Keskiluokkaisuuden harha, osa 1

Luuletko olevasi keskiluokkaa? Jos saat elantosi työtä tekemällä, kuulut työväenluokkaan

Yhteiskunnallisessa keskustelussa vedotaan usein keskiluokkaan ja sen näkemyksiin. Keskiluokan tahdon tulkitsijat sanovat yleensä keskiluokan olevan kyllästynyt verojen maksamiseen ja haluavan vastinetta verorahoilleen. Keskiluokan sanotaan maksavan suurimman osan kootuista verotuloista ja siis elättävän julkista sektoria. Usein keskiluokan tulkitaan myös olevan tyytymättömiä siihen, että heidän työllä ja vaivalla ansaitsemiaan rahoja jaetaan hyvinvointipalvelujen kautta ei-keskiluokkaisille.

Nähdäkseni tällaisissa tulkinnoissa on melko monta ongelmaa. Maksaako keskiluokka todella enemmän veroja, kuin muut yhteiskuntaluokat? "Yleisenä totuutena" toisteltu uskomus olisi hyvä perustella jotenkin. Ja kuka tai mikä edustaa keskiluokkaa ja kertoo sen mielipiteet? Minun mielestäni "Yksi Vode tuolla huoltoasemalla sanoi, että kyllä yrittäjiä verotetaan liikaa", ei ole vielä riittävä perustelu muokata verojärjestelmää, vaikka Voden sanottaisiin kuuluvan keskiluokkaan.

Nämä kysymykset jäävät ilmaan, jollemme ensin ratkaise kysymystä siitä, mikä on keskiluokka? Keitä siihen kuuluu? Yleensä keskusteluissa termiä käytetään epämääräisesti. Keskiluokkaista voidaan käyttää keskituloisen synonyymina. Tai keskiluokkana pidetään kaikkia niitä, jotka eivät tee fyysistä työtä, kuten toimistotyöläisiä. Keskiluokkaa määritellään myös subjektiivisesti; jos joku kokee kuuluvansa keskiluokkaan, hän kuuluu keskiluokkaan.

Ovatko nämä määritelmät hyödyllisiä? Kenties ovat identiteetin rakentamisen välineenä, tai rakennusaineena postmoderneille yhteiskuntahorisijoille ja näennäisanalyyttiselle poliittiselle retoriikalle. Mutta ne eivät vie meitä minnekään, jos tahdomme tietää mitä meidän olisi tehtävä.

Jotta yksilö voisi tehdä itsensä ja oman hyvinvointinsa kannalta mielekkäitä yhteiskunnallisia päätöksiä, on hänen ratkaistava, mihin yhteiskuntaluokkaan hän kuuluu. Omistava luokka ja työväen luokka on melko helppo määritellä. Jos yksilö saa suurimman osan tuloistaan ilman työntekoa, omistamaastaan pääomasta (kuten sijoitusasuntojen vuokratulot, yhtiöiden osakkailleen maksamat osingot, lainojen korot jne.) hän kuuluu omistavaan luokkaan. Tällöin hänen on tarkoituksenmukaista edistää sellaista politiikkaa, että taloudellisen toiminnan tuottama arvonlisäys jaetaan mahdollisimman suurissa määrin pääoman omistajille, eikä työntekijöille.

Toisaalta jos suurin osa yksilön tuloista muodostuu korvauksesta hänen tekemästään työstä (eli palkasta), hän kuuluu työväenluokkaan. Tällöin hänen on mielekästä toimia yhteiskunnallisesti sen puolesta, että yritysten tekemistä voitoista mahdollisimman suuri osa jaetaan työntekijöille ja vastaavasti pääoman omistajille jää suhteellisesti pienempi osa.

Mutta hetkinen, mihinkäs tässä mallissa keskiluokka jäi? Jos rehellisiä ollaan, en tiedä. En ole koskaan ymmärtänyt sellaisten työntekijöiden, joiden työn tuottavuus on keskimääräistä työntekijää korkeampi, laskemista keskiluokkaan. Korkeasti koulutetut ja vaativaa asiantuntijatyötä tekevät voivat työnsä arvolla mitattuina olla työväen parhaimmistoa, mutta silti heitä kohtelee sama lainalaisuus, kuin muitakin työllä elantonsa ansaitsevia: Jos yritysten tuottoa jaetaan työntekijöille, he voittavat. Jos se jaetaan omistajille, he häviävät. [1]

Keskiluokka-termillä on varmasti ollut joskus arvonsa yhteiskunnallisessa analyysissa, mutta nykyään sitä käytetään suuressa sumutuksessa. Sanalla aiheutetaan hämminkiä erottamalla jotkin työntekijäryhmät toisista, mikä tekee yhteisen vaikuttamisen vaikeammaksi. Jos jotkin ammattiryhmät alkavat kuvitella, ettei heillä ole yhteisiä intressejä toisten saman yrityksen tai alan ammattiryhmien kanssa, on heidän vaikea vetää yhtä köyttä. Jos keskiluokkaisuuden harhassa elävät työntekijät kuvittelevat olevan heidän etunsa, että heille palkkaa maksavan yrityksen omistajat saavat mahdollisimman suuren osan työntekijöiden tuotoksesta ulosmitattua osinkoina, kyse ei ole pelkästä identiteettiharhasta. Se maksaa heille konkreettista rahaa ja hyvinvointia.

Yli puolet suomalaisista samaistuu jonkinlaiseen keskiluokkaan. Minä väitän, että suurimmalla osalla heistä kyse on harhasta.

Sillä taloudellinen hyvinvointi ja tuotto syntyy yhdistämällä työtä ja pääomaa. Yksi omistaa tehtaan, toinen työskentee siellä. Se osa mikä jaetaan pääoman omistajalle on poissa siitä, minkä verran voidaan jakaa työntekijöille. Tämä on rautainen laki, eikä sitä pääse yksikään työntekijä pakoon, vaikka hänellä olisi korkeakoulututkinto, omakotitalo, sijoitettuja säästöjä, ylimielinen asenne, vuosittaisia Thaimaan matkoja, elitistisiä harrastuksia tai muita keskiluokkaisuusharhan ylläpidossa käytettäviä välineitä.

Eikö ihminen sitten saisi kuvitella olevansa keskiluokkaa, vaikkei sille olekaan perusteita? Saa, saa, jokainen saa toki kuvitella, mitä huvittaa! Yksi voi kuvitella olevansa pitkä ja komea, toinen voi kuvitella osaavansa laulaa. Kolmas kuvittelee olevansa keskiluokkaa. Mutta kun äänestyskoppiin mennään, on syytä hieman mittailla itseään, katsoa peiliin ja realistisesti arvioida laulutaitoaan, ennen kuin antaa äänensä puolueelle joka ajaa vain pitkien ja komeiden laulajien asiaa.

[1] Yrityksissä syntyneen lisäarvon jakamista pääoman omistajien ja työntekijöiden kesken kutsutaan funktionaaliseksi tulonjaoksi. Tilastokeskuksen mukaan omistajien keräämä osuus on kasvanut 1980-luvun 20–25 prosentista runsaaseen 30 prosenttiin 2000-luvulla.