä on sille hyvin tylyä tarjottavaa: lyhyitä työsopimuksia, surkeaa palkkaa, epämääräisiä työehtosopimuksia ja yleistä epävarmuutta huomisesta.

Kreikassa uusinta työmarkkinoille tullutta sukupolvea on kutsuttu 700 euron sukupolveksi. Heidän jatkuva piinansa työmarkkinoilla osoittaa hyvin, kuinka sukupolvien välinen ketjukirje on katkaistu. Aiemmin jokainen sukupolvi on tullut taloudellisesti toimeen edellistä paremmin. Uusin sukupolvi on kuitenkin kautta Euroopan painettu työmarkkinoilla ahdinkoon. Suomen näkökulmasta asiasta on kirjoittanut erityisesti Osku Pajamäki teoksessaan Ahne sukupolvi, josta olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Eurooppa etsii uudelleen suhtautumistaan työhön. Teollistumisen ja ammattiyhdistysliikkeen kotia on tavattu pitää hyvänä paikkana tavalliselle työtä tekevälle ihmiselle: työtä on tehty kohtuullisesti, työehtosopimukset olleet yleissitovia ja reilu siivu yritysten voitoista jaettu palkkana työntekijöille. Nuori sukupolvi on joutunut toimimaan koekaniinina, kun eurooppalaisia työmarkkinoita on vapautettu uusliberaalien maailmanmullistusten mukana.

Nähtäväksi jää, kuinka tilanne Kreikassa kehittyy, ja missä maassa seuraavaksi puhkeaa työelämän epäreiluutta protestoivia mielenosoituksia. Eurooppalaisella nuorisolla on paljon voitettavaa taisteluissaan oikeistolaisia, rajoittamattomia työmarkkinoita vastaan. Toivottavaa olisi myös, että ensi kesän Euroopan parlamentin vaaleissa työmarkkinoiden suunta nousisi yhdeksi asiakysymykseksi. Tämä antaisi eurooppalaisille äänestäjille mahdollisuuden ottaa kantaa siihen, kuinka he tahtovat Euroopan työmarkkinoiden toimivan tulevaisuudessa.

Keskenkasvuinen ihmiskunta

Ihmiskunnan hyvinvoinnin ja paremman tulevaisuuden puolesta töitä tekevä aktivisti huomaa usein, ettei hänen ilosanomansa tahdo mennä perille. Poliittinen ohjelma, joka tuottaa paremman elintason, puhtaamman ympäristön ja stabiilimman yhteiskunnan ei välttämättä saa riemuvastaanottoa, joka saisi ihmiset joukoittain liikkeelle tavoittelemaan parempaa huomista.

Yleisempää on sen sijaan suhtautua ”ei mikään muutu kuitenkaan”- asenteella ongelmiin ja niiden parannusehdotuksiin. Tällainen asenne on toki tuloksellinen, sillä se toteuttaa itseensä. Niin kauan kun vääryyksiin ei puututa, eivät ne myöskään korjaudu. Harvassa ovat ne yksilöt, jotka jaksavat nousta tällaista kyynistä fatalismia vastaan ja jotka ovat valmiit tekemään itsestään sen typeryksen, joka toimii niiden asioiden puolesta, joihin uskoo!

Aivan oma lukunsa ovat toki ihmiset, jotka työskentelevät aktiivisesti sen puolesta, että ihmiskunta ja sen yksilöt kärsisivät enemmän yhteiskunnan toiminnasta. Jotkut lobbaavat systemaattisesti esimerkiksi päästörajoituksia vastaan ja työaikojen pidentämisen puolesta. Tällaisille ankeuttajille ei ilmeisesti elämä ole koskaan tarpeeksi ikävää. (Joskin iloinen uutinen on, että Euroopan parlamentti torjui molemmat tässä mainitut tavoitteet: linkki)

Sen sijaan, että ihmiskunta ja ihmiset harkitsisivat millaisessa yhteiskunnassa he tahtovat elää ja toimisivat rationaalisesti tällaisen toteuttamiseksi, tuntuvat he pikemminkin haikailevan sellaisen yhteiskunnan perään, joka kurittaa ja alistaa heitä. Tämä näkökulma saa konkretiaa ylleen, kun katsotaan muutamia länsimaisen kulttuurin viime aikojen luomuksia.

Useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten esimerkiksi I am legendissa, Children of menissä ja legendaarisessa Terminaattorissa on sama kaava: Ihmiskunta joutuu maksamaan hirvittävän hinnan tekemistään vääryyksistä, ja suurin osa jos ei koko ihmiskunta pyyhkäistään maan päältä! Katastrofi on seurausta ihmisen itsensä toiminnasta. Siitä että ihmiskunta kollektiivina on ollut vastuuton ja ahne ja on päättänyt käyttää luomaansa teknologiaa toisten olentojen tuhoksi.

Teknologian synnistään ihminen saa rangaistuksensa. Suurin osa ihmisistä tapetaan armotta ja henkiin jääneet joutuvat taistelussa olemassaolonsa puolesta tilanteeseen, jossa heidän elintasonsa on selkeästi nykyisen länsimaisen elintason alapuolella. Tähän rangaistukseen liittyy kuitenkin sovitus. Kristillisen hengen mukaan ihmiskunta ostaa syntinsä vapaiksi puhdistautumalla tulessa, ruoskien itseään.

Syntinsä tulella ja verellä maksettuaan ihmiskunnalle aukeaa mahdollisuus uuteen alkuun, paluu lapsenomaiseen puhtauteen. Kärsimys kuuluu asiaan ja kärsijän tulee olla siitä kiitollinen, sillä pahinta olisi jääminen syntiin, epäonnistuminen rikostensa sovittamisessa. Ei inkvisitio kiduttanut ihmisiä ilkeyttään, vaan vapauttaakseen heidät synneistään, antaakseen mahdollisuuden matkata tuonpuoleiseen ilman maallisen elämän synnin painoa!

Ihmiskunta koostuu miljardeista ihmisistä, mutta kollektiivina sillä ei ole sen ihmeellisempiä psyykkisiä itsesäätelykeinoja käytettävissään, kuin yksittäisellä ihmisellä. Nyt ihmiskunta vaikuttaa olevan henkisesti kuin pikkulapsi, joka tietää tehneensä pahaa ja odottaa saavansa rangaistuksen vanhemmiltaan. Elokuvat, joissa ihmiskunta kärsii itse tuottamastaan katastrofista, ovat tapa ilmentää tätä fantasiaa isällisestä rangaistuksesta.

I am legendin lopussa tutkija keksii parannuskeinon sairauteen, joka on tappanut 90 % ihmisistä ja tehnyt lähes kaikista henkiin jääneistä raivotautisia zombeja. Samaan aikaan nämä zombit rynnäköivät hänen laboratorionsa panssarilasia päin. Tutkija huutaa epätoivoissaan hyökkääjille: ”Minulla on lääke sairauteenne! Te voitte parantua” Kohtaus päättyy kuitenkin lasin murtumiseen ja kaikkien kuolemaan.

Tässä kohtauksessa tiivistyy yhtäältä se epätoivo, jolla muutamat yksilöt yhä jatkavat taistelua ihmiskunnan vapautumisen puolesta ja toisaalta se määrätietoisuus ja raivokkuus, jolla Suurta Kollektiivista Ihmiskunnan Rangaistusta odottavat ja sille itsensä alistaneet ihmiset tahtovat heidän puheensa vaimentaa.

Jos ihmiskunta odottaa tuomiopäivää ja uskoo ansainneensa kaikki eteen tulevat koettelemukset, on sitä vaikea motivoida ottamaan kiinni oman kohtalonsa ohjaksista ja työskentelemään paremman maailman puolesta. Ihmiskunnan on käsitettävä, ettei sillä ole isää eikä äitiä, joka antaisi rangaistuksen väärästä teosta. Sen on käsitettävä olevansa orpo, yksin loputtomassa maailmankaikkeudessa. Eikä ihmiskuntaa voi kasvattaa kukaan muu, kuin ihmiskunta itse.

Kykeneekö ihmiskunta nousemaan keskenkasvuisuutensa yläpuolelle, antamaan syntinsä itselleen anteeksi ja vannomaan, ettei koskaan toista menneiden sukupolvien tragedioita? Vai onko ihmiskunta jälleen kerran synnintunnossan langettava ylleen suuren tragedian, oli se sitten sodan, epidemian, nälänhädän tai ympäristökatastrofin muodosssa, josta kärsivät eniten ne jotka ovat sen syntyyn viattomimpia? Ja mikä takaa meille, että tämä kerta olisi viimeinen?

Itsenäisyys ja sen haasteet

Kansan sanotaan olevan itsenäinen, jos se voi päättää itse omista asioistaan, eikä mikään muu valtio voi suoraan vaikuttaa sen päätöksentekoon. 1900-luku oli valtioiden suvereenistumisen kulta-aikaa, kun suuret imperiumit romahtivat ja siirtomaat itsenäistyivät. Kansat niin Euroopassa kuin muualla maailmassa saivat mahdollisuuden päättää omista kohtaloistaan.

Vuorollaan kukin maa on saanut huomata, ettei pelkkä rajan piirtäminen tiettyyn paikkaan ja päätösvallan muodollinen siirtäminen parlamentilta toiselle vielä johda kansaa autuaaseen tulevaisuuteen. Kansalaisten mielipiteiden ja toiveiden siirtyminen poliittiseksi päätöksenteoksi voi estyä kahdella tavalla. Ulkoinen painostus voi pakottaa maan säätämään lakinsa vastoin kansalaistensa tahtoa. Toisaalta sisäiset ongelmat demokratian refleksiivisyydessä voivat johtaa siihen, etteivät demokraattisesti valitut päätöksentekijät tee demokraattisia päätöksiä.

Suhteellisen vakaat valtiot ja turvallisuusjärjestelyt ovat johtaneet tilanteeseen, jossa melko suuri osa maailman valtioista on saanut nauttia vuosikymmeniä rauhasta. Monet valtiot ja monet kansat ovat tilanteessa, jossa niiden ei tarvitse pelätä ulkovallan miehittävän maata ja alistavan kansaa uuden vallan alle. Kuitenkaan ihmisten tahto alistaa toiset ihmiset oman tahtonsa alle ei ole kadonnut minnekään.

Nyttemmin suvereenisuutta haastavat hyökkäykset kohdistuvat yhteiskuntia, eivätkä valtioita vastaan. Yhdenlaisen maailmankuvan kannattajat voivat käyttää valtion sisäisiä lobbauskoneistoja, instituutioita, intressiryhmiä ja poliittisia puolueita hyväkseen omien päämääriensä ajamisessa. Niiden avulla yhteiskuntaan voidaan tuoda sille vieraita arvoja ja käsityksiä sisään.

Suurin osa suomalaisista on valmis maksamaan korkeampia veroja, jos saa vastineeksi toimivat julkiset palvelut ja pienemmät tuloerot. Kansan enemmistö laajasti ottaen kannattaa solidaarista yhteiskuntaa, joka perustuu yhteisöllisyyteen eikä oman edun tavoitteluun. Suomi on hyvinvointi-, eikä kilpailuyhteiskunta. Silti hallitukset ovat voineet poliittisesta väristä riippumatta voineet kasvattaa tuloeroja ja alas ajaa julkista sektoria.

Toivon, että tänä itsenäisyyspäivänä suomalaiset muistavat niitä arvoja, joille Suomi ja suomalainen yhteiskunta on rakennettu. Suomalaista itsenäisyyttä eivät vahingoita kansainvälinen integraatio ja globalisaatio, vaan yhteiskunnalle vieraat, ulkopuolelta lobatut arvot.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille


Olen kirjoittanut itsenäisyydestä myös 2007 ja 2006

Porvarillinen ja kapitalistinen elinkeinopolitiikka

Puhtaassa kapitalismissa elinkeinopolitiikkaa ei ole. Markkinat järjestävät taloudellisen aktiviteetin, tuotannon ja elinkeinot itsestään tavalla, jota ei ohjaa kukaan. Käytännössä kuitenkin ihmisyhteisöt ovat muodostaneet niin suuria poliittisia entiteettejä, kuten valtioita, ettei taloudellinen toiminta ole riippumatonta näiden entiteettien politiikasta.

Elinkeinopolitiikan päämääränä tulee olla mahdollisimman tehokas taloudellinen toiminta. Se tarkoittaa kaikkien tuotannontekijöiden kytkemistä mukaan tuotantoon ja jokaisen taloudellisen toimijan toimintamahdollisuuksien turvaamista. Yrittäjien täytyy pystyä ylläpitämään yrityksiään ja työntekijöiden täytyy saada työpaikka. Ei välttämättä juuri haluamaansa yritystä tai haluamaansa työpaikkaa, mutta perustamatta jäävät yritykset ja työtön työvoima heikentävät talouden tehokkuutta.

Klassisen taloustieteen teorian mukaan elinkeinopolitiikka on hyödytöntä tai jopa haitallista, sillä se vaikuttaa markkinoiden toimintaan ja vähentää niiden itsesäätelyä. Käytännössä kuitenkin elinkeinopolitiikalla voidaan vaikuttaa hyvin laajasti siihen, kuinka tietyn alueen yritykset pärjäävät, kuinka alue houkuttelee investointeja ja kuinka hyvin alueen työntekijät työllistyvät. Siis yksinkertaisesti, kuinka hyvin alue menestyy taloudellisesti.

Millaista elinkeinopolitiikkaa sitten tulisi harjoittaa? Kuinka yrityksemme pärjäisivät ja voisivat luoda uusia työpaikkoja? Onko työstä mahdollista maksaa hyvää palkkaa, vai vaatiiko globaali kilpailu että yritysten voitot on tuloutettava niiden omistajille?

Kukaan ei työskentele tyhjiössä, koko muusta yhteiskunnasta riippumatta ja ainoastaan omaan työpanokseensa nojaten, vaan kaikki vauraus yhteiskunnassa syntyy ihmisten yhteistyöstä ja kaupasta. Siksi myös taloudellisen aktiviteetin hedelmien, siis taloudellisen hyvinvoinnin jakamisesta täytyy päättää yhdessä.

Elinkeinopolitiikassa syntyy suuria ristiriitoja, koska elinkeinopolitiikalla on muiden politiikan osa-alueiden kannalta suora yhteys siihen, kuinka yhteisen työmme tuotot jaetaan siihen osallistuneiden kesken. Kyse ei ole vain siitä, että yhdessä filosofoidaan parhaat tavat turvata meidän kaikkien taloudellinen menestys, vaan myös härski kähmintä siitä, kuka menestyy ja saa kerätä yhteistä kakkua omaan taskuunsa eniten.

Erilaiset yritykset tarvitsevat erilaista elinkeinopolitiikkaa. Tässä tulee esiin selkeä juopa porvarillisen ja kapitalistisen elinkeinopolitiikan välillä. Jos puhutaan porvarista käsitteen klassisessa, sääty-yhteiskunnasta juontuvassa mielessä, sillä tarkoitetaan ihmistä joka ansaitsee elantonsa työskentelemällä itsenäisesti ja myymällä itse tuottamaansa tuotetta tai palvelua. Tässä mielessä esimerkiksi yksityinen parturi-kampaaja on porvari.

Hämmentävästi porvarit eivät kuitenkaan hyödy porvarillisesta elinkeinopolitiikasta. Suuryrityksillä on markkinoilla aivan erilaiset intressit kuin pienyrittäjillä ja ne käyttävät näiden intressien edistämiseen porvaripuolueita. Suuren kauppaketjun lobbareille on helppo hymyillä ja yhdellä suurella marketilla on helppo tuhota sata pientä lähi- ja keskustaliikettä.

Pienyrittäjien onkin epäilemättä vaikea löytää itselleen poliittista kotia. Oikeistopuolueet mielellään profiloituvat yrittäjien puolueina, mutta niiden poliittinen agenda tekee pienyrittäjien elämän vaikeaksi. Kapitalistinen elinkeinopolitiikka palvelee kansainvälisiä suuryrityksiä. Niiden menestys riippuu globaaleista markkinoista, eikä niille juuri ole merkitystä esimerkiksi yksittäisten kaupunkien kaavoituspäätöksillä. Kaavoitus voi kuitenkin ratkaista monen pienen yrityksen menestyksen tai konkurssin välillä.

Suuryritysten huikeista voitoista pääomatuloja keräävillä kapitalisteilla ja itsensä omalla työllään elättävillä yrittäjillä ei ole juurikaan yhteisiä intressejä elinkeinopolitiikan suhteen. Onkin omituista, että molemmat ryhmät usein kannattavat samoja poliittisia ideologioita. Yrittäjät hyötyvät säännellymmistä aukioloajoista, pienemmistä tuloeroista ja pienimuotoisemmasta kaavoittamisesta, kuin suurpääoma.

Kampanjan jälkipyykki

Koko vuoden valmistellut kunnallisvaalit tulivat ja menivät. Omaksi äänisaaliikseni tuli 59 ääntä. Tulos tuntuu kahtalaiselta. Yhtäältä se on pettymys verrattuna siihen, kuinka paljon kampanjatyötä teimme ystävieni ja tukijoideni kanssa. Toisaalta on ihmeellinen ajatus, että 59 yksittäistä ihmistä harkitsi asiaa, tuumaili eri vaihtoehtoja ja päätyi kannattamaan numeroa 99, uskoen minuun ja niihin asioihin, joita kampanjassani toin esille.

Sosialidemokraattiset nuoret miehet eivät tainneet olla Jyväskylässä suosiossa. Valtuustoryhmämme nuorin mies on lähempänä viittä, kuin neljää kymmentä. Itse olin Jyväskylässä 270. ehdokas vertausluvun perusteella, eikä tämä tulos riittänyt myöskään varavaltuutetun paikkaan.

Tärkeää on, että Jyväskylässä markkinaliberaalien oikeistovoimien hyökyaalto jäi vaatimattomaksi tihkusateeksi. SDP säilytti paikkansa Jyväskylän selkeänä ykköspuolueena kuntaliitoksista huolimatta, vaikka ennen vaaleja sekä kokoomus että keskusta pyrkivät sitä haastamaan. Ei onnistunut. SDP:llä on uudessa Jyväskylässä 21 valtuutettua, kokoomuksella 16 ja keskustalla 15.

Reilu kiitos kaikille äänestäjilleni ja kaikille tukijoilleni. Äänestäjiäni onnittelen rohkeasta valinnasta ja selkeästä kannanotosta solidaarisemman Jyväskylän ja maailman puolesta. Toivon, että teillä on rohkeutta puolustaa näitä arvoja myös tulevaisuuden vaaleissa. Samoin toivon, etten tuottanut tukijoilleni pettymystä, vaan tarjosin heille mahdollisuuden työskennellä niiden arvojen puolesta, joihin he uskovat. Ja toivon, että he myös tulevaisuudessa jaksavat uskoa omiin mahdollisuuksiinsa muuttaa maailmaan!

Kiitän ja kumarran. Ohessa vielä henkilökohtainen tulokseni äänestysalueittain:



Aluenro Alue Ääniä
001 Kirkkopuisto 7
002 Harju 8
003 Puistotori 1
004 Taulumäki 0
005 Nisula 4
006 Hippos 2
007 Kukkumäki 0
008 Ristikivi 1
009 Kuokkala 2
010 Kuokkalanpelto 3
011 Tuohimutka 0
012 Halssila 0
013 Huhtasuo 1
014 Lohikoski 0
015 Kangaslampi 0
016 Keltinmäki 4
017 Keljonkangas 1
018 Kypärämäki 0
019 Kortepohja 22
020 Säynätsalo 0
021 Janakka 0
022 Jyskä 1
023 Palokka 0
024 Puuppola 0
025 Tikkakoski 0
026 Ritopohja 1
027 Vaajakoski 0
028 Vesanka 0
029 Liinalampi 0
030 Tammirinne 0
031 Savonmäki 0
032 Haapaniemi 0
033 Jokela 0
034 Ollila 0
035 Väinölä 1
036 Patajärvi 0
037 Vespuoli 0
038 Saalahti 0
039 Kirkonkylä 0

Jyväskylän harppaus uuteen ilmastoaikaan!

Ihmiskunta on jo hyvin tietoinen oman toimintansa vaikutuksesta koko planeettame ilmastoon. Tutkimustulokset ovat olleet yksiselitteisiä jo pitkään: Ihmisen aiheuttamilla päästöillä on globaaleja vaikutuksia ja selkeä yhteys ympäri maailman yleistyneisiin erikoisiin luonnonilmiöihin. Nämä ilmiöt tuovat usein mukanaan suuria inhimillisiä ja ekologisia katastrofeja. Mutta ilmastonmuutos etenee myös vähitellen, muuttaen luontoa niin vaivihkaa, ettei sitä tahdo huomatakaan.

Kohdatessaan ongelman ihminen kysyy, kuinka se voidaan ratkaista. Samoin on ilmastonmuutoksen kanssa. Pelkkä tietoisuuus ei riitä, vaan ihmisillä on myös tahtoa käydä työhön asian korjaamiseksi. Ilmastonmuutos ei ole kuitenkaan asia, jonka jokainen ihminen voisi korjata omalta osaltaan, vaan sen torjuminen vaatii yhdessä toimimista. Globaalit haasteet vaativat uusia toiminnan keinoja!

Minä uskon, että poliittisten päätöksentekijöiden on tarjottava valitsijoilleen, äänestäjille näitä keinoja. Minä uskon vastuulliseen ja reiluun politiikkaan, jossa kaupunki tiedostaa paikkansa muuttuvassa maailmassa ja suunnittelee toimintansa ajankohtaisten ongelmien mukaan. Nyt tämä tarkoittaa ilmastonmuutoksen torjumista ja se vaatii tehokasta päästöjen vähentämistä.

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että eniten päästöjä voidaan vähentää pienimmillä kustannuksilla panostamalla rakentamisen energiatehokkuuteen. Siis mitä paremmin eristettyjä ja ilmastoituja rakennukset ovat, sitä vähemmän niiden lämmittäminen vie energiaa. Mitä vähemmän energiaa kulutetaan, sitä vähemmän päästöjä syntyy.

Kunnilla on suuri merkitys nimenomaan rakentamisessa. Kunnat paitsi omistavat, myös rakennuttavat paljon omaan käyttöönsä ja vuokralle. Vanhoja taloja korjaamalla energiankulutus voidaan vähentää puoleen. Ottamalla energiatehokkuus huomioon jo talon rakentamisvaiheessa voidaan emergiankulutusta melko yksinkertaisesti vähentää 70 prosenttia nykytasosta.

Jyväskylän kaupungin on oltava edelläkävijä suomalaisten kaupunkien joukossa energiaa säästävien rakennustekniikoiden käyttämisessä julkisessa rakentamisessa. Jokainen sairaala, vanhustentalo ja päiväkoti on tehtävä esimerkillisesti. Energiatehokkuuden vaatima lisäinvestointi maksaa itsensä takaisin 3-10 vuodessa. Jo nykyisillä energian hinnoilla.

Kaupungin tulisi kutsua kaikki tontin saaneet omakotitalon rakentajat kaupungin järjestämille kursseille, joilla energiaa säästävää rakentamista esitellään. Oulussa toimii tällainen vapaaehtoinen kurssitus ja sille osallistuu noin 75 prosenttia omakotitaloa rakentavista perheistä. Näin kaupunki tarjoaa asukkailleen erinomaisen tilaisuuden säästää paitsi omaa rahaansa, myös yhteistä ilmastoamme.

Samalla tavalla Jyväskylän kaupunki voi tehdä järkevää ilmastopolitiikkaa, joka vähentää päästöjä ja parantaa kuntalaisten hengitysilmaa, ollen myös taloudellisesti kannattavaa. Energiassa säästetty raha tarkoittaa sitä, että jyväskyläläisille tarjottaviin palveluihin voidaan panostaa enemmän. Panostukset energiaa säästävään rakentamiseen ovat siis todella vastuullista ja reilua ilmastopolitiikkaa ja tärkeä harppaus uuteen ilmastoaikaan.

Kirjoitus on julkaistu Pätkätyöläinen-lehdessä

Kävelykadun jatkamisen kovat ja pehmeät syyt

Kuvassa mielenosoitus lukioiden lakkauttamista vastaan Kävelykadulla

Olen puhunut paljon eri medioissa Jyväskylän kävelykadun jatkamisesta koko Kauppakadun pituudelta kampukselle asti.

Hankkeen perustelut voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, ”koviin” ja ”pehmeisiin”

Pehmeitä syitä ovat viihtyisyys, saasteettomuus ja turvallisuus. Olemassa oleva kävelykatu on suosittu ja tunnettu, ihmiset viihtyvät sillä käppäillen. Autoilun vähentäminen keskustassa ja vaihtoehtoisten liikkumistapojen tarjoaminen tarkoittavat muun muassa melusaasteen vähenemistä ja ilmanlaadun paranemista keskustassa. Omien reittien suunnitteleminen autoille, polkupyörille ja kävelijöille myös tekee kaikkien näiden ryhmien liikkumisen turvallisemmaksi.

Kovat syyt liittyvät kaupunkirakenteeseen ja elinkeinopolitiikkaan. Jotta jyväskyläläisiä pieniä ja keskisuuria yrityksiä kannustetaan menestymään, on niiden kilpailumahdollisuudet suuria automarketteja vastaan turvattava. Olen keskustellut yläkaupungin yrittäjien kanssa ja he uskovat kävelykadun jatkamisen tuovan heille lisää asiakkaita. Menestyvät pienet ja keskisuuret yritykset voivat tarjota jyväskyläläisille uusia työpaikkoja ja kunnon palkkaa!

Reilu Jyväskylä - reilu kauppa

l
Meidän Jyväskylässämme avainsana on reiluus. Se tarkoittaa reiluutta paitsi toisia jyväskyläläisiä kohtaan, myös koko maailmaa kohtaan. Ihminen kokee usein olevansa avuton suuren maailman globaaleja vääryyksiä vastaan. Minä kuitenkin uskon, että vaaleissa äänestäjä voi ottaa kantaa, ja ratkaista, paitsi pieniä paikallisia ongelmia, myös suuria, koko ihmiskunnan kokoisia ongelmia.

Markkinataloudessa kuluttaja on kuningas, mutta usein lapsikuningas, joka ei saa teoillaan aikaan sellaisia vaikutuksia, kuin tahtoisi. Reilu kauppa on vastaus tähän ongelmaan ja antaa kuluttajalle mahdollisuuden valita sellaisen tuotteen, että hän tietää rahojen menevän sille, joka on työn tehnyt, eikä kaupan välikäsille.

Suomessa julkinen sektori, kuten valtio ja kunnat, tekevät suuria ostoksia ja käyttävät paljon veronmaksajien rahaa. Kunnat ja kaupungit tekevät vuosittain hankintoja yli 12 miljardilla eurolla. Tästä summasta erilaisia tuotteita ja tavaroita ostetaan noin 3,22 miljardilla eurolla. Tämän rahan käytöstä on päätettävä demokraattisesti, niin että se heijastaa veronmaksajien arvoja. Ja minä uskon, että tahto panostaa eettisesti kestävään kauppaan, on aitoa ja laajaa.

Meidän Jyväskylämme on otettava eettiset periaatteet huomioon hankintapäätöksissään. Tämä tarkoittaa sitoutumista käyttämään reilun kaupan tuotteita aina kun sellaisia on saatavissa mielekkääseen hintaan. Toinen tärkeä osa-alue on vaikuttaminen kehitysmaiden tuotanto-olosuhteisiin ja työhyvinvointiin niiden kanssa käytävässä kaupassa.

Äänestäessään kunnallisvaaleissa äänestäjä ei ota kantaa vain oman lähipiirinsä asioihin, vaan hän voi äänellään vaikuttaa koko maailmaan. Ja minä uskon, että jyväskyläläiset äänestäjät tahtovat antaa vahvan signaalin kansainvälisen solidaarisuuden puolesta!

Tervetuloa reilulle kaupalle ja osallistumaan maailman suurimpaan reilun kaupan kahvitaukoon vaalikahvilaamme osoitteessa Väinönlatu 7 tiistaina 21.10. kello 14-15

Lisätietoja:

Reilu Jyväskylä 2008
Äänestä kuntasi reiluksi

Menestyksekäs elinkeinopolitiikkaa auttaa erityisesti nuoria

Elinkeinopolitiikka on menestyvän kunnan elinehto. Se kuinka hyvin kaupunki houkuttelee ja synnyttää uusia yrityksiä ja kuinka hyvin sen yritykset pärjäävät, riippuu kaupungin elinkeinopolitiikasta. Yritykset tuovat verotuloja kaupungin kirstuun, joten kärjistäen voi sanoa, että elinkeinopolitiikalla on ansaittava ne rahat, joita muilla politiikan lohkoilla käytetään.

Jyväskylän nuorisoa ajatellaan usein heidän käyttämiensä palveluiden kautta. Heidät nähdään sosiaali- ja terveystoimen, sekä erityisen nuorisopolitiikan asiakkaina. Nuorten elämään Jyväskylässä vaikuttaa kuitenkin erittäin suuresti myös elinkeinopolitiikka. Jos jyväskyläläisille yrityksille annetaan mahdollisuus menestyä, ne tarjoavat uusia työpaikkoja ja kunnon palkkaa.

Menestyvät pienet ja keskisuuret yritykset ovat erityisen tärkeitä vastavalmistuneille opiskelijoille, joista suuri osa jäisi mielellään työskentelemään Jyväskylän seudulle. Jyväskylä on pidetty asuinpaikka, mutta valitettavan monet joutuvat muuttamaan täältä pois työpaikkojen perässä. Onko Jyväskylällä varaa menettää nämä ihmiset?

Kirjoitus on julkaistu Jyväskylän sosialidemokraattien Reilu Jyväskylä- lehdessä

Lapsiystävällisempi Jyväskylä

Valittujen palojen julkaisema kyselytutkimus, joka arvioi Suomen kuntien ja kaupunkien paremmuutta lapsiperheiden näkökulmasta, ei juuri mairittele uutta Jyväskylää. Jyväskylän maalaiskunta on sijalla 53. mutta Jyväskylä sijoituu listalla sijalle 341! Tutkimuksessa on mukana 415 kuntaa ja kaupunkia.

Tämän kyselyn tapaisiin tutkimuksiin on toki syytä suhtautua kriittisesti, mutta Jyväskylän sijoittumista samalle sijaluvulle sellaisten tulevaisuusorientoituneiden kuntien kuin Kuhmo, Aura, Sotkamo ja Toivakka kanssa ei voi jättää huomiotta.

Lapsiperheet eivät vaadi mahdottomia. Edullisten asuntojen saatavuus, lähellä asuinalueita olevat palvelut kuten neuvolat ja päiväkodit, sekä turvallinen elinympäristö vievät jo pitkälle. Lapsiperheiden osallistaminen päätöksentekoon, ehkä pienissäkin asioissa, on tärkeää. Miksi esimerkiksi Jyväskylässä Mäki-Matin perhepuiston suosittu kierreliukumäki vaihdettiin suoraan kysymättä puiston aktiivikäyttäjiltä?

Lapsiperheiden näkökulmasta olen tyytyväinen SDP:n kunnallisvaalikampanjan avaukseen. Jutta Urpilaisen avaamaan tulevaisuusohjelmaan sisältyy ehdotus maksuttoman varhaiskasvatuksen laajentamisesta kaikille esikoululaisille koko hoitopäivän osalta. Nythän tilanne on se, että puolet päivästä on maksuton, mutta toinen puoli maksaa. Olen kritisoinut sitä aiemminkin otsikolla Palveluiden universaalisuus

Nettilaskut toimeentulotukeen

Toimeentulotuki on ihmisen viimesijainen tulonlähde, kun mitään muuta tulonlähdettä ei ole. Tuki on tietty summa, josta henkilön on maksettava menonsa. Osa menoista, kuten vuokra ja sairaanhoitokulut, korvataan tämän päälle.

Toimeentulotukea myöntävät kunnat ja ne voivat harkintansa mukaan ottaa tuen myöntämisessä huomioon erilaisia kuluja. Jyväskylässä olisi mahdollista ottaa linjaksi, että internet-yhteys ja sen tuoma osallisuus informaatioyhteiskuntaan kuuluu jyväskyläläisten perusoikeuksiin. Tämä tarkoittaisi toimeentulotuen saajan kohtuullisten internet-kulujen korvaamista täysimääräisesti niin, ettei se vähentäisi henkilön muita käytettävissä olevia tuloja.

Korvaamalla internet-yhteydestä aiheutuvat kulut esimerkiksi 40 euroon asti kuukaudessa, uusi Jyväskylä tarjoaisi myös kaikkein köyhimmille asukkailleen ja heidän perheilleen mahdollisuuden hyödyntää internetin valtavia mahdollisuuksia työnhakuun, sosiaaliseen toimintaan, opiskeluun ja harrastuksiin. Tämä ei olisi kohtuuton kuluerä kaupungille, mutta osoittaisi konkreettisella tavalla, ettei meidän Jyväskylässämme koko kansan tietoyhteiskunta ole olemassa vain juhlapuheissa.

Pyöräily helpommaksi

Kiitos Heikki Sivoselle ideasta hankkia kaupunkipolkupyöriä Jyväskylään (Keskisuomalainen 3.9.)

Jyväskylä on erittäin otollinen kaupunki polkupyöräilyyn lyhyiden etäisyyksiensä vuoksi. Hankaluuksia aiheuttaa kuitenkin se, ettei kaupungin suunnittelussa ole otettu huomioon polkupyöräliikennettä riittävästi. Jalankulkijoille ja autoilijoille on reitit ja liikennemerkit, mutta polkupyöräilijät joutuvat soveltamaan sääntöjä tilanteen mukaan. Vaikeasti ennakoitavat ratkaisut esimerkiksi Kauppakadun liikennevaloissa aiheuttavat ymmärrettävää ärtymystä kaupunkilaisten joukossa.

Kaupunkipolkupyörien hankkimista tärkeämpää olisi mielestäni Jyväskylän keskustan liikenteen suunnitteleminen niin, että polkupyöräilyyn varataan lisää tilaa, esimerkiksi omat kaistat, kun se on mahdollista. Kuljen itse joka päivä keskustaan töihin Kortepohjasta ja tiedän, kuinka turvatonta pyöräily raskaan autoliikenteen seassa on.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että polkupyöräliikenne saadaan kulkemaan keskustaan ja keskustasta pois joustavasti ja turvallisesti. Tämä vaatii omia pyöräilykaistoja ja selkeitä liittymisiä pyöräteiden ja autokaistojen välillä niissä paikoissa, joissa pyöräilykaistat eivät ole mahdollisia. Johdonmukainen lisä keskustan kevyen liikenteen suunnitteluun on koko Kauppakadun rauhoittaminen autoliikenteeltä.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 10.9.

Palveluiden universaalisuus

Alkuviikosta osallistuin SDP:n työntekijöiden neuvottelupäiville, jotka pidettiin Polvijärvellä, Huhmarin lomakeskuksessa. Tapahtuma oli erinomainen tilaisuus toimijoille eri puolilta Suomea tavata toisiaan ja keskustella kunnallisvaalien valmisteluista oman kunnan ulkopuolella. Käsittelimme myös valtakunnallista kampanjaa kunnallisvaaleihin ja puolueen tulevaisuuden visioita. Aikaa oli lisäksi ideologiseen keskusteluun.

Täytyy sanoa, että tapahtumasta jäi todella voimautunut fiilis! Uusi puoluejohto, puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja puoluesihteeri Ari Korhonen ovat päässeet työhönsä hyvin kiinni ja eteenpäin mennään johdonmukaisella ja pitkäjänteisellä toiminnalla. Urpilainen kiteyttää tämän hetken tilanteen hyvin: Sosialidemokraattiset arvot ovat suomalaisten parissa valtavan suosittuja, mutta niitä edistävä sosialidemokraattinen puolue ei ole. Mikäli Suomessa tehtävän politiikan tahdotaan olevan äänestäjäkunnan enemmistön tahdon mukaista, on SDP:n kirkastettava imagoaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittäjänä.

Ideologinen keskustelu käynnistyi ajatuksesta maksuttomasta päivähoidosta. Vaatimuksen legitiimiydestä vallitsi kattava yksimielisyys. Suomessa esikoulu, peruskoulu, toisen asteen koulutus ja korkeakoulut ovat maksuttomia. Maksuton päivähoito on johdonmukainen jatke tälle politiikalle.

Olen saanut itse huomata mielenkiintoisen piirteen esikoulusta nyt, kun oma poikani Riku on aloittanut esikoulun. Maksuton esikoulu koskee vain puolta päivää. Jos vanhempi on päivätöissä, hän joutuu pitämään lastaan esikoulun lisäksi toisen puolen päivää päivähoidossa. Ja tämä esikoulua täydentävä päivähoito maksaa ainakin Jyväskylässä melkein saman verran, kuin kokopäiväinen päivähoito. Kas kas

Maksutonta päivähoitoa on kritisoitu siitä, että se hyödyttää suurituloisia, sillä pienituloisilla on jo nyt päivähoitomaksun nollaluokka (jonka porvarihallitus tosin yritti poistaa). Nykyinen päivähoitomaksujen porrastus on joka tapauksessa hölmö, sillä se asettaa saman maksun vanhemmalle, jonka tulot ovat 2 000 euroa, kuin 10 000 euroa kuussa.

Taloudellisesti porrastetut palvelumaksut ovat ylipäätään ongelmallisia, sillä ne luovat kaksinkertaisen progression ihmisten tulonmuodostukseen. Siis ansaitessaan lisää rahaa, ihminen joutuu paitsi maksamaan korkeampaa veroa, myös korkeampia palvelumaksuja. Tällainen luo kannustinloukkuja, joissa ihmisen työpanoksen kasvu ja siitä seuraava tulojen lisääntyminen ei realisoidu niin, että hänellä todella olisi enemmän rahaa käytettävissään.

Päivähoidon maksuttomuus on universaalia, kaikki maksavat palveluista yhtä paljon. Univeraaliuden etuna on ennakoitavuus sen suhteen, kuinka paljon ihmisen tulojen kasvu vaikuttaa hänen käytettävissä oleviin tuloihinsa Se myös purkaa tehokkaasti kannustinloukkuja ja näin antaa positiivisen kannusteen työntekoon.

Yhteiskunnan toiminnan universalisoimisessa univeraalit palvelut ovat tärkeä asia ja niitä on puolustettava. Samaan aikaan olisi hyvä pohtia myös universaaleja tulonsiirtoja. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluu ajatus, että mikäli ihminen ei voi hankkia elantoaan tekemällä työtä, yhteiskunta takaa hänelle tietyn tulotason. Miksi tämän tulotason pitäisi riippua siitä, miksi henkilö ei voi hankkia elantoaan työnteolla?

Meidän Jyväskylämme

Jyväskylän sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö on vahvistanut minut ehdokkaakseen vuoden 2008 kunnallisvaaleihin. Tämä tarkoittaa, että minulla on erinomainen tilaisuus päästä työskentelemään uuden Jyväskylän asukkaiden hyvinvoinnin puolesta.

Kaupungivaltuutettujen tehtävä demokraattisessa hallinnossa on viedä kaupunkilaisten mielipiteitä ja näkemyksiä valtuustoon, joka on jokaisen kunnan korkein päätöksiä tekevä elin. Minä tahdon kuulla jyväskyläläisten ääntä, heidän murheitaan, ideoitaan ja ehdotuksiaan ja tehdä näistä valtuustossa politiikkaa, joka aidosti parantaa kaupunkilaisten elämää.

Minulle keskeisen tärkeää on Jyväskylän palveluiden kehittäminen julkiselta pohjalta, jotta ne tavoittavat kaikki kaupunkilaiset. Liian pitkälle viety yksityistäminen tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät enää ole tasa-arvoisia palveluiden suhteen, vaan palvelut koskevat vain niitä joilla on niistä varaa maksaa. Kannatan myös Jyväskylän kävelykadun jatkamista yliopiston kampukselle asti, sillä näin Kauppakadusta muodostuisi viihtyisä ja turvallinen olohuone, jossa myös perhe- ja yksityisyrityksen menestyvät. Lisäksi minulle tärkeitä asioita ovat muun muassa energiatehokas rakentaminen ja reilu kauppa.

Kampanjani vauhdittamiseksi olen avannut kotisivut osoitteessa jukkatorikka.fi. Sieltä löydät lisää tietoja kampanjastani, minusta, teemoistani ja Meidän Jyväskylästämme. Mikäli käytät Facebookia, voit tutustua minulle perustettuun tukiryhmään täällä. Meidän Jyväskylämme ja aate reilusta Jyväskylästä tarvitsee lisää ihmisiä mukaan, ja juuri sinua tarvitaan!

Jyväskylään tasapuoliset asuinalueet

Väestöennusteiden mukaan Jyväskylässä asuu muutamien vuosikymmenten päästä koko Keski-Suomen väestön verran ihmisiä. Tällainen kasvu tuo muassaan haasteita. Tarve kaavoittaa uusia asuntoja, liiketiloja ja kokonaisia asuinalueita pysyy akuuttina. Mikäli kaavoitus ei ole huolellisesti suunniteltua ja demokraattisesti ohjattua, siinä mahdollisesti tehtävät virheet haittaavat jyväskyläläisiä vielä vuosikymmentenkin päästä.

Riittävän laajojen ja yhtenäisten viheralueiden ja toimivien liikenneyhteyksien ohella uusien asuinalueiden suunnittelussa on huomioitava sosiaaliset näkökulmat. Asuinalueita ei saa päästää eriytymään ja eriarvoistumaan, vaan niille kaikille on kaavoitettava erilaisia asumismuotoja: viihtyisää omakotiasumista, asiallisia vuokra-asuntoja, edullisia opiskelija-asuntoja ja niin edelleen.

Asuinalueiden segregoitumisen ennaltaehkäisy on yhdessä aktiivisten asukasyhdistysten kanssa paras tapa estää alueiden epätasainen kehitys. Jyväskylään ei tahdota aidattuja rikkaiden asuinalueita ja vastaavasti toisen luokan kaupunkilaisten slummeja.

Kirja-arvostelu, Ulrich Beck; Cosmopolitan vision

Teoksessaan Cosmopolitan vision yhteiskuntatutkija Ulrich Beck esittää oman visionsa tulevaisuuden yhteiskunnallisista kehityskuluista. Hän puhuu realistisesta kosmopoliittisuudesta, joka ei ole romanttista haihattelua, vaan nimenomaan tunnustaa maailman sellaisena kuin se on ja tekee johtopäätöksenä reaalisiin tosiasioihin nojaten. Beckin kosmopoliittinen visio pohjautuu pitkälti hänen aikaisempaan tutkimukseensa ja sen keskeisiin teemoihin, kuten riskiyhteiskunnan (Risikogesellschaft) ja toisen modernin (andere Moderne) ajatuksiin.

Beck on hyvin tuottelias kirjoittaja ja hänellä on suuri määrä julkaisuja, joihin tukeutua. Cosmopolitan visionin lähdeluettelossa on sivun verran hänen omia tekstejään. Teoksen tyyli on raskaslukuisempaa ja vähemmän lennokasta, kuin Beckillä yleensä. Vasta kirjan loppupuolella Beck pääsee siihen vauhtiin ja visionäärisyyteen, jolla hän yleensä lukijaansa vie.

Ulrich Beck on tehnyt paljon yhteistyötä ja yhteisiä julkaisuja Tony Blairin hovisosiologina pidetyn, Anthony Giddensin kanssa. Cosmopolitan visionin viesti on pitkälti sama, kuin heidän kesällä 2005 yhdessä julkaisemansa avoimen kirjeen Euroopalle. Joskin teoksessaan Beck kehittelee argumenttejaan huomattavasti pidemmälle, se on osa laajempaa aikalaiskeskustelua, jota Beck ja Giddens ovat käyneet muiden muassa Jürgen Habermasin, Jacques Derridan ja Francis Fukuyaman kanssa.

Fukuyama lienee Beckille liian helppo pala, joten kritiikin voimakkain ryöppy osoitetaan Habermasia kohtaan. Beck moittii Habermasia vähintäänkin implisiittisesti postmodernistiksi ja esittää Habermasin postnationalistisen konstellaation käsitteen vain laajennettuna kansallisvaltion käsitteenä.

Kansallisvaltiot ovat yhä olemassa Beckin ajattelussa, mutta ne ovat ikään kuin mielikuvitusolentoja. Ihmiset voivat uskoa niihin ja käyttäytyä kuten ne olisivat olemassa, esimerkiksi näyttää valtion tarkastajalle passia ylittäessään tietyn imaginäärisen rajan. Todellisen maailman muotoutumisen kanssa kansallisvaltioilla ei enää kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä. Beck korostaa erityisesti sitä, kuinka yhtäältä yritykset toimivat jo globaalilla kentällä niitä koskevan lainsäädännön laahatessa yhä kansallisella tasolla ja toisaalta teollisuusyhteiskunnan tuottamien riskien, kuten ilmansaasteiden, ilmastonlämpenemisen ja ydinsaasteen rajat ylittäviä vaikutuksia.

Euroopalle ei riitä olemassa olevien eurooppalaisten valtioiden hiominen yhteen Euroopan unionin alle. Silloin Beckin mukaan vain korvataan kunkin valtion kansallinen identiteetti uudella kansallisella identiteetillä, eurooppalaisuudella. Mikäli Euroopan unioni koordinoinnin kautta omaksuu valtion tehtäviä, kuten eurooppalaisen puolustuksen, eurooppalaisen verotuksen ja eurooppalaisen sosiaaliturvan, kuten Habermas esittää, ei siitä Beckin mukaan tule mitään kategorisesti uutta poliittista entiteettiä, vaan ainoastaan yksi valtio –joskin suuri valtio- muiden valtioiden joukkoon.

Eurooppalaisuus on juuri monimuotoisuutta! pauhaa Beck. Yhdysvaltoja on pidetty kansakuntien sulatusuunina. Tämä ei ole Beckille kosmopoliittisuutta, sillä ”amerikkalainen tapa” tekee useamman kansakunnan edustajista yhden uuden kansakunnan edustajia. Todellinen kosmopoliittisuus on pluralismia, ei assimilaatiota: kansakunnat, traditiot, etnisyydet ja uskonnot elävät sikin sokin keskenään, rauhassa. Beckille eurooppalaisten federalistien ja intergovermentalistien kysymys Euroopan unionin tulevaisuudesta on joutava. Hänen ratkaisunsa on kosmopoliittinen Eurooppa, jossa kansalaisten identiteetit ovat päällekäisiä eurooppalaisuuden, kansallisvaltion, kotikaupungin ja kosmopoliittisen ihmiskunnan kansalaisen kanssa.

Teksti on julkaistu SONKin Debatti-lehdessä

Poliittinen vasemmisto, universalismi ja keskiluokka

Ideologioiden sisällä poliittisten käsitteiden vasemmisto ja oikeisto käyttäminen on ongelmallista. Molemmat käsitteet ovat niin epämääräisesti käytettyjä, että ilman tarkempaa ja laajemmin hyväksyttyä määritelmää niiden luovalla käytöllä on helppo hämmentää poliittista soppaa. Saman ideologian kannattajien arvioiminen oikeistolaisemmiksi tai vasemmistolaisemmiksi aiheuttaa yleensä ottaen väärinymmärrystä. Ekumeenisen vasemmistolaisuuden kannattajan näkökulmasta esimerkiksi Vasemmistoliiton takavuosien slogan ”oikeasti vasemmalla” on typerä. Se suuntautuu selvästi sosialidemokraatteja vastaan, vaikka sekä Vasemmistoliitto (vuodesta 1966 lähtien) että SDP kannattavat samaa ideologiaa, demokraattisesti toteutettavaa sosialismia.

Rasittavalla tavalla kömpelyys oikeisto-vasemmisto-käsitteiden kanssa tuli esiin keskusteluissa SDP:n puheenjohtajasta. Erkki Tuomiojaa pidettiin yleisesti ottaen jotenkin vasemmistolaisena ehdokkaana, jota vastaan kaikkia muita –kenties Kimmo Kiljusta lukuun ottamatta- oikeistolaisempina. Tämä sopii hyvin kulkemaan rinnakkain sen suuren pohdiskelun kanssa, tulisiko SDP:n linjaa siirtää oikealle vai vasemmalle.

Kun puheenjohtajaksi valittiin Jutta Urpilainen, on mediassa ja kansalaiskeskusteluissa tehty yksinkertainen mutta pettävä johtopäätös, että hän on puolueen oikeaa laitaa ja näin ollen SDP on ”tunnustanut realiteetit” ja etsimässä tilaa poliittisesta keskustasta. Vaatimusta maksuttomasta päivähoidosta kaikkien lapsille pidettiin kädenojennuksena keskiluokan suuntaan ja Urpilaisen suuhun laitettiin eräissä julkaisuissa oikeistolaistumiseen viittaavia ilmaisuja.

Tällainen johtopäätös on paitsi epäreilu Urpilaista kohtaan, myös älyllisesti kestämätön. Se perustuu vulgaariin käsitykseen vasemmistolaisuudesta heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisena. Sitä vastoin oikeistolaisuus taas olisi rikkaimpien etujen vartioimista. Tätä käsitystä vasten universaali hyvinvointipalvelupolitiikka, kuten maksuton päivähoito kaikille, ei vaikuta erityisen vasemmistolaiselta. Samalla logiikalla porvarihallitus voi väittää olevansa sosiaalisesti oikeudenmukainen –siis vasemmistolainen- koska tarjoaa tulonsiirtoja kaikkien heikoiten toimeentuleville.

Kenties selitysvoimaisempaa olisi käyttää vasemmisto-oikeisto-käsitteitä suhteessa universalismiin. Tämä on nähdäkseni oleellinen ero kristillis-konservatiivisen ja marxilaisen hyvinvointipolitiikan välillä. Ensin mainittuunkaan ei kuulu käänteinen robin hoodismi, jossa yhteiskunta siirtää resursseja suoraan köyhiltä rikkaille, vaan rikkaat erilaisten kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoisyhdistysten kautta auttavat köyhiä. Jos tahtovat. Marxilainen malli sen sijaan on ylläpitää voimakasta valtiota, joka verotuksen kautta pitää huolta kaikkien kansalaisten toimeentulosta ja siten purkaa kapitalismiin liittyvän sortojärjestelmän vaikutusta.

Universaali oikeus maksuttomaan päivähoitoon on tässä valossa taas hyvin vasemmistolainen. Siinä missä konservatiivinen kritiikki sitä kohtaan on ollut, ettei se kohdenna valtion vähiä varoja niitä eniten tarvitseville, liberaali kritiikki taas valittaa valtion tehtävien ja menojen kasvua. Kyse on kuitenkin johdonmukaisesta jatkumosta maksuttomalle opetukselle niin peruskoulussa, toisella asteella kuin korkeakouluissakin.

Strategisesti vaatimus maksuttomasta päivähoidosta on viisas. Kyllä, se on kädenojennus keskiluokkaan päin, mutta kuten todettua, siihen ei kytkeydy ideologista periksi antamista. Pikemminkin se muistuttaa keskiluokkaa siitä, että juuri sillä on eniten saavutettavaa vasemmistolaisesta politiikasta. Hyvin koulutettu ja ahkerasti työtä tekevä keskiluokka on juuri se ryhmä, joka maksaa eniten veroa –varsinkin kun veronalennuksia keskitetään maan- ja metsänomistajille ja suuryrityksille- ja hyötyy vähiten tulonsiirroista. Keskiluokan verorasitetta tulisi keventää siirtämällä verotuksen painopistettä työstä pääomatulojen verotukseen ja palvelujen kattavuutta lisätä tekemällä niistä universalistisempia. Ja se on juuri vasemmistolaista!

Kenties tämä herättää poliittisen vasemmiston piirissä mielenkiintoa laajempaankin keskusteluun siitä, tulisiko tulonsiirtoja ja palveluita jatkossa kehittää universalismin vai tarveharkintaisuuden pohjalta. Tällä on suuri merkitys muun muassa veronmaksumoraalin kannalta.


Tuomiojan puheenjohtajakampanjan vetäjä Esa Suominen kirjoittaa hienosti Urpilaisen valinnasta

Käänteinen maisterivero

Kalevi Sorsa- säätiö on esitellyt ajatuksen maisteriverosta. Veron ajatus olisi, että valmistuttuaan maisteri maksaisi tietyn tulotason ylittävistä tuloistaan ylimääräistä veroa, jonka veron tarkoitus on maksattaa edes osa koulutuksesta opiskelijalla itsellään, jälkikäteen. Ehdotus on melko pitkälti tyrmätty sitä seuranneessa keskustelussa, joskin SYL on ollut asiasta yllättävän hiljaa

Sanon suoraan, että ajatus maisteriverosta on typerä. Paitsi että maksuton koulutus on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan yksiselitteinen perusoikeus, antaisi maisterivero myös aivan vääränlaisen signaalin niille ihmisille, jotka harkitsevat korkeakoulutuksen hankkimista.

Maisterivero voisi sopia sellaiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisten tulot todella riippuisivat heidän koulutuksestaan. Voimme kyllä kuvitella tilanteen, jossa ihmisen tulotasoon vaikuttavat ainoastaan hänen koulutuksensa ja tekemänsä työn vaativuus, määrä ja tuottavuus. Tällainen järjestelmä vaatisi jonkinlaisen keskussuunnitteluviranomaisen, joka määrittelisi kuinka vaativaa mikäkin työ on ja paljonko siitä kuuluu saada palkkaa. Näin koulutuksen tuomasta palkan lisästä olisi mielekästä pyytääkin hieman veroa.

Elämme kuitenkin sellaisessa talousjärjestelmässä, jossa ihmisen tulot riippuvat markkinoista. Ja markkinoilla moni muukin asia vaikuttaa tulotasoon, kuin koulutus ja tehtävä työ. Markkinatilanteessa työn tuottavuuden ja siitä saatavan palkan välillä ei ole välttämättä minkäänlaista korrelaatiota. Toisin sanoen on mahdollista olla upporikas tekemättä päivääkään työtä, tai toisaalta tehdä itseään säästämättä arvokasta työtä ja pysyä silti köyhänä.

Mikäli työn tuottavuuden ja työntekijän tulojen välille tahdotaan markkinayhteiskunnan tilanteessa luoda korrelaatiota, tulisi keskittyä verottamaan kaikkia niitä asioita, jotka tuovat ihmiselle tuloja ilman hänen omaa työpanostaan, siis esimerkiksi perintöjä ja pääomatuloja.

Olemme valinneet tietynlaisen yhteiskunnan ja tietynlaisen talousjärjestelmän. Valitsemamme järjestelmä suosii joitain lahjakkuuksia enemmän kuin toisia. Siksi osa ihmisistä on varakkaampia, kuin toiset. Valinta olisi kuitenkin voitu –ja voitaisiin yhä- tehdä toisin, jolloin varakkuus siirtyisi yksiltä toisille. Tämän suuren talous- ja yhteiskuntapoliittisen valinnan vuoksi on reilua, että heille jotka ovat tämän valinnan vuoksi jääneet tappiolle, maksetaan korvauksenomaisesti tulonsiirtoja.

Koska ihmisten tulotason määräytymisessä on vähintäänkin jonkin verran mielivaltaa, tulisi verotuksellisilla ratkaisuilla pyrkiä tukemaan korrelaatiota ihmisen tekemän työn ja hänen toimeentulon tasonsa välillä. Siksi esittäisinkin käänteistä maisteriveroa: Saakoot maisteriksi valmistunut tiettyä, hyvin maltillista, verovähennystä esimerkiksi kymmenen ensimmäistä vuotta valmistumisen jälkeen. Sillä maisterin, kuten muidenkin korkeammin koulutettujen, ansiotaso johtuu pitkälti heidän omasta osaamisestaan ja työstään, eikä samalla tavalla mielivaltaisista markkinoiden toimintatavoista.

Kävelykatu kampukselle asti

Jyväskylää pidetään hyvin miellyttävänä asuinpaikkana ja Jyväskylä tunnetaan kävelykadustaan kautta maan. Kävelykadun mainiouteen ei tule kuitenkaan suhtautua itsestäänselvyytenä, vaan sitä on pyrittävä määrätietoisesti kehittämään entistä paremmaksi.

Kävelykeskustan kehittäminen Kauppalaispihan suuntaan niin sanotulle kävelykatu kakkoselle ja Kauppakadun poikkikaduille on kannatettavaa toimintaa. Samaan aikaan on kuitenkin ryhdyttävä myös toimeen kävelykadun jatkamiseksi Kauppakatua ylöspäin. Ensimmäinen etappi voi olla autottomuus Gummeruksenkadulle asti, mutta suunnitelmat on tehtävä niin, että koko Kauppakatu yliopiston kampukselle asti voidaan rauhoittaa kävelykaduksi.

Kävelykadun jatkaminen olisi johdonmukaista politiikkaa keskustassa toimivien yritysten, jotka usein ovat pienyrityksiä, toimintaedellytysten turvaamiseksi. Kehittämällä keskustaa Kauppakadun ympärillä eläväksi, kaikkien jyväskyläläisten olohuoneeksi, tarjotaan keskustan pienyrittäjille hyvää asiakaspotentiaalia. Tämä auttaa muuten vaikeassa asemassa, sillä Jyväskylän keskusta on pihdeissä kahden suuren markettikeskittymän välissä.

Harva jyväskyläläinen halunnee kotikaupunkinsa kaupunkirakenteen muistuttavan Yhdysvalloista tuttua mallia: kaupunkikeskustat ovat näivettyneet pelkiksi hallintokortteleiksi, kun liike-elämä on siirtynyt kaukana asuinalueista sijaitseviin automarketteihin. Viihtyisä kaupunkikeskusta ei synny itsestään, vaan vaatii ponnisteluja ja viisasta politiikkaa.

Kampukselle asti jatkettu kävelykatu antaisi myös uusia mahdollisuuksia suunnitella Jyväskylän liikennelinjauksia ympäristöystävällisempään suuntaan. Pyöräily keskustan läpi olisi sujuvampaa ja julkista liikennettä voitaisiin kehittää. Vähentynyt autoilu parantaisi keskustan hengitysilmaa ja vähentäisi melua.

Kunnallisessa päätöksenteossa täytyy olla rohkeutta päätöksiin, joista jyväskyläläiset voivat nauttia ja olla ylpeitä vielä sadan vuoden päästäkin.

Kirjoitus on julkaistu 24.5. Keskisuomalaisessa

26.5. Keskisuomalainen uutisoi myös Jyväskylän kävelykadun olevan Pohjoismaiden paras