Kohti turkistarhatonta Suomea

Ketut eivät kuulu tarhoihin

Suomen historian ensimmäiseksi kansalaisaloitteella tehdyksi lakiesitykseksi tulee jäämään lakialoite turkistarhauksen lopettamiseksi Suomessa. Se on monellakin tapaa hyvä uutinen. Ensinnäkin kansalaisaloite osoittaa uuden perustuslain toimivan. Lain vaatima 50 000 on sellainen määrä allekirjoituksia, jonka suomalainen kansalaisjärjestökenttä pystyy keräämään.

Toiseksi kansalaisaloite turkistarhattomasta Suomesta kertoo hyvää suomalaisista kansalaisista. Aloite on tehty korkeiden eettisten periaatteiden pohjalta ja se osoittaa tahtoa pitää huolta niistäkin, jotka eivät itse pysty puhumaan puolestaan, sekä tahtoa viedä yhteiskuntaa eteenpäin. Kun kansalaisaloite lisättiin perustuslakiin vuosi sitten marraskuussa, pelkäsin sen tuottavan aloitteita, jotka nojaavat ksenofobiaan, arvokonservatismiin tai taloudelliseen uusliberalismiin.

Eiköhän tällaisiakin kansalaisaloitteita vielä tulla näkemään, mutta olen iloinen siitä, että Suomen ensimmäinen kansalaisaloite kuvastaa eettisyyttä ja uskoa parempaan huomiseen.

Kolmas myönteinen asia on, että kansalaisaloite voi elävöittää demokratiaa ja kansalaisten osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Demokratia ei ole vain valtiomuoto, vaan ilmiö joka tekee kollektiivisesta tahdosta politiikkaa ja päätöksiä. Demokratia kohtaa uhkia sekä yhteiskunnan sisäisesti, että ulkoisesti. Laskevat äänestysprosentit tarkoittavat sitä, että yhä kasvavan osan kansalaisista tahto ei vaikuta siihen, ketkä yhteiskunnallisista asioista päättävät.

Toisaalta Kiinan autoritaarinen valtiollinen järjestelmä voi näyttää houkuttelevalta, kun yksipuolueregiimi pystyy toimeenpanemaan päätöksiään tehokkaasti ja pitämään yllä talouskasvua, johon demokraattiset länsimaat eivät kykene. Thomas L. Friedman toivoo kirjassaan Hot, flat and crowded, että Yhdysvallat voisi olla yhden päivän ajan kuin Kiina ja säätää tiukan ja velvoittavan ympäristölainsäädännön. Hän tosin varmistelee sen verran, että sanoo myös toivovansa Yhdysvaltojen muuttuvan heti seuraavana päivänä omaksi, demokraattiseksi itsekseen.

Nicolas Berggruen ja Nathan Gardels puolestaan ihailevat kiinalaista järjestelmää vielä suoremmin sanakääntein kirjassaan Intelligent governance for the 21st century. He nimittävät kiinalaista järjestelmää ”moderniksi mandariitiksi” ja toteavat, että Kiinan ”konfutselaisessa meritokratiassa” johtajiksi tulevat valituiksi pätevimmät. Kirjoittajat ovat myös sitä mieltä, että valistuksen ajattelussa on paljon yhtymäkohtia konfutselaisuuteen ja että länsimaisia demokratioita pitäisi viedä konfutselaisuuden suuntaan.

Itse aloite eläinten tarhaamisen kieltämisestä turkisten tuottamiseksi on kannatettava. Ihmiskunnan historiaa voidaan lukea kertomuksena siitä, kuinka alunperin itselle ja omalle välittömälle lähipiirille varattu solidaarisuus laajenee koskemaan laajempia yhteisöjä.

Antiikin kreikkalaiset pitivät kreikkaa puhumattomia kansoja ja ihmisiä barbaareina, joihin ei tarvinnut soveltaa sivistysyhteiskunnan periaatteita. Orjuuden aikaan orjia pidettiin vähempiarvoisina otuksina, joiden hyvinvointi oli vähemmän tärkeä asia, kuin taloudelliset voitot.

Vähitellen kuitenkin käsitys siitä, keitä pitäisi kohdella inhimillisesti ja millaisille otuksille kuuluu perusoikeudet, on laajentunut. Niinkin erilaiset asiat kuin Geneven sopimus tai naisten äänioikeus ovat tämän saman asian ilmentymiä: toiselle kuuluu tiettyjä oikeuksia, vaikka se onkin erilainen, kuin minä.

Eläimet on jo tunnustettu eettisiksi subjekteiksi, eikä niitä saa olemassa olevankaan lainsäädännön puitteissa kohdella miten hyvänsä. Turkistarhauksen kieltäminen on looginen askel, joka kuvaa yhteiskuntamme arvojen kehittymistä laajemman solidaarisuuden suuntaan.

Periaatteessa olisi mielenkiintoista, jos kansalaisaloite johtaisi eduskunnassa keskusteluun arvoista, "pehmeistä arvoista" kuten ympäristöstä ja hyvinvoinnista ja "kovista arvoista" kuten taloudesta ja työpaikoista.

Mutta näinhän ei ole. Turkistarhaus ei ole taloudellisesti merkittävä kysymys.

60 % turkistarhoista on sivutoimisia, joilla hankitaan ylimääräistä tuloa varsinaisen ammatinharjoittamisen päälle. Turkistarhaajien ikärakenne on sellainen, että eläköityminen antaa joka tapauksessa seuraavalle sukupolvelle mahdollisuuden tehdä elinkeinokseen jotain muuta.

Sopivat siirtymäajat antavat päätoimisille turkistarhaajille mahdollisuuden siirtyä harjoittamaan muita elinkeinoja ja sivutoimisille joko keskittyä pääelinkeinoonsa tai kehittää muita sivutoimia. Ensisijaisesti turkistarhauksen kieltämisessä on kuitenkin kyse eettisestä periaatteesta; siitä, ettei ketään tai mitään tule kohdella julmasti. Ei edes voitontavoittelun vuoksi.

Yhteiskunta, joka kieltää eläinten tarhauksen turkisten tuottamiseksi, tunnustaa turkiseläinten eettisen arvon. Sellainen yhteiskunta on arvokkaampi ja jalompi. Velvollisuutemme yhteiskuntana on kehittyä parempaan ja arvokkaampaan suuntaan. Minä tahdon aikanaan kertoa lastenlapsilleni, että meidän sukupolvellamme oli rohkeutta puuttua julmuuteen ja rohkeutta päättää, ettei tarpeettomien ylellisyystuotteiden tuottaminen oikeuta turkiseläinten epäeettistä tarhaamista.