Kaikkia lukemiani kunnallisvaalianalyyseja tuntuu yhdistävän hämmennys siitä, että mitään radikaalia ei tapahtunut. Vaali-illasta tuli jännityksen jälkeen anti-kliimaksi. SDP ei saanut kammettua Kokoomusta suurimman puolueen paikalta, eivätkä Perussuomalaiset yltäneet eduskuntavaalien kaltaiseen invaasioon.
Monissa yksittäisissä kunnissa puolueiden voimasuhteet muuttuivat radikaalistikin, mutta valtakunnan tasolla kansalaisten voi tulkita äänestäneen status quon jatkumisen puolesta. Suurin muutos puolukentässä oli paluu kolmen suuren puolueen tilanteeseen. Perussuomalaisten vitsi ei enää jaksanut naurattaa ja puolue putosi keskikastiin.
Voinee olettaa, että Timo Soinia eläkkeelle puoluejohtajan tehtävistä tönivät pyrkyrit saivat lisää intoa vaatimuksilleen päästä kalifiksi kalifin paikalle. Olisi mielenkiintoista päästä seuraamaan kärpäsenä katossa sisältä päin, kuinka Perussuomalaiset jakavat Soinin ennakkoperintöä. Paljon rahaa, valtaa ja näkyvyyttä on jaossa, kun muu puolue pääsee päivänvaloon Soinin varjosta.
Huolestuttavaa on myös se, kuinka yhteistyökykyisiä monissa kunnissa suurissakin määrin valituiksi tulleet Perussuomalaisten valtuutetut ovat. Valtuustokausi alkaa vasta vuodenvaihteen jälkeen, mutta neuvottelut luottamustehtävien jakamisesta ovat jo antaneet neuvottelijoille käsityksen siitä, kuinka helppo tai vaikea kausi tulee olemaan.
Pahimmassa tapauksessa Perussuomalaiset heittäytyvät kunnissa kiukuttelemaan ja saavat kunnan päätöksenteon sakkaamaan seuraavan neljän vuoden ajaksi. Jarruttaminen ja kapuloiden heittäminen rattaisiin on aina helpompaa, kuin asioiden edistäminen ja kunnan kehittäminen paremmaksi.
Kunnissa ei ole samanlaista hallitus-oppositio-asetelmaa, kuin eduskunnassa. Pieni känkkäränkkäryhmä voidaan sulkea päätöksenteon ulkopuolelle, kuten tehtiin kaikista yhteistyötarjouksista kieltäytyneille Perussuomalaisille Jyväskylässä 2008 vaalien jälkeen. Mutta koska suurta ryhmää ei voi asettaa tällaiseen de facto - oppositioon, tulisi mielestäni harkita, voitaisiinko erityisissä ongelmatapauksissa kaupunginhallitus ja muut toimielimet valita valtuuston yksinkertaisella enemmistöllä.
SDP:n menestys ja strategia
SDP valitsi strategiakseen kunnallisvaaleissa Kokoomuksen haastamisen. Vastakkainasettelu tekee äänestäjille vaihtoehdot selkeiksi ja antaa kahdelle puolueelle mahdollisuuden keskinäisellä kisailullaan hallita julkisuuden ilmatilaa. Paras esimerkki tämän strategian soveltamisesta on eduskuntavaaleista 2003, jolloin vaalikeskusteluissa pääministeri Paavo Lipponen ja häntä haastanut keskustajohtaja Anneli Jäätteenmäki debatoivat ja Kokoomuksen Ville Itälä jäi sivustakatsojaksi. Kokoomus hävisi vaalin kirkkain luvuin.
Kokoomuksen haastaminen on myös herkkua demareiden jäsenkunnalle ja uskollisille kannattajille. Kokoomus näyttäytyy ideologisesti kaukaisena oikeistopuolueena ja hyvinvointiyhteiskunnan vihollisena, joten sen kanssa taisteleminen tuntuu aatteellisemmalta, kuin muiden puolueiden kanssa.
Mutta strategia ei tuottanut toivottua lopputulosta. Miksi?
Yksi syy on se, että muutkin puolueet kävivät Kokoomuksen kimppuun. Vaalikamppailun asetelma ei näyttäytynyt olevan SDP vs Kokoomus, vaan Kokoomus vastaan maailma. Jyrki Katainen pystyi vastaamaan haastajille hillitysti ja rauhallisesti - ja puhumaan Kokoomuksen kannattajien rakastamasta uudistamisesta, vaikka kaikki uudistukset olivatkin seisahtuneet. Kokoomus keräsi kaikkien niiden äänet, jotka Katainen vakuutti. Niiden äänet, joita Katainen ei vakuuttanut, hajaantuivat kaikille muille puolueille.
Toinen selittävä tekijä on se, että vaikka Kokoomuksen haastaminen miellyttää SDP:n peruskannattajia, ei se tunnu puhuttelevan liikkuvia äänestäjiä. Kokoomuksen haastaminen on järkevää, jos tahdotaan innostaa omia kannattajia, mutta yhdistettynä vaaliteemoihin, jotka myös olivat demarien peruskauraa ei ilmeisesti pystytty vakuuttamaan liikkuvia äänestäjiä.
Tällä en tarkoita sitä, etteikö Kokoomusta pitäisi haastaa tai etteivätkö "perushyvinvointiyhteiskuntateemat" olisi tärkeitä ja puolustamisen arvoisia. Vaalikampanja on eri asia, kuin puolueen aatteellinen sisältö. Kampanja on väline, jolla hankitaan ääniä, joiden avulla toteutetaan puolueen aatteellisia tavoitteita.
En voi olla miettimättä, kuinka vaalissa olisi käynyt, jos nyt valitun haastamisstrategian sijaan olisi jatkettu hyvän perusduunin tekemistä, puhuttu suhteellisen myönteisiä asioita hallituskumppaneista ja otettu vaalikampanjassa esiin jokin uusi, räväkkä ja demareille epätyypillinen teema, kuten pienyrittäjät kunnissa. Jälkiviisautta, tiedän, mutta mielestäni tarpeellista pohdintaa.
Jukan kohtalo
Omalta osaltani vaalit eivät menneet kovin hyvin. Sain 33 ääntä. (Äänet äänestysalueittain tämän kirjoituksen lopussa) Sillä ei kovin pitkälle pötkitä, mutta olen erittäin kiitollinen siitä, että kaikki nämä ihmiset ovat asiaa pohtineet, päättäneet mennä äänestyspaikalle ja antaa ainoan äänensä niille tavoitteille, joita minä edustan. Lämmin kiitos teille.
Mukava ajatus on myös se, että kaikki äänet ovat tulleet kampanjoimalla. Koska minulla ei ole sukulaisia tai juurikaan ei-poliittisia ystäviä Lahdessa, jokainen ääni piti hankkia kampanjoimalla. Ne ihmiset, jotka ovat minua päättäneet äänestää, ovat tehneet sen joko kadulla kohdatessa käytyjen keskustelujen tai saamansa vaalikirjeen pohjalta. Asioiden perusteella, joka tapauksessa.
Vaalikampanjointi oli huikeaa! Ensin ihmisten lähestyminen tuntuu vieraalta ja tungettelevalta, mutta pian siitä tulee luontevaa, mukavaa ja jopa huumaavaa. Nyt pitäisi päästä takaisin normaaliin, vaalien väliseen tilaan. Edelleen korkeita taloja nähdessä tulee mietittyä, kuinka paljon esitteitä sinne voisi jakaa ja lastenvaunuista tulee mieleen "Noille täytyy antaa ilmapallo ja esite", mutteiköhän se mene ohi.
Kampanjoidessa sain paljon hyvää palautetta, mikä auttoi ratkaisevasti jaksamaan intensiivistä vaalityötä. Moni kiitteli kahveista tai sanoi "oikea puolue". Jotkut kertovat kohdanneensa vaalikentillä hyvinkin epäasiallista ja jopa vihamielistä suhtautumista, mutta itse en sellaiseen törmännyt.
Sen sijaan olin havaitsevinani, että ennakkoäänestyksen päättymisen ja varsinaisen vaalipäivän välillä tapahtui jonkinlainen ilmapiirin muutos. Myönteistä palautetta alkoi tulla vähemmän ja kansalaiset suhtautuivat joko minuun, SDP:hen, yleisesti vaaleihin tai kaikkiin näistä aiempaa epäluuloisemmin ja varovaisemmin. Oliko kyse vaaliväsymyksestä vai tapahtuiko jotain muuta?
Muita havaintoja
Vaali-ilmapiirin äkillinen muuttuminen saattoi johtua Keskustan tekemästä välikysymyksestä, johon hallitus päätti vastata keskiviikkona 24.10., eli ennakkoäänestyksen päättymisen jälkeen, mutta ennen varsinaista äänestyspäivää. Tekemällä välikysymyksen paljon puhutusta sote-uudistuksesta Keskusta halusi saada hallituspuolueet vaikuttamaan aikaansaamattomilta riitelijöiltä, jotka eivät pysty toteuttamaan suunnittelemiaan uudistuksia.
Ilmeisesti suunnitelma ainakin jossain määrin onnistui. Keskusta pystyi kylvämään epävarmuutta äänestäjien joukkoon ja monet jättivät kokonaan äänestämättä varsinaisena vaalipäivänä. Keskusta tapaa saada suhteellisesti enemmän ääniä ennakkoäänestyksessä, kuin muut puolueet. Siksi Keskusta pystyi hyvin ajoitetulla välikysymyksellään nousemaan takaisin suurten puolueiden kastiin. En voi muuta, kuin onnitella.
Mielenkiintoinen tapaus on myös toveri Riitta Mäkisen menestys Jyväskylässä. Riitta sai vaaleissa uskomattomat 1870 ääntä ja jätti taaksensa esimerkiksi ministeri Henna Virkkusen ja keskustakonkari Mauri Pekkarisen. Riitta on toiminut Jyväskylän perusturvalautakunnan puheenjohtajana ja tässä tehtävässään johdonmukaisesti puolustanut perusturvaa leikkauksilta. Hän on näyttäytynyt hyviksenä, pienten puolustajana joka uskaltaa asettua vastustamaan leikkausintoilijoita.
Riitan menestyksessä on tärkeä opetus. Heikkojen puolella oleminen ja hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen toimii ja äänestäjät palkitsevat sen vaaleissa. Sen sijaan "Kyllähän minä haluaisin puolustaa heikkoja ja hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta kun piilokokoomuslainen asiantuntija näytti sellaiset ja tällaiset madonluvut, niin nyt pitääkin leikata" ei toimi.
Ensi vuosi on pitkästä aikaa vaaliton vuosi. Puolueet pääsevät mittelemään voimiaan ja äänestäjät vertailemaan ideologioita kesällä 2014 Euroopan parlamentin vaaleissa. Silloin SDP:llä on erittäin hyvä tilaisuus palauttaa demarimeppien määrä takaisin kolmeen.
Myös Esa Suominen on kirjottanut hyvän ja minua kriittisemmän vaalianalyysin.
Saamani äänet alueittain:
012 Ahtiala 3
014 Asemantausta 2
017 Hennala 0
024 Jalkaranta 1
011 Karisto 1
003 Kartano 2
016 Kerinkallio 0
001 Keski-Lahti 8
002 Keskusta 2
008 Kilpiäinen 0
005 Kiveriö 3
009 Kivimaa 1
013 Kunnas 2
021 Kärpänen 0
018 Laune 0
015 Liipola 1
023 Metsäkangas 0
007 Mukkula 0
010 Möysä 1
006 Niemi 1
019 Nikkilä 0
004 Paavola 3
022 Pirttiharju 0
020 Renkomäki 2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti