Aamun Hesarissa kielletään kolmesti Kreikan lainatakuiden vastineeksi saatavat vakuudet. Ensin pääkirjoituksessa, sitten samalla sivulla Paavo Raution aliossa ja sitten vielä Marko Junkkarisen uutisanalyysissa. Näistä tylytyksistä tulee mieleen kaksi näkökulmaa, jotka Hesarin teksteistä jäi puuttumaan. Demokratia ja Suomen strateginen linja.
Niin kauan kuin minä olen osannut lukea, sanomalehtien pääkirjoitustoimittajat ja kolumnistit ovat syyttäneet Sdp:ta vaalilupausten pettämisestä. Kerran päivässä puolue haukuttiin siitä, että se on myynyt periaatteensa ja tehnyt liian löysiä kompromisseja. Onko ääni kellossa muuttunut nyt, kun puolue pitää jämäkästi kiinni tavoitteestaan ja vaatii Kreikan lainan takaamiseksi vakuuksia? Ei. Nyt samat pääkirjoitustoimittajat ja kolumnistit haukkuvat puoluetta vaalilupausten pitämisestä. Ja kolmesti samassa lehdessä.
Demokraattisessa valtiossa vaalien täytyy vaikuttaa valtion ylimmän johdon linjaan. Kevään eduskuntavaaleissa äänestäjät viestittivät tyytymättömyyttä sitä kohtaan, etteivät suomalaiset poliitikot pyri vaikuttamaan riittävän aktiivisesti eurooppalaiseen politiikkaan Suomea koskevissa asioissa. Nyt vaalien jälkeen koottu hallituskoalitio on ottanut tämän viestin vakavasti ja vaikuttaa Euroopan tasolla. Ja yhtäkkiä Hesarin viisastelijat vaativatkin, että pitäisi olla nätisti ja peesailla isoja maita.
Toinen tärkeä näkökulma kansainvälisissä neuvotteluissa on se, millaisen kuvan neuvottelukumppanina Suomi antaa itsestään muille maille. Kansainvälisessä politiikassa on aivan normaalia, että maat suostuttelevat toisiaan oman kantansa taakse – joko porkkanalla, kepillä tai molemmilla. Painostaminen on aina kustannus myös toisia painostavalle maalle, joten painostamisen kustannukset lasketaan tarkkaan.
Onkin kannattavampaa painostaa sellaisia maita, jotka hätääntyvät helposti ja muuttavat kantaansa, kun isot maat vähän ärähtävät. Tällöin takkinsa kääntänyt maa saa pelkurin maineen ja sitä painostetaan jatkossakin. Se on kannattavaa, sillä muut voivat laskelmoida tämän maan antavan periksi pienemmällä painostuksella, kuin jonkin toisen.
Suomen onkin määrätietoisesti vältettävä joutumista tällaiseen vellihousun asemaan kansainvälisissä neuvotteluissa. Virheitä tehtiin jo esimerkiksi siinä, miten Ottawan sopimus hyväksyttiin: Suomi harasi ensin vastaan, mutta kansainvälisen painostuksen alla muutti kantaansa ja hyväksyi sopimuksen. Tällainen hapuilu kannustaa painostamaan maata jatkossakin.
Jämäkkyys ei kuitenkaan tarkoita kompromissikyvyttömyyttä. Uusia tapoja järjestää Kreikan lainapaketti kaikkia, myös Suomea, tyydyttävällä tavalla on haettava avoimin mielin ja rakentavasti. Mutta on erittäin tärkeää, ettei perisuomalaiseen tapaan vesitetä omia tavoitteita jo ennen neuvottelupöytään istumista. Silloin ei neuvotteluista yleensä saa muuta kuin lämmintä kättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti